Miksi kepeä italialainen oopperatyyli on niin suosittua?

Anonyymi-ap

Puccinin ja Verdin "halpatuontitavara" oopperan alalla on seurausta siitä, että oopperataiteen taso tuohon aikaan oli saksalaista oopperaa lukuun ottamatta suhteellisen heikko ja ihmiset olivat mieltyneet jo aiemmin italialaiseen kepeään oopperatyyliin, jota ei rasittanut ylenpalttinen syvällisyys ja onhan ooppera myös lähtöisin taidemuotona juuri italiasta, joten oli luonnollista, että maan oopperasäveltäjät, jotka vakiinnuttivat suht varhaisessa vaiheessa asemansa oopperan alalla, tulivat osaksi kaanonia musiikkinsa pinnallisuudesta huolimatta, joka varsinkin Rossinilla on todella ilmeistä.

11

605

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kärjistetysti voisi todeta sen, että siihen aikaan kun Schubert näki Wienissä lähes nälkää saksalaista suurta oopperaa edustavan Fierrabrasin säveltäjänä, joka enteilee jo hiukan Wagneria, mutta jota ei esitetty hänen elinaikanaan saksalaisen oopperan heikosta menestyksestä ja muistaakseni erään oopperatalon vararikon takia, oli buffa oopperaa edustava Rossini juhlittu "mestari" niin ikään juuri Wienissä wieniläisten oltua mieltyneitä tämän kepeästi sulavaan oopperatyyliin.

      • Anonyymi

        Italialainen ooppera on todellakin niin populaaria, että edes ranskassa saakka radiossakin esitettyä/ esitettyjä Armas Launiksen aikanaan menestyneitä oopperoita ei postwagnerilaista Aslak Hetta oopperan levytystä lukuun ottamatta kuule eikä esitetä missään eikä milloinkaan, repertoaarin täyttyessä saapasmaan oopperoista, ja siksi, että Launis on niin tuntematon suuruus suurelle yleisölle ja sävelkielensä harmonisesti niin kompleksista ja orkesteriosuus niin hallitseva, että miltei peittää lauluäänet, ja joiden melodialinjat ovat italialaisen oopperan vokaalilinjoihin verrattuna paljon vaativampia kuunnella ja laulaa.


    • Anonyymi

      Anton vivaldia pidän kautta aikain parhaiden joukossa ja voi olla mun listoilla ihan numero ykkönen mut ainaki vähinttään numero kolomosena pithää olla kun tykkäänkin niin paljon eikä pelekkä tykkäys riitä perusteluksi vaan upea kyky liimata kokonaisuus mahtavaksi harmoniseksi ja yhtenäiseksi kokonaisuudeksi, kyky tehdä takoa hittejä ja kyky tehdä vivahteikasta, hyvinrytmitettyä musaa joka ottaa fyysisesti lujille jos soittaa hänen teoksia eli fyysisesti haastavia teoksia hänellä paljon jossa nivelet ja sormet kovalle koetukselle. Lisäksi kyky myös tehdä koukeroisiakin juttuja kuten nopeat tempovaihtelut ja soitinlaudan eri ääripäiden vaihtelut joka vaatii rytmitajua ja sorminäppäryyttä.

      Kyky myös koskettaa kuuntelijoita . Löytyy pääosin duuria ja löytyy myös molliteoksia.

      Harvoin teki huonoja musateoksia että kokonaiskuvassa tosi paljon taidokkaita teoksia Vivaldilla.

      Muihin italosäveltäjiin yhtä paljoa en ole perehtynyt. Verdi osasi oopperoissa tehdä koukkuja ainakin. Verdin C-kasetteja löytyy pari joissa hänen oopperoita esitetään. Rossinin willhelm tell ooppera löytyy yhdeltä C kasetilta jossa on eri klassisen musan säveltäjien teoksia (mm oopperoita ja muutaki).

      • Anonyymi

        Itse olen kiinnostunut Pylkkäsen ja Launiksen oopperoista.


      • Anonyymi

        Pidän kansanomaista ja kansallisesti sävyttynyttä verististä oopperataidetta enemmän Wagnerin professionalismille sukua olevasta oopperataiteesta Melartinin Ainon ja Launiksen Aslak Hetta oopperan tavoin, joissa tietysti kuuluvat myös kansalliset ainekset ja jälkimmäisessä saamelaiset joikusävelmät ja ranskalainen raffinemangi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pidän kansanomaista ja kansallisesti sävyttynyttä verististä oopperataidetta enemmän Wagnerin professionalismille sukua olevasta oopperataiteesta Melartinin Ainon ja Launiksen Aslak Hetta oopperan tavoin, joissa tietysti kuuluvat myös kansalliset ainekset ja jälkimmäisessä saamelaiset joikusävelmät ja ranskalainen raffinemangi.

        Verdin musiikki on varsin kansanomaista eikä kudokseltaankaan Wagnerin tavoin polyfonista tyyliltään, ja saattaa olla saanut vaikutteita maansa kansanmusiikista tai siltä se ainakin kuulostaa ja on hyvin simppeliä niin harmoniselta kuin melodiselta ja muotorakenteeltaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Verdin musiikki on varsin kansanomaista eikä kudokseltaankaan Wagnerin tavoin polyfonista tyyliltään, ja saattaa olla saanut vaikutteita maansa kansanmusiikista tai siltä se ainakin kuulostaa ja on hyvin simppeliä niin harmoniselta kuin melodiselta ja muotorakenteeltaan.

        Kuuntelin vuoron perään Jenufa ja Aslak Hetta oopperoita ja vaikutuin jälkimmäisestä paljon enemmän.


      • Anonyymi

        "...kokonaiskuvassa tosi paljon taidokkaita teoksia Vivaldilla."

        eiks se ollut Stravinski kun kommentoi Vivaldia säveltäjänä että Vivaldi ei säveltänyt 600 konserttoa vaan sävelsi yhden konserton 600 kertaa.

        Nythän RSO aikoo alkavana vuonna pitkästyttää meidät Ranskalaisella musiikilla, joten jospa Launis säveltäjänä mahtuisi sekaan kun olihan Launis säveltäjänä enempi kuin vähempi siis melkein ranskalainen.

        Pitkästyttää? No otetaan mennä viikolla nähty RSOn konsertti ja se teos joka soitettiin väliajan jälkeen, niin se Polentzin kamala teos johon oli haalittu soittamaan kaikki Vaasa-Joensuu linjan eteläpuolella asuvat orkesterisoittajat. Ja lopputulos oli unohtumaton, mutta onneksi on apteekit, niistä saa apua niin kroonistuvaan unettomuuteen kuin öisiin itkukohtauksiin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "...kokonaiskuvassa tosi paljon taidokkaita teoksia Vivaldilla."

        eiks se ollut Stravinski kun kommentoi Vivaldia säveltäjänä että Vivaldi ei säveltänyt 600 konserttoa vaan sävelsi yhden konserton 600 kertaa.

        Nythän RSO aikoo alkavana vuonna pitkästyttää meidät Ranskalaisella musiikilla, joten jospa Launis säveltäjänä mahtuisi sekaan kun olihan Launis säveltäjänä enempi kuin vähempi siis melkein ranskalainen.

        Pitkästyttää? No otetaan mennä viikolla nähty RSOn konsertti ja se teos joka soitettiin väliajan jälkeen, niin se Polentzin kamala teos johon oli haalittu soittamaan kaikki Vaasa-Joensuu linjan eteläpuolella asuvat orkesterisoittajat. Ja lopputulos oli unohtumaton, mutta onneksi on apteekit, niistä saa apua niin kroonistuvaan unettomuuteen kuin öisiin itkukohtauksiin.

        Launiksen Aslak Hetassa on wagnerilaista romantiikkaa ja ranskalaista raffinemangia ja se on loistokkaimpia suomalaisia oopperoita.


    • Anonyymi

      Puccini - o mio babbino cara siinä vastaus, miksi italialaisista oopperoista pidetään.

      • Anonyymi

        Mestarin nuuskarasiassa, jossa mm. nuuskataan, aivastellaan ja pyritään vieroittamaan itsensä tästä paheesta, ja ollaan uskottomia ja pistetään välit poikki, on Saikkola elementissään hersyvän koomisen oopperaan säveltäjänä, jota ei heti uskoisi, kuultuaan tämän mestarin vaatimattomampia teoksi, tämän osoittautuessa ihmeen taitavaksi oopperasäveltäjäksi joihinkin puiseviin soitinteoksiin verrattuna, vaikka on herralla merkittäviäkin taistelusinfonioita.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat

      Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude
      Maailman menoa
      139
      13016
    2. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      212
      11952
    3. Marinin tuhojen korjaaminen kestää kahdeksan vuotta

      Nyt on vasta neljännes mennyt ja ensimmäiset korjausliikkeet saatu liikkeelle. Innokkaimmat olivat odottaneet että jo t
      Maailman menoa
      161
      10108
    4. Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta

      Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t
      Maailman menoa
      72
      9561
    5. Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat

      Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h
      Maailman menoa
      93
      9050
    6. Suomen velka kasvoi ennätysvauhtia - Mäkynen repostelee

      – Velka kasvoi eniten tilaston historiassa, Mäkynen kirjoittaa. – Vuoden 2025 toisella neljänneksellä selvästi eniten k
      Maailman menoa
      13
      7675
    7. Se oli Orpo joka rynni Eagle S -alukselle

      Vastoin kaikkia kansainvälisen merenkäynnin sääntöjä. Kunpa olisi ollut purjehtija Harkimo Suomen johdossa silloin. ht
      Maailman menoa
      18
      7537
    8. Giorgia Meloni vs Riikka Purra

      Kyllä Italian pääministeri on kauniimpi ja seksikkäämpi, kuin Suomen valtiovarainministeri Riikka Purra. Mitä jotkut näk
      Maailman menoa
      35
      6663
    9. 140
      6079
    10. Demarikultin uhri kertoo

      Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa
      Maailman menoa
      91
      5915
    Aihe