Vasurina vituttaa kyllä toinen puoli monissa muissa.

Pehmeä suhtautumistapa idän uhkaan.

Mutta Persut nuolivat Putinia oikeistohörhöinä ennen kuin Suuri Mestari käänsi niiden päät perustasolla.
Putinin fasismi ja kurinalaisuus kiinnostivat meilläkin päin, ei ainoastaan Keski-Euroopassa.
Maaseutu oli innoissaan ja osa jopa Helsinkiin muuttaneista junteistakin.

Olivat vihtahousuja Savosta ja muualta pimeästä.
7121
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Niiden vääristävä propaganda mukamas Venäläisten vastustajina inhottaa.
Ei mene läpi.
Sokea fasisminne on tehnyt teistä raivotautisia piskejä.

Äänestä

Vasurinä valehtelet, kuten vasurit yleensä esim. persuista. Yritätte jotenkin päästä irti juuristanne, eli vallankumouksellisesta kommunismista haukkumalla esim. persuja putinisteiksi, vaikka kaikki sen tietää, että PS on antiputinistinen puolue.

Äänestä
  • Ette te kaikki olleet Putinisteja, ei niin ole väitettykään.

    Äänestä

Vasurina en yhdy aloittajan ajatusmaailmaan. Me ollaan demokratteja, kaikenlaisten diktatuurien vastustajia. Myös perussuomalaisissa itävien natsien ja toisia syrjivien.
Etenkin naapurin fasistis-imperialistinen hallinnon.

Puolustusta, varmuusvarastoja ja kansalaisten suojelua, väestönsuojia, evakuointisuunnitelmia ja infran pelastussuunnitelmia on tehostettava.

Äänestä
  • Yksi lampaampi Persu ei kesää tee laumassa susia.

    Äänestä

  • Älykkyydessä on puutteita.
    Putin ja venäläiset ymmärtävät vain pelkoa turpiin tulemisesta.

    Äänestä

Meidän on tehtävä yhteistyötä, puoluekannasta riippumatta!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Pehmeä suhtautumistapa idän uhkaan.

Mutta Persut nuolivat Putinia oikeistohörhöinä ennen kuin Suuri Mestari käänsi niiden päät perustasolla.
Putinin fasismi ja kurinalaisuus kiinnostivat meilläkin päin, ei ainoastaan Keski-Euroopassa.
Maaseutu oli innoissaan ja osa jopa Helsinkiin muuttaneista junteistakin.

Olivat vihtahousuja Savosta ja muualta pimeästä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu