Sairastaminen parisuhteessa

Meillä on ollut korona. Miehellä lievä, ei edes kuumetta. Itselläni kova kuume, yli 39-astetta. Pari lasta huollettavana.
Kun minä sairastun, heittää mies täysin vapaalle. Ajattelee, että koska vaimo sairas ja ei pääse töihin, niin se joutaa tehdä kaikki kotityöt, kuten muutenkin. Ei auta ruoanlaitossa, keittiön siivouksessa, ei laita aamupalaa lapsille, vaan joudun yli 39-asteen kuumeessa yksin huolehtimaan kaikesta.
Muutenkin meillä on niin, ettei mies kuuntele koskaan, mitä häneltä pyydän. Ei pienintäkään asiaa. Aina joku muu juttu mielessä ja joudun toistamaan pienet pyynnöt moneen kertaan. Kännykkä ja suoratoisto-palvelut vievät kaiken ajan. Ja sitten vielä valittaa, että huudan. Kun kaikki johtuu siitä, että minua ei kuunnella, eikä ikinä auteta. Olen niin väsynyt olemaan ainut arjen pyörittämisestä vastuussa oleva perheessä.
Nytkin, sairaana, oli pakko käydä lähikaupasta pikaisesti jotain hakemassa, kun mies inhoaa kaupassa käymistä, eikä ole käynyt ruokaostoksilla koko yhteiselomme aikana.
En varmaan saisi apua, vaikka olisin kuoleman sairas. Mikä ei kovin kaukana tuntunut nyt 39.5-asteen kuumeessa olevankaan.
4332
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ihana olla sinkku😂

Äänestä

No voi että.

Äänestä

Vaikuttaa siltä, ettei toivoa ole ja on kovien päätösten aika

Äänestä

42-asteen kuume alkaa tuhoamaan proteiineja. Proteiineja on soluissa ja immuniteetin kannalta valkosolut ovat tärkeitä. Proteiinit koostuvat aminohapoista. Eli aminohappoja ja monivitamiineja on nautittava tulehdusta vastaan. Äärimmäiset kuumetilat vaativat elimistön viilennystä. Omasta kokemuksestani voin sanoa sen että vaikken mitannut kuumettani niin silloin kun fiilikseni tuntui kuumeiselta ja laitoin kylmää vettä kainaloihini, niin oloni helpottui. Liian lämpimiin kuteisiin kääriytyminen kuumeessa on virhe koska se vain nostaa elimistön lämpötilaa. Horkka on ikävä vaiva mutta se kuuluu asiaan.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Meillä on ollut korona. Miehellä lievä, ei edes kuumetta. Itselläni kova kuume, yli 39-astetta. Pari lasta huollettavana.
Kun minä sairastun, heittää mies täysin vapaalle. Ajattelee, että koska vaimo sairas ja ei pääse töihin, niin se joutaa tehdä kaikki kotityöt, kuten muutenkin. Ei auta ruoanlaitossa, keittiön siivouksessa, ei laita aamupalaa lapsille, vaan joudun yli 39-asteen kuumeessa yksin huolehtimaan kaikesta.
Muutenkin meillä on niin, ettei mies kuuntele koskaan, mitä häneltä pyydän. Ei pienintäkään asiaa. Aina joku muu juttu mielessä ja joudun toistamaan pienet pyynnöt moneen kertaan. Kännykkä ja suoratoisto-palvelut vievät kaiken ajan. Ja sitten vielä valittaa, että huudan. Kun kaikki johtuu siitä, että minua ei kuunnella, eikä ikinä auteta. Olen niin väsynyt olemaan ainut arjen pyörittämisestä vastuussa oleva perheessä.
Nytkin, sairaana, oli pakko käydä lähikaupasta pikaisesti jotain hakemassa, kun mies inhoaa kaupassa käymistä, eikä ole käynyt ruokaostoksilla koko yhteiselomme aikana.
En varmaan saisi apua, vaikka olisin kuoleman sairas. Mikä ei kovin kaukana tuntunut nyt 39.5-asteen kuumeessa olevankaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu