Kuntien näivettyminen reuna-alueilla

Väestökato ja vähäinen syntyvyys näivettää koko alueen kuntia. Lappajärvellä etenkin on näivettyminen saanut suuret mittasuhteet. On vain hetken kysymys kuinka pian viimeinen sammuttaa valot sekä irrottaa kunnan vaakunan.
32624
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 32

Vanhimmat

Naapurikuntalaiset sen vaakuna irrottavat.

Äänestä

Väestönkato ja rokotteet samoihin aikoihin. Ei ole ullatuuuuus.

Äänestä

Olisi kannattanut edes vähän kyseenalaistaa mutta kun ei niin ei.

Äänestä

Kauhavalta tuloo iskuryhmä ja irroottaa teirän ruman vaakunan ja nostaa komiamman tilalle,notta!

Äänestä
  • kovaa uhoa siellä on ja ja toisten aliarvioimista, no se oli hyvä tietää , saatte pysyä siellä ei täällä kaivata .

    Äänestä

Uhoa tai ei tällä menolla edessä on tuho

Äänestä
  • kauhavalaisille joo.

    Äänestä

Jos ja kun strategia on suunnattu matkailuun, on kunnan kohtalo sinetöity. Kukaan ei tule paikkaan, jossa ei ole laadukkaita palveluja. Puhumattakaan nyt kunnassa olevista palveluista, yksi kauppa. Asukkaita taitaa olla karvan yli 2600. Mistä tämä kertoo? Siitä että on pistetty kaikki munat samaan ja väärään koriin. Haikailu taivaanrannalle, ei tuo muuta kuin kylmää kyytiä kuntalaisille. Ei tunnu asia päättäjiä kiinnostavan pätkän vertaa. Seuraava valtuusto tulee ehkä olemaan viimeinen, kello käy

Äänestä
  • Kuka siitä välittää, kuntalaiset on samaa mieltä kenen kanssa keskustelevat, riippumatta siitä kannattavatko vai onko vastaan

    Äänestä

  • Mihin koriin munat on laitettu naapurikunnissa koska tilanne on niissä juuri samanlainen.Paljon mainittu Vimpeli, josta meidän on käsketty ottaa mallia,näyttää menettävän -40% koululaisista vuoteen 2034 mennessä.Kirjoittajan on turha yrittää mustamaalata Lappajärven toimia ,koska ei näköjään tiedä ,että väestön väheneminen on tosiasia jokaisessa pienessä kunnassa ja kaupungissa

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Mihin koriin munat on laitettu naapurikunnissa koska tilanne on niissä juuri samanlainen.Paljon mainittu Vimpeli, josta meidän on käsketty ottaa mallia,näyttää menettävän -40% koululaisista vuoteen 2034 mennessä.Kirjoittajan on turha yrittää mustamaalata Lappajärven toimia ,koska ei näköjään tiedä ,että väestön väheneminen on tosiasia jokaisessa pienessä kunnassa ja kaupungissa

    Tässä on mielenkiintoinen tilasto vuodelta -23, Ilmajolla on alle 15 vuotiaita eniten
    ilmajoki 18,1% Kauhava 14,2%
    Lapua 16,7 % Lappajärvi13.4%
    Seinäjoki 16,3% Kuortane 12,5%
    Ähtäri 12,3%
    vimpeli karijoki 11,4% isojoki 11,2%






























    Ilmajoki! 8,1% Kauhava 14,4
    Lapua 16,7% kurikka 14,2
    Seinäjoki16,4 % Kauhava 14,2
    Alajärvi 16,2 % lappajärvi 13,4
    kuortane 12,5
    ähräri 12,3
    vimpeli 12.3
    karijoki 11,4
    isojoki 11,5





    Alavus 15,8%
    Evijärvi 15,7%
    Soini 15,6%
    Isokyrö 14,9%
    Kauhajoki 14 ,4 %
    Kurikka 14.2 %

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Mihin koriin munat on laitettu naapurikunnissa koska tilanne on niissä juuri samanlainen.Paljon mainittu Vimpeli, josta meidän on käsketty ottaa mallia,näyttää menettävän -40% koululaisista vuoteen 2034 mennessä.Kirjoittajan on turha yrittää mustamaalata Lappajärven toimia ,koska ei näköjään tiedä ,että väestön väheneminen on tosiasia jokaisessa pienessä kunnassa ja kaupungissa

    Kyse oli kai siitä, että kunta keskittyy matkailuun vähenevien palveluiden pitäjässä. Kalliit investoinnit, joille ei riitä maksajia. Että joo, munat on väärässä korissa.

    Äänestä

Lappajärven juolulehdestä havainto. Kuolleet seurakunnasta,mutta syntyneet taas haalittu ympäri Suomea. Mitä tästä voi päätellä?

Äänestä

Lappajärvellä ei oo töitä kun hautausurakoitsijalla

Äänestä

Alkaa vaikuttaa siltä, että Lappajärvi menettää ensimmäisenä lukionsa näistä lähikunnista.

Äänestä
  • Kun keskitytään vain nykälänniemeen.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Kun keskitytään vain nykälänniemeen.

    Miten se voi niin olla, koska Lappajärvi oli 8 sijalla tässä tilastossa. kuntia maakunnassa 18kpl. Ilmajoella on alle 15 vuotiaita eniten 18,1% väestöstä, toisena on Lapua 16,7%, Seinäjoki kolmantena 16,4%, neljäntenä Alajärvi16,2 %, Alavus 15,8%, Evijärvi 15,7%,Soini 15,6% , Isokyrö 14,9%, Kauhajoki 14,4 %,Kurikka14,2%, Kauhava 14,2 %, Lappajärvi13,4% Kuortane 12,5%, Ähtäri12,3%, Vimpeli 12,3%, Karijoki 11,4%, Isojoki 11,3.

    tilasto on vuodelta -23. Lappajärvi on vasta sijalla 11, Kuntia on 18 kpl maakunnas.

    Äänestä

  • Vimpeli on menettänyt.lukio on Alajärven sivupiste

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Vimpeli on menettänyt.lukio on Alajärven sivupiste

    Väärä tieto. Mielestäni Vimpelissä on oma lukio.

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Väärä tieto. Mielestäni Vimpelissä on oma lukio.

    Vimpelin lukiolupa on Alajärven . Kannattaa seurata asioita, ennenkuin kuin lausuu jotain Juurikin oli Vimpelin kunnanhallituksessa keskustelu lukiosta

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Vimpelin lukiolupa on Alajärven . Kannattaa seurata asioita, ennenkuin kuin lausuu jotain Juurikin oli Vimpelin kunnanhallituksessa keskustelu lukiosta

    Lukioiden pudotupelissä otetaan huomioon myös tilakysymys. Onko tilanahtautta ja tuleeko tilanahtautta. Lappajärvi sössi mahdollisuuksiaan lopettamalla kaksi koulua kyliltä.

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Lukioiden pudotupelissä otetaan huomioon myös tilakysymys. Onko tilanahtautta ja tuleeko tilanahtautta. Lappajärvi sössi mahdollisuuksiaan lopettamalla kaksi koulua kyliltä.

    Täyttä puppua.Voisit vilkaista koululaisten lukumäärän kehityksen Lappajärvellä ennenkuin satuilet

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Täyttä puppua.Voisit vilkaista koululaisten lukumäärän kehityksen Lappajärvellä ennenkuin satuilet

    Mahtuuko lukioon Evijärven, Kortesjärven ja Vimpelin lukiolaiset lappajärveläisten lisäksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Mahtuuko lukioon Evijärven, Kortesjärven ja Vimpelin lukiolaiset lappajärveläisten lisäksi.

    Mahtuukos Evijärvelle, ei.

    Äänestä

Eipä tuota olisi 10 vuotta sitten uskonut, että Lappajärvellä ei ole seurakuntataloa eikä rautakauppaa. Ja että on vain yksi ruokakauppa ja yksi koulu. On vain ajan kysymys, milloin 30 km:n sääntö tulee voimaan lukioasioissa. Silloin Järviseudulla on lukio vain Alajärvellä ja Evijärvellä.

Äänestä
  • Mikä ihmeen 30 kilometrin sääntö.

    Äänestä

  • Oiskohan sulla enää lukiolle käyttöä

    Äänestä

Vaikea määritellä mikä on kunnan luottamusmiesten osuus kunnan näivettämiseen.Ehkä liiallinen itsekeskeisyys on kostautunut.Sähkölaitoksen myynti ja sitä seurannut kallis riitelykierre napureiden kanssa oli ainakin iso miinus.Maatalouden alasajo,turkistarhauksen ja mattokutomojen hiipuminen on asioita joille ei voi mitään.Viimeiseksi toivoksi ja tekohengityksen kohteeksi jää lippulaiva Kivitipun uppoamisen estäminen ostamalla se vähän kuin pakon edessä kunnan taakaksi.Järven ympärillä ollaan kaikki samassa veneessä että mitään irtiottoja eikä henkseleiden paukuttelua kannata tehdä,ken sammuttaa viimeisenä valot jää nähtäväksi.

Äänestä
  • Lappajärvellä on niin paljon vapaa-ajan asuntoja ettei täältä tartte sammuttaa valoja koskaan

    Äänestä

Soihdut sammuu tip tap

Äänestä

Keskusta-puolue on ajanut jo pitkään maakuntien palveluiden heikentämistä. Taksi-uudistus ja sote-uudistus viimeisimpinä. Ja loputon maanviljelijöiden ahdistaminen.

Äänestä
  • Onneksi on Persujen ja Kokoomuksen korjaava hallitus Hyvää jokaiseen kotiin,kuten on alussa jo nähty Onneksi Persujen kannatus on kohta alhaisempi kuin keskustan,niin eiköhän se uhoaminen lopu.Ei ole enää Peltokangaan videoita lasit otalla

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Väestökato ja vähäinen syntyvyys näivettää koko alueen kuntia. Lappajärvellä etenkin on näivettyminen saanut suuret mittasuhteet. On vain hetken kysymys kuinka pian viimeinen sammuttaa valot sekä irrottaa kunnan vaakunan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu