hei!
olen parisuhteessa ja meillä on parivuotias poika.. yhteistä eloa on takana 8 vuotta, mutta nyt on alkanut tuntua, että meillä ei ole mitään yhteistä enää.. Mieheni on usein äkäinen ja pahalla tuulella, eikä kuitenkaan suostu puhumaan asioistaan, pettämisestä ei ole kyse, koska siihen ei periaatteessa ole mahdollisuutta..
ongelma on se, että olen nyt väsynyt tähän ainaiseen ymmärtämiseen ja kaatopaikkana olemiseen. Varsinkin näin äitien päivän kynnyksellä olo vaan pahenee, kun tuntuu, että minun panostani tämän talouden ylläpitoon ei oikein arvosteta..
siis vaadinko liikaa parisuhteelta; voiko se vielä 8 vuoden jälkeen olla sitä alkuhuumaa, vai miten muilla on..??
Tuntuu, että meillä ei ole mitään välillämme muuta kuin lapsi. emme sen kummemmin tappele; minä alistun kuuntelemaan haukkumiset sun muut.
kertokaahan kommentteja, sillä itsellä on kyllä suhteellisuudentaju hävinnyt ja enpä voi sanoa, että kykenisin katsomaan tilannetta ulkopuolisin silmin.. Lapsi on meille molemmille tärkeä.
olen parisuhteessa ja meillä on parivuotias poika.. yhteistä eloa on takana 8 vuotta, mutta nyt on alkanut tuntua, että meillä ei ole mitään yhteistä enää.. Mieheni on usein äkäinen ja pahalla tuulella, eikä kuitenkaan suostu puhumaan asioistaan, pettämisestä ei ole kyse, koska siihen ei periaatteessa ole mahdollisuutta..
ongelma on se, että olen nyt väsynyt tähän ainaiseen ymmärtämiseen ja kaatopaikkana olemiseen. Varsinkin näin äitien päivän kynnyksellä olo vaan pahenee, kun tuntuu, että minun panostani tämän talouden ylläpitoon ei oikein arvosteta..
siis vaadinko liikaa parisuhteelta; voiko se vielä 8 vuoden jälkeen olla sitä alkuhuumaa, vai miten muilla on..??
Tuntuu, että meillä ei ole mitään välillämme muuta kuin lapsi. emme sen kummemmin tappele; minä alistun kuuntelemaan haukkumiset sun muut.
kertokaahan kommentteja, sillä itsellä on kyllä suhteellisuudentaju hävinnyt ja enpä voi sanoa, että kykenisin katsomaan tilannetta ulkopuolisin silmin.. Lapsi on meille molemmille tärkeä.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Vaikee tässä on sanoo tästä asiasta mutta omalla
kohdalla oli pikkasen samaa kun olimme ollut suunnilleen saman ajan yhdessä tuli niitä riitoja aika usein olisko se 8v sellainen raja missä tulee noita riitoja enemmän en tiedä.Mut minun mielestäni ihmisten pitäisi yrittää puhua asioista eikä sitä eroa heti alettais miettimään koska elämässä on paljon muitakin murheita ei pitäisi luovuttaa niin helpolla kuin nykyään ihmiset tekee,siis koita saada miehesi puhumaan asioista ja siitä sit kyllä homma voisi parantuu.
Voisiko työasiat ja väsymys saada miehesi äkäiseksi? Kyllästyminen arkeen? Ei 8 vuoden yhteiselon jälkeen voikaan olla enää mitään alkuhuumaa, vaan sitä tavallista tottumusta. Älä silti alistu haukkumisiin; niitä ei tosiaankaan ole kenenkään pakko kuunnella! Puhu miehellesi; kysy rohkeasti, mikä harmittaa!
Ehkä ongelmanne on juuri paikoilleen juuttunut kommunikointi. Miehesi valittaa ja sinä siedät.
Minusta sinun kannattaisi kerätä sisusi ja väittää vastaan miehellesi. Lopeta ymmärtäminen ja kerro, miltä sinusta tuntuu. Ehkä se saa miehessäsi aikaan muutoksen, joka johtaa teidän hyvinvointiin, keskusteluun.
Minusta miehesi huono tuuli kertoo osaltaa tyytymättömyydestä, samoin kuin sinun "ymmärtämisesi". Tämä kehä pitää saada rikki. Ehkä miehellesi on oikeasti helpottavaa, jos lakkaat ymmärtämästä häntä, jos osoitat oman tahtosi. Onko hän edes vaatinut ymmärrystäsi, vai oletko vain niin olettanut?
Parisuhteesta pitää huolehtia, sille pitää antaa aikaa ja siihen tulee keskittyä. Eroon todella päätyy, jos ajattelee, että yhteen tultiin ja se siitä, se menee omalla painollaan. (Joissakin onnistuneissa tapauksissa kaikki menee omalla painollaan, mutta te ette valitettavasti kuulu heihin.)
Jos olet sitä mieltä, että ehdotukseni eivät sovi sinulle, niin mieti oma tapasi katkaista teidän paikalleen juuttunut kommunikointi, ainakin siinä muodossa, miten sen esität. Tee jotakin eritavoin. Älä syytä toista, mene itseesi ja mieti, mitä voit muuttaa, mitä sanot toisin, mitä teet toisin.
Taivuttele miehesi keskustelemaan asioistaan kanssasi. Parisuhteen edellytys on, että on paljon yhteistä. Aluksi se voi olla vaikeaa, mutta kiinnostu miehestäsi, kiinnostu hänen elämästään ja hänen asioistaan. Halua olla osa hänen elämäänsä! Kerro myös omat tunteesi, päivän kulkusi, rakkautesi häneen tai ainakin toiveesi, että voisit häntä rakastaa, avoimuus on kaiken a ja o.
Älä alistu kuuntelemaan haukkumisia, herätä miehesi, sano, ettei tämä käy.
Uskon, että teillä on vielä hyvät mahdollisuudet saada aikaa hyvä parisuhde, kun kumpikin tajuaisi, ettei toinen ole itsestäänselvyys, vaan että toisen rakkauden ja hyväksynnän eteen on jatkuvasti tehtävä töitä riippumatta lapsesta. Rakastakaa toisianne, hyväksykää toisenne, jos se ei onnistu nyt, niin toimikaa niin, että se onnistuu.
Tilanteenne muistuttaa paljon meidän aiempaa tilannettamme. Meillä on kaksi alle 4-vuotiasta lasta ja molemmat käymme töissä. Yhteistä aikaa on todella vähän ja se vähäinenkin meni siihen kun valitettiin puolin ja toisin, hermoiltiin lasten kanssa, laskettiin mitä kukanenkin tekee jne. Mieheni haukkui minua uravaimoksi, joka ei ota häntä huomioon ja minä taas koin itseni kaatopaikaksi kuten sinäkin. Yhtenä iltana vain otimme itseämme niskasta kiinni ja keskustelimme tilanteesta. Molemmat kertoivat mitä toiselta haluaa. Mieheni halusi enemmän seksiä, mikä minua ällötti, koska hän oli mielestäni kohdellut minua huonosti. Minä halusin miehen tekevän enemmän kotitöitä ja antavan hellyyttä ja huomionosoituksia. Molemmat purimme hammasta ja yritimme toteuttaa toisen toiveet...
Ja se tepsi, suhteemme voi nyt paremmin, eikä kaikki yhteinen ole pakkopullaa!
Jos ette voi keskustella asioista käykää perheneuvolassa! Myös miehelläsi voi olla tunne, että hän on kaatopaikkasi jos et noteeraa hänen valitustaan. Silloin hän ei myöskään näe, että sinä olet uhri myös.
Voimia ja jaksamisia teille molemmille! Löytäkää yhteinen sävel uudelleen, viekää lapsi hoitoon ja nauttikaa toistenne seurasta niin kuin silloin 8v. sitten. Meillä takana on 10 yhteistä vuotta...