Hallitus: yhteistyökyky nolla

Orpopurran hallitus on itkenyt kuukausien ajan oppositiolta vaihtoehtoja tekemilleen säästöleikkauksille. Ja kun oppositio niitä asiantuntijoita apunaan käyttäen tarjosi oli purra hermonsa menettäneenä ampumassa alas kaikki, jokaikisen ehdotuksen.
Eikö tällä kaksikolla satosella höystettynä ole minkäänlaista yhteistyökykyä! Eikö isänmaan asia ole niin tärkeä ja huoli yhteinen, että hallituksen kannattaisi tehdä yhteistyötä opposition kanssa OIKEASTI eikä jääräpäisen fanaattisesti ampua alas kaikkia opposition ehdotuksia!? En ole tämänkaltaista hallitustyöskentelyä johtajineen koskaan ennen nähnyt. Pohjanoteeraus.
3123
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Adlercreutz ja Multala sentään näki opposition vaihtoehdoissa jotain hyvää ja toivat ne esille. Purra murjotti ja vääntelehti kun oli päässyt pm pallille istumaan.
Oli niin hävytöntä käytöstä ja hyökkäystä Purralta.
Ei ministeri käyttäydy noin kun on koko syksyn huutanut vaihtoehtoja.
Niitä sai mutta kaikki haukkui.
Aikoinaan Marin paasasi ministerinä mutta kyllä Purra oli yliveto.
Jos ihmisellä on noin hermo piukeella niin lähteköön lätkimään.
Johan meidän hallitukselta on lähtenyt pohja pois.
Sitten nuo edustajat persuista jotka jatkavat tuota räksyttämistä.
No ainakin saivat puolueensa kannatuksen vielä alemmas.

Äänestä

Purra hokee samaa mantraa velasta, mutta hänen toimillaan sitä junaa ei pysäytetä.
Purran rahan käyttö on aivan järjetön.
Naama punaisena huutaa mutta on niin itsepäinen että ei ota vaihtoehtoja edes harkintaan.
Näin siinä käy kun on olevinaan ylitse muiden.
Kirveensä on lyönyt kiveen.

Äänestä

Sitä vaan ihmettelen kuinka nuo muut hallituspuolueet tuota touhua katsoo.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Orpopurran hallitus on itkenyt kuukausien ajan oppositiolta vaihtoehtoja tekemilleen säästöleikkauksille. Ja kun oppositio niitä asiantuntijoita apunaan käyttäen tarjosi oli purra hermonsa menettäneenä ampumassa alas kaikki, jokaikisen ehdotuksen.
Eikö tällä kaksikolla satosella höystettynä ole minkäänlaista yhteistyökykyä! Eikö isänmaan asia ole niin tärkeä ja huoli yhteinen, että hallituksen kannattaisi tehdä yhteistyötä opposition kanssa OIKEASTI eikä jääräpäisen fanaattisesti ampua alas kaikkia opposition ehdotuksia!? En ole tämänkaltaista hallitustyöskentelyä johtajineen koskaan ennen nähnyt. Pohjanoteeraus.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu