Otsikko kuului Trumpin virhe?, kun Trump ilmoitti ettei USA:n tule ollenkaan sekaantua Syyrian asioihin. Aleniuksen juttu kuvaa hyvin Euroopassa vallitsevaa asennetta, USA: n tulee tulla selvittelemään kotinurkille mahdollisesti kehittyvää ongelmaa, vaikka Syyrian ongelmat kuuluvat enemmän Euroopalle kuin USA:lle, Syyria on myös vanha eurooppalainen siirtomaa. USA:lle halutaan ulkoistaa eurooppalaiset ongelmat
Iltasanomien Jari Aleniuksen kommentti
Anonyymi-ap
13152
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Ai ei sekaannu, eilen Yhdysvallat pommitti Syyriaa aika hevisti B52-KONEILLA.
Se ei ole osallistumista, muuten vaan harjoittelevat vierailla mailla.
Bidee setä se siellä pommittelee kouluja ja sairaaloita.
Bidenin viimeinen sota, uskomatonta että sisäpoliittisista syistä haluaa kampittaa seuraavaa pressaa
Helsingin Sanomissa haastateltu tutkija oli puolestaan sitä mieltä, ettei ulkovaltojen kannata puuttua uudelleenmuotoutuvan Syyrian asioihin. Esimerkiksi Afganistan ja Irak ovat esimerkkejä siitä, miten länsivaltojen miehitys vei näitä valtioita pahempaan jamaan ja demokratian kehitys kulki pikemminkin takapakkia.
Näin on konfliltien tulee kehittyä vapaasti, tämä olisi ollut oikea myös Ukrainan suhteen, ei pidä mennä kolmansien osapuolien sotkemaan asioita
Venäjä olisi tehnyt Ukrainassa kansanmurha ellei Ukrainaa olisi autettu.
Idiootti
Se kerrottiin aivan selvästi Venäjän valtion TV:ssä Venäjän sodan tavoitteeksi. Lisäksi Venäjän miehittämillä alueillahan tuo jo toteutui. Kun Ukraina on niitä kyennyt vapauttamaan, niistä on löytynyt valtavia joukkohautoja, kidutuskammioita jne. Esim. Kiovaan hyökänneiltä joukoilta löytyi noin 45 000 ruumispussia ja nimilistoja teloitettavista ym.
Höpö höpö. Venäjä esti erikoisoperaatiolla Kiovan fasisteja tekemästä kansanmurhaa Itä-Ukrainan venäläisalueilla.
Äkä valehtele meille suomalaisille Venäjän valheita. Venäjä itse on ainoa, joka siellä on tehnyt kananmurhaa. Venäjä pyysi YK:ta tutkimaan väitteensä Ukrainan muka tekemästä kansanmurhasta ja YK totesi, että ne ovat valheita.
Venäjä tosin oli pitkämielinen. Vuosina 2014 - 2022 ehtivät Kiovan fasistit tappaa 14 000 siviiliä Donbassissa, kunnes Venäjä oli pakotettu lähtemään erikoisperaatioon.
Valehtelet, tiltu. Tuossa Venäjän aloittamassa sodassa kuoli tuohon mennessä yhteensä 14000 ihmistä, joista siviilejä oli 3300 ja noin puolet heistä Venäjän itsensä tappamia.
Ja ukrainankin sota oli natomaiden aloittama, Maidanin asellisen vallankaappauksen kautta.
Se mitä jotkin suomalaiset "asiantuntijat" kirjoittelevat mm. lentokoneiden pysäyttämisestä ilmassa ym kertoo, missä hiekkalaatikossa nämä "leikkivät" jonka hiekankin sinne on nato toimittanut.