Venäläiset ovat joko jäätävän tyhmiä tai sitten nurkkaan ajettuja rottia tai sitten molempia. Heillä ei ole muuta kuin hävittävää. Ihmeellistä, että venäläiset eivät ymmärrä poistua maailman näyttämöltä sitä pienimmän riesan tietä.
Jos niillä olisi hitusenkaan vertaa järkeä, niin ne sulkisivat nyt viimeistään sen luukkunsa ja poistuisivat maailman näyttämöltä ja tulisivat takaisin sitten kun niillä olisi jotain älyllistä tarjottavanaan. Edes hitusen verran.
Jos niillä olisi hitusenkaan vertaa järkeä, niin ne sulkisivat nyt viimeistään sen luukkunsa ja poistuisivat maailman näyttämöltä ja tulisivat takaisin sitten kun niillä olisi jotain älyllistä tarjottavanaan. Edes hitusen verran.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Suoraa puhetta on aina mukava kuunnella ja lukea.
Putin haluaa olla Venäjän historian merkittävin mies. Mikä on vaikeaa, kun kilpakumppaneina on Leniniä ja Stalinia ja sekalainen joukko kulttuurivaikuttajia.
Keksi kuitenkin että hänpä pystyy aloittamaan sodan ja tuhoamaan niin ison valtion, ettei kukaan venäjän historiassa ole onnistunut tuhoamaan niin isoa valtiota.
Kuka haluaa olla merkittävin ihminen pelkästään negatiivisessa mielessä? No putin tietysti.
Venäläiset nimenomaan arvostavat naapurikansojen alistamista, sotaa ja tappamista, joten he eivät näe sitä mitenkään negatiivisena. Moraalittomilla barbaareilla on täysin erilaiset arvostuksen kohteet kuin sivistyneillä länsimaisilla ihmisillä.
Kierot aatteet ovat pilanneet monien elämän, kuten halu määräillä toisia.
Venäläiset ovat aina eläneet valheessa. Totuudesta siinä maassa ei voi edes haaveilla mutta tätä venäläiset eivät itse tiedä.
Venäläiset sivistymättömät barbaarit pitävät valitettavasti itseään maailman herroina, joilla on oikeus määrätä kaikkien naapuriensa elämästä.
Ei heillä tietenkään mitään sellaista oikeutta ole. Mutta sivistymättömät raakalaiset eivät sitä ymmärrä, vaan luulevat olevansa muita paremia, vaikka ovat kaikkein vastenmielisin paskasakki koko Euroopassa.
Venäjästä vain pieni siivu lasketaan eurooppaan kuuluvaksi.
Venäjä on pelkkä Pohjois-Mongolia.
Takapajuinen kehitysmaa täynnä sivistyksen ulkopuolelle jääneitä.
Koska venäjällä on vain surkeutta, koettaa putin levittää surkeutta myös muualle. Sadistisen kade lännelle ja demokratialle joka veisi putinin vankilaan ja hänen anastamansa omaisuudet takaisin venäjän kansalle.
Tuo on totta joka sana.
Venäläiset eivät voi sietää sitä että muilla menee paremmin kuin heillä. Mutta heille ei tule mieleenkään kehittää omaa yhteiskuntaansa samalle tasolle muiden kanssa. Sen sijaan he käyttävät kaiken tarmonsa ja varansa siihen että saisivat muutkin romahtamaan samalle tasolle heidän kanssaan.
usan 1 napainen hegemonia on kaadettu, tilalle nousee Kiina ja takaajana Venäjä, usa tuhotaan, tuo saastainen huoran penikka.