Puskurirahasto ja työttömyys.

Anonyymi-ap

On ties mistä saakka ohjeistettu, että säästää itselleen puskurahaston jotta pärjää silloin kun tulee erityinen tilanne elämässä, kuten työttömyys.

Mitenkähän mahtanee olla kun vaikuttaa että ovat samantien tyhjätaskuja kun työttömäksi ilmoittauduttu, eikä olevinaan varaa mennä toimistolle asioimaan, eikä tietenkään varaa mennä työhaastatteluihin jos sellainen tulisi tarjolle?

Kyllä työssä olessa saa kerättyä sen 3kk menoja vastaavan miniminkin nopeasti säästöön jos ei elätä velkarahalla kolmatta osapuolta eli velan antajaa!
Sama koskee ylivarojen elämistä muutenkin eli mikään roinanmäärä ei riitä ja aina hakittava uutta.

Itselläni on vuoden menoja vastaava puskuri eikä se ole vähentynyt työttömyyden aikana vaan lisääntynyt kun työttömyyskorvauksestakin voi säästää.
Se tietysti vaatinut sen että osannut elää velatonta elämää ja osaa sen jatkossakin kun tulot vähenneet.
Mistään ei ole tarvinnut tinkiäja eikä tavaroiden jatkuva ostaminen ole koskaan ollut mikään intohimo eli kun ostan niin arvioin sen tarpeellisuuden ja sitten vertailen tarkoin hintoja.
Mikäli ostos on tuhasia maksava niin lainaan itseltäni ja maksan kuukausittain se takaisin korkoineen en siis osta osamaksuilla ja maksa korkoa/kuluja myyjälle...

55

647

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kuule, ei kaikki ole missään vakituisessa hyväpalkkassessa hommassa. Moni tekee pätkätöitä ja lomarahat jaksotetaan. Moni on sinkku ja maksaa kaiken yksin.

      Pikkasen empatiaa kiitos.

      • Anonyymi

        Duunari olen itsekkin eli siellä matalapalkkaisessa työssä ollut ikäni.
        Kyse olikin siitä, että yleisesti vaikuttaa siltä, että ylieletään eikä oikeasti varauduta!
        Vanhakansa jo antanut kertoa että kannattaa varautua pahanpäivänvaralle!

        Samoin se huomio että saatava kaikki ja heti malli on lopulta järjetöntä, koska velkaraha on kaikkein kalleinta rahaa, mutta eipä ole mitään merkitystä vaan hälläväliä kunnes tulee se maksunaika...

        Mitä palkaan tulee niin mielestäni ihan ok palkkaa on se "10€ tunti " joka 8t päivinä laskien on jo mukavat 1720€/kk ja tätä aina vaan vähätellään ja mollataan?
        Tupakointi ja alkoholi vaan pois niin tiliä ikäänkuin tulee lisää....

        Pienelläkin säästämisellä saa kerrytettyä vuodessa jopa satasia ja kun ensimmäin 500-1000 on säästössä niin muuttu leijonaemoksi joka puolustaa sitä todella tarkkaan ja mietintämyssy asettuu päässä uuteen asentoon! Yritän siis olla kannustava säästämiseen ja out tuhlaamiselle!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Työttömien tulee käyttää säästöt välttämättömiin elinkuluihin (vuokra , ruoka ym)
        Silloin kun säästöjä on, työttömällä ei ole oikeutta sosiaaliturvaan

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Duunari olen itsekkin eli siellä matalapalkkaisessa työssä ollut ikäni.
        Kyse olikin siitä, että yleisesti vaikuttaa siltä, että ylieletään eikä oikeasti varauduta!
        Vanhakansa jo antanut kertoa että kannattaa varautua pahanpäivänvaralle!

        Samoin se huomio että saatava kaikki ja heti malli on lopulta järjetöntä, koska velkaraha on kaikkein kalleinta rahaa, mutta eipä ole mitään merkitystä vaan hälläväliä kunnes tulee se maksunaika...

        Mitä palkaan tulee niin mielestäni ihan ok palkkaa on se "10€ tunti " joka 8t päivinä laskien on jo mukavat 1720€/kk ja tätä aina vaan vähätellään ja mollataan?
        Tupakointi ja alkoholi vaan pois niin tiliä ikäänkuin tulee lisää....

        Pienelläkin säästämisellä saa kerrytettyä vuodessa jopa satasia ja kun ensimmäin 500-1000 on säästössä niin muuttu leijonaemoksi joka puolustaa sitä todella tarkkaan ja mietintämyssy asettuu päässä uuteen asentoon! Yritän siis olla kannustava säästämiseen ja out tuhlaamiselle!

        1700 e miinus verot ja vuokra tonnin niin eihän siinä jää mitään säästöön kun pitää syödäkin, maksaa työmatkat, työvaatteet ja kengät.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        1700 e miinus verot ja vuokra tonnin niin eihän siinä jää mitään säästöön kun pitää syödäkin, maksaa työmatkat, työvaatteet ja kengät.

        Miksi se vuokra ei ole samantien 2500€ jotta se edes tekisi jonkinlaisen vaikutuksen lukijoihin?

    • Anonyymi

      Tänään kaupassa käydessäni näin livenä miten työikäinen resupekka aliravittu hampaaton lommoposki yritti epätoivoisesti voittaa hedelmäpelistä omaisuuden ja uuden talon tai jotain sellaista, koska kolikkoa syyti siihen malliin koneeseen?

      Kun tulin kauppaan niin oli pelaamassa ja kun lähdin se lopetti ja kirosi laitteelle ei tosin muille kaupassa oleville?

      Erittäin hyvä esimerkki miten saa pienetkin taskussa polttelevat rahamäärät hävitettyä lyhyessä ajassa ja mielikuvana upea tulevaisuus joka on kaukana kun hedelmäpeliä pelaa!
      Saattoipa olla loppuvuoden ruokarahat kyseessä hänen tapauksessa kun kaupanpihalla sanoi tupakoivalle kaverille että käveltävä himaan vaikka kaveri sanoi että bussi tulee kohta...

      Näin se homma etenee eikä tunnu missään näköjään? Prosentteina rahamäärään nähden meni varmaan merkittävä osuus siihen koneeseen?

    • Anonyymi

      Mulla on 25 vuoden puskurirahasto, mutta niihin rahoihin en koske.

      • Anonyymi

        Mulla 35 vuoden, enkä myöskään niihin koske.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mulla 35 vuoden, enkä myöskään niihin koske.

        Mulla 40 vuoden, enkä niihin koske.

      • Anonyymi

        Minä en elä enää 25 vuoden päästä joten olen alkanut lahjoittaa rahoja muille. Itselleni riittää vähempikin.

    • Anonyymi

      Yrityksilläkin pitäisi olla vuoden menoja vastaava puskurirahasto, jos vaikka palkkakustannukset yhtäkkiä nouseekin 10% esimerkiksi, niin ei olla heti pistämässä konkurssihakemusta vetämään vaan voidaan kasvattaa myyntiä puskurirahaston turvin.

    • Anonyymi

      Duunarit pienipalkkasia 😀. Tunsin yhden duunarin. Lompakko pursus rahaa. Liitot pitää huolen, että homma hyväpalkkasta, ainakin miesten osalta. Vähällä lukemisella pääsee hyville ansioille. Siivojilla on palkka 10 e/h, ei todellakaan duunareilla.

      • Anonyymi

        Hienoa että olet tutustunut yhteen duunariin! :-) Voi kun saisit jonkin medaljonkin tuosta hyvästä jonka olet tälle yhteiskunnalle tuottanut, olet hieno ihminen!

      • Anonyymi

        Tiesithän, että esim. kunnallisella siivoojien kanssa samanlaista palkkaa saavat toimistosihteerit, vahtimestarit, keittiöhenkilökunta sekä kiinteistönhoitajat? Kaikki noin +-300e/kk toisistaan.
        Mutta olet oikeassa että jostain se pitää aloittaa palkkakuopasta nouseminen, ja olkoon se alku vaikka laitoshuoltajissa. Tuo siivoaminen vielä sellainen työ jota ei suomalainen halua tehdä, suurin syy siinä on palkkaus, ja samalla voivotellaan kun on niin monta siivoustyöpaikkaa auki kun ei ole hakijoita, muttei kuitenkaan edes yritetä palkkausta nostaa? :o

    • Anonyymi

      Aloittaja ei saa asumistukea, joten eipä kannattanut säästää.

      • Anonyymi

        "Aloittaja ei saa asumistukea, joten eipä kannattanut säästää"

        No onko sinulla 5 numeroinen pankkitili ennen sitä pilkkua siinä luvussa?
        Asumistuki on todella köyhälle tarkoitettu tuki vain ja toistaiseksi sekin olemassa...

      • Anonyymi

        Tänään sain työttömyyskorvaukseni eli ansiosidonnaisen täysimääräisesti ja siirsin sen säästötilille tulevia tarpeita varten kunhan keksii mihin! ...
        Kyllä se säästäminen kannattaa, se rauhoittaa mieltä ja hengitystäkin, sekä parantaa yöunia!

    • Anonyymi

      Näinhän se on tuossa siivoustyössä. Itsekin tehnyt. Tosin puolipäiväsenä ja nuorena hyväkuntosena. Puhun nyt näistä duunareista, joiden palkka hipoo lähemmäs 3 000 euroa. Kuten paperityöntekijät. Lisäksi osa tekee pimeetä työtä, kun osaamista on. Ja yrittäjä voi hinnoitella työnsä itse.

      • Anonyymi

        Aaa. Mä tein ihan kokoaikaisena siivoustyötä ja siihen aikaan toimistosiivoojan bruttopalkka oli tonnin. Niin että ei siitä pahemmin miljoonan euron omakotitaloja ostella. Tietysti vaihtoehtona ois ollu olla työttömånä ja olla jollain 9 e pilpalikurssilla.

    • Anonyymi

      Kyllä niitä käytettyjä autojakin saa kohtuu hinnoilla joten voi tehdä pientä matkaa sinne työhön jos se työ oikesti kiinnostaa!
      Miksi te räkänokat oikesti heittäydytte tekemättömäksi ruikuttajaksi?
      Eikö teillä ole mitään omanarvon tunteita ja ylpeyttä, vaan kyykyssä eläminen oman elämän tärkein asia?

      • Anonyymi

        Omat tärkeydet kelläkin! Mitä tuolla keulimisella itse saat?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Omat tärkeydet kelläkin! Mitä tuolla keulimisella itse saat?

        Suomalaisen terve omanarvontunne, arvokkuus ja kunnia. Työnteko ja se vieläpä niin hyvin että voi laittaa nimensä alle on kunnollisuuden mitta. Se että voi mennä peilin eteen kusettamatta jo itseäänkin ja nukkua tyytyväisenä hyvällä omatunnolla. Vaihtoehtoisesti voit myydä tuon kaiken polkuhintaan kelalle, siinä se näkyy numeroina se paljon meuhkattu ihmisarvo jolle moni ei meinaa tehdä mitään. Ja se on vasta pintaraapaisu siitä miten vinksahtanutta arvomaailmaa tässä maassa rehottaa jostain 90-luvun pankkikriisistä lähtien.

        Omanarvontunteella ei pahemmin laskuja maksella.

    • Anonyymi

      Kyllä on itsellä on tasaisesti menny kaikki rahat rautakauppaan ja muutenkin kauppoihin eikä mihinkään säästöön oli työssä tai työttömänä. Joten niilläkin on maksettu monet kaupan myyjien palkat ja kauppiaiden kinkut.

      • Anonyymi

        Ja kyllähän asuntosijoittajat tekee hyvää tiliä asumistuki ihmisillä!! Omaan kun sitä tukea ei enää saa niin joku porho mielellään vuokraa työttömälle asunnon ja valtio elättäå tätä sijoittajaa.

        Asumistuki pitäisi kyllä lopettaa asuntoihin jotka ovat yksityisessä omistuksessa. Ei ole oikein että yhteiskunta maksaa rikkaiden asunnot.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Asumistuki pitäisi kyllä lopettaa asuntoihin jotka ovat yksityisessä omistuksessa. Ei ole oikein että yhteiskunta maksaa rikkaiden asunnot.

        Asuntoja voit ostaa sinäkin, määrää ei ole vielä rajoitettu. Yksi riittää omaan asumiseen, loput voi vuokrata. Vai pitääkö ilmaiseksi antaa? Sitäpaitsi: ihan joka asunnon omistaa joku. Helppoa toki Neuvostoliitossa kun kaikki oli valtion ja kaikki yhtä köyhiä. Se varmaan auttaa alunperinkin köyhää.

        Millä rahalla sä ostat asunnon jos bruttopalkka on 1700 e, siitä verot pois, vuokra tonnin, ruokaa pitää ostaa, työmatkat maksaa, kengät ja työvaatteet ostaa?

        Pumpulissa eläneen hellanteltun elämä itsestäänselvyyksiä täynnä ja tuotokset samaa tasoa.

        Köyhä ei voi ostaa asuntoa.

        Köyhä ei saa minkäänlaista lainaa. Ei edes asuntolainaa. Köyhä ei saa edes pikavippiä eikä siihen tarvita luottotietojen menetystä.

        Tarpeeksi köyhä ei voi edes menettää luottotietojaan. Köyhä ei voi elää yli varojensa koska mitään varoja ei ole jotka voisi ylittää.

        Pidä se turpasi kiinni asioista joista et ymmärrä mitään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Millä rahalla sä ostat asunnon jos bruttopalkka on 1700 e, siitä verot pois, vuokra tonnin, ruokaa pitää ostaa, työmatkat maksaa, kengät ja työvaatteet ostaa?

        Suomi ei ole koskaan ollut kaikille maa jossa kouluihin vain mennään opiskelemaan, töihin vain mennään tienaamaan, palkkaa vaan nostetaan, sijoituksia vain tehdään jne.

        Suomi ei ole koskaan ollut maa jossa kaikki ovat oman onnensa seppiä.

        Nämä yököttävät omahyväiset oman elämänsä sankarit jotka suuruudenhullussa narsismissaan kuvittelevat että kaikki hyvä omassa elämässä on omaa ansiota koska Suomi on maa jossa kaikki samat lainalaisuudet pätevät kaikkien elämässä voivat painua takaisin sinne helvettiin mistä ovat tulleetkin.

        Kuka kertoisi isin ja äitin pikkukullalle, jonka oma elämä on ollut aina itsestäänselvyyksiä täynnä, että kun itse menit heti 15- kesäisenä tienaamaan isin firmaan kesätyörahat kymmenen muuta teiniä ei koskaan päässyt siihen ensimmäiseenkään kesätyöpaikkaan? Kun sinä vain menit opiskelemaan, kymmenen muuta eivät päässeet mihinkään kouluun. Eikä sitten ansiotyöhönkään. Kun heidän tiensä nostettiin pystyyn jo heti startissa, heidät päästiin leimaamaan viallisiksi ja pakotettiin taloudellisen rangaistuksen uhalla pajalle poppana kutomaan, kurssille miettimään mikä hedelmä olisit jos olisit hedelmä, ja lopulta psykiatrin pankeille pohtimaan omia vikojaan kun eivät kelpaa mihinkään.

        Toisille Suomi tarjosi matalaksi tampatun tien sujuvasti mukavaan turvalliseen elämään. Toisista lottovoitto- Suomi teki hovinarreja parempiosaisten popcornit mikroon- viihteeksi, ja hyväksikäytettäviksi hyödykkeiksi. Heille lottovoitto- Suomi tarjosi pelkkää paskaa.

        Toisten tie nostettiin pystyyn jo siinä kohtaa kun piti "mennä" kesätöihin?

        Ja kun köyhäksi tukiorjaksi tuomittu elinkautisvanki tämän lottovoitto- Suomen realiteetin nostaa elämässään onnistuneiden vapaamatkustajien pullamössöjen tietoisuuteen, alkaa siellä ylimielisten narsistien pullamössölandiassa mylvintä kuinka katsokaa nyt köyhä rupee itsesäälissä, kerjää sääliä, notkuu passiivisesti sohvalla muita syyttelemässä omista epäonnistumisistaan. Siksi on köyhä.

        Tuo oli siis tyhjäpäälle joka kehitti ostelemaan asuntoja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Asumistuki pitäisi kyllä lopettaa asuntoihin jotka ovat yksityisessä omistuksessa. Ei ole oikein että yhteiskunta maksaa rikkaiden asunnot.

        Naulankantaan täysosuma!

    • Anonyymi

      Kiitos nykyisen hallituksen leikkauspoliitikan, korkeiden vuokrien ja korkeiden elinkustannsten takia on hankala säästää työttömänä

      • Anonyymi

        Miksi valittelet omia valintojasi omasta elämästäsi ja jopa syyttelet toisten syyksi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi valittelet omia valintojasi omasta elämästäsi ja jopa syyttelet toisten syyksi?

        Hauskasti voi syyttää omia valintoja kun sähkön hinta on noussut, tai ruoan hinta on noussut. Mitäs syöt ja valmistat ruokaa, menisit ravintolaan syömään kakkua? ;-D

      • Anonyymi

        Haluat siis hallituksen jonka ansiosta vuokrat ja elinkustannukset ovat pilkkahintaiset tai että työttömänäkin jää rahaa niiden jälkeen yli säästöön? Väitän että semmoinen hallitus kerjää leikkauslistoja jälkipolville. Ääniä kyllä sataa vaaleissa mihin lyhytnäköinen juntti menee retkuun. Jos meillä on ylipäätään rehelliset vaalit ja enemmistö äänestää on nykytila just sitä mitä rahvas halusi. Myös leikkaukset ja kaikinainen maan rapistuminen. Mitäs läksit.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hauskasti voi syyttää omia valintoja kun sähkön hinta on noussut, tai ruoan hinta on noussut. Mitäs syöt ja valmistat ruokaa, menisit ravintolaan syömään kakkua? ;-D

        Teen sähköä omilla paneeleilla joten ihan sama millaiseen soppariin just sinä menit retkuun. Safkaa saan omasta metsästä ja lammesta, peruna-ja ryytimaa on myös harrastuksena. Tottakai tämä pitää sinulle selittää mitä on vaiva ja jotain kaikki maksaa, meillä on myös markkinatalous ja demokratia eikä just sinun mieliksi joku sosialistinen viritelmä, myös taloudenpito ja elämänhallinta jäi vissiin vanhemmiltasi selittämättä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi valittelet omia valintojasi omasta elämästäsi ja jopa syyttelet toisten syyksi?

        Siellä Kokoomuksen kannattaja vauhdissa taas selittäen että kaikki ovat automaattisesti samalla viivalla syntymästä lähtien, kaikilla on samat mahdollisuudet ja jokainen on oman onnensa seppä!

        Stubb menetelmällä työnhakuun eli suhmuroiden suhteilla ja hyvä veli verkoston kautta pääsi UPI:n.

        Pätevyydellä ei ole mitään väliä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Haluat siis hallituksen jonka ansiosta vuokrat ja elinkustannukset ovat pilkkahintaiset tai että työttömänäkin jää rahaa niiden jälkeen yli säästöön? Väitän että semmoinen hallitus kerjää leikkauslistoja jälkipolville. Ääniä kyllä sataa vaaleissa mihin lyhytnäköinen juntti menee retkuun. Jos meillä on ylipäätään rehelliset vaalit ja enemmistö äänestää on nykytila just sitä mitä rahvas halusi. Myös leikkaukset ja kaikinainen maan rapistuminen. Mitäs läksit.

        Vuokra tietenkin vois olla 50 e, kuukauden ruoat 20 e, kengät 5 e, joukkoliikenne ilmainen, sähkö ilmainen, kyllähän siitä jotain säästöön jäis.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Teen sähköä omilla paneeleilla joten ihan sama millaiseen soppariin just sinä menit retkuun. Safkaa saan omasta metsästä ja lammesta, peruna-ja ryytimaa on myös harrastuksena. Tottakai tämä pitää sinulle selittää mitä on vaiva ja jotain kaikki maksaa, meillä on myös markkinatalous ja demokratia eikä just sinun mieliksi joku sosialistinen viritelmä, myös taloudenpito ja elämänhallinta jäi vissiin vanhemmiltasi selittämättä.

        Edelleenkään kaikki ei syö kalaa, kasvata omalla pellollaan ruokaa tai metsästä ja syö riistaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Teen sähköä omilla paneeleilla joten ihan sama millaiseen soppariin just sinä menit retkuun. Safkaa saan omasta metsästä ja lammesta, peruna-ja ryytimaa on myös harrastuksena. Tottakai tämä pitää sinulle selittää mitä on vaiva ja jotain kaikki maksaa, meillä on myös markkinatalous ja demokratia eikä just sinun mieliksi joku sosialistinen viritelmä, myös taloudenpito ja elämänhallinta jäi vissiin vanhemmiltasi selittämättä.

        Eiköhän se oma perunamaa maksa enemmån kuin tuottaa jos sitä käytetään vain siihen, että saa muutaman perunan omaan ruokapöytään.

      • Anonyymi

        Eikös se kela maksa työttömien asumisen ja rahattomuuden koska suomessa ei saa kerjät ainenkaan kadulla!
        Työssä käydessä ei edes huomaa, että on korkeat elinkustannukset? Firmat määrätty maksamaan loma-ajan palkat eli maksvat lomareissut ilman työsuoritusta.

        Itse voi päättää miten rahansa kuluttaa eli ei ole pakollista olla tonnin kännykkää millään perusteella ja se oma autokin on ihan ok +15v vaikka se ei ole uusintauutta jota olevinaan "ihannoidaan?" !...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vuokra tietenkin vois olla 50 e, kuukauden ruoat 20 e, kengät 5 e, joukkoliikenne ilmainen, sähkö ilmainen, kyllähän siitä jotain säästöön jäis.

        Palkat olisi silloin joitain centtejä tunnilta ja asunnot marketin telttoja kehnommat.
        Joukkoliikenne olisi kuukausi aikataululla ja sekin ehkä arviolla.
        Sähkön joutuisi tekemään itse ja ne kengät pitäis hakea hautausmaiden varastoista....

        Elän mielummin toisin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hauskasti voi syyttää omia valintoja kun sähkön hinta on noussut, tai ruoan hinta on noussut. Mitäs syöt ja valmistat ruokaa, menisit ravintolaan syömään kakkua? ;-D

        Ei ruoka ole kallista kun yhden tunnin palkalla saa päivän ruuat j ravintolassa, itse tehtynä saa 3 päivän ruuat.

    • Anonyymi

      Kyllä yrityksiltäkin pitäisi edellyttää löytyvän 3-6kk menoja vastaava käteiskassa, ettei tartte olla heti irtisanomassa porukkaa tai hakeutumassa konkurssiin.

      Suomalaiset yrittäjät pitäisikin laittaa johonkin keskitysleirille jossa voivat keskittyä oppimaan miten toimia vastuullisena yrittäjänä.

      • Anonyymi

        Suomalaisetkin yrittäjät eivät pärjää ilman yritystukia

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomalaisetkin yrittäjät eivät pärjää ilman yritystukia

        Suomalaiset yrittäjät ovat pääsääntöisesti yrittäjiä vain jotta saavat sanoa olevansa "yrittäjiä" ettei tarvitse sanoa olevansa työtön.

    • Anonyymi

      Tämä se on jännä kun kertoo omasta taloudenpidosta ärähtävät ne joilla on eri syistä tiukkaa. Ei missään vaiheessa ole syytetty tai kritisoitu välttämättä mitenkään huonompiosaisia. Mutta itse mietin lakkaamatta kuinka parannan elintasoani ja hyvinvointiani. Pidän jokaista päivää liian suuressa arvossa hukattavaksi. Oikein hyvien päivien iltana totean ääneen puolisolle sen olleen erityisen hyvä päivä, siis sellainen mistä olen tyytyväinen. Jos tietää mitä pitää tai pitäisi tehdä eikä tee on kyseessä tietoinen valinta tai jopa laiminlyönti. Tässä valossa en ole onnistunut menettämään luottotietojani, koska vanhemmat opettivat hankkimaan ja hoitamaan velkaa huolellisesti. Onko vanhemmat laiminlyöneet kakaroitaan vai eikö logiikka riitä että velka pitää maksaa. Jos olet köyhä ja vähävarainen pitkäaikaisissa talousvaikeuksissa voisitko miettiä mistä se johtuu ja eikö asialle voi tehdä jotain. En usko että ei voisi, joku ilmeisesti voi. En ole rikas enkä kovapalkkaisessa työssä mutta saavutan silti maltillisia tavoitteita ja toteutan realistisia haaveitani. Se on kiitollista päänupilleni joka on osa sitä hyvinvointia. Kyllä tajuan mitä roolimallia se netissä bingettäminen teettää.

      • Anonyymi

        Kokoomuksen matematiikalla vuokra on 0 e, kuukauden ruoat 0 e, joukkoliikenne 0 e, sähkö 0 e, vaatteet 0 e ja tietenkin bruttopalkka 1700, veroja ei kuulema maksella ja koko 1700 e menee kuulema hedelmärahapeleihin ja se on omaa syytä kun ei jää säästöön yhtään ja mitäs on niin laiska kun 1700 euron bruttopalkalla ei pysty ostamaan 500 000 euron arvoista yksiötä ja se 1700 e palkkakin on vaan nimellinen ja oikeasti 10 e kun ei viitsitä antaa työvuoroja ja sekin on kuulema työntekijån omaa syytä, että mitäs pyysi kokoalkaisen työntekijän työtunteja niin laitetaan sille osa-aikaisem työvuorot kun mitäs on niin laiska ja oppisi vaan olemaan.

      • Anonyymi

        Må pikkasen vähän epäilen, että sun kaikki aika kuluu siihen miten ihmisiä vois savustaa työpaikoilta työttömäksi kortistoon mitä mielikuvituksemmilla tavoilla.

    • Anonyymi

      Se traktori. Etu ja takapuskulevyllä.

    • Anonyymi

      Toimeentulotuella elävältä säästäminen on kielletty. Ei saa säästää edes toimeentulotuesta. Ja mistä muualta edes säästäisi jos elää kokonaan toimeentulotuen varassa.

      • Anonyymi

        Pientä pimeää hommaa kaikin mahdollisin keinoin ja jos ei muuten niin vittuillakseen Urpon hallitukselle!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pientä pimeää hommaa kaikin mahdollisin keinoin ja jos ei muuten niin vittuillakseen Urpon hallitukselle!

        Kultalusikka luulee että kuka tahansa voi "mennä" pimeisiin töihin.

        Kaikilla ei ole sitä deekua raksamestarifrendiä tai rikollista yrittäjäkaveria joka piffaa sulle tarpeen vaatiessa pimeetä duunia.

    • Anonyymi

      Korona-aikana elin muutaman vuoden säästöilläni kun jouduin työttömäksi. Onneksi oli rahaa ihan hyvin jemmassa. Tuo työmarkkinatuen taso lähinnä nauratti. Ei sillä pystynyt juuri mitään ostamaan tai maksamaan. Pakolliset kulut kuukaudessa kuitenkin olivat useita tuhansia euroja, joten olihan se pienenä rikkana rokassa.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ikävöin sinua kokoyön!

      En halua odottaa, että voisin näyttää sinulle kuinka paljon rakastan sinua. Toivon, että uskot, että olen varsin hullun
      Ikävä
      53
      3906
    2. KALAJOEN UIMAVALVONTA

      https://www.kalajokiseutu.fi/artikkeli/ei-tulisi-mieleenkaan-jattaa-pienta-yksinaan-hiekkasarkkien-valvomattomalla-uimar
      Kalajoki
      91
      2310
    3. Jos sinä olisit pyrkimässä elämääni takaisin

      Arvelisin sen johtuvan siitä, että olisit taas polttanut jonkun sillan takanasi. Ei taida löytyä enää kyliltä naista, jo
      Tunteet
      45
      1972
    4. Älä mahdollisesti ota itseesi

      En voinut tietää. Sitäpaitsi.. niin
      Ikävä
      22
      1773
    5. Ota nainen yhteyttä ja tee Tikusta asiaa?

      Niin sitten minä teen Takusta asiaa.
      Ikävä
      28
      1516
    6. Kadonnut poika hukkunut lietteeseen mitä kalajoella nyt on?

      Jätelautta ajautunut merelle ja lapsi uponnut jätelautan alle?
      Kalajoki
      26
      1491
    7. Joku hukkui Hyrynsalmella?

      Oliko mökkiläinen taas?
      Hyrynsalmi
      15
      1162
    8. Metsästysmökki

      Metsästyskortti saapui. Lisäksi metsästysmökki varata!
      Kuhmo
      31
      1118
    9. Mitä sinä mietit

      Mies?
      Ikävä
      107
      1059
    10. Emme voi elää velaksi, sanoi Riikka

      Valtionvelan odotetaan nousevan 86,3 prosenttiin bruttokansantuotteesta vielä kuluvan vuoden aikana. https://www.iltale
      Perussuomalaiset
      79
      1022
    Aihe