Oi voi, Orpo on väsynyt osaamattomuuteensa

IS Petteri Orpolle kävi mikkimoka kyselytunnilla – ”En jaksa”
Kansanedustaja Harry Harkimon (liik) kysymys ei innostanut pääministeri Petteri Orpoa (kok).

Pääministeri Petteri Orpo (kok) ei jaksanut vastata torstaisella kyselytunnilla kansanedustaja Harry Harkimon (liik) kysymykseen, ilmenee kyselytunnin tallenteelta.

Harkimo kysyi kyselytunnin lopulla pääministeri Orpolta Suomen taloustilanteesta ja siitä, mihin perustuu hallituksen käsitys siitä, että ensi vuonna talous kasvaa.

– Mihin perustuu teidän uskonne talouskasvuun? Ei se voi perustua siihen, että korot laskevat, Harkimo sanoi osoittaen kysymyksensä pääministeri Orpolle.

Orpoa kysymykseen vastaaminen ei kuitenkaan huvittanut.

– Mä en jaksa vastata, Orpo sanoi.

... JA VIELÄ...
Viime keväänä Orpolle sattui kömmähdys mikrofonin kanssa eduskunnan kyselytunnilla.

Ennen tilannetta Orpo oli vastannut kansanedustaja Krista Kiurun (sd) sote-kysymykseen ja syytöksiin, että pääministeri on onnistunut useinkin päästämään suustaan ”kaikenlaisia sote-sammakkoja”.

Orpo puolustautui muun muassa vakuuttamalla, että huolimatta valtion vaikeasta taloustilanteesta hallitus hakee jatkuvasti keinoja valtion tulojen kasvattamiseen.

Vastauksen jälkeen pääministerin mikki jäi auki. Istuuduttuaan takaisin alas Orpo kommentoi puolustuspuhettaan vieressä istuvalle valtio­varain­ministeri Riikka Purralle (ps).

– En muuta keksinyt, Orpo sanoi tuolloin

MELEKOINEN vitsiniekka, mutta jos ei kykene eikä osaa eikä pysty, niin minkäs teet, mutta rahan vuoksi roikkuu eduskunnassa. Jos valhehtelemaalla ja huijaamalla kansalaisia/äänestäjiä pääsee hallitukseen ja eduskuntaan, niin tämä on tulos!
20319
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

No jopas on huonoa tuuria suomen petterillä!

Viimevuosituhannelta vanhoja lukuja käyttänyt verrokkina nykyhetkeen.... ei jaksa vastata oppistion kysymyksiin ja viittaa kintalla, " en muuta keksinyt" kun ei jaksa perhetyä asioihin... nyt on orpottaja pulassa. Vastuu painaa ja tieto siitä että suomen vihatuin ja huonoin pääminiseri koskaan!!!!!

Äänestä

No aikamoinen ketku on tuo petteri. Voi sentään, romahdus on tosi lähellä.

Äänestä
  • Vastataan nyt sinulle säälistä ettet joudu kolmatta kertaa kommentoida omaa aloitustasi yksinäisenä...vatipää

    Äänestä

Orpo voisi osata sanoa kaksi sanaa ja ne ovat "minä eroan" kunhan nyt taas jaksaa

Äänestä
  • Ei se osaa. Puolustaa naama punaisena joka ikinen kerta sitä että köyhtyä pitää ja kurjistua!!! Itselleen rahaa kerää, muut saa rakentaa lumilinnan jossa asua.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Ei se osaa. Puolustaa naama punaisena joka ikinen kerta sitä että köyhtyä pitää ja kurjistua!!! Itselleen rahaa kerää, muut saa rakentaa lumilinnan jossa asua.

    Eihän sinulla lumilinnaa ole vaan 25 huoneen kartano.

    Äänestä

Unia

Äänestä

Kaipa se väsyttää, kun kaikki menee pieleen. Työttömyyttä piti alentaa, mutta sehän on vain kasvanut. Velkaantuminen piti lopettaa, mutta uusia velanottoennätyksiä tulee. Kalenterivuoden konkursseissa tuli ennätys jo marraskuussa. Nato-jäsenyyskin meni edellisen hallituksen ansioksi. Rumppi saattaa lopettaa aseavun Ukrainalle. Ja vielä Unkari on EU:n puheenjohtajana.

Taisi luulla Sipilän hallituksen jälkeen, että kohentuneet työllisyysluvut olisivat olleet hallituksen ansiota. Talousasiantuntijat kyllä kertoivat, että kohentuminen johtui ensisijaisesti maailmantalouden kehityksestä, johon hallituksella ei ollut osaa eikä arpaa. Mutta uskoi kaiketi puolueen omaan mainontaan.

Noh, itselle tälle vuodelle järjestämällään n. 1.700 euron veronalennuksella hän voi ostaa jotain piristystä. https://www.is.fi/politiikka/art-2000009858457.html

Pitkäaikatyötön

Äänestä

Väkisin kun yrittää kun ei ole osaamista ja älliä, niin pieleenhän se kaikki menee. Itselleen haravoidaan rahaa joka paiasta ja ylisuuria raha kasoja, mutta toisille ei sitten riitä. Eik osaa hävetä, vaikka tietää olevansa suomen vihatuin ja halvekistuin ihminen.

Äänestä
  • Suomen vihatuin ihminen? Eli ihailet ilmeisesti Jammu Siltavuorta enemmän? Se kertoo sinusta jotain.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Suomen vihatuin ihminen? Eli ihailet ilmeisesti Jammu Siltavuorta enemmän? Se kertoo sinusta jotain.

    ???? Häh? No nyt oot aika sekasin noine jammuines.... nyt ollaan kaikki ulapalla.... mitä ihmettä sä viserrät??? Sinä ihailet hitleriä, se kertoo sinusta jotakin.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    ???? Häh? No nyt oot aika sekasin noine jammuines.... nyt ollaan kaikki ulapalla.... mitä ihmettä sä viserrät??? Sinä ihailet hitleriä, se kertoo sinusta jotakin.

    Hitlerin ihailussa ei kai sinänsä mitään väärää ole mutta et kai Sinä sentään pidä hakaristitunnuksellista hihanauhaa ja rekkkalesbotutuillesi natsitervehdystä sentään julkisilla paikoilla tee?

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Hitlerin ihailussa ei kai sinänsä mitään väärää ole mutta et kai Sinä sentään pidä hakaristitunnuksellista hihanauhaa ja rekkkalesbotutuillesi natsitervehdystä sentään julkisilla paikoilla tee?

    Miksi sinä haastat riitaa ja vänkäämällä vänkäät sitä???? Tässä oli orpon katastrofaalisista teoista kyse, joiden vaikutukset osuvat myös sinuun. Silti vänkäät jostain jammuista ja hakaristeistä ja niin asiaan kulumattomista jutuista ja haastat riitaa??? Emme kyllä ymmärrä sinun tarkoitusperiäsi. Jos joku puhuu sioista niin sinä vänkäät taivaan pilvistä asiaa. ????

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Miten liittyy fanittamaasi hitleriin tuo vuodatuksesi?no eipä tietenkään millään lailla.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Miten liittyy fanittamaasi hitleriin tuo vuodatuksesi?no eipä tietenkään millään lailla.

    Miksi haastat riitaa, onko se sun mielihommasi saada riita aikaseksi joka ikisestä avauksesta taimielipiteestä, joka ei sua miellytä??? Tai vaikka ihan huviksesi. Sairasta.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Miksi haastat riitaa, onko se sun mielihommasi saada riita aikaseksi joka ikisestä avauksesta taimielipiteestä, joka ei sua miellytä??? Tai vaikka ihan huviksesi. Sairasta.

    Älä minun kontolleni laita kun verenpaineesi nousee kyseenalaistan väitteesi orvosta suomen vihatuimpana.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Älä minun kontolleni laita kun verenpaineesi nousee kyseenalaistan väitteesi orvosta suomen vihatuimpana.

    On se omituista että Orpo ei itse ymmärrä erota... porskuttaa vaan samaa rataa vaikka suomi on huonoin maa ja köyhyys kukoistaa. Olet oikeessa ettei kansan kontolle voi laittaa orpon tekosia. Siitä ollaan samaa mieltä että hän on suomen vihatuin mies, kuten tuossa sanot. Siitä ollaan samaa mieltä. On se vaan näätä.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    En minä niin sano vaan Sinä mutta onhan jo aiemminkin tullut todettua Sinulla on vaikeuksia ymmärtää lukemaasi. Jos random 100 kaduntallaajalta kysyttäisiin ketä vihaat suomessa eniten eniten on mahdollista orpo "voittaisi". Tai sitten ei.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    En minä niin sano vaan Sinä mutta onhan jo aiemminkin tullut todettua Sinulla on vaikeuksia ymmärtää lukemaasi. Jos random 100 kaduntallaajalta kysyttäisiin ketä vihaat suomessa eniten eniten on mahdollista orpo "voittaisi". Tai sitten ei.

    No miltäs tuntuu kun VÄÄNTELEE TOISTEN SANOMISIA ???? Nii in tuolta se tuntuu, sinustakin!!!! Opettele ottamaan toisten sanomiset hänen omana ajatuksenaan, ei sen tarvi sinua miellyttää eikä sun tarvi olla samaa mieltä, se mielipidet on jonkun toisen!

    Asiasta voi keskustella ASIALLISESTI, ei tarvi heti alkaa räksyttää ja haukkua siitä mitä toinen on sanonut.

    Kuten huomaat, et pidä sinäkän siitä!!!!

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Suomen vihatuin ihminen? Eli ihailet ilmeisesti Jammu Siltavuorta enemmän? Se kertoo sinusta jotain.

    Siltavuori kuoli yli kymmenen vuotta sitten. Eipä noita vainajia jaksa kukaan vihata.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

IS Petteri Orpolle kävi mikkimoka kyselytunnilla – ”En jaksa”
Kansanedustaja Harry Harkimon (liik) kysymys ei innostanut pääministeri Petteri Orpoa (kok).

Pääministeri Petteri Orpo (kok) ei jaksanut vastata torstaisella kyselytunnilla kansanedustaja Harry Harkimon (liik) kysymykseen, ilmenee kyselytunnin tallenteelta.

Harkimo kysyi kyselytunnin lopulla pääministeri Orpolta Suomen taloustilanteesta ja siitä, mihin perustuu hallituksen käsitys siitä, että ensi vuonna talous kasvaa.

– Mihin perustuu teidän uskonne talouskasvuun? Ei se voi perustua siihen, että korot laskevat, Harkimo sanoi osoittaen kysymyksensä pääministeri Orpolle.

Orpoa kysymykseen vastaaminen ei kuitenkaan huvittanut.

– Mä en jaksa vastata, Orpo sanoi.

... JA VIELÄ...
Viime keväänä Orpolle sattui kömmähdys mikrofonin kanssa eduskunnan kyselytunnilla.

Ennen tilannetta Orpo oli vastannut kansanedustaja Krista Kiurun (sd) sote-kysymykseen ja syytöksiin, että pääministeri on onnistunut useinkin päästämään suustaan ”kaikenlaisia sote-sammakkoja”.

Orpo puolustautui muun muassa vakuuttamalla, että huolimatta valtion vaikeasta taloustilanteesta hallitus hakee jatkuvasti keinoja valtion tulojen kasvattamiseen.

Vastauksen jälkeen pääministerin mikki jäi auki. Istuuduttuaan takaisin alas Orpo kommentoi puolustuspuhettaan vieressä istuvalle valtio­varain­ministeri Riikka Purralle (ps).

– En muuta keksinyt, Orpo sanoi tuolloin

MELEKOINEN vitsiniekka, mutta jos ei kykene eikä osaa eikä pysty, niin minkäs teet, mutta rahan vuoksi roikkuu eduskunnassa. Jos valhehtelemaalla ja huijaamalla kansalaisia/äänestäjiä pääsee hallitukseen ja eduskuntaan, niin tämä on tulos!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu