Onko Jan Vapaavuori onnistunut jossain tehtävässä?

Voisiko joku listata tehtävät joissa hän urallaan on onnistunut. Lisäksi onko tehtäviä joissa toimiessaan useat ei olisi toivonut että hän siirtyisi muihin tehtäviin?

Onko onnistumisia? Minä en muista mitään tehtävää
7164
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

IKL

Äänestä

Ei.

Äänestä

Listaa ensin omasi.

Äänestä

No eihän Arhinkäen urotekoja voi kukaan voittaa.

Äänestä
  • Arhinmäki on saanut urallaan paljon enemmän aikaan, kuin yksikään kyky-kokoomuksen sääliö.

    Äänestä

Helsinkiläiset ainakin onnistuivat terrorisoimaan koko Euroopan kulttuuria. Heitä harmitti yli kaiken se, ettei Sirpa päässyt meille viikonloppuisin kyläilemään. Sirpa oli käynyt kylässä ja Sirpa oli esimerkiksi meidän 8-vuotiaille kaksostytöille sanonut, että he voisivat päästä vaikka huippumalleiksi. Mutta, kun äiti ei päästä 8-vuotiaita huippumalleiksi. Se oli sellainen aivopommi 8-vuotiaille tytöille, että äiti joutui sitä tyttöjen ongelmaa kotona kuuntelemaan aivan liian pitkään.

Sirpan tekemä sabotaasi aiheutti lapsille kaikenlaista omituista juttua. Kyllähän he olisivat ulkonäkönsä puolesta tietenkin päässeet lapsimalleiksi ja kaikki suomalaiset olisivat aivan varmasti halunneet nähdä, miltä Meghan (Markle) ja Matilda (Miss Universum Europe) näyttivät jo 8-vuotiaana, mutta lastenlääkäriäiti oli kieltänyt sellaiset mallintyöt siinä iässä. Eli vanhempana vasta. Sirpan mielestä mallintöistä olisi voinut saada rahaa niin paljon, että lastenkasvatus olisi pitänyt kokonaan unohtaa. Lapsimallit eivät koulussa sitten enää niin viihdy, koska työnteko tekee heistä aikuisia liian varhain ja lapsuus loppuu siihen.

Jan Vapaavuori ja hänen helsinkiläisyys ei sovi muualle Suomeen ollenkaan.

Äänestä

Hänhän on kokoomukselainen; ei ole onnistunut.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Voisiko joku listata tehtävät joissa hän urallaan on onnistunut. Lisäksi onko tehtäviä joissa toimiessaan useat ei olisi toivonut että hän siirtyisi muihin tehtäviin?

Onko onnistumisia? Minä en muista mitään tehtävää

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu