On todella järkyttävää että antoi luvan ohjuksille.

Huh !mikä karmea tyyppi.
Onneksi Trump valittu uudeksi Presidentiksi.
Sotahan ei lopu vain Eurooppaan koska Yhdysvallat mukana siinä.
14450
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Pöljäkö oot, kaikkihan tuo päätöstä kiittelee.

Äänestä
  • Trumpetti vaan on joukko mafiaa. No ei pidä puuttua mihinkään kun ne levittää uskontoaan kaikki eri uskonnot. Meditaatiokeskuksia jo joka kylässä. Täälläkin. Ja muita. Ihmiset on yhtä mieltä siitä että jokaisella pitää olla jonkunlainen perustulo elämässä. Nythän kun mentiin euroihin kaikki muuttui ja markka ajan ihmiset jäi ikäänkuin syrjityiksi. Nuoret ei ole tehnyt työtä markka aikana kuin vanhemmat on. Antaa kunkin tehdä virheensä itse. Ukrainassa on sellaiset Stalinin ajan ja itsenäisyyden ajan ongelmat. Mutta oppikaa näistä ; maata ei kannata edes vuokrata venäjän tai arabien kansalaisille , Aasia myös.

    Äänestä

  • Paitsi ettei kiittele

    Äänestä

  • No nythän on niin että Ukraina oli jo itsenäinen valtio. Sen takia venäläisten on hyvä vetäytyä sieltä niiden jotka ei halua unioniin liittyä. Sama se on meilläkin että Natosta voi vapautua muuttamalla pois. Myös Odessan seutu heillä on vanha katolinen historia sittemmin sitä on muut miehittänyt . Itseasiassa katoliset oli Viipurissa ensin. Myös Romaniassa. Ja silleen kristityt näitä rakensi jo 200-300 luvulla täällä. Ekat kristityt rakensi moneen paikkaan koulut lukutaidon saamiseksi.

    Äänestä

  • Euroopassa ei ole sotaa. Venäjällä on sota ja itäukrainan rajalla. Euroopan maat tukee Ukrainaa koska itsenäiseen maahan ei sovi hyökätä laittomasti.

    Äänestä

  • Ukrainan kansalaiset pettää maataan täällä kun pitäisi opiskella sairaanhoitoa siellä ja auttaa. Melkoisen velttoa Ukrainan maanpuolustus on sairaanhoidon puolella.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Ukrainan kansalaiset pettää maataan täällä kun pitäisi opiskella sairaanhoitoa siellä ja auttaa. Melkoisen velttoa Ukrainan maanpuolustus on sairaanhoidon puolella.

    Ukrainalaiset ajelee Virossa ostoksilla autoilla ja myy tavaraa auttamatta Ukrainassa hoitamaan vanhuksia siellä .

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Trumpetti vaan on joukko mafiaa. No ei pidä puuttua mihinkään kun ne levittää uskontoaan kaikki eri uskonnot. Meditaatiokeskuksia jo joka kylässä. Täälläkin. Ja muita. Ihmiset on yhtä mieltä siitä että jokaisella pitää olla jonkunlainen perustulo elämässä. Nythän kun mentiin euroihin kaikki muuttui ja markka ajan ihmiset jäi ikäänkuin syrjityiksi. Nuoret ei ole tehnyt työtä markka aikana kuin vanhemmat on. Antaa kunkin tehdä virheensä itse. Ukrainassa on sellaiset Stalinin ajan ja itsenäisyyden ajan ongelmat. Mutta oppikaa näistä ; maata ei kannata edes vuokrata venäjän tai arabien kansalaisille , Aasia myös.

    Ukrainan kielisten täytyy mennä sinne auttamaan sairaaloissa potilaita. Ei auta yhtään täällä hillua kun oma maansa on pulassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Ukrainan kielisten täytyy mennä sinne auttamaan sairaaloissa potilaita. Ei auta yhtään täällä hillua kun oma maansa on pulassa.

    Ukrainan läskien naisten on syytä mennä auttamaan siellä eikä paikoilla täällä.

    Äänestä

Ainoa hyvä ratkaisu jonka seniili teki koko uransa aikana. Saman tekee myös trump ja vielä tehokkaammin ellei muuta ratkaisua löydy.

Äänestä
  • No nythän trumpetti on harmaa hiuksinen jo . Tuskin pääsee enää tekemään mitään . Vanhukset väistyy vanhain kotiin ja nuoremmat tulee tilalle. 50 vuoden päästä on taas eri porukka ja uudet sodat.

    Äänestä

Oletpa sikamaisen pöhlö pöljä.

Äänestä

Aivopestyä porukkaa riittää ja ilmeisesti muutama vakiotrolli pitää hegemoniaa totuuden vastaisesti täälläkin yllä.

Äänestä

Aloittaja on täysin hullu vassari.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Huh !mikä karmea tyyppi.
Onneksi Trump valittu uudeksi Presidentiksi.
Sotahan ei lopu vain Eurooppaan koska Yhdysvallat mukana siinä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu