Kuinka monia kertoja ortodoksi voi mennä naimisiin? osa 2

google translate ja cyrillitsa.ru

Avioerokirjeet
Kirkko lainasi väsymättä apostoli Paavalin sanoja: ”Oletko yhtynyt vaimosi kanssa? Älä etsi avioeroa." Hän lainasi Jeesusta Kristusta, joka sanoi, että se, joka eroaa vaimostaan, itse tekee haureuden synnin ja antaa vaimolleen syyn tehdä aviorikosta. On syytä huomata, että jaloille miehille avioerosta ei tullut ongelma. 1600-luvulle asti riitti löytää perusteet avioerolle, saada tunnustajan siunaus ja sitten kirjoittaa "avioerokirje" vaimolleen, saada se papin varmentamaksi - ja siinä kaikki: avioliitto katsottiin mitättömäksi. .

Erotessaan pelkistä kuolevaisista kirkko kohtasi vaikeuksia. Ensinnäkin oli usein mahdotonta selvittää todellista syytä ja tunnistaa todellisia olosuhteita, jotka olisivat mahdollistaneet avioliiton mitätöimisen. Toiseksi, peläten byrokratiaa ja oikeudenkäyntejä, ihmiset alkoivat harjoittaa niin kutsuttua "luvatonta avioeroa". Maksua vastaan ​​seurakunnan papit jakoivat "avioerokirjeitä" melkein kaikille, jotka niitä halusivat. Tästä paperista tuli todiste siitä, että henkilö ei ollut naimisissa. Samanaikaisesti toinen puoli ei ollut usein edes tietoinen aseman muutoksesta. "Omapäiset" vihittiin kirkossa ilman asiakirjoja, mutta uusi avioliitto merkittiin kirkkorekisteriin, joten se katsottiin lailliseksi. Joten Pushkinin isoisä ja isoisoisä menivät naimisiin heidän vaimonsa ollessa elossa. Pietari Suuri erosi myös ensimmäisestä vaimostaan ​​"mielivaltaisesti".

Synodi yritti toistuvasti kieltää "avioerokirjeiden" (1730, 1767) myöntämisen, mutta kuten tiedätte, Venäjän kansan kieltoja lopetettiin harvoin.

Elävän vaimon kanssa
Kuten P. Polyansky huomauttaa artikkelissa "Avioliiton ja perhesuhteiden maallistuminen" 1700-luvulla, kirkko ei onnistunut hävittämään polyandryn "muinaista pahetta". Emme tietenkään puhu samanaikaisesta avoliitosta kahden tai kolmen vaimon (aviomiehen) kanssa. Oli yleinen käytäntö, että myöhempi avioliitto solmittiin purkamatta edellistä.

Erityisen monia tapauksia, joissa ortodoksisia kristittyjä syytettiin tästä rikoksesta, käsiteltiin kirkolliskokouksessa 1700-luvulla. Vuonna 1729 Kiovan piispa Varlaam kirjoitti toistuvasti lukuisista tapauksista "ensimmäisen tai toisen laillisen vaimon hylkäämisestä" ja "uskuudesta hyväksyä seuraava laiton vaimo". Tobolskin metropoliita Sylvester raportoi sellaisista "säätymättömistä teoista ja rikoksista" synodille vuonna 1752.

Sian elämä
Kirkko kielsi virallisesti neljännen avioliiton muistaen, että teologi Gregory kutsui sitä "sian elämäksi". Mutta käytännössä sekä aateliset että tavalliset alamaiset jättivät tämän kiellon huomiotta. Siten on säilynyt Astrahanin piispan asiakirjat vuodelta 1741, joissa hän kuvaa tutkimuksiaan Tsaritsyniin muuttaneista Donin kasakoista. "Heidän joukossa", piispa kirjoitti, "monet olivat laittomassa avioliitossa. Joillakin oli kaksi vaimoa samaan aikaan, toiset olivat neljännessä avioliitossa."

Käytäntö kuitenkin osoittaa, että papisto ummisti usein silmänsä "sian elämältä". Jos Siperian pappien oli todella vaikeaa vahvistaa siirtolaisten asemaa (monet muuttivat paikasta toiseen antamalla vääriä tietoja), Keski-Venäjän papistolla ei ollut vastaavaa ongelmaa. Ajatus papin osallisuudesta herää, kun tällainen esimerkki tulee esille. Kylässä Mtsenskissä Orjolin läänissä vuonna 1757 nainen meni uudelleen naimisiin miehensä ollessa elossa samassa kirkossa, jossa hän meni naimisiin ensimmäisen kerran. Ja seremonia suoritti sama pappi.