Unohtavat omat raiskauksista ja valokuva kokoelmista kiinni jääneet ja alaikäisiin sekaantumisista tuomitut.
Haluatteko kuulla ; Uskomus, että nuohooja tuo onnea tullessaan, on lähtöisin Keski-Euroopasta. Siellä nuohoojakisällit kiertelivät vuoden lopussa taloissa perimässä saataviaan,
Kotkalainen Perushjumalaisten arvostettu nuohooja vei onnea Lahteen alaikäiselle, Talutti tytön koiraa pusikoissa ja kävivät yhteen viinakaupassa.
kaupunginvaltuutettu osti seksuaalitekoja alaikäiseltä Lahdessa
6.10.2017
Hän osti viisi kertaa seksuaalipalveluja tytöltä, joka oli tuolloin 17-vuotias. Teot tapahtuivat Lahdessa elo-syyskuussa 2015.
Hirvonen sai tytön ryhtymään korvausta vastaan seksuaalisiin tekoihin, joista kaksi oli sukupuoliyhteyksiä.
Hirvonen oli pitänyt hallussaan tytöstä neljää kuvatiedostoa, jotka olivat sukupuolisiveellisyyttä loukkaavia. Hän myös välitti tytölle alkoholia neljästi.Todisteena oikeudessa olivat vastaajan ja asianomistajan laaja viestittely ja valokuvat.
PERSUOLAISILTA ONNISTUU SUOMESSA , EI TARVITSE SAKSAAN LÄHTEÄ.
Oletteko muuten kuulleet Persuilijoiden säännöt laatineesta ja Riikka Purran hyväksikäyttästä työmiehestä Matti Putkosesta ja hänen menneisyydestään tuomittuna raiskaajana.
Jos kiinnostuit, palataan muihin Peers tuomittuihin seksuaalirikollisiin myöhemmin näillä porno sivuilla.

Vastaukset 26
Vanhimmat
Perussuomalaisten edustajissa eniten rikoksista tuomittuja rikollisia.
Allekirjoita aloite persujen lakkauttamiseksi!
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/14269
Raiskaus oli vain tahallaan ymmärretty väärin oppositiossa.
Väkisinmakaaminen ei tarkoittanut sitä, että olisi käytetty väkivaltaa makaamiseen vaan väkivaltaa käytettiin vain partnerin rimpuilun vuoksi.
Työmies Putkonen tuomittiin raiskauksesta ja kas kummaa nousi ennätyksellisen nopeasti Perussuomalaisten eliittiin.
Hmm... Putkonen tuomittiin raiskauksesta 1990 (jolloin oli SDP:n jäsen) ja hän liittyi Persuihin 2010.
Mihinkähän eliittiin hän oikein mahtoi nousta "ennätyksellisen nopeasti" kun ei päässyt edes kansanedustajaksi Persujen listoilta???
Oli muuten demari silloin!
Tuomittoonko? Vankila vai sakot ja iso korvaus uhrille?
Onpahan taas ollut fiksu 17-vuotias lapsi, joka juoksentelee yökaudet milloin kenenkin kanssa ja "palvelee", kun saa kivaa juotavaa! Luulisi että tuon ikäisellä on joku vastuullinen holhooja kotona. Vai orpolapsiko hän on henkisesti?
Persunaiset on idiootteja. Vastustavat feminismiä eli omaa sananvapauttaan.
Turha odottaa mitään älyllistä kannanottoa mihinkään. Kot, kot, kot...
Pekka Aittakumpu ja Jenni Simula kiistävät väitetyn aviorikoksen
"Yleisessä tiedossa oleva asia”, sanovat Kalevan lähteet
https://www.kaleva.fi/pekka-aittakumpu-ja-jenna-simula-kiistavat-vaitety/11419671
Se oli vain Persuhuumoria 🤣
Riikka Purra; Haluan ampua ulkomaalaisten äitien lapsia....
Se on vain Persuhuumoria 🤣
Mitä mieltä Halla-aho olet raiskauksista ja väkivallan käytöstä?
Jättikö maksamatta vai mikä tuossa oli rikollista?
Käyttikö Riikka Työmiestä hyväkseen vai mistä tästä jutussa oli kysymys?
Jussihan se vasta panomies on!
Riikka Slurps 💦 Purrassa on imua💦
Sulaa se tikkaria mummonkin suussa...💦
Vaaleissa Persut raiskasi kaikki vihervassari puolueet. Moneen kertaan.💪
Nyt trollataan vihervassareiden viestit piiloon 💪
Vaaleissa Persut raiskasi kaikki vihervassari puolueet. Moneen kertaan.
Nyt trollataan vihervassareiden viestit piiloon 💪
Vaaleissa Persut raiskasi kaikki vihervassari puolueet. Moneen kertaan.💪
Persut on Suomen suurin rikollisjärjestö
Nyt trollataan punikkien viestit piiloon 💪
SAK on Suomen suurin laiskurijärjestö
OAJ on Suomen suurin pakottajajajärjestö
"mee kouluun"
Kela on Suomen suurin laiskojen rahoittajajärjestö