Googletin ennen ja jälkeen hampaanpoistoa kohtalotovereiden kokemuksia. Ajattelin tänne kirjoittaa omistani, josko niistä olisi muillekin apua. Varsinkin yksi oire / tuntemus oli vähemmän esille nostettu.
Multa siis poistettiin alhaalta oikealta viisauden hammas (leikkaamalla) ja sen viereinen hammas (kiskomalla). Oli vaativa toimenpide tuon normihampaan osalta, hammaslääkäri kiskoi ja kiskoi, välillä puolta vaihtaen. Puudutetta laitettiin 3 ampullia, mutta kipua tuntui silti, tulehduksen takia. Tikit, antibiootti- ja särkylääkereseptit matkassa kotiin toipumaan, sairaslomaa kirjoitettiin toimenpidepäivä + 2 päivää.
Ensimmäinen viikko meni särkylääkkeitä yötä päivää. Niillä kipu oli ihan siedettävää. Mutta kun kipu alkoi hellittämään, alkoi toinen vaiva. Suun avaaminen kävi kipeää. Ruokaa jouduin oikein työntämään lusikalla/haarukalla suuhun, hampaiden pesu sattui. Viikon jälkeen mietin, onko se ihan normaalia ja menin käymään uudestaan hammaslääkärissä. Ilmeni, että viisaudenhampaasta oli se verihyytymä lähtenyt kiitämään. Olin ajatellut, että tuossa tapauksessa tuska olisi ollut valtava! Mutta näköjään jatkuva särkylääkkeiden popsiminen oli tuota tuskaa lieventänyt.
Sen putsaus, tikit pois ja jälleen särkylääkkeitä. Suun avaamisvaikeudesta ei juuri sanonut mitään, ainoastaan, että tulla uudestaan jos ei ala hellittämään.
Kolmen viikon jälkeen poistoista, on suu pikkuhiljaa palaamassa normaaliksi. Lopultakin!!! Oikeasti meinasi alkaa jo hermoja rassaamaan.
Rohkaisen ehdottomasti poistattamaan viisaudenhampaat tai minkä tahansa oireilevan hampaan ajoissa. Minun tapauksessa poistoa vitkuteltiin ihan liian kauan. Jos pääsee tulehtumaan, on poiston yhteydessä tuntemasi kipu paljon pahempaa.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Verihyytymän irtoaminen voi liittyä kuivaan poistokuoppaan eli alveoliittiin, mutta pelkän kivun voimakkuudesta sitä ei välttämättä pysty itse varmasti päättelemään.
Poistokohtaa kannattaa yleensä alkuvaiheessa käsitellä mahdollisimman rauhallisesti: ei voimakasta purskuttelua tai kuopan kaivelua, ja suuhygienia muuten normaalisti mutta haavan ympäriltä varovasti. Kivun ja turvotuksen pitäisi vähitellen helpottaa. Jos kipu alkaa muutaman päivän jälkeen selvästi pahentua, turvotus lisääntyy, tulee kuumetta tai poistokohdasta erittyy märkää, tarkistus hammaslääkärissä on järkevä.
Tästä aiheesta on koottu myös selkeä yhteenveto verihyytymästä, poistokuopan paranemisesta ja varoitusmerkeistä:
https://suomitrend.fi/hampaan-poiston-jalkeen/
Hyvä kun kävit itse näyttämässä tilanteen uudelleen – tällaisissa tapauksissa oireista yksin voi olla vaikea päätellä, onko paraneminen normaalia vai tarvitseeko poistokuoppa hoitoa.
Hampaat lähti suunnilleen 10-vuoden ikäisenä kaikki. Sitten kasvoi uudet tilalle entistä ehompina ja ne on kaikki tallella. Kolme hammasta on jouduttu paikkaamaan. Ikinä ei ole hammassärkyä ollut enkä edes tiedä miltä sellainen tuntuu. Ikää yli 80 vuotta.
Ei syöminen kovin hyvin käy ilman hampaita.