Kannustan kaikkia muitakin pohtimaan X:stä lähtöä

Harjanne: ”Kannustan kaikkia muitakin pohtimaan X:stä lähtöä”

Poliittista keskustelua olisi Harjanteen mukaan syytä käydä enemmän lyhyitä merkkijonoja syvällisemmin ja ilman jatkuvaa nokittelua.

– Epäilen, että näin käy, mutta ainakin keskustelu ja uutisten kaivaminen kannattaisi siirtää vähemmän ongelmallisille alustoille, Harjanne linjaa..

Harjanteen mukaan jokaisen kannattaisi miettiä, onko X enää käyttämisen väärti.

– On tärkeää keskustella erimielisten kanssa, mutta X:ssä järkevä kriittinen keskustelu hautautuu öykkäröinnin ja ilkeilyn alle. Toki harmittaa luopua alustasta, josta on ollut myös paljon iloa ja hyötyä. Haitat vaan ovat sen verran painavammat, että nyt riittää”, Harjanne sanoo.

– Kannustan kaikkia muitakin pohtimaan X:stä lähtöä, sillä vaihtoehtoja löytyy. Hauskimmat läpätkin löytyvät ihan muualta. Ylipäänsä useimmille meistä tekisi hyvää vähentää somen käyttöä ja roolia elämässä, Harjanne päättää.

Harjanne on parhaillaan perhevapaalla.

ote IL
9167
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

hyssss

Äänestä
  • Hysds kone

    Äänestä

taitaa vihreät menettää tästäkin ääniä?

luovutusvoitto kun ei osaa itse vastata politiikassa?

Äänestä

kannatus laskee Harjanne...vauhditat sitä alistumalla

Äänestä

meinaako atte että rikollisten paikka? kun sattuu kokoomusalusta olemaan

Äänestä

Kannustan pois politiikasta törppö attea...

Äänestä

Tottakai faktat ja todellisuus ahdistaa harhaisia, siksi hän he ovat todellisuuspakoisia, yrittävät kuplautua illuusion ja harhan suojiin. Valitettavasti varsin epätoivoista sillä ei todellisuutta pääse karkuun.

Äänestä

harjannne aisakannattelja hahah heheh . märkäkorva.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Harjanne: ”Kannustan kaikkia muitakin pohtimaan X:stä lähtöä”

Poliittista keskustelua olisi Harjanteen mukaan syytä käydä enemmän lyhyitä merkkijonoja syvällisemmin ja ilman jatkuvaa nokittelua.

– Epäilen, että näin käy, mutta ainakin keskustelu ja uutisten kaivaminen kannattaisi siirtää vähemmän ongelmallisille alustoille, Harjanne linjaa..

Harjanteen mukaan jokaisen kannattaisi miettiä, onko X enää käyttämisen väärti.

– On tärkeää keskustella erimielisten kanssa, mutta X:ssä järkevä kriittinen keskustelu hautautuu öykkäröinnin ja ilkeilyn alle. Toki harmittaa luopua alustasta, josta on ollut myös paljon iloa ja hyötyä. Haitat vaan ovat sen verran painavammat, että nyt riittää”, Harjanne sanoo.

– Kannustan kaikkia muitakin pohtimaan X:stä lähtöä, sillä vaihtoehtoja löytyy. Hauskimmat läpätkin löytyvät ihan muualta. Ylipäänsä useimmille meistä tekisi hyvää vähentää somen käyttöä ja roolia elämässä, Harjanne päättää.

Harjanne on parhaillaan perhevapaalla.

ote IL

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu