En ole ikinä aikaisemmin edes kirjoittanut mihinkään mitään.. mut ajattelin lopulta et mikäs siinä, ehkä joku voi kertoa minulle ratkaisun tähän mun tilanteeseen, jota ei voi edes nimetä mitenkään.
Tunnen olevani loukussa ja saman aikaisesti turvassa. Olen nyt seurustellun erään jätkän kanssa kohta vuoden. Jossain vaiheessa suhdetta aloin ajattelemaan, että hän välittää enemmän minusta kuin minä hänestä. Hän on niin hyvä sydämminen ja kiltti. Kaikkea mitä jätkän luonteelta voi vain pyytää. Ikinä ei ole ollut riitoja tai mitään. Jostain syystä mä tavallaan haluaisin että hän huutaisi mulle ja sanoisi suoraan päin naamaa, mikä häntä minussa ärsyttää, mutta ei.. hän vain sanoo ettei minussa ole mitään virheitä. Hän muistaa minua aina. Hän osoittaa ja antaa läheisyyttä koko ajan.
Minä taas tykkään ärsyttää häntä mun tyhmillä jutuilla. Kerron mun entisistä jutuista ja siitä kuinka moni jätkä mua tällä kertaa yritti. Huomaan sen katseesta, että tieto sattuu.
Väillä taas tunnen olevani niin onnekas siitä, että olen saanut niin mahtavan ja välittävän miehen. Joskus taas kun ollaan yhdessä muutun aivan toiseksi ihmiseksi ja hänen kosketus tuntuu pahalta. Ei sillä tavalla, että hän ahdistaisi, vaan se että hän on niin kiltti mulle, enkä ansaitse niin kilttiä.
Olen sellainen ihminen, että tykkään siitä että mulla on joku jätkä johon voin aina turvautua olla sen kanssa kun tuntuu siltä, mutta tarvitsen myös paljon vapautta. Hän antaa sitä mulle ja musta alkaa taas tuntua että hän on liian kiltti ja satutan häntä, kun hän suostuu siihen etten ole hänen kanssa, eikä hän pysyt sanomaan sitä minulle. (Joskus olen vain omissa oloissani ilman häntä viikon, vaikkei ole mitään kiireitä.)
Joskus herään yöllä ja rupean itkemään. Mietin jättäväni hänet ja siirtyväni sinkkuuteen, ettei tarvitsisi ajatella toisesta. Kun taas ajattelen olevani yksin, alkaa pelottaa että teen virheen. Olen varma ettei toista ymmärtäväisempää ihmistä kuin hän löydy.
Välitän niin paljon, mutta saman aikasesti tuntuu etten pysty tähän. Olen hankala.
Hän on itsekkin sanonut että ihan niinkuin mulla olisi kaksi persoonaa.. toinen on iloinen ja välittävä ja toinen kylmä, välttelevä ja tyhjä katseinen.
Tunnen olevani loukussa ja saman aikaisesti turvassa. Olen nyt seurustellun erään jätkän kanssa kohta vuoden. Jossain vaiheessa suhdetta aloin ajattelemaan, että hän välittää enemmän minusta kuin minä hänestä. Hän on niin hyvä sydämminen ja kiltti. Kaikkea mitä jätkän luonteelta voi vain pyytää. Ikinä ei ole ollut riitoja tai mitään. Jostain syystä mä tavallaan haluaisin että hän huutaisi mulle ja sanoisi suoraan päin naamaa, mikä häntä minussa ärsyttää, mutta ei.. hän vain sanoo ettei minussa ole mitään virheitä. Hän muistaa minua aina. Hän osoittaa ja antaa läheisyyttä koko ajan.
Minä taas tykkään ärsyttää häntä mun tyhmillä jutuilla. Kerron mun entisistä jutuista ja siitä kuinka moni jätkä mua tällä kertaa yritti. Huomaan sen katseesta, että tieto sattuu.
Väillä taas tunnen olevani niin onnekas siitä, että olen saanut niin mahtavan ja välittävän miehen. Joskus taas kun ollaan yhdessä muutun aivan toiseksi ihmiseksi ja hänen kosketus tuntuu pahalta. Ei sillä tavalla, että hän ahdistaisi, vaan se että hän on niin kiltti mulle, enkä ansaitse niin kilttiä.
Olen sellainen ihminen, että tykkään siitä että mulla on joku jätkä johon voin aina turvautua olla sen kanssa kun tuntuu siltä, mutta tarvitsen myös paljon vapautta. Hän antaa sitä mulle ja musta alkaa taas tuntua että hän on liian kiltti ja satutan häntä, kun hän suostuu siihen etten ole hänen kanssa, eikä hän pysyt sanomaan sitä minulle. (Joskus olen vain omissa oloissani ilman häntä viikon, vaikkei ole mitään kiireitä.)
Joskus herään yöllä ja rupean itkemään. Mietin jättäväni hänet ja siirtyväni sinkkuuteen, ettei tarvitsisi ajatella toisesta. Kun taas ajattelen olevani yksin, alkaa pelottaa että teen virheen. Olen varma ettei toista ymmärtäväisempää ihmistä kuin hän löydy.
Välitän niin paljon, mutta saman aikasesti tuntuu etten pysty tähän. Olen hankala.
Hän on itsekkin sanonut että ihan niinkuin mulla olisi kaksi persoonaa.. toinen on iloinen ja välittävä ja toinen kylmä, välttelevä ja tyhjä katseinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
mutta mulla on aivan samallainen tilanne! Pari suhde aivan ok kun siltä tuntuu... Mutta välillä tuntuis että pitäis saada purkaans.pahaa oloa kun toinen ei tajua sitä toista persoonaa!! Olis kiva sinkuttaa mutta taas se mitä se tuo tulessaan saa miettiä tekikö tosiaan oikein!! Paras kaverini juuri sanoi kun hänen kanssaan istuimme iltaa niin hän sanoi; Ota miehesi enempi omiin kuvioihisi mukaan ja jos hän niinssä viihtyy ja näyttää oikealta, tilanne purkautuu sillä! Oma mieheni ei ota sitäkään vähää mitä minä ja päätin kiskoa hänet"ulkomailmaa" ja jois ei pysy mukana niin asia aika selvä!! Näkeepä toisen persoonan!!
Sano se hälle! Kyllä se sen kestää...kiltit voivat olla samalla uskomattoman vahvoja! Usko pois!
Olen yrittänyt kyllä vihjailla.. ja se on mielestäni vihjeen tajunnu, mut tilanne ei vaan muutu. Olen huono puhumaan suoraan. Sanon asiat epäsuorasti. En osaa muuten. Sen takia jättäminenkin tuntuu mahdottomalta, koska en edes tiedä miten asian voisin hänelle kertoa.
..jossa kerrot ainakin osan tunteistasi. Pyydä, että voisit vielä keskustella aiheesta enemmän.
Itse suunnittelin kertoa eräälle miehelle vastaavaa ainakin kuukauden. Aina oli valmiit puheet mielessä, kun hän oli tulossa käymään, mutta ikinä ei rohkeus riittänyt ottaa sitä asiaa puheeksi.
Lopulta yhtenä yönä lähetin tekstiviestin ja aamulla hän soitti ja kertoi yrittäneensä sanoa samaa, muttei ollut pystynyt.
Juteltiin puhelimessa jonkin verran ja sitten vielä lisää, kun hän tuli käymään.
Kyyneleitähän siinä itselläni kului, mutta olipa turvallinen olkapää siinä lähellä, ystävän olkapää.
..että nuo eri persoonat johtuu ehkä samasta, kuin minullakin.
Kun sisällä on paha olo ja asiat vaivaa mieltä, sitä kehonkielelläkin jo tahtomattaankin yrittää sanoa toiselle, miltä kaikki tuntuu.
Itse ainakin kiukuttelin ja ilkeilin paljon, kun yritin saada kerrottua negatiivisista tunteistani. Otti niin paljon oma saamattomuus ja selvittämättömät asiat päähän, että kiukutti välillä aivan hirvittävästi.
nii että onpa meiläkin ongelma!itse en myöskään saa aikaseksi, en edes tiedä haluanko?liian hyvä mies ollakseen ees totta.:(voihan nenä..enpä ois uskonu tällasta koskaan valittavani ku edelliset suhteet ollu tosi hankalia.;)ehkäpä just se.tavallaan myös pelottaa että tossa se tyyppi nyt sitte ois, mutta ku ei halua tällasta.itsestäänselvyyttä, haasteetonta suhdetta!!!arg!!!potuttaa nii helvetisti ja yhessä oltu 4 vuotta!!!
Niinpä.. Pelottaa tavallaan ajatella että löysin jo nyt noin mukavan ja sellaisen ihmisen, jonka kanssa voisin viettää paljon aikaa ja ajatella tulevaisuutta hänen kanssaan. Olen kuitenkin melko nuori, enkä varmaan haluaisi jumittua siihen yhteen ainoaan. Haluan kokea ja tutustua uusiin miehiin ja saada tietää onko mulle sittenkään vielä sopivampaa olemassa. Mutta en minä voi sellaista tehdä jos seurustelen. Jos lopetan suhteen ja huomaan, ettei mulle oliskaan olemassa parempaa.. sit kadun varmaan koko lopun elämäni.. on tämä niin vaikeeta!!
Mut neljä vuotta on jo aika paljom. Kannattaa sun ainakin miettiä tarkalleen mitä aijot tehdä.. on teillä ainakin paljon yhteisiä kokemuksia takana.
Eli mä olen ollut se kiltti osapuoli ja voin kertoa ettei se todellakaan ole mukavaa. Me seurusteltiin yhteensä 4 vuotta johon on myös mahtunut monta eroa ja yhteenpaluuta. Olen katsellut koko tämän ajan mielialojen ailahtelua ja jaksanut vaan uskoa, että kyllä se muuttuu. Varsinkin kun toinen on puhunut niin...
Nyt vihdoin olen saanut itseni riuhtaistua irti tästä mahdottomasta suhteesta. En edes ymmärrä miten olen jaksanut olla niin kiltti, ehkä juuri siksi että toinen on päinvastainen...
Se syö kyllä kun itse rakastaa aivan mielettömästi ja on varma kaikista tunteista ja toinen ei vaan osaa päättää miten päin olisi siinä.
Mä olen sitä mieltä, että sun pitäisi erota tästä ihmisestä. Jos edes mietit tollaisia asioita niin ehkä et vaan rakasta tarpeeksi. Ehkä toi ei ole sulle se juttu... Et arvosta sitä ihmistä ja se on jo paljon...
Ainakin itseeni on sattunut ja paljon koko tämä juttu. Olisin toivonut siltä niin paljon enemmän. Ei se ole kiva kuulla tärkeältä ihmiseltä että se haluaa vielä elää nuoruuttansa, on kyllästynyt, ei ole varma yms.
Kyllä sen huomaa ihmisestä jos se rakastaa sua oikeasti ja mä voin rehellisesti sanoa että näin jälkeenpäin ajateltuna se ei todellakaan tunnut siltä! Surullista, mutta totta.
niin 4 vuotta ja jatkuvasti miettiny että mitäs nyt. todella rasittavaa henkisesti. en edes ajattele että parempaa olisi jossain mutta pelottaa jäädä tähän loppuelämäkseen...
ollaan jopa puhuttu että jos laitettais suhde katkolle esim puolex vuodex tai jotain ja palattais yhteen??hehee..niinpä joo..kumpikin tietää että on löytänyt sen oikean ja ollaan paljon puitu tätä asiaa. kumpaakin pelottaa ja kummallakin sellanen olo että voi kun oltais tavattu myöhemmin..hmm..
tavallaan mietitty että tavattiin väärään aikaan, mutta mikä aika muka olisi se oikea???
eihän sellasta vaan ole?
ainahan voi keksiä jonkun tekosyyn...
mitäs jos oltaiskin tavattu tai tavattais myöhemmin?ehkä elämässä ois tapahtunu niin paljon kaikkee ettei enää oltaiskaan sielunkumppaneita!!!
sekin on mahdollista.
ainoa oikea aika on se millon se tapahtuu.
kaikella on jokin tarkoitus...
jos eroammekin vaikka sitten lopullisesti niin silläkin on jokin tärkeä opetus jatkossa elämän ja selviytymisen kannalta.:)
on se elämä vaan niin omituista ja jännittävää!hih
Nii... tunsin kauheen piston, kun luin että sä olet sitä mieltä, että mun pitäisi erota mun poikaystävästä. Nyt kun se joku tuolla tavalla sanoo suoraan.. tai noh.. kirjoittaa.. tuntuu että olen ihan tyhmä! En mä voi. Kyllä mä häntä rakastan. Muttei ole varmaan oikein häntä kohtaan, jos hän vaikka "kärsii" tällä hetkellä niin kuin sinäkin silloin joskus. Vaikka olen kuitenkin melko varma ettei hän eroa haluaisi..
Mutta onko oikeinkaan olla hänen kanssaan ja miettiä tällaisia..? Ei hän varmaan ansaitse sitä. Jättäisinkö hänet nyt hänen takiaan, eikö kyse ole sittenkään minusta.. kai se on molemmista. Mun pitää varmaan ottaa itseäni niskasta kiinni ja otettava koko asia hänen kanssaan puheeks. Ei kai se muuten näin pohtimalla vaa ratkea.
En itseasiassa tiedä ollenkaan mitä hän ajattelee. Ei hän varmaan edes tiedä että ajattelen itsekkään näin. Selittelen omia "huonoja" päiviä aina joillain tekosyillä.. hän uskoo.. ja minä taas mietin, miks en sanonut totuutta..
Minä olen kuin eksäsi. Minä olen se tunnevammainen paskiainen, joka ottaa ja jättää. Kaikki tapahtuu minun säännöilläni. Nyt keväällä kävelin kai viimeisen kerran onneni ohi. Toivoa ei ole enää, mutta minä en sitä voi hyväksyä. Tiedän, että on väärin elää näin. Satutan vain kumpaakin. Tällä hetkellä minua sattuu enemmän. Toinen on kai vihdoin menossa eteenpäin. Tänään näemme. Aion nöyrtyä vielä kerran, sillä nyt tiedän mitä haluan. Tietysti se on jo myöhäistä, olen itsekäs kusipää, ja mies tekee fiksusti jos pysyy minusta erossa. Toivon toki, ettei pysy, sillä ero sattuu, vaikka minä sitä taas halusin. On se elämä epäreilua, ja niin olen minäkin. Tiedostan itsekkyyteni, mutta olen koukussa toiseen ihmiseen, aivan kuten hänkin oli joskus minuun. Mies taitaa vain olla vahvempi kuin minä. Tai sitten hän on saanut tarpeeksi monta kertaa takkiin.
Pikkasen tuntuu turhan tutulta. Itse olin se kiltti mies. Itse ymmärsin oikeesti toisen vapauden kaipuun jne... En olisi itsekkään halunnut sellaista suhdetta jossa roikutaan kiinni toisessa. Sellainen olisi tukehduttanut minut. Rajansa kuitenkin kaikella.
Miten sä voit tietää satutatko sitä toista teoillasi jos et sano mitään, etkä kerro mitä haluut oikeesti. Tuollainen kylmyys ja epäsuora vihjailu kyllä satuttaa.
PS jos oot se joksi sua luulen niin anna Suklaakakulle iso hali mun puolesta!
Kai niitä muitakin tällaisia kilttejä miehiä löytyy yllättvän montakin..
Nyt on taas sellainen kausi meidän suhteessa, et olen taas sellaisella päällä, et voisin jatkaakin hänen kanssaan jonkin aikaa ainakin! ei oo viime aikoina nyt sitä toista persoonaa näkyny:) onneks.. jos tää nyt tästä jatkuiski näin.. toivon todella.. toivon etten saa taas jotain päähäni ja meen taas sekasin ja kaipaan toista elämää..
En ole varmaan se jokska mua luulet.. en ainakaan tiedä kuka on Suklaakakku. Et ei taida nyt mennä hali perille..
Näköjään on monta muutakin samanlaista ihmistä, joilla sama ongelma :/
Tässä viestiketjussa on paljon mun tuntojani kirjoitettu. Minäkin olen se, kylmä, kiukutteleva osapuoli. Ja tuntuu hirveältä satuttaa rakastamaansa ihmistä jatkuvasti, mutta kun sisälle sattuu ja se saa tekemään ilkeitä.
Kirjoitin pitkän vuodatuksen omasta tilanteestani tänne aikaisemmin.