2vuoden suhteesta 6kk poika lapsi,välissä meni hyvin välis huonommin.nalkutus on pahin ongelmani ja miehellä sovittuun reissuun lähtö yksin mut "katoaa" useiksi päiviksi ryyppyreissuille ja tulee kotiin sovitusta päivästä 2-3pvä myöhemmin asiasta ei saisi nalkuttaa pitäis olla hiljaa.jos jokin painaa ei saisi sanoa vaan puhua jonku muun kanssa.miten sellainen suhde edes toimii jos ei keskustella???haluaisin kovasti että lapsemme saisi kasvaa isin ja äidin rakkauden ympäröimänä miten itse en saanut elää.tuntuu et olen niin epäonnistunut äitinä ku en voi sitä lapselleni suoda..muita samas tilantees olevia?
tänään se tapahtui
tuleva yh
61728
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
kunnes luovutin. Ei se väkisin pitämällä koossa pysy, jos toinen vain on "työtä" tekevä osapuoli. Työllä tarkoitan työtä kotona ja perheen eteen ja vielä suhteen eteen.
Suru oli kamala kestää eron hetkellä ja toipumiseen meni noin kaksi vuotta. Isä erkaantui vielä enemmän lapsista eron takia, mutta minulta loppui puhti yrittää yksin.
ero tuli kyllä mun huomaamatta kyllähän sitä huonosti joo meni mut sitä usko et vaikeuksia on aina ja niistä selvitään.hän on hyvä isä,viihtyy hyvin lapsemme kanssa,paljon olen saanut viettää ns.omaa aikaa.kunpa hän haluaisi viettää kahdenkeskistäkin aikaa!luultavasti suhde kaatuukiin siihen ettei keretty paljon seurustelemaan ennen lasta ei voitu rakentaa suhdetta tarpeeksi vahvaksi,lapsi oli yllätys ja mies aluksi sitä vastusti,pelosta ainakin omien sanojen mukaan.varmastihan tämä erosta toipuminen vie kauan ei uskalla edes ajatella kuin päivän kerrallaan onneksi kuitenkin on lapseni rakkaus jonka voimalla jaksan jatkaa eteenpäin.
...niin, että parempi kertarysäys kuin ainainen kitinä..kyllä se päivä sinne risukasaankin sitten eron jälkeen paistaa..itseä niskasta kiinni ja menoksi vain...
Olen itse samassa tilanteessa kuin sinä. Mies ei juo mutta riidan aihe löytyy kyllä ihan mistä vaan! Keskustella ei voi, mies alkaa mököttämään ja seuraavana päivänä on kuin mitään ei olisi tapahtunut. Me olemme myös olleet 2 vuotta yhdessä ja muksu täytää pian 6kk. En tahtoisi erota sillä omat vanhempani ovat eronneet enkä tahtoisi samanlaista lapsuutta omalle lapselleni kuin itselläni oli. Haluaisin olla hyvä äiti ja myös minusta tuntuu että olen epäonnistunut äitinä. Tiedän miltä sinusta tuntuu, käyn itse läpi myös samaa. Yksinhuoltajuus myös pelottaa, en tiedä mitä tehdä, mutta ei kai se lapsellekkaan hyvä ole jos äiti ja isä kokoajan tappelee.
Hei
Lähdin samoista syistä 10 vuotta sitten, 1-vuotias lapsi kainalossani. Erosta toipuminen vei kolme vuotta,ja olihan se rankkaa yksin välillä.
Mutta puheyhteys mieheen löytyi sitten eron myötä, ja sopuisasti erottiin. Hän koki tukahtuvansa ja "joi minut tarkoituksella pois". Me olemme erilaisia - vahvoja ja heikkoja eikä kaikki käy yksiin. Nyt on vakka kantensa löytänyt, ja lapsi (lapset) voivat hyvin.
Mutta halusin lohduttaa että yksinkin lapsen kanssa selviää. Lapsen suhde isään voi tulla paremmaksikin kuin että lapsi vaistoaisi sinun krooniset kielteiset tunteesi isää kohtaan siellä kotona kituuttaessa.
Näyttää siltä, että miehellesi on tullut se ns. vapaudenkaipuu, ja menovaihe.
Se on hyvin tuttua, ja minulle itselleni kävi myös hieman tällä tavalla, ja ero tuli.
En ole sitä katunut, sillä meillä meni huonosti muutenkin, pääosin ero tapahtui siksi että mies kävi kiinni (ja löi). Joten jos sinä uskot että suhteenne ei kestä, miksi kattella enää tuollaista "pettämistä ja jättämistä" jota mies tekee. Lähtemin moneksi päiväksi, eikä ilmoita itsestään (tai soittaako edes sinulle?) on jo yksi syy lähteä.
Mies ehkä tajuaa mitä menetti.
Kun olet lähtenyt. Pääasia että sinulla on asiat hyvin, onhan lapsesikin vielä vauvaiässä, ja se on tärkein aikakausi, että saisi hyvän elämänalun, ja äitihän on se tärkein hoitaessaan lasta kokoajan... ja lapselle on tärkeää että äiti voi oikein hyvin. Eikö vaan?? =)