haluaisin tietää kuinka muiden lapset on ottanut eron?itsellä 2 ja 4 vuotiaat tytöt?pitäisikö lasten takia jatkaa?
lapset
sees
161423
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Lapset kärsivät myös jos vanhempien parisuhde ei ole kunnossa. Sitten vielä oppivat sellaisen parisuhteen mallin jossa vanhemmat eivät oikeasti rakasta toisisaan - lapset sen kuitenkin aistivat, myös kaksivuotiaat - ja kuljettavat sen aikanaan mukanaan omaan elämäänsä - ja ovat onnettomia omassa suhteessaan.
Jos vanhemmat eivät pysty rakastamaan toisiaan, on parempi erota. MUTTA ero ei ole ero vanhemmuudesta, ja lapsille täytyisi molempien vanhempien pystyä antamaan rakkautta, huomiota ja kiintymystä - jopa enemmän kuin aiemmin. Ja tämä on se vaikeampi pala, varsinkin jos ero on riitaisa.
Sepä vasta on ihanaa kun iskällä tai äidillä on sitten se uusi suhde, se ihana rakkauden kyllästämä. Ja sitten kun liekki hiipuu, heitetään vanha pois ja niin lapset ymmärtävät ettei kannata rakentaa mitään pysyvää vaan uusi sitten kun ei jaksa enää kiinnostaa. Erotkaa vaan kaikki ja vaihtakaa sellaiseen joka sillä hetkellä tuntuu parhaimmalta. Ja sitten kun suurimmat halut on tyydytetty, jaksaa taas mennä lasten kanssa sitä laatuaikaa harrastamaan heseen tai huvipuistoon. Arki on kypsymättömien ihmisten aikaa...
..näitä idiootteja tälle palstalle sikiää?
Yhdessä pitäisi jatkaa vaikka mikään ei onnistu, tunteita ei ole jne..
Lapset eivät ole tyhmiä, vaan kyllä vaistoavat vanhempien kylmenneet välit.
'äidin ja isän suhde on lapsen koti'
Jos suhde on kylmä on lapsella paha olla.
miten voit mennä kenenkään lapsen asemaan,eroja on niin monenlaisia ja lapset kokevat asioita niin erilailla.
Aika mahdotonta on pitää vanhemmuutta yllä,jollain joka toinen vkl tapaamisilla,kyllä esiinä etääntyy väkisinkin lapsesta.
Eikö olisi parempi vaihtoehto yrittää laittaa niitä asioita kuntoon,eihän ne tunteet välttämättä mihinkään ole loppyiäksi kadonnut?
Kyllä lapselle paras kasvupaikka on ydinperhe,jokin uusperhe on monelle lapselle aivan kauhistuttava vaihtoehto,tietenkin ero voi olla lapselle helpotus,jos on esim. väkivaltaa tai jatkuvaa alko-ongelma ym.
Luulisinpa,että lapsen on paljon pahempi olla jos isä ja äiti asuvat erillään,enpäole vielä lasta tavannut,joka ei toivoisi vanhempiensa muuttavan takaisin yhteen eron jälkeen.
..olen ollut itsekkin, ehkä juuri siksi voin asettua lapsen asemaan.
Oletpas uskomattoman yksoikoinen ihminen!
Olet varmaan aika erinomainen ihminen,kun sinulla on varaa arvostella toisia,no onneksi mielipiteitä voi olla monenlaisia.
Tsemppiä ja hyvää kesää sinullekkin
..lukeemaasi ymmärtää. Minähän vain vastasin kysymykseesi.
Joillekkin on elämä ihan tosi "mustavalkoista" näköjään..
oletko itse ollut samassa tilanteessa???mäkin oon aina ollut sitä mieltä että pitää olla lasten takia, mutta nyt kun itse olen siinä tilanteessa, niin ei tämäkään ole hyväksi lapsille..vai pitääkö olla lasten takia, vaikka ei ole mitään tunteita puolisoa kohtaan?ajatuskin sen läsnä olosta puistattaa.eikä niitä uusia suhteita solmita tostanoin vaan..mä en ainakaan voisi edes ajatella uutta suhdetta, koska en halua satuttaa enempää kun nyt satutan!!!!!!
elämän suurimpia pettymyksiä,mitä he kantavat mukanansa koko loppuelämän,eikö ole mahdollisuutta panna nykyisen kumppanin kanssa asiat kuntoon,ei luulisi olevan mahdotonta??
Minä toivoin lapsena niin kauan kuin muistan, että vanhempani olisivat eronneet, koska heidän suhteensa oli niin myrkyllinen, että se tuhosi kodin ilmapiirin. Eivät kuitenkaan eronneet, muka meidän lasten takia. Mitähän hyötyä lapselle on nähdä, kun
kaksi rakasta ihmistä raatelee toisiaan?
Luulen, että usein kun väitetään syynä olevan lapset, todellisuudessa syyt ovat taloudelliset tai
statukseen liittyvät.
EX-vaimokin olisi olisi halunnut jatkaa "lasten takia" asioista tarkemmin keskusteltuamme (yökaudet) kävikin ilmi että hän olisi halunnut yrittää lähinnä itsensä takia ja statuksen "olen naimisissa".
Todella moni vanhempi käyttää lapsia "lyömäaseena" eron tullessa, usein sitä itse edes tajuamatta..
Itse olen lapsena toivonut vanhempieni eroavan. Kamalaa oli kuunnella riitoja ja se ilmapiiri..Kun koulusta tuli kotiin niin heti kun oven avasi niin suorastaan se painostava hyökyaalto mikä sisältä iski,tuntui musertavalta.Erikseen äiti ja isä olivat ihan kivoja mutta yhdessä en heitä sietänyt.Puhuivatkin toisilleen aina jotenkin töykeästi.Olen sitä mieltä,että liian pitkälle ei asioita pitäisi päästää.Katkeruus ja kauna myrkyttävät kaikki muut tunteet ja loppua ei näy.Kun yhteiselosta ei tule mitään,kyllä silloin on ero paikallaan,ja ennenkuin viha ja katkeruus kasvavat järjettömiin mittasuhteisiin.
Meillä oli elämä ahdistavaa pari vuotta. Jatkuvaa riitelyä, vaikka kovasti yritettiin, käytiin perheneuvolassakin. Kyllä se elämäntilanne lapsiin heijastui negatiivisesti.
Lopulta kun erottiin, voin itse paremmin ja myös lapset voivat huomattavasti paremmin. Kyllä tässäkin elämäntilanteessa on omat aallonpohjansa ja vaikea on uutta parisuhdetta edes ajatella.
Mutta en kadu eroa. Toki niitäkin hetkiä on ollut, että olen miettinyt että jos kuitenkin.. mutta kyllä jo seuraavana päivänä on tullut mieleen että mitä oikein ajattelin.
Riippuu ihan siitä mikä teidän elämäntilanteenne on nyt, että mikä on perheellenne paras ratkaisu.
Paras se on miettiä rauhassa, ei tämäkään helppoa ole.. (yksin lsten kanssa).
kuinka vanhoja teidän lapset oli silloin kun erositte?Kyselivätkö kokoajan toisen vanhemman perään?Itse lähtisin heti, mutta olen todella huolissani lapsista..me ei sillälailla riidellä, kun ei paljon puhutakkaan, mutta sitten hän kohdistaa sen lapsiin ja huutaa niille..olen puhunut hänen kanssa siitä, mutta ei ole auttanut mitään..olen tullut siihen ratkaisuun, että ero on paras vaihtoehto.
Poikani on nyt 4v. Haluaisin itse eron. Mutta herranjestas kun pelottaa, miten tuo poika sen kokee. Miten voin äitinä kertoa, että "äiti päätti nyt näin"...aivan hirveää!
Tiedättekö mikä on outoa? Nyt kun katson mieheni vanhempia, mietin, enkö nähnyt tämän tulevan...He ovat aikoinaan päätyneet yhteen "vahingon" takia (siis anoppi tuli raskaaksi) ja ovat pysyneet yhdessä enemmän tai vähemmän lasten takia. En ole IKINÄ nähnyt heidän halaavan, suutelevan, hellivän, auttavan, kehuvan toisiaan. Jatkuvaa mäkätystä ja kiukuttelua. Ei väkivaltaa, ei alkoholiongelmaa. Vain huono parisuhde. Ja siten on mieheni kasvanut. Samoilla kaavoilla olen mihen jostain ihmeen syystä itselleni löytänyt. Ja nyt en enää jaksa.
..ex tappeli aivan kauheasti esikoisen kanssa, kun asuimme yhdessä. Kävimme perheneuvolassa, mutta heidän neuvonsa menivät ex:ltä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Sielläkin kerroin pelkääväni päästää lapsia isänsä luo, koska siellä ei olisi kukaan puolustamassa.
Aluksi lapset kävivät kyläilemässä lyhyitä aikoja ja pari kertaa tuotiin yökylästä kotiin keskellä yötä. Mutta meillä onneksi lasten ja ex:n välit parantuivat eron myötä.
Itse epäilen syyksi, että ex on kova lahjomaan lapsia ja toisaalta joutuu väkisinkin antamaan heille oikeastikin aikaansa, kun ei voi kaikkea sysätä minun harteille.
Meillä lapset eri ikäisiä, kuin teillä, mutta aika lähellä nyt kuitenkin meidän 5v. Hän ei puhunut aluksi oikein mitään erosn herättämistä ajatuksista. Puuhasi vain omia juttujaan. Muutaman kuukauden kuluttua alkoi selittää, kuinka kivaa oli, kun isä asui eri paikassa ja sitten taas n.½v. erilleen muuton jälkeen ei välillä halunnut mennä ollenkaan isänsä luo. Nyt on kulunut yli vuosi ja ikää nyt siis 6v. ja mielihalut vaihtelee samalla lailla, kuin kenen tahansa muun tuttavan kohdalla. Tarkoitan, ettei esim. halua isin luo ihan vain siksi, että on se oma isi tai ei myöskään sen vuoksi halua jäädä kotiin. Lähtee tai on lähtemättä juuri sen hetkisten fiilisten perusteella.
Silloin oli vaikeampaa, kun ex ei halunnut tavata lapsia, vaan mieluumin nautti vapaudestaan. Tuli jatkuvia pettymyksiä lapsille ja se sitten heijastui kaikkeen muuhunkin. Silloin päätin, etten edes lupaile lapsille mitään isin luo pääsemistä, ennen kuin olen täysin varma, että ex myöskin hakee lapset luokseen. Ei tullut enää turhia pettymyksiä.
Eli meillä ei todellakaan eletä alkuperäisen tapaamis"kaavan" mukaan vaan ex:n ryyppyreissujen mukaan =( Mutta se ei onneksi tunnu haittaavan lasten elämää...tai enhän minä tiedä, jos olisivatkin entistä onnellisempia, kun kävisivät säännöllisesti isänsä luona.