Joku itseään valveutuneena pitävä on esitellyt joitain Raamatusta löytämiään jakeita sellaisina, joita Jehovan todistajat hänen mukaansa pitävät "kiusallisina".
Ihan tiedoksi huolestuneelle täytyy todeta, että mikään Raamatussa ei tee todistajien oloa kiusalliseksi. Sen verran he ovat mainitusta teoksesta perillä. Päinvastoin on hyvin kannatettavaa, että joku muukin on - ainakin jossain määrin - lukenut Raamattua ja esittänyt sen pohjalta epäilyksiä henkilöistä, jotka - toisin kuin epäilijä - ovat hyvin perillä Raamatun sisällöstä ja jotka myös osaavat perustella kantansa Raamatulla.
On kieltämättä kiusallista seurata, miten jonkun esittämät olettamukset aiheuttavat ymmärrysrajoitteita, joiden syyksi voidaan todeta disinformatiiviset tietolähteet. Niiden sisältöä taas Jehovan todistajiin kriittisesti suhtautuvat tavaavat innokkaasti.
Kiitos jo etukäteen siitä, että kriitikot jättäisivät disinformaation lukemisen ja sen sijaan lukisivat Raamattua. Silloin kriitikot voisivat tuntea olonsa vähemmän kiusaantuneeksi kun heitä pyydetään esittämään todisteita näkemyksilleen. Raamatusta kun ne eivät ainakaan ole peräisin.
Onko joku Raamatun kohta JT:lle kiusallinen?
27
318
Vastaukset
- Anonyymi
Vai niin. Hyvä avaus kuitenkin, voidaan tähän koota todistajille kiusallisia jakeita. Tässä yksi, tai oikeastaan kaksi:
Mark. 14:
61 Mutta Jeesus pysyi vaiti, hän ei vastannut mitään. Silloin ylipappi teki hänelle uuden kysymyksen: "Oletko Messias, ylistetyn Jumalan poika?"
62 "Olen", vastasi Jeesus, "ja te saatte nähdä Ihmisen Pojan istuvan Voiman oikealla puolella ja tulevan taivaan pilvien keskellä."
Raamatunkohta on kiusallinen, koska ylipappi tai kukaan muukaan tuossa seurueessa ei ehtinyt tuota näkemään.- Anonyymi
Hmm, no kaipa aloittaja tai joku muu JT nyt sitten vastaa tähän. Sitä odotellessa ehtii ostamaan monta uutta kalenteria.
- Anonyymi
Oi miten hienosti löydetty kohta - ja miten kiusallinen!! (hehehe)
Jos et ymmärrä jotain kohtaa, se ei merkitse, että JT ei ymmärtäisi sitä. Jos Raamattua lukee vähän enemmän, niin saattaa päästä lähelle samaa tiedon tasoa kuin JT ja silloin osaa myös perustella kantansa Raamatusta löytyvillä lisätiedoilla.
Kiusalliseksi kokeminen vaatisi sen, ettei ymmärrä jotain, vaikka haluaisi ymmärtää. Ne jotka täällä esittelevät ns. kiusallisia kohtia, eivät itse koe kiusallisuutta, vaikkeivät ymmärrä lainaamistaan kohdista ja niiden merkityksestä mitään. Mistähän se taas johtuu? No siitä, ettei heillä edes ole halua ymmärtää Raamattua vaan päteä aivan muilla ansioilla. Siksi on turhaa esittää selityksiäkään esitetyille "kiusallisille kohdille" koska kysyjä ei selvästikään arvosta Raamattua vaan osaa ainoastaan arvostella sitä.
Tästä on olemassa eläviä esimerkkejä tällä keskustelualustalla hyvin paljon. Ei varmasti mene montaakaan minuuttia niin esimerkiksi verilettumiehenä tunnettu puusilmä laittaa veripalttujuttunsa jälleen kerran kehiin. Jos luulee olevansa suuri Raamatun tuntija kun osaa hokea paria jaetta luulojensa pohjaksi niin se on huono lähtökohta todellisen ymmärtämisen kannalta - varsinkin jos ei ole valmis korjaamaan luulojaan saamiensa lisätietojen pohjalta.
Jos todella haluat tietoa Markuksen 14:61,62: sta, löydät kyllä siihen vastauksen kun näet vähän vaivaa. Tällä alustalla viihtyvillä ei ole halua.ymmärtää ja siksi en itse vaivaudu tarjoamaan selitystä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oi miten hienosti löydetty kohta - ja miten kiusallinen!! (hehehe)
Jos et ymmärrä jotain kohtaa, se ei merkitse, että JT ei ymmärtäisi sitä. Jos Raamattua lukee vähän enemmän, niin saattaa päästä lähelle samaa tiedon tasoa kuin JT ja silloin osaa myös perustella kantansa Raamatusta löytyvillä lisätiedoilla.
Kiusalliseksi kokeminen vaatisi sen, ettei ymmärrä jotain, vaikka haluaisi ymmärtää. Ne jotka täällä esittelevät ns. kiusallisia kohtia, eivät itse koe kiusallisuutta, vaikkeivät ymmärrä lainaamistaan kohdista ja niiden merkityksestä mitään. Mistähän se taas johtuu? No siitä, ettei heillä edes ole halua ymmärtää Raamattua vaan päteä aivan muilla ansioilla. Siksi on turhaa esittää selityksiäkään esitetyille "kiusallisille kohdille" koska kysyjä ei selvästikään arvosta Raamattua vaan osaa ainoastaan arvostella sitä.
Tästä on olemassa eläviä esimerkkejä tällä keskustelualustalla hyvin paljon. Ei varmasti mene montaakaan minuuttia niin esimerkiksi verilettumiehenä tunnettu puusilmä laittaa veripalttujuttunsa jälleen kerran kehiin. Jos luulee olevansa suuri Raamatun tuntija kun osaa hokea paria jaetta luulojensa pohjaksi niin se on huono lähtökohta todellisen ymmärtämisen kannalta - varsinkin jos ei ole valmis korjaamaan luulojaan saamiensa lisätietojen pohjalta.
Jos todella haluat tietoa Markuksen 14:61,62: sta, löydät kyllä siihen vastauksen kun näet vähän vaivaa. Tällä alustalla viihtyvillä ei ole halua.ymmärtää ja siksi en itse vaivaudu tarjoamaan selitystä."Tällä alustalla viihtyvillä ei ole halua.ymmärtää ja siksi en itse vaivaudu tarjoamaan selitystä."
Johtuu varmaan siitä, ettei selitys ole tyydyttävä, ei perustu faktoihin, historiaan tms. Ehkä et pysty selittämään tuota oikeasti. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oi miten hienosti löydetty kohta - ja miten kiusallinen!! (hehehe)
Jos et ymmärrä jotain kohtaa, se ei merkitse, että JT ei ymmärtäisi sitä. Jos Raamattua lukee vähän enemmän, niin saattaa päästä lähelle samaa tiedon tasoa kuin JT ja silloin osaa myös perustella kantansa Raamatusta löytyvillä lisätiedoilla.
Kiusalliseksi kokeminen vaatisi sen, ettei ymmärrä jotain, vaikka haluaisi ymmärtää. Ne jotka täällä esittelevät ns. kiusallisia kohtia, eivät itse koe kiusallisuutta, vaikkeivät ymmärrä lainaamistaan kohdista ja niiden merkityksestä mitään. Mistähän se taas johtuu? No siitä, ettei heillä edes ole halua ymmärtää Raamattua vaan päteä aivan muilla ansioilla. Siksi on turhaa esittää selityksiäkään esitetyille "kiusallisille kohdille" koska kysyjä ei selvästikään arvosta Raamattua vaan osaa ainoastaan arvostella sitä.
Tästä on olemassa eläviä esimerkkejä tällä keskustelualustalla hyvin paljon. Ei varmasti mene montaakaan minuuttia niin esimerkiksi verilettumiehenä tunnettu puusilmä laittaa veripalttujuttunsa jälleen kerran kehiin. Jos luulee olevansa suuri Raamatun tuntija kun osaa hokea paria jaetta luulojensa pohjaksi niin se on huono lähtökohta todellisen ymmärtämisen kannalta - varsinkin jos ei ole valmis korjaamaan luulojaan saamiensa lisätietojen pohjalta.
Jos todella haluat tietoa Markuksen 14:61,62: sta, löydät kyllä siihen vastauksen kun näet vähän vaivaa. Tällä alustalla viihtyvillä ei ole halua.ymmärtää ja siksi en itse vaivaudu tarjoamaan selitystä."Jos todella haluat tietoa Markuksen 14:61,62: sta, löydät kyllä siihen vastauksen kun näet vähän vaivaa."
Tunnen paljonkin meriselityksiä koskien Jeesuksen toteutumatta jäänyttä paluuta. En kuitenkaan voi tietää, miten sinä tuon selität.
Avauksessa uhottiin: "mikään Raamatussa ei tee todistajien oloa kiusalliseksi. Sen verran he ovat mainitusta teoksesta perillä -- myös osaavat perustella kantansa Raamatulla."
Olisin kiinnostunut kuulemaan sinun Raamatulla perustellun selitykseksi, miksi ylipappi tai kukaan muu tuossa seurueessa ei nähnyt Jeesuksen lupaamia asioita. Vaivauduit kirjoittamaan pitkän vastauksen, jossa tosin ei ollut asiaa edes siteeksi, joten aikaa luulisi olevan. - Anonyymi
Paitsi etteivät ylipappi ym. saaneet nähdä ihmisen pojan istuvan voiman oikealla puolella ja tulevan taivaan pilvien keskellä, niin tämä on myös ristiriidassa Jehovan todistajien opin kanssa, jonka mukaan Jeesus saapui 1914 n ä k y m ä t t ö m ä s t i.
K U K A A N ei nähnyt eikä saanut nähdä Jeesusta. Olisiko "keisarilla" tässä sellaiset näkymättömät vaatteet ja rivitodistajat hokevat vaan, että "hienot on"?
- Anonyymi
Kiusallisia on vain eri lahkoilla, joilla ihmisiä eksytetään!
Niitä ei ole yhtään JT- Anonyymi
Jotta ei iloinen JT voisi ymmärtää Raamatun oikein, niin kuin vain iloinen JT sen voi ymmärtää.
Täytyisi hänen lukea ja katsoa kuvat Vartiotornista, missä Raamattu on iloisen JT toimesta ymmärrettävästi selitetty. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jotta ei iloinen JT voisi ymmärtää Raamatun oikein, niin kuin vain iloinen JT sen voi ymmärtää.
Täytyisi hänen lukea ja katsoa kuvat Vartiotornista, missä Raamattu on iloisen JT toimesta ymmärrettävästi selitetty.JT:t ei kestä ylpeydessään mitään arvostelua.
Ympäripyöreää ruikutusta tulee heiltä, kun eivät uskalla todeta:" olet oikeassa".
- Anonyymi
Anonyymi-ap 2024-11-14 23:16:34
" Raamatusta löytämiään jakeita sellaisina, joita Jehovan todistajat hänen mukaansa pitävät "kiusallisina". "
Ensinnäkään JT:t eivät keskustele, he värväävät, ja vartiotorni neuvoo, että jos joku ottaa Raamatun jakeita puheeksi, niin tulee sanoa että me emme väittele ja poistua
Meikäläinen huomautti ovikellonsoittaja-vartiotornikaupustelijalle vähäisen keskustelun yhteydessä että tarkista se jae Raamatusta, ja vastaus oli että "en minä tarkista Raamatusta"
Ohjeena on valehdella lahkon eduksi, ja sitä kutsutaan lahkoslangilla teokraattiseksi sodankäynniksi.
Tokihan Raamatussa on paljonkin jakeita, joita JT:t eivät noudata, vartiotornin tähden.
Monen mielestä järkyttävintä on verensiirtokielto, kun Raamatun UT suorastaan kehottaa syömään verta
1 Kor. 10:27 Jos joku pakana kutsuu teitä ja te tahdotte mennä hänen luokseen, niin syökää kaikkea, mitä eteenne pannaan,
-siis myös veripalttua
Sitten ristinvastaisesta sodankäynnistään pahamaineisen lahkon jäsen ei tykkää:
Fil. 3:18 Sillä monet, joista usein olen sen teille sanonut ja nyt aivan itkien sanon, vaeltavat Kristuksen ristin vihollisina; 3:19 heidän loppunsa on kadotus,
Lahkolle on tärkeä kieltää Jeesuksen Jumaluus,
Ja Joh. 1:1 ilmoittaa Jeesuksen Jumalaksi "Sana oli Jumala"
vartiotornihan on väärentänyt Jumalan pienelle alkukirjaimelle, epäjumalaksi,
vartiotorni opettaa Jeesuksen enkeli Mikaeliksi mutta Dan. ilmoittaa Mikaelin lasten suojelusenkeliksi
Daniel 12:1 Siihen aikaan nousee Miikael, se suuri enkeliruhtinas, joka seisoo sinun kansasi lasten suojana. Ja se on oleva ahdistuksen aika
JT:t puhuvat vain paratiisistaan. Kiusallista on että Jeesus puhui vain taivaasta.
Matt. 7:21 Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Jehova, Jehova!', pääse taivasten valtakuntaan
Matt. 10:7 Ja missä kuljette, saarnatkaa ja sanokaa: 'Taivasten valtakunta on tullut lähelle
Yksinkertaisestikaan JT:t eivät edusta kristittyjä.- Anonyymi
Ja pim! verilettu/palttumies iski kuten saatoin ennustaakin.
- Anonyymi
Mark. 14:
61 Mutta Jeesus pysyi vaiti, hän ei vastannut mitään. Silloin ylipappi teki hänelle uuden kysymyksen: "Oletko Messias, ylistetyn Jumalan poika?"
62 "Olen", vastasi Jeesus, "ja te saatte nähdä Ihmisen Pojan istuvan Voiman oikealla puolella ja tulevan taivaan pilvien keskellä."
Raamatunkohta on kiusallinen, koska ylipappi tai kukaan muukaan tuossa seurueessa ei ehtinyt tuota näkemään.
Vastaan tuohon vaikka en Jehovan todistaja olekaan, kyllä näkivät mitä tapahtui kun Jeesus kuoli ristillä miten maat aukesivat ja mitä taivaassa tapahtui ja tulevat näkemään hänen hallintonsa tuhat vuotisessa valtakunnassaan.
Myöskin sanonta on kuvauksellisesti tarkoituksen mukaisesti kirjoitettuna Raamattuun kaikille ihmisille, kohtahan tuosta hänen kuolemastaan tulee täyteen 2000 vuotta, niin kyllähän tuon kohdan moni pois nukkunut on saanut lukea ja ymmärtää.- Anonyymi
Kiitos selityksestäsi. Se ei valitettavasti ole sen parempi kuin mitä todistajilla on tarjota.
Ilm. 1:7 -- Katso, hän tulee pilvissä! Kaikki ihmiset näkevät hänet, nekin, jotka hänet lävistivät, ja hänen tullessaan vaikeroivat maailman kaikki kansat. Näin on käyvä. Aamen.
Ristillä Jeesus ei ollut voiman oikealla puolella, vaan lyödyssä ja häväistyssä tilassa. Tällä ei ollut mitään tekemistä ennustetun asian, kuten pilvien päällä tulemisen kanssa.
- Anonyymi
Kaikki arvostelut JT on puutaheinää soopaa!
- Anonyymi
Siis: Kaikki JT:n arvostelut ovat JT:lta puutaheinää eli soopaa. Joo.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siis: Kaikki JT:n arvostelut ovat JT:lta puutaheinää eli soopaa. Joo.
Taas yksi puutaheinää kommentti JT!
- Anonyymi
Onhan noita vaikka kuinka paljon. Siis kiusallisia kohtia raamatussa. Niitä löytyy helposti googlettamallakin 😁
- Anonyymi
Anonyymi 2024-11-15 13:05:41
Mark. 14:"Oletko Messias, ylistetyn Jumalan poika?"
62 "Olen", vastasi Jeesus, "ja te saatte nähdä Ihmisen Pojan istuvan Voiman oikealla puolella ja tulevan taivaan pilvien keskellä."
-Vartiotoriuskonto on palauttanut oman Jeesuksensa (enkelin) jo kahdestikin:
1874 ja 1914, riippuen mistä vartiotornista tarkistat.
Toistuvasti vartiotorni kirjoittaa, kuinka heidän Jeesuksensa kävi vartiotorniseurassa 1918 haukkumassa heidän joulunviettonsa.
Ei ole heillä tärkeämpää asiaa Jeesuksesta- Anonyymi
Et sitten ole käynyt todellisuudessa vuoden 1918 jälkeen? Liian vahva lääkitys ei ole pahasta mutta älkää päästäkö niitä nettiin!!
- Anonyymi
JT jumalan poika tulee ajallaan ja hävittää kaiken jumalattomuuden....silloin ei naurata muuta kuin JT, että vihdoinkin!
- Anonyymi
Kommenttisi kuvaa tuota tärkeintä mitä Raamattu opettaa eli rakkautta, huomaatko minkälainen rakkaus teillä todistajissa on tunnusomaista?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kommenttisi kuvaa tuota tärkeintä mitä Raamattu opettaa eli rakkautta, huomaatko minkälainen rakkaus teillä todistajissa on tunnusomaista?
Itserakkaus ja omaan napaan tuijonta.
- Anonyymi
"Toistuvasti vartiotorni kirjoittaa, kuinka heidän Jeesuksensa kävi vartiotorniseurassa 1918 haukkumassa heidän joulunviettonsa."
Lahkohistoriikki Jehovantodistajat - Jumalan valtakunnan julistajia, kertoo tuosta myös.
Kirjassa on myös kuva vartiotorniseuran joulunvietosta v. 1927 (vuosiluku laitettu pöydälle kuvaa otettaessa). Totiset ovat ilmeet vieläkin, vaikka on ilon juhla kysymyksessä. Sellaiset raamatun kohdat ovat jt kiusallisia, joissa ei puhuta tai ylistetä Peräilmaa.
- Anonyymi
Hakeutukaa vain JT seuraan!
Koska kaikki muut ovat persläpiä!- Anonyymi
Veikkoko se siellä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Veikkoko se siellä?
Eikö pidä olla aika persläpiä, kun antaa itseään kusettaa!
Nämä 20 000 ei huijattavissa!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mies kateissa Lapualla
Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla1115785Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta323877- 823322
Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä182936Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2481980Joo nyt mä sen tajuan
Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?871953- 1411758
Olipa ihana rakas
❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau81676Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui381665Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu861513