Tarina luvatusta maasta ei ole tuonut loputtomia sotia vain Lähi-itään.
Koko länsimainen kansallisuusaate on kotoisin Vanhan Testamentin tarinasta ja ennen kaikkea se on kotoisin juutalaisista, joiden koko olemassa olo etnisenä ryhmänä on aina perustunut tuohon sairaaseen maanryöstämisen tarinaan. Liittyyhän siihen toki myös käsien pesemistä ja halal-lihan syöntiä, mutta ne eivät ole juutalaisten juhlapäivien varsinainen ideallinen sisältö.
Kansallisuusaatteen nousu johti kahteen maailmansotaan ja verisiin amalekialaisten teurastuksiin, jollaisen uhriksi myös juutalaiset itse joutuivat, suurin osa heistä edes tajuamatta, miksi niin tapahtui.
Suomen Luvattu maa on aina ollut Kantele-Karjalassa rajan takana. Sinne tehtiin kahteenkin otteeseen "vapautusretkiä" tappamaan paikallisia asukkaita, ja samalla luotiin epäluottamus, jolla oli vaikutuksensa suurempien sotien syttymiseen.
Kuinka paljon turhaa kärsimystä tuon mielettömän tarinan aavikkoroistojen ryöstöretkestä pitää vielä antaa tuottaa maailmaan?

Vastaukset 2
Vanhimmat
Kiva, hyvä, että löytyy laajempaa ajattelua ja suurempien kokonaisuuksien hahmottamista. 2000 vuotta on muokannut kaikkien meidän geeniperimää ja ajattelua tuo tarina. Mitäpä jos kaikki olisikin kirjoitettu toisin?!
Juutalaiset ovat joutuneet kärsimään sen vuoksi kun ottivat Jeesuksen veren päälleen kun Pilastus ei suostunut sitä tekemään eikä antamaan Jeesukselle tuomiota.
Mitä muuta olisi voitu kirjoittaa kuin historiallinen totuus ja jos sitä ei olisi tehty, niin miten olisi voitu ennustaa tulevaa.