Muutettiin teille Jerusalemin Jeesuksen osalta ristiinnaulituksi.
Paavalin palvoman Jeesuksen kuoleman suoritti itse Saatana.
Tiesittekö?
Paavalin palvoman Jeesuksen kuoleman suoritti itse Saatana.
Tiesittekö?
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Tieteilijät ovat yrittäneet ratkaista arvoitusta, miksi Paavali ei kirjoittanut Jerussalemissa eläneestä kapinoitsijasta.
Hassua etteivät tietäneet eivätkä moni tiedä vieläkään tai teeskentelevät tietämättömyyttään.
Että sellaista peliä niillä.
On osoitettu faktaksi, ettei Paavali kertonut juuri mitään yksityiskohtia Jeesuksen elämästä. Paavali kirjoitti kirjeensä noin 60 -luvulla, 30 vuottaJeesuksenväitetyn kuoleman jälkeen. Paavalin aikaan Juudeassa pulppusi rikas suullinen kertomusperinne Jeesuksesta, mutta tuosta valtavan rikkaasta ja yksityiskohtaisesta kertomusperinteestä ei tarttunut Paavalin puseroon mitään vaan päin vastoin Paavali kirjoitti jopa ristiriitaisesti tuon perinteen kanssa kun se lopulta kirjoitettiin evankeliumeiksi lähellä vuosisadan vaihdetta.
Jännästi juutalainen historioitsija Josephus on ihan samassa. Josephus ei ollut edes kuullut Jeesuksesta eikä Nasaretista kun hän kirjoitti 70 -luvulla Juutalaissotien historian. Josephus oli Galilean komentajana 1. sodassa ja valvoi linnoitustöitä mm. Jaafiassa. Mitä ihmeellistä Jaafiassa on? Se oli parin kilometrin päässä Nasaretista (nykyään Jaafia on Nasaretin esikaupunki), mutta Josephus ei mainitse lainkaan Nasaretia, pelkästään Jaafian. Tämä on aika ihmeellistä, jos ihan vieressä on vaikuttanut viisas mies, saarnaaja ja Jumalan poika.
Josephus viittaa pari kertaa Kristukseen vuonna 93 kirjoitetussa Juutalaisten muinaisajassa. Jeesus oli hyvin yleinen nimi ja ainoa, edes etäisesti UT:n Jeesukseen yhdistävä nimi on Kristus, joka tarkoittaa kreikaksi voideltua ja samaa kuin juutalaisten messias, joita oli 1. vuosisadalla Jeesuksen lisäksi kymmeniä muitakin.
Vaikuttaa siis siltä, että Raamatun ulkopuoliset ensimmäiset maininnat Jeesuksesta pohjautuvat samaan legendaan, joka kirjoitettiin evankeliumeiksi vuosisadan vaihteessa. Noita tarinoita maan päällisestä Jeesuksesta ei ollut vielä 60-70 -luvulla, joten siihen aikaan Paavali puhui pelkästään taivaallisesta olennosta ja Josephus vaikeni tästä taivallisen olennon legendasta täysin. Aivan ilmeisesti siksi, että muinainen Lähi-itä taisi olla täynnä erilaisia jumalanpoikia, pienempiä jumalia, henkiolentoja ja legendoja.
Käsitättekö? 😹
Ei mitään hajua asiasta.
Silti siellä nyt käydään sotaa ja valittu kansa tappaa ihmisiä kuin torakoita.
Sitäkin on vaikea ymmärtää.
"On osoitettu faktaksi, ettei Paavali kertonut juuri mitään yksityiskohtia Jeesuksen elämästä."
Jeesuksesta kirjoitettiin neljä yksityiskohtaista evankeliumia. Miksi Paavalin olisi pitänyt kirjoittaa viides? Kuinka monta evankeliumia sinä tarvitset, kun et usko ensimmäiseenkään? Paavalin kirjeet eivät juuri mistään muusta kerrokaan kuin Jeesuksesta Kristuksesta. Hänen näkökulmansa on kyllä eri kuin evankeliumeissa, enemmän Jeesuksen teologiaa avaava kuin Jeesuksen elämää dokumentoiva. Se on vain hyvä asia, josta voimme olla kiitollisia Paavalille.
Etäisesti Jeesukseen viittaava nimi on KRISTUS?!
Tämän nimen on kehittänyt Paavali kristuskultillaan, mikä kertoo, jos joku olisi kertonut totuuden Jeesuksesta, tämä olisi tapettu.
Juutalaisten Jumala on Ilmestyskirjan peto, ja kaikki, jotka eivät sitä kumartaneet tapettiin, kuin Jeesus ja tämän oppilaat Paavalin toimesta.
Raamatun evankeliumeilla EI OLE MITÄÄN TEKEMISTÄ HISTORIALLISEN JEESUKSEN KANSSA, tästä syystä historialliset tiedot on juuri tuhottu.
Ja mitä kiitollisuuteen Paavalille tulee, että hän teurasti ja kirosi Jeesuksen opettamanaan Israelin Jumalana (Gal.3:13 ja 1.Kor.5:7), saadakseen vallan Saatanalle, on erikoinen näkemys.
Niillä neljällä oli käsittääkseni proto-evankeliumi joista tehtiin neljä jotka hyväksyttiin sittemmin virallisesti kokouksissa pyhään kirjaan.
Ortodoksien, Katolisten ja Luterilaisten Raamatut ovat myös omia kokonaisuuksia.
Yhdysvalloissa joku profeetta löysi maahan haudatun Raamatun ja sekin bisness kokoustaa hyvin.
Paavalihan ei ollut opetuslapsi, vaan eli aikaisemmin sapatista kyttäävänä fariseuksena jahdaten alkuseurakuntaa kun eivät viettäneet sapattia eivätkä noudattaneet juutalaisia tapoja vaikka silloin olivat juutalaisia ja vasta Paavalista tuli pakanain apostoli kun Pietari sai näyn, että Pyhä Henki voi kuulua myös pakanoille.
Paavali oli Jeesuksen ja tämän oppilaiden murhaaja ja Jeesuksen opetuksen tuhooja, koska tämä opetti Israelin Jumalasta, ja sanoi Paavalin ja juutalaisten Jumalaa Saatanaksi ja kaiken valheen isäksi, ja Jeesus tapettiin jumalanpilkkasyytteellä.
Paavali palvoi toista Jeesusta jonka Saatana itse ristiinnaulitsi kuun piirissä.
Niin, ajatteletko missä mielessä Paavalin palvonneen itse määräämäänsä Jeesuksen kidustuskuolemaa?
Saatanalle - totta - tämä uhraus on, mutta ei sillä mitään tekemistä ole kyllä, että Paavali itse olisi sitä palvonut, kun vedätte Raamatun tekstin mukaan uskovaisia.
Kertoo 'synnyttäneensä itse heidät kiivaillessaan Jumalan kiivaudella asettaessaan yhden miehen eteen puhtaan neitsyen, eikä uskovaisilla ole muuta isää kuin hän', sanasta sanaan näin Raamatun tekstin mukaan.
On tietysti sääli ja surullista, että ette tiedä mitä Raamatussa lukee, ja näin juuri on syntynyt nämä Paavalin muka Pyhät tarinat Jeesuksen apostolina millä Paavalin ja juutalaisten uhrikulttiopilla ei ole mitään tekemistä edes Jeesuksen kanssa.
1.Korinttolaiskirje:
"4:15 Sillä vaikka teillä olisi kymmenentuhatta kasvattajaa Kristuksessa, niin ei teillä kuitenkaan ole monta isää; sillä minä teidät synnytin evankeliumin kautta Kristuksessa Jeesuksessa."
2.Korinttolaiskirje:
"1:2 Sillä minä kiivailen teidän puolestanne Jumalan kiivaudella; minähän olen kihlannut teidät miehelle, yhdelle ainoalle, asettaakseni Kristuksen eteen puhtaan neitsyen."
Synnytti TEIDÄT, ei itseään, Paavali oli loppuun asti juutalainen. Ja totesi TEISTÄ vielä näinkin:
2.Korinttolaiskirje:
"11:20 Tehän suvaitsette, että joku teidät orjuuttaa, että joku teidät syö puhtaaksi, että joku teidät saa saaliiksensa, että joku itsensä korottaa, että joku lyö teitä kasvoihin."
Pääosin Paavalin tarinointi on pahantahtoista pilkkaa myös Jeesuksesta, jonka surmaamisen määräsi esimerkiksi ehtoollisen sanat (1.Kor.11:23), On hyvin kyseenalaista ylipäätään koko Raamatun juutalaistarinointi ja sen motiivit.
Ja olen varma, ettei taustat kestä hetkeäkään päivänvaloa, että miten siitä lopulta saatiin luotua massiivinen pahuuteen perustuva kristinusko, jolka on tuhottu ihmisten aivotoiminta ja kyky loogiseen ajatteluun.
Sanoohan Paavali jo käsittämättömät sanansa Raamatussa - hän kertoo ristiinnaulinneen koko maailman juutalaisena itselleen?! Miten hän oli niin varma tämän onnistumisesta tuolloin?!
Kristittyjen vain Jeesus kultilla.