Miten luotettavia ovat musiikkikriitikoiden arviot jostakin teoksesta?

Tämä ei liity tähän kyseiseen aiheeseen mitenkään, mutta uteliaisuudesta kysyn, mistä saattaa johtua, että jotakin äänitettä, jota on radiossa soitettu 1960-luvulta saakka 1990-luvulle saakka, ei ole soitettu v. 1995 jälkeen kertaakaan, moittimatta tahi kritisoimatta mitään tahi ketään?

Kyse on Tauno Pylkkäsen Sinfonietasta, jonka hän sävelsi oltuaan tuolloin sodan aikana esikuntatehtävissä ns. perunateatterissa. Tätä, miksi teosta ei mahdollisesti vaikka äänitteen vioittumisen takia, en tiedä, ole kuultu radiossa pitkään aikaan, ihmetteli eräs sotahistorian dosenttikin kirjoittamassaan musiikkikirjassa, Rakastan Sibeliusta etc. Pylkkäsen suurta sinfoniaahan ei ole edes nauhalla.

Ei kritiikki useinkaan täysin tuulesta temmattua ole, mutta se saattaa myös takertua detaljeihin ja sävellysteknisiin hienouksiin luotaamatta jotakin sävelteosta ymmärrettävistä syistä pohjaan asti, sillä tällöin kritiikin olisi vedettävä vertoja itse teokselle siihen pystyessään, eikä verbaalinen ilmaisu vedä vertoja musiikille varsinkaan kun kyse ei ole mistään sanallisista neroista. Joskus ehkä -80 luvulla, en katsonut vuotta, Sonnisen Sinfonisia tuokioita kritiikki luonnehti raikkaiksi ja musikanttisiksi tuokioiksi, joilla on sinfonisuuden kanssa tekemistä vain sikäli, että ne on sävelletty orkesterille, mutta aika sinfonisilta eräät niistä kuulostavat ja finaletto kiihtyy yhä vauhdikkaampaan menoon ja kohoaa lähes ennen kuulumattomaan säihkyyn suomen säveltaiteessa huimassa tykityksessään ja rytmisessä drivessään.

Kyllä jossain kritiikissä jotain perää voi olla. Riippuu kritiikistä.

Kukaan ei ole täydellinen, Ashkenazyn mukaan Mozartia lukuun ottamatta. Totta kai musiikkia voidaan arvostella monelta kantilta, mutta missä määrin se pääsee ytimeen asti, on jo eri juttu. Musiikki on niin kompleksinen taidemuoto, ettei jokin puute tai heikkous tee siitä täysin mitätöntä ja pinnallista, jollei siitä puutu se tärkein ominaisuus, syvyysperspektiivi musiikin esittäessä Schopenhauerin nerollisen verbaliikan ja syvällisen ymmärryksen mukaan välittömästi tahtoa, muiden taiteiden puolestaan ideoita.