Velkaantuneet naiset

Kyllä kulut pitäisi puolittaa, Mutta myös tuloja huomioitava, Onhan kulttuurissamme myös tuo lokasuojat auki kulu" jos ymmärsit, Tosin se on vanhentunut koska olemme tasaarvoisessa maailmassa.

Voi minkä ihanan helmen olet onnistunut saamaan verkkoosi! Kyllä kadehdin!

Miehet aika usein sokaistuvat täysin naisten päivänselville ja huutaville varoitusmerkeille. Ystäväni, nuo ulosotot ja muut mainitsemasi asiat ovat todella isoja varoitusmerkkejä, jotka sinun pitäisi huomioida ja tehdä johtopäätökset. Hetken hupi on asia erikseen, mutta ei tuollaisen ihmisen kanssa voi todellisuudessa mitään pitkäaikaista suhdetta saati perhettä perustaa. Toivottavasti kuuntelet järkipuhetta ennen kuin on liian myöhäistä, koska hän tulee vetämään sinut alas mukanansa.

Itse katsoisin että kulut jaettaisiin tulojen suhteessa siten että yhteiset kulut jaetaan ja henkilökohtaiset menot menee omista varoista. Muuten menee lahjojen puolelle. Myös molempien oltava aktiivisia parantamaan tulopuolta jos siihen on tarvetta ja mahdollisuuksia muuten on kyse hyväksikäytöstä. Yhteisiin kuluihin voidaan laskea asumiskulut ja laskut josta molemmat hyötyy, myös ruokakulut kohtuudella tasapuolisesti voitaisi laskea yhteiseksi kuluiksi. Jos on epätasapainoa on kuluissa ja niiden kattamisessa ei se voi toimia yhdistävänä suhteessa vaan erottavana.Jos ymmärrys on vaikeaa kuluista ja kuka minkäkin maksaa on suhteen tulevaisuus vähintään epävakaa

Minä olen sitä mieltä naisen kuuluisi maksaa kaikki.

En ole asunut yhdessä velkaantuneen miehen vaan kitipiikkimiehen kanssa. Minä maksoin vuokran, omat ja lasten vaatteet, lasten lelut, sähkön, veden ja yli puolet ruokalaskusta. Hän maksoi ehkä 30% ruoista, omat vaatteensa ja rakkaan autonsa kulut. Emme me olisi tarvinneet autoa mutta hänelle se oli henki ja elämä. Siihen kuluva raha ei koskaan ollut tuhlausta, mutta jos ostin pojalle uudet housut niin se kuulemma oli. Ei se auto silti missään perheauton asemassa ollut. Se oli olemassa hänen yksityisiä juhiajelujaan varten. Ja tietenkin autopaikan vuokran maksoin minä koska se kuului vuokraan ja vuokranmaksu ”kuului” minulle koska olin asunut siinä alunperin ja hän muutti siihen jälkeenpäin. Hän ei esim. viitsinyt kuljettaa lapsia autolla harrastuksiin vaan he menivät bussilla. Mikä ei ollut helppoa koska bussiyhteydet olivat surkeat. Minulla ei ollut ajokorttia. Tämän lisäksi hän raivosi minulle siitä että muka tuhlaan ja olen muka holtiton rahankäyttäjiä. Minulla ei koskaan ole ollut tilinylityksiä ja olen aina maksanut laskut ajallaan, joten tuolle väitteelle ei ollut perusteita!

Eli sen lisäksi että hän oli taloudellinen hyväksikäyttäjä, hän määräili minun rahankäyttöäni ja raivosi ja huusi minulle ja lapsille.

Ei hyvä. Pellolle sellainen mies!

Tällä palstalla on tooodella paljon julkaisuja joissa annetaan ymmärtää että erot johtuvat vain ja ainoastaan uskottomuudesta. Ehkäpä niin onkin silloin kun vasta seurustellaan.

Mutta kun asutaan yhdessä, erimielisyydet liittyvät enimmäkseen ihan muihin asioihin. Ne liittyvät siihen arkeen kota eletään yhdessä. Joskus ne lopulta johtavat eroon. Joskus ne voidaan ratkaista ja joskus toinen lopulta vain antaa periksi ja alistuu - ja mahdollisesti kantaa kaunaa salaa itsekseen, mikä vahingoittaa suhdetta.

Näitä riidanaiheita ovat:
-rahankäyttö ja kustannusten jakaminen
- kotitöiden jakaminen (jompi kumpi tekee huomattavasti enemmän kuin puolet)
- erilainen siisteystaso (toinen ei kestä sotkua ja toinen ei siitä häiriinny, jolloin toinen hermostuu lattialla lojuvista kengistä ja pöydälle jätetyistä likaisista astioista)
- ylipäänsä ihan erilainen käsitys arjesta ja kotielämästä: milloin vapaa-aamuina herätään, pidetäänkö telkkua auki vai kiinni, mitä syödään, minkä verran ollaan tietokoneella, kuinka paljon vieraita kutsutaan, voiko valot tai saunan jättää päälle, mikä on metelin taso
- lastenkasvatus
- ennen kaikkea: tapa jolla muita perheenjäseniä kohdellaan(jompi kumpi tai molemmat käyttäytyy huonosti: äyskii, raivoaa, moitiskelee, määräilee tai mököttää ja kodin ilmapiiri on hirveä)

Nämä ovat huomattavasti isompia ongelmia kuin uskottomuus. Minulla on ollut uskollinen mies joka käyttäytyi kotona rumasti minua ja lapsia kohtaan. Oli kestovihainen, ilkeä, ivallinen, moitti meitä koko ajan. Mutta hän ei vilkuillut muita naisia. Kotona oli paha olla. Seuraava mies oli kotona huomaavainen, kiltti ja hellä kuin enkeli mutta jäi jossain vaiheessa kiinni pettämisestä ja meille tuli ero. Jälkeenpäin olen katkera sille uskomiselle koska hän teki minun ja lasten kotielämästä helvetin. Jälkimmäisen kanssa jäi hyvät muistot yhdessä asumisesta. En ole hänelle vihainen, olemme väleissä.

Uskottomuus EI ole se pahin loukkaus.

"Kyllä suhteessa molemmat ovat velvollisia maksamaan yhteisiä kuluja, ei ne toiseen piikkiin voi valua."

En mä lähde muiden touhuja määräilemään ja sanomaan mikä on velvollisuus ja mikä ei. Jokainen sopikoon omat ihmissuhteensa miten itsestä hyvältä tuntuu. Olennaista on, että ne jutut on sovittu ja molemminpuolisesti hyväksytty, eikä niihin vain ajauduta ja tajuta myöhemmin, että kävipä paska nakki. Eihän se toinenkaan osapuoli enää jälkikäteen paljoa pysty menneille tekemään ja niiden kanssa pitää vain elää. Ei siinä moraalisoinnit ja valitukset auta, mutta rehellinen pitää tietenkin olla, eikä pimittää tilannettaan. Itselleni ei tuota mitään ongelmaa maksaa leijonan osaa parisuhteen kuluista, kun asiat on rehellisesti kerrottu, puhuttu läpi ja sovittu miten toimitaan. Mä maksan ihan mielelläni siitä, että voinnpitää itse toivomani elintason ja ihminen jota rakastan voi olla mun kanssani. Hän ei pystyisi itse kustantamaan sitä, että asuisi tällä missä yhdessä asumme.

Iso osa menestyvää avioliittoa ollut 26vuotta, ettei oo ikinä riidelty rahasta. Alkuaikoina vaimo tienasi paremmin kuin minä, nyttemmin ite tienaan noin 1500 enemmän vuodessa. Asioita on makseltu kummalla on ollut enemmän rahaa, molemmilla on toisen tilille käyttöoikeus ja siirtää sieltä omalle tilille jos tarvii, rahamme ovat käytännössä yhteiset. Emme ole pihejä, mutta emme kumpikaan tuhlaa mihinkään krääsään. Lapsia on avustettu heidän lähdettyä opiskelemaan samoin joitain avun tarpeessa olevia sukulaisia.