Eu hylännyt Palestiinalaisten puolustamisen?

Israel jatkaa kaikessa rauhassa kansanmurhaansa.Eu on autuaan tietämätön ja
välinpitämätön.Israel olisi pitänyt laittaa täydelliseen kauppasaartoon jo ajat sitten.
Meilläkin ministerit puolustelevat naisten ja
lasten silmitöntä murhaamista,muutaman naamiomiehen hyökkäyksellä jonnekkin festarille.Epäsuhta on vaan niin järjetön.
Israel suunnittelee Israelin omien tiedotus-
välineiden mukaan siirtokuntia Gazan alueelle?
476
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kun hamaksen iskuista ei uutisoida käytännössä enää ollenkaan, on jälki tällaista... Mediaan luottavat idiootit luulevat että vain israel hyökkäilee, vaikka kyse on joka kerta pelkästään itsepuolustuksesta tai vastaiskusta. Valitettavasti uutisointi on täysin puolueellista ja vääristynyttä vasemmiston harjoittamaa antiseminismiä.

Äänestä
  • Höps. Israel sohii jo pitkin Libanonia. Jo kolmas maa menossa missä massamurhaa muslimeja!
    Siellä ei ole Hamasia. Suomalaisia juuri hivottelivat.

    Äänestä

Myy se davidin linko. Mene sanomaan Suomen puolustusvoimille:
Teillä oli uusinta puolustusteknologiaa Israelista. Se on kuulemma siellä ohjelmoitu, joten oletamme, että Israel myöskin hallitsee sitä. Se pitäisi nyt sammuttaa. Ei saa olla sellaista.

Äänestä

onneksi ei tueta palestiinaa. Muistakaa rukoilla Isreelin puolesta.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Israel jatkaa kaikessa rauhassa kansanmurhaansa.Eu on autuaan tietämätön ja
välinpitämätön.Israel olisi pitänyt laittaa täydelliseen kauppasaartoon jo ajat sitten.
Meilläkin ministerit puolustelevat naisten ja
lasten silmitöntä murhaamista,muutaman naamiomiehen hyökkäyksellä jonnekkin festarille.Epäsuhta on vaan niin järjetön.
Israel suunnittelee Israelin omien tiedotus-
välineiden mukaan siirtokuntia Gazan alueelle?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu