No niin! Mä oon olemassa ja tiedän kaikesta kaiken. Ei mua pysäytä mikään. Muhun ei tehoo vaikka kuka mitä yrittäisi. Facebookissa bossia näytellessäni osa niin kutsutuista "kavereistani" triggeröityi jutuistani. Miksi 🤷♂️? Niiden närkästyminen johtui pikemminkin siitä että heidän ideologiansa poikkesivat minun omastani. Ulosantini käsitteli asioita aina silleen yleisellä tasolla eikä mennyt mihinkään henkilökohtaisuuksiin. Tuntekaa lait. Minua vastaan ei olisi ollut löydettävissä esim. kunnianloukkauksen kriteerien täyttymistä edellyttävää postausta (toisin kuin mm. lukuisilla kansanedustajilla 😄). Annetaan ihmisten olla sellaisia kuin ovat. Kyllä asiat silti lopulta pomppivat oikein päin kuten pitääkin. Karma. Kamppailen tylsistymistä sekä kyllästymistä vastaan, siksi näin. Kiitos 🙏.
Palsta haltuun
5
166
Vastaukset
- Anonyymi
Niin no, ainakin olet tyytyväinen itseesi ja mottosi on "kyllä karma kostaa", niin eiköhän sen turvin hyvä myös jatkaa :)
Proud talks require proud walks.
Henkselit voi paukkua yksin navakammassa tuulessa, jos ei ole lihaa luiden ympärillä. Pitää olla lhaa luiden ympärillä eli katetta sanoille, muuten jutut on pelkkää höpinää.
Tunne lait. Ei Suomen lait, vaan yhteisön "lait".- Anonyymi
Mua ei hetkauta mitään. Mä näytän. Mä päden. Yhteisön eli Suomi24:jän = Viidakon lait. Nopeat syövät hitaat. Cheap shotit ovat sallittuja niin sodassa kuin rakkaudessa. Vain voittaminen ratkaisee. Ei muu. Huijaamalla voi voittaa ja tahallaan häviämälläkin voi voittaa. Se on sitä älykkyyden ja viekkauden käyttämistä hyväkseen. Joskus henki voi lähteä jos menettelee täsmälleen itse lakikirjan mukaan. Mut on keitetty väkevissä liemissä eikä mua voi niin vain yllättää. Tällainen iltasatu. - Ap 😗.
Anonyymi kirjoitti:

Teet ihan kuten tykkäät, ei kiinnosta varsinaisesti. Ja kuten tuli jo todettua "Proud talks require proud walks.", joten anna mennä tai vaikene iäksi.
- Anonyymi
randombypasser kirjoitti:
Teet ihan kuten tykkäät, ei kiinnosta varsinaisesti. Ja kuten tuli jo todettua "Proud talks require proud walks.", joten anna mennä tai vaikene iäksi.
Tämähän on hauskaa settiä 🙂. Puhdasta huumoria. Fraasit ovat siitä hyviä viljeltäviä juttuja koska ne ovat niin ympäripyöreitä. Ei puhu itseään pussiin niin helposti. Vai voisiko ollakin niin että rääväsuita ei kenties haluta Suomeen? Hetkinen, sehän on muotia kun asiaa aletaan tarkemmin miettimään. - 😗.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2133141
Tiedäthän että
Pohdin paljon siirtymistä. Tulen surulliseksi tietyistä tai monistakin asioista. Siksi parempi kun saat elää vapaasti il172871Suomella TUNTI ELIN AIKAA jos/ kun SOTA Syttyy NAAPURIN KANSSA!
Sitten kaikki tärkeät paikat, Komentokeskukset, poliittiset päätöksentekijät, Sotilastukikohdat, Varuskunnat, Liikentee3731582Klaukkalan onnettomuus
Kun kuulin onnettomuudesta,jossa auto oli suistunut sillalta jokeen,en kyllä missään vaiheessa uskonutkaan että kyseess271468- 961342
Sinulla on kauniit kasvot ja erityisesti kulmakarvat
Ne yhdistettynä luonteeseen, katseeseen ja ilmeisiin saa pääni pyörälle kyllä. En kestä. Usein päivisin nämä tulevat mie531249- 991237
Martinan uudet tuulet
Alkaa vahvasti vaikuttaa siltä, että ollaan tosiaan palattu sinkkumarkkinoille. Joulu ja uusivuosi ilman kihlattua, vaik1701097Afrikan tähti -lautapelit kerätään pois Turun päiväkodeista Pelin poistuminen ei ole kaikkien mielee
Afrikan tähti -lautapelit kerätään pois Turun päiväkodeista Pelin poistuminen ei ole kaikkien mieleen. Turku VOISI LO1711094Nurmijärven Tulvatie jätetty hoitamatta jonka ansiosta turma sattui?
Käykö nyt niin että tienhoidosta vastaavat tahot laitetaan maksamaan turma? Miksi tietä ei ollut hoidettu, onko syy pihe143964