Paras analogia teismille

Olen miettinyt pääni puhki siitä, miksi palstalla on paljon ateisteja, jotka paljastuvat kuitenkin lopulta uskovaisiksi. He ovat peppukipuisia mm. siitä, että palstalla kritisoidaan ja joskus jopa pilkataan jumalia ja uskonnollisten myyttien irrationaalisuuksia. Argumenttina on se, ettei ateismikeskustelussa saisi keskustella jumalista. Mistä muusta ateisti keskustelisi kuin "Miksi jumaliin ei kannata uskoa".

Toinen paljastava seikka on se, että he haluaisivat olla ateisteja, mutta eivät kuitenkaan ihan kokonaan. Selitellään, että ovat nonteistejä, ignostikkoja, agnostikkoja ja milloin mitäkin. Jännää, että jumalien olemassaoloa totena pitämisessä on näin paljon sävyeroja, mutta esimerkiksi Hammaspeikkojen ja Puutarhamenninkäisten suhteen ollaan suoraviivaisesti uskomatta - ei ole esimerkiksi Hammaspeikkoignostikkoja tai Nonpuutarhamenninkäisuskovia.

Mihin teismi vertautuu? Minusta hyvä vertaus on pimeän pelko lapsella. Lapsi vertaa itseään aikuisiin ja huomaa olevansa vähän irrationaalinen kun pelkää pimeässä vaanivia mörököllejä, joille aikuiset vaan naureskelevat eivätkä usko niihin.

Lapsi haluaisi olla rohkea ja uskomatta pimeässä vaaniviin mörökölleihin ja sanoo sen vakuuttavasti, mutta kun kyse on kognitiivisesta asiasta (pimeän pelosta ja mörökölliuskosta) niin siitä ei sanomalla pääse eroon. Vaikka lapsi vakuuttaa, ettei pelkää pimeää niin välillä hän lipsauttaa totuuden, josta voi päätellä hänen pelkäävän pimeää ja vielä hieman uskovan mörökölleihin, vähän niin kuin ignostikko, nonteisti, agnostikko tai tuntemattomaan korkeampaan voimaan uskova, joka vinkaisee peppukivusta kun aletaan irvailemaan pronssikautista vuohipaimenjumalaa, joka on lapsuudessa omaksuttu ja vielä vänä haluaisi siihen uskoa.

Mitä vertauksia sinulla on teismistä? Onko teismistä helppo päästä eroon? Itse en tiedä tarkasti asiaa kun en ole koskaan uskonut Jumalaan.