Suomessa ei tunnu olevan koskaan oikea aika palkankorotuksille. Mitä pidemmälle historiaa muistelee, niin en muista, että työnantaja olisi joskus hehkuttanut, miten nyt on sopiva sauma nostella palkkoja.
Jos joku muistaa, niin kertokaa milloin tällaista on tapahtunut.
Jos joku muistaa, niin kertokaa milloin tällaista on tapahtunut.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Ei meitä työntekijöitä arvosteta. Ei kunnioiteta.
Työnantaja haluaa oikeasti puolittaa meidän palkan ja tuplata työajan. Vähentää lomia.
Punikkien pitäisi käydä joskus Saksan museoissa, joissa on biljoonan Reichsmarkan seteleitä
1920 luvulta, kun palkkoja nostettiin joka päivä.
Jotta ihmisten ei olisi tarvinnut laskea seteleissä olevien nollien määrää olivat luvut päällekkäin. Alempi numero kertoi, kuinka monta nollaa.
Sinulla fattapersulla on aika laskea, koska duunarit elättää sinutkin. Ja kyllä, vasemmistoa työväki edustaa. Sori siitä.
Ei tietenkään koskaan, jos kokoomukselta ja ek:lta kysytään ja nykyään on sama vastaus persuilla, että ei koskaan.
Monta vuotta ovat korotukset olleet alakanttiin.
Jos Suomessa palkat nousisi 10% vuosina 25-26, niin edeleen Suomen palkkakehitys on ollut hotaampaa kuin Saksassa, jos tarkasteluväliksi ottaa vuodet 2022-26. Ja aivan varmasti vaikka vertailun alottaisi vuodesta 2000, niin tulos on sama.
Hintojen korotuksille on aina oikea aika.
Jos ei hintoja korotettaisi, ei olisi tarvetta palkankorotuksiin. Yksinkertaista!
Jos vasurin työ ei tuota mitään niin silloin ei pidä maksaa palkkoja. Suomen yritykset ei ole mitään kultakaivoksia. yritysneuvoja
Olen saanut joskus johtamiskoulutusta Sveitsissä IMD:ssä ja siellä proffan ensimmäisen luennon ensimmäinen lause kuului: "Yritysten kaikkien ongelmien juurisyy on johtamiseen käytetyn työpanoksen laatu ja määrä."
Se on täysin totta.
Palkkakehitys tulee sitoa inflaatioon, eli minimikorotus olisi vähintään inflaatio + 0,5 %-yks. Silloin palkan ostovoima pakotettaisiin kasvamaan.
Ja heikkojen firmojen pitääkin kuolla pois. Ei niitä tule orjatyöllä väkisin tekohengittää.
Jaa ja jos lipsahtaa deflatio niin palkkoja alennetaan, deflatio -0,5%.
Tuohan se on se ihmeellisyys että kun yritetään arvailla mikä on tuleva inflatio ja palkankorotukset sen mukaiset.
Onko kukaan koskaan ajatellut että se palkankorotus ruokkii sitä inflaatiota?
Nytkin haaveillaan 10% 2 v ajalle vaikka inflatio on siellä 1,5% ja laskemaan päin, tuolla palkankorotuksilla saataisiin se inflaatio taasen nousemaan sinne 5% korville.
Vähän sama kuin jotkut käyvät ennustajalla ja kehuvat että kyllä osasi ennustaa hyvin, ennustiko ennustaja vai alkoiko ennustettava toteuttaa ennustusta?
Ei koskaan ainakaan päättäjien mielestä, mutta ne eivät kansaa ajattelekaan, vaan omaa rahapussiaan.
Valtio pettää kaikki ketkä sitä nimeltä kutsuukin säästesyistä https://www.hs.fi/suomi/art-2000010833631.html
Nyt on hyvä hetki nostaa lähemmäksi oikeaa tasoa.
Saadaan orastava talouskasvu sille kasvun tielle ja komeimpaan kukoistukseensa!