Mun rakas petti, mutta päätimme silti jatkaa. Nyt kuitenkin tunnen kauhukseni katkeroituvani: olen tehnyt paljon, ihan liikaakin, hänen eteensä, ja hän meni ja kohteli minua niin huonosti.
En halua katkeroitus mutta se alki jo! Miten estän sen?
En halua katkeroitus mutta se alki jo! Miten estän sen?
Vastaukset 10
Vanhimmat
auttaa ja joa ei auta niin kannattaa miettiä hyvin tarkkaan, miksi suhdetta haluaa jatkaa? Katkeroitumisella myrkytät vain oman mielesi ja se ei auta ketään, vähiten itseäsi.
Mieheni petti minua 5-v. sitten ja päätimme jatkaa. Alku oli vaikeaa, mutta pikku hiljaa alkoi helpottamaan. Elämämme oli mielestäni ihan mukavaa jne. Kunnes "pommi" putosi uudestaan ja sain tietää, että hänellä oli ollut uusi syrjähyppy... Nyt olemme olleet 2,5 kk kokonaan erossa toisistamme ja mietin (mietimme) hyvin tarkkaan jatkoa. Luonnollisestikin olen tällä hetkellä Hyvin Katkera. En kuitenkaan,ehkä, vieläkään ole valmis avioeroon... Aika näyttää...
Petetyksi tulemisen kanssa oppii elämään, mutta jos se toistuu...en tiedä kannattaako jatkaa???
Ensimmäisen kerran jälkeen pääsin katkeruudesta jollain lailla yli. Toisella kerralla se vaati totaalista etäisyyttä kumppaniin. Kolmannella kerralla...toivottavasti sitä ei tule!!!
Aurinkoista Juhannuksen jatkoa! ;))
Puhu ja kerro miehelle tunteistasi, kaikista. Anna aikaa ja ajattele kaikkessa rauhassa myös niitä pahoja ajatuksia mutta pidä huoli että vain ajattelet etkä toteuta niitä. Tulee vielä päivä että voit antaa oikeasti anteeksi ja silloin katkeruuskin häviää.
Minulla meni vuosi ja vasta kun mieheni pystyi puhumaan omista tunteistaan ja tiedän että hän katuu, hävisi oma katkeruus toista naista kohtaankin. Annoin mielessäni hänelle anteeksi ja oma oloni keveni. Älä pakota itseäsi vaan anna aikaa.
Katkeruus vain kasvoi ja näin jälkikäteen tiedän myös miksi - kun mies huomasi selvinneensä helposti vain anteeksipyynnöillä, alkoi sitten kohdella minua siihen malliin kuten lattiaräsyjä kohdellaan. 5 v kestin lasten takia mutta kun sitten paljastui useita naisia sen ensimmäisen kerrankin jälkeen, olin vähällä tappaa. Ja jos mies ilmestyy ovelle, saatan sen tehdäkin. Ymmärrän nykyisin ihan toisella tavalla lehtijuttuja joissa kerrotaan vaimojen/tyttöystävien tekemistä surmatöistä...
Aivan sama fiilis..kuten aina sanonkin, katkeruus on tunteista katalin.
En yhtään epäile kykyjäni tappaa. Enkä välittäisi enää linnatuomiostakaan. Se olisi helpompi paha kuin tämä jatkuva sisältä kumpuava musta tuska.
estää katkeroitumisen olemalla tyytyväinen itseesi. Hyväksymällä tapahtuneen tosiasiaksi ja miehesi sellaisena kuin hän on. Siinä se.
?
?
?
Ei varmasti oo omakohtaista kokemuksesta, olen samaa mieltä. Kuvittele, samaa potaskaa jauhoi psykologi mulle kun kävin juttelemassa. Sehän kuulostaa tosi kivalle "ole tyytyväinen itsees ja hyväksy miehes" ja PASKAT sanon minä. Tosi elämässä kaikki ei mee ohjekirjojen mukaan.
on juuri sitä miten itse siihen suhtautuu niin raskasta kuin se onkin! Elämä ei tietenkään mene ohjekirjojen mukaan eikä sellaista kukaan täysjärkinen edes odota. Siinä se juju onkin, että tietää mitä kannattaa tehdä silloin, kun sukset menevät kumppanin kanssa jollain tavalla ristiin; ei siihen psykologia tarvita.
mutta monien on varmasti vaikea sitä toteuttaa. On niin tavattoman vaikeaa ponnistella itse asian eteen :).