Biden yrittää ohjata Trumpin tulevaa hallintoa

Taitaa Biden tehdä Ukrainalle pelkästään vahinkoa päätöksellään, Trump kun ei tunnetusti demareiden tahtipuikon mukaan hypi:

Näin sanoo ulko- ja turvallisuuspolitiikan asiantuntija Henri Vanhanen Kauppalehdelle.

Biden antoi sunnuntaina Ukrainalle luvan iskeä Venäjän maaperälle kaukovaikutteisilla ATACMS-asejärjestelmillä. Mediatietojen mukaan aseita käytetään ensisijaisesti Kurskin alueelle kerääntyneitä venäläis- ja pohjoiskorealaisjoukkoja vastaan.

The New York Timesin haastattelemien yhdysvaltalaisten viranhaltijoiden mukaan Biden saattaa tulevaisuudessa antaa luvan iskeä venäläisiin omalla maaperällään muuallakin.

Bidenin perintö
Henri Vanhanen sanoo, että Bidenin päätöksellä on useita poliittisia ulottuvuuksia.

Yksi ulottuvuus on Vanhasen mukaan viesti Ukrainan muille länsiliittolaisille. Ranska ja Britannia antoivat Yhdysvaltojen vanavedessä Ukrainalle luvan iskeä Venäjälle omilla asejärjestelmillään.

”Yksi mistä on ollu paljon puhetta, on saksalaisten Taurusten tilanne. Saksassa on kuitenkin se haastava tilanne, että siellä mennään kohti uusia vaaleja”, Vanhanen sanoo.

Toinen poliittinen ulottuvuus liittyy Bidenin perintöön. Vanhanen sanoo, että Biden yrittää viimeisillä päätöksillään luoda seuraavaa hallintoa varten olosuhteita, joissa Yhdysvaltojen sotatuella on uudenlainen taso.

”Sitooko tämä seuraavaa hallintoa? Ei tietenkään. Trumpin hallinto voi vetää päätöksen pois tai rajoittaa sitä, mutta ehkä tällä pyritään tekemään siitä poliittisesti hieman hankalampaa.”

Tulevan presidentin poika Donald Trump jr. ehtikin sosiaalisessa mediassa haukkua Bidenin ”imbesilliksi” j
584
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Onko yhtään P-Korealaista edes nähty Kurskin alueella?

Äänestä
  • ei ku kaikki sun ovelle tulossa.

    Äänestä

  • Mitä noita erittelemään russakoista. Koko Putinin hyökkäyssodan "formaatti" on aivan perseestä. Russakka saa vapaasti puuhastella mitä hyvänsä ja ukrainalaiset ovat lännen toimesta kuin yksikätinen nyrkkeilijä, joka ei saa iskeä kuin kerran kaverin viittä iskua vastaan. On viimeisiä hetkiä antaa Ukrainalle limiittiä ampua russakoita näiden omiin pesiin, tietävät nekin rassukat mitä sota on kun se tulee sisään ovista ja ikkunoista. Totuus sen suhteen lienee hieman erilainen kuin kremlin valehtelijoiden klubi propagandassaan antaa ymmärtää.
    Eikö Putinilla ole enää itsemurhahaluista väkeä omasta takaa kun pitää korealaisia tapattaa?

    Äänestä

biden is the beast. Sehän ne Trumpin tappajatkin värväs.
Nyt iha turhautunu ku ei mikään toiminu. Yrittää machoilla murhanhimoillaan.

Äänestä

zelenskö pystyy pyörittämään Bideniä miten haluu ku manipulaatttori.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Taitaa Biden tehdä Ukrainalle pelkästään vahinkoa päätöksellään, Trump kun ei tunnetusti demareiden tahtipuikon mukaan hypi:

Näin sanoo ulko- ja turvallisuuspolitiikan asiantuntija Henri Vanhanen Kauppalehdelle.

Biden antoi sunnuntaina Ukrainalle luvan iskeä Venäjän maaperälle kaukovaikutteisilla ATACMS-asejärjestelmillä. Mediatietojen mukaan aseita käytetään ensisijaisesti Kurskin alueelle kerääntyneitä venäläis- ja pohjoiskorealaisjoukkoja vastaan.

The New York Timesin haastattelemien yhdysvaltalaisten viranhaltijoiden mukaan Biden saattaa tulevaisuudessa antaa luvan iskeä venäläisiin omalla maaperällään muuallakin.

Bidenin perintö
Henri Vanhanen sanoo, että Bidenin päätöksellä on useita poliittisia ulottuvuuksia.

Yksi ulottuvuus on Vanhasen mukaan viesti Ukrainan muille länsiliittolaisille. Ranska ja Britannia antoivat Yhdysvaltojen vanavedessä Ukrainalle luvan iskeä Venäjälle omilla asejärjestelmillään.

”Yksi mistä on ollu paljon puhetta, on saksalaisten Taurusten tilanne. Saksassa on kuitenkin se haastava tilanne, että siellä mennään kohti uusia vaaleja”, Vanhanen sanoo.

Toinen poliittinen ulottuvuus liittyy Bidenin perintöön. Vanhanen sanoo, että Biden yrittää viimeisillä päätöksillään luoda seuraavaa hallintoa varten olosuhteita, joissa Yhdysvaltojen sotatuella on uudenlainen taso.

”Sitooko tämä seuraavaa hallintoa? Ei tietenkään. Trumpin hallinto voi vetää päätöksen pois tai rajoittaa sitä, mutta ehkä tällä pyritään tekemään siitä poliittisesti hieman hankalampaa.”

Tulevan presidentin poika Donald Trump jr. ehtikin sosiaalisessa mediassa haukkua Bidenin ”imbesilliksi” j

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu