Seuraavassa Vartija -lehden numerossa mietitään kummasta on kysymys
https://www.vartija-lehti.fi/vihaa-vai-kristillista-rakkautta/
Vihaa vai kristillistä rakkautta?
334
1125
Vastaukset
- Anonyymi
Minä ihmettelen, että tällaisia kysymyksiä tarvitsee edes esittää, kun itse oppi-isä Luther on jo viitisensataa vuotta sitten antanut lausuntonsa teoksessaan Sidottu ratkaisuvalta, että mistä on kyse Paavalin luomassa kristinuskossa. On kuin kaikki Raamatun teksti ja mm. Lutherin puheet olisivat menneet harakoille, eikä ihmisillä ylipäätään ole enää edes aivoja.
Luther:
<<Jos kaikki ne, jotka ovat armon ulkopuolella, ovat nimenomaan luontonsa puolesta VIHAN lapsia, niin on vapaa ratkaisukin luontonsa puolesta VIHAN lapsi, ja jos se jo luontonsa puolesta on tällainen, niin vielä suuremmalla syyllä se on VIHAN lapsi tekojensa puolesta. Mutta eihän VIHAN lapsi luonnostaan kykene tekemään mitään muuta kuin sitä, MIKÄ PAHAA ON, ei sellaista, mikä valmistaa armoon, vaan VIHAAN, siis sellaista, mikä ansaitsee VIHAN!
Ylös siis, te pelagiolaiset ja valmistautukaa teoillanne armoon, vaikka Paavali tässä sanoo, että kaikki niillä ansaitsevat ainoastaan VIHAN!
Olisihan ollut lienteämpää, jos hän olisi sanonut ainoastaan, että »me OLIMME VIHAN lapsia», mutta lisätessään LUONNOSTAAN-sanan hän tahtoi meitä olemaan siinä mielessä, että kaikki se, MITÄ ME OLEMME JA TEEMME, ON PELKÄSTÄÄN VIHAN eikä mitenkään armon ANSAINNUT. Raamatusta tuskin voinet löytää lyhyydessään voimakkaampaa sanaa vapaata ratkaisuvaltaa vastaan."
Luther: Sidottu ratkaisuvalta s.349, 1982.- Anonyymi
Ja tässä nyt on varsinainen pointti Lutherin tekstistä:
"hän (Paavali) tahtoi meitä olemaan siinä mielessä, että kaikki se, MITÄ ME OLEMME JA TEEMME, ON PELKÄSTÄÄN VIHAN eikä mitenkään ARMON ANSAINNUT."
Ja kun kyse on itse luterilaisuuden oppi-isästä Lutherista, niin kertokaapa, jos hän sanoo, että Paavali tahtoo itseään uskovien olevan vain niin, että nämä ovat ansainneet pelkästään vihan, niin mistä te olette kuvitelleet silloin löytäneenne Paavalin opista jonkin armon? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja tässä nyt on varsinainen pointti Lutherin tekstistä:
"hän (Paavali) tahtoi meitä olemaan siinä mielessä, että kaikki se, MITÄ ME OLEMME JA TEEMME, ON PELKÄSTÄÄN VIHAN eikä mitenkään ARMON ANSAINNUT."
Ja kun kyse on itse luterilaisuuden oppi-isästä Lutherista, niin kertokaapa, jos hän sanoo, että Paavali tahtoo itseään uskovien olevan vain niin, että nämä ovat ansainneet pelkästään vihan, niin mistä te olette kuvitelleet silloin löytäneenne Paavalin opista jonkin armon?Tämä kohta tuli Paavalin opetuksista mieleen: "Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta — se on Jumalan lahja — ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi. Sillä me olemme hänen tekonsa, luodut Kristuksessa Jeesuksessa." Ef.2:8-10
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja tässä nyt on varsinainen pointti Lutherin tekstistä:
"hän (Paavali) tahtoi meitä olemaan siinä mielessä, että kaikki se, MITÄ ME OLEMME JA TEEMME, ON PELKÄSTÄÄN VIHAN eikä mitenkään ARMON ANSAINNUT."
Ja kun kyse on itse luterilaisuuden oppi-isästä Lutherista, niin kertokaapa, jos hän sanoo, että Paavali tahtoo itseään uskovien olevan vain niin, että nämä ovat ansainneet pelkästään vihan, niin mistä te olette kuvitelleet silloin löytäneenne Paavalin opista jonkin armon?"niin mistä te olette kuvitelleet silloin löytäneenne Paavalin opista jonkin armon?"
Vaikka tästä kohdasta: "Armo teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme, ja Herralta Jeesukselta Kristukselta!"
- Anonyymi
Vanhempien suhtautuminen suuntautumisen suhteen väärä, olisi pitänyt rakastaa, mutta jos lapsi tai nuori olisi sitä mieltä että Israel saa ja voi tehdä kansanmurhan ja olisi sitä alkanut puolustella vahemmilleen miksi niin pitää toimia, miten terroristifobiassa pitää kaikki mikä liikkuu tappaa, niin silloin olisi pitänyt ottaa kovat keinot käyttöön että palautetaan oikea suhtautuminen ihmiseen eikä tehdä mielikuvissa rikosta ihmisyyttä vastaan.
- Anonyymi
Harvalle oikealle kristitylle on homot ihmiset arkielämässä ongelma. Pelkän ulkonäön perusteella ei edes voi tietää toisen tekoja. Vaikka sitten olisi kaksi samaa sukupuolta käsikkäin ja rakastuneen näköisinä, se ei sinänsä anna aihetta saarnaan tai julistukseen. Pitää elää kaikkien kanssa rauhassa, jos se on itsestä kiinni.
Eri asia on sitten, jos kristityltä kysytään mielipidettä asiaan. Silloin ei voi valehdella. Jos häpeää Jeesusta ihmisten edessä, sitä Jeesus häpeää viimeisellä tuomiolla, muistelen. Rehellinen kristillinen vastaus voi tuoda vihaisen reaktion. Se on kristityn vain pakko kestää, mutta Raamatun sanaa ei voi vesittää tai vääristellä, kun uskoo Jeesukseen Kristukseen.
- Anonyymi
Huomautan, luettuani koko artikkelin, niin vika on koko kristinuskossa, ei asenteissa ja se tilanne muuttuu vain kahta karmeammaksi, kun yritetään vihaan perustuvaa teurasuhrilammasoppia muuttaa muka hyväksi ja pyhäksi. Koko krostinuskon perusta on muutettava - tällä opilla on jo ihan rarpeeksi kylvetty ja saatu aikaiseksi kaksinaismoraalia.
- Anonyymi
Muistaakseni Jeesus sanoi, että seurakunnassa on sekaisin viljaa ja rikkaviljaa. Sen takia ei vika voi olla koko kristinuskossa, vaan todnäk vain rikkaviljassa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Muistaakseni Jeesus sanoi, että seurakunnassa on sekaisin viljaa ja rikkaviljaa. Sen takia ei vika voi olla koko kristinuskossa, vaan todnäk vain rikkaviljassa.
Onko siis rikkaviljan oma vika, että on kasvanut rikkaviljan siemenestä Kylväjän toimesta?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko siis rikkaviljan oma vika, että on kasvanut rikkaviljan siemenestä Kylväjän toimesta?
Kyväjä ei sitten suorittanut lakivelvottettaan kun ei postanut hukkakauran siemeiä kasvustostansa.
- Anonyymi
"tällä opilla on jo ihan rarpeeksi kylvetty ja saatu aikaiseksi kaksinaismoraalia."
Kristittyjen moraali perustuu Jumalan sanaan. Liberaalien jokaisen omaan ajatteluun. Kristittyjen mielestä on vain yksi moraali. Liberaalien mielestä vain kristityt ovat kaksinaismoralistisia. Se ei ole ihan tasapuolista.
- Anonyymi
Jotain vikaa pakko olla jos aletaan hyväksyä kansanmurhat.
Eihän enää pahemmaksi voi mennä. Vastaa noitavainoja, joissa syyttömiä poltettiin elävänä kun kerran noitia oli olemassa. Ei ollut väliä oliko kyseinen henkilö juuri noita, vaan varalta poltettiin kaikki vähänkin epäilyttävät tapaukset. Samaan ollaan asenteissa menossa. - Anonyymi
Kuten palstalla on tullut ilmi jotain kieroutunutta vihaa se on joka naamioidaan muka uskoksi. Pateettisuus ja suoranainen intomielinen raivo paljastaa tuon porukan todelliset tarkoitusperät.
- Anonyymi
On myös esitetty Raamatullisia perusteita, ihan jakeiden sanatarkkoja sitaatteja myöten. Niihin ei kovin usein saa analyysiä vastineeksi homouden kannattajilta. Ihmisoikeuksia ja mutua kyllä näkee heiltä harva se päivä. Kristinusko nyt sattuu perustumaan Raamatun sanaan, joten toivoisin lisää asiallista keskustelua siitä.

Jumalan luomistyöhön kuuluvaa erilaisuutta toisissamme ei siis kommenttisi mukaan tulisi hyväksyä vaikka maallista lainsäädäntöämme ei ole rikottu?
- Anonyymi
Kannattaa kuunnella ja katsoa myös aloituksen linkin kommentoijan (THEO) videolinkki samaan aiheeseen suomalaisessa kontekstissa.
- Anonyymi
Onko ajatuksena, että yksittäisen homon nuoren kokemukset ja mutu ovat Raamatun sanaa tärkeämpi peruste ajatella näitä asioita tietyllä tavalla? Onhan olemassa myös aivan vastakkaisia kokemuksia, ja silloin kaksi eri kokemusta kumoavat toisenssa, kun homot ovat jopa tulleet uskoon ja luopuneet homoudestaan. Jumala on antanut siihen voiman. Miksi tuntuu, että te ette halua edes ajatella, että tämä olisi mahdollista?

Eli kun minulla on vastakkainen kokemus, että Jumalaa ei ole, niin sinun kokemuksesi kumoutuu?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko ajatuksena, että yksittäisen homon nuoren kokemukset ja mutu ovat Raamatun sanaa tärkeämpi peruste ajatella näitä asioita tietyllä tavalla? Onhan olemassa myös aivan vastakkaisia kokemuksia, ja silloin kaksi eri kokemusta kumoavat toisenssa, kun homot ovat jopa tulleet uskoon ja luopuneet homoudestaan. Jumala on antanut siihen voiman. Miksi tuntuu, että te ette halua edes ajatella, että tämä olisi mahdollista?
Kyseiset ihmiset ovat siis luopuneet siitä millaisiksi heidät on pakotettu syntymään?
- Anonyymi
Aloituksen linkin herättämiä ajatuksia:
Kristillinen usko (luterilaisuudessa) syntyy YKSIN ARMOSTA ja sen kokemisesta Tämä on evankeliumia. Manipuloitu ja aivopesusta syntynyt usko voi olla ja monesti onkin oikean rakkauden este. - Anonyymi
Me uskovat luotamme Jeesukseen että Hän on rakkaus ja kun olemme Häneen toivomme asettaneet! Jumala auttakoon. Amen
- Anonyymi
Jeesus ei tiettävästi ollut homojen vainoaja kuten sinä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jeesus ei tiettävästi ollut homojen vainoaja kuten sinä.
Hyvä huomio sinulta että me uskovat emme saa olla homojen vainoajia millään tavalla, mutta tuomme kuitenkin julki että homoseksi on syntiä Jumalaa ja itseään vastaan.

Sinulla ja kaltaisillasi on väristynyt käsitys rakkaudesta. Te kuvittelette vihaa rakkaudeksi. Pedofiilitkin ovat samanlaisessa uskossa.

OK. Pedofiileilta puuttuu synnintunto. He kuvittelevat pahantekoaan rakkaudeksi. Samoin on helluntailaisilla.
- Anonyymi
Jeesus on rakkaus, mutta miksi sinä olet vihaa täynnä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvä huomio sinulta että me uskovat emme saa olla homojen vainoajia millään tavalla, mutta tuomme kuitenkin julki että homoseksi on syntiä Jumalaa ja itseään vastaan.
Johanneksen kirjeissä opetetaan hyvin tärkeä asia. Jos et rakasta lähimmäistäsi, silloin et rakasta etkä tunne Jumalaakaan.

"Hyvä huomio sinulta että me uskovat emme saa olla homojen vainoajia millään tavalla, mutta tuomme kuitenkin julki että homoseksi on syntiä Jumalaa ja itseään vastaan."
Onkin todettu että kristillinen rakkaus on ainoastaan rakkautta!!
Kaikki muut "rakkaudet" ovat joko laskelmoituja tai himoon perustuvia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Hyvä huomio sinulta että me uskovat emme saa olla homojen vainoajia millään tavalla, mutta tuomme kuitenkin julki että homoseksi on syntiä Jumalaa ja itseään vastaan."
Onkin todettu että kristillinen rakkaus on ainoastaan rakkautta!!
Kaikki muut "rakkaudet" ovat joko laskelmoituja tai himoon perustuvia.Mistä sitä saataisiin sinulle???
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jeesus ei tiettävästi ollut homojen vainoaja kuten sinä.
Jeesus ei vainonnut ketään, vaan jokaista vainoaa vain hänen huono omatuntonsa. Jeesus silti tajusi avioliiton aina kuuluvan vain miehelle ja naiselle. Nyt kun joku kristitty sanoo samaa, alkaa vainot. Tai se on väärä sana. Leimaaminen ja maalinsiirto pikemminkin. Vainot ovat kuitenkin vakava asia, melkein kaikki apostolit tapettiin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jeesus on rakkaus, mutta miksi sinä olet vihaa täynnä?
Onpa erikoista vihaa, kun se ei oikein ilmene mitenkään. Pelkkä mielipiteen ilmaisu sitä tuskin on.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Johanneksen kirjeissä opetetaan hyvin tärkeä asia. Jos et rakasta lähimmäistäsi, silloin et rakasta etkä tunne Jumalaakaan.
Lähimmäisen ja Jumalan rakastamiseen tuskin voi kuulua synnin hyväksyminen. Ethän sinäkään rakasta Jumalaa syntiä tekemällä. Miksi rakastaisit lähimmäistäsi hyväksymällä hänen syntinsä? Silloin auttaisit ja tukisit häntä hänen synnin tekemisessään ja tulisit osalliseksi hänen syntiinsä. Tästä Raamattu varoittaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinulla ja kaltaisillasi on väristynyt käsitys rakkaudesta. Te kuvittelette vihaa rakkaudeksi. Pedofiilitkin ovat samanlaisessa uskossa.
On aika harvinaista, että kristityt vihaisivat ketään. He myös osaavat erottaa vihan rakkaudesta. Tiedossa on sekin, että rakkauden vastakohta ei ole viha, vaan välinpitämättömyys. Sitähän tekin toivotte kristityiltä, että oltaisiin vain hiljaa eikä käytettäisi sitä samaa sanomisen vapautta jota tekin käytätte.

Ei toki. Me toivomme kristityiltä sitä, että he lakkaisivat yrittämästä pakottaa muita ihmisiä elämään heidän uskontonsa mukaan. Sitähän te toivotte.

Tuntemani Uskovat Kristityt eivät kirjoittele tällaisille palstoille Raamatun sanoiksi muuntelemiaan mielipiteitään toisista ihmisistä.
Jos Raamatun Sanaa ette kykene julistamaan niinkuin ne ovat kirjoitettu, miksi leikkiä omilla mielipiteillään olevansa Raamatun asialla? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lähimmäisen ja Jumalan rakastamiseen tuskin voi kuulua synnin hyväksyminen. Ethän sinäkään rakasta Jumalaa syntiä tekemällä. Miksi rakastaisit lähimmäistäsi hyväksymällä hänen syntinsä? Silloin auttaisit ja tukisit häntä hänen synnin tekemisessään ja tulisit osalliseksi hänen syntiinsä. Tästä Raamattu varoittaa.
Voiko ihminen joka o i k e a s t i rakastaa Jumalaa yli kaiken, elää kaikessa elämässään kirjaintakaan muuttamatta toisin kuin Raamatussa ihmisille on annettu tehtäväksi?
Palstalla repostellaan toinen toistemme kelvottomuudella, kuka meistä katsoo siis olevansa riittävän kelvollinen arvostelemaan toistemme toimia ellei kyse ole maallisen lakimme rikkomisesta? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jeesus ei vainonnut ketään, vaan jokaista vainoaa vain hänen huono omatuntonsa. Jeesus silti tajusi avioliiton aina kuuluvan vain miehelle ja naiselle. Nyt kun joku kristitty sanoo samaa, alkaa vainot. Tai se on väärä sana. Leimaaminen ja maalinsiirto pikemminkin. Vainot ovat kuitenkin vakava asia, melkein kaikki apostolit tapettiin.
Toisin sanoen, kirjoittaessanne toisten kirjoittajien vainoavan teitä, kyse onkin ainoastaan teidän huonosta omastatunnostanne?
Tehkää parannus, niin tarvitse kokea vainoa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei toki. Me toivomme kristityiltä sitä, että he lakkaisivat yrittämästä pakottaa muita ihmisiä elämään heidän uskontonsa mukaan. Sitähän te toivotte.
Te yritätte ihan sitä samaa. Pata kattilaa soimaa, vaikka kristityt ovat puhtaita.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Te yritätte ihan sitä samaa. Pata kattilaa soimaa, vaikka kristityt ovat puhtaita.
Eli olet samaa mieltä? Te haluatte pakottaa muut elämään uskontonne mukaan?
Minä en muuten vaadi sinua hyväksymään homoliittoja, avioeroja, naispappeutta jne.
Mielestäni ne asiat kuuluvat uskonvapauden piiriin.
Sen sijaan (monet) kristityt vaativat, että ihmisten pitäisi elää heidän uskomustensa mukaan (abortin kieltäminen, homoavioliitot jne.). Silloin astutaan kirkkaasti ulos uskonvapauden alueelta ja aletaan tekemään uskonnollisesti motivoitunutta politiikkaa. Se on tyystin eri asia, eikä sitä voi enää perustella uskonvapaudella tai "kristittyjen puhtaudella". - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Johanneksen kirjeissä opetetaan hyvin tärkeä asia. Jos et rakasta lähimmäistäsi, silloin et rakasta etkä tunne Jumalaakaan.
Kumpi on sinun mielestäsi rakkautta; se, että hyväksyy pedofiilin, murhaajan tai homon teot, vai se, että varoittaa häntä synneistään ja kertoo Jeesuksesta?
- Anonyymi
Silta ja Vartiotorni 🤣🤣🤣
- Anonyymi
Aloituksessa hyvin aiheellinen kysymys. Minusta uskovien homovaino on vihaa. Onko se manipuloitua vihaa? Vaikka he kieltävät sen, vihaa se on siitä huolimatta.
- Anonyymi
Sairasta se ainakin on.
- Anonyymi
Kysymys on huonosti asetettu, siinä on kristinuskon vastaisen asenne pinnassa. Uskovat eivät vainoa homoja tai edes vihaa. Joten se ei voi olla manipuloitua ja tuo "he kieltävät vihan, mutta se on silti vihaa" on kehäpäätelmä eikä sitä voi ottaa vakavasti. Kun kristitty rakastaa, hän näkee armoa joka paikassa. Kun homouden kannattaja rakastaa, hän näkee vihaa kristityissä. Suu puhuu siitä, mikä on sydämessä. Armoa ja totuutta sinunkin elämääsi toivotan.

Eikö aloituksessa oleva linkki liikuta sinun omaatuntoasi mitenkään? Jos ei niin olet julma ja kovasydäminen ihminen.
https://www.youtube.com/watch?v=zAPIDJX7ioM - Anonyymi

https://www.youtube.com/watch?v=zAPIDJX7ioMEi kristityillä omatunto liiku, sehän on koko Paavalin opin ydin, siinähän pelastutaan juuri tästä syystä tekemään vaikka sitä pahaa mitä vihaa, Paavalin omin sanoin Roomalaiskirje 7. luvun mukaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei kristityillä omatunto liiku, sehän on koko Paavalin opin ydin, siinähän pelastutaan juuri tästä syystä tekemään vaikka sitä pahaa mitä vihaa, Paavalin omin sanoin Roomalaiskirje 7. luvun mukaan.
Esimerkiksi Pietarin 1. kirjeen mukaan 3:21, usko Jeesuksen ylösnousemukseen luo aina teoista huolimatta puhtaan omantunnon, ja Lutherin sanoi hurskas usko saa aikaiseksi sen, että uskova luottaa siihen, ettei hänen pahoja tekoja merkitä tilille.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikö aloituksessa oleva linkki liikuta sinun omaatuntoasi mitenkään? Jos ei niin olet julma ja kovasydäminen ihminen.
https://www.youtube.com/watch?v=zAPIDJX7ioMNo, lopputuloksena on sitten julma ja kovasydäminen ihminen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikö aloituksessa oleva linkki liikuta sinun omaatuntoasi mitenkään? Jos ei niin olet julma ja kovasydäminen ihminen.
https://www.youtube.com/watch?v=zAPIDJX7ioMKiitos linkistä! Manipuloitu ja aivopesusta johdettu usko voi olla ja monesti onkin oikean rakkauden este.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No, lopputuloksena on sitten julma ja kovasydäminen ihminen.
Lutherin referaatista liittyen Paavalin oppiin - jo luonnostaan vihattava ihminen. Sinne edellehän minä olen juuri sen Lutherin tekstin laittanut.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lutherin referaatista liittyen Paavalin oppiin - jo luonnostaan vihattava ihminen. Sinne edellehän minä olen juuri sen Lutherin tekstin laittanut.
Ja jos oppi-isä näin sanoo ja se on vielä Raamatusta todistettavissa, niin uskokaa nyt, asia on juuri näin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja jos oppi-isä näin sanoo ja se on vielä Raamatusta todistettavissa, niin uskokaa nyt, asia on juuri näin.
Uskovaisen rakkaus on maailman suurin viha, on joku sanonut, minkä myös Luther vahvistaa edellä olevassa tekstissään.
- Anonyymi
"Minusta uskovien homovaino on vihaa. "
Miksi me uskovat vihaisimme homoja, hehän ovat pääsääntöisesti ystävällisiä ja taiteellisia persoonia.
Emme siis vihaa heitä, mutta voimakkaasti julistaen kerromme kaikille ihmisille että himoitseminen ja myös seksi saman sukupuolen kanssa on Jumalan ilmoituksen mukaan synti, kauhistus ja häpeä. Tämä julistus koskee myös heteroita.
Mehän olemme tässä julistustyössä vain viestinviejiä! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Minusta uskovien homovaino on vihaa. "
Miksi me uskovat vihaisimme homoja, hehän ovat pääsääntöisesti ystävällisiä ja taiteellisia persoonia.
Emme siis vihaa heitä, mutta voimakkaasti julistaen kerromme kaikille ihmisille että himoitseminen ja myös seksi saman sukupuolen kanssa on Jumalan ilmoituksen mukaan synti, kauhistus ja häpeä. Tämä julistus koskee myös heteroita.
Mehän olemme tässä julistustyössä vain viestinviejiä!Kommenttisi mukaan pelkkä himoissaan hekumointi ilman lisääntymistarkoitusta on siis syntiä pelkästään samaa sukupuolta olevien välisessä seksissä?
Meidän heteroiden avioseksikö on synnitöntä ehkäisyä käyttäen ja miehen yhtyessä vaimon luonnonvastaisiin yhteyksiin?
Meille pelkkä himoissaan hekumointi siis on synnitöntä vaikka Paavali muistuttaa Roomalaiskirjeessään etteivät hekumoitsijat ole Taivaan perillisiä?
Meitä aviossa olevia heteroita on paljon enemmän kuin homoseksuaalisia ihmisiä ja meitä on velvoitettu "lisääntymään ja täyttämään maan", ei pelkästään himoissaan hekumoimaan ilman lisääntymistarkoitusta.
Mistä siis juontuu, että teiltä ei heru meille valtavirran aviopareille vastaavaa huolenpitoa kuin seksuaalisille vähemmistöille?
Kuka tuollaiseen uskonlahkoon viitsii liittyä, joka keskittyy ainoastaan samaa sukupuolta olevien väliseen seksiin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kiitos linkistä! Manipuloitu ja aivopesusta johdettu usko voi olla ja monesti onkin oikean rakkauden este.
Sellaiseltahan nuo laitauskovat kommenttiensa valossa vaikuttavat, kyvyttömiltä elämään rakkautta todeksi elävässä elämässä. Ainoastaan suurissa ja ylevissä kommenteissaan kerskaavat uskollaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kommenttisi mukaan pelkkä himoissaan hekumointi ilman lisääntymistarkoitusta on siis syntiä pelkästään samaa sukupuolta olevien välisessä seksissä?
Meidän heteroiden avioseksikö on synnitöntä ehkäisyä käyttäen ja miehen yhtyessä vaimon luonnonvastaisiin yhteyksiin?
Meille pelkkä himoissaan hekumointi siis on synnitöntä vaikka Paavali muistuttaa Roomalaiskirjeessään etteivät hekumoitsijat ole Taivaan perillisiä?
Meitä aviossa olevia heteroita on paljon enemmän kuin homoseksuaalisia ihmisiä ja meitä on velvoitettu "lisääntymään ja täyttämään maan", ei pelkästään himoissaan hekumoimaan ilman lisääntymistarkoitusta.
Mistä siis juontuu, että teiltä ei heru meille valtavirran aviopareille vastaavaa huolenpitoa kuin seksuaalisille vähemmistöille?
Kuka tuollaiseen uskonlahkoon viitsii liittyä, joka keskittyy ainoastaan samaa sukupuolta olevien väliseen seksiin."Kommenttisi mukaan pelkkä himoissaan hekumointi ilman lisääntymistarkoitusta on siis syntiä pelkästään samaa sukupuolta olevien välisessä seksissä?"
Siis kaikkinainen himoitseminen on syntiä. Miehen ja naisen avioliitossa se on mahdollista koska lisääntyminen on Jumalan KÄSKY!!
Synnin riivaamia himoja ovat seksin-, vallan- ja rahanhimo! Nämä kaikki tappavat harjoittajansa lopulta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikö aloituksessa oleva linkki liikuta sinun omaatuntoasi mitenkään? Jos ei niin olet julma ja kovasydäminen ihminen.
https://www.youtube.com/watch?v=zAPIDJX7ioMMaailma on kylmä ja kova paikka. Rakkaus on suorastaan henkitoreissaan. Uskonnollista vihaakin omaa uskoaan mainostavat kutsuvat rakkaudeksi, koska he eivät oikeaa rakkautta tiedä eivätkä tunne.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Minusta uskovien homovaino on vihaa. "
Miksi me uskovat vihaisimme homoja, hehän ovat pääsääntöisesti ystävällisiä ja taiteellisia persoonia.
Emme siis vihaa heitä, mutta voimakkaasti julistaen kerromme kaikille ihmisille että himoitseminen ja myös seksi saman sukupuolen kanssa on Jumalan ilmoituksen mukaan synti, kauhistus ja häpeä. Tämä julistus koskee myös heteroita.
Mehän olemme tässä julistustyössä vain viestinviejiä!Et vaikuta kristityltä!
Tämäkö on siis sinun viestisi?:
3. Moos. 20:13
Jos mies makaa miehen kanssa niin kuin naisen kanssa maataan, he ovat molemmat tehneet kauhistuttavan teon ja heidät on surmattava. He ovat itse ansainneet kuolemansa.
Yksi kaltaisistasi on korkeimmassa oikeudessakin pian vastaamassa kyseisistä viesteistäsi.
Jeesus käski seuraajiaan julistamaan evankeliumia Jumalan rakkaudesta, ei tappamaan ketään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Kommenttisi mukaan pelkkä himoissaan hekumointi ilman lisääntymistarkoitusta on siis syntiä pelkästään samaa sukupuolta olevien välisessä seksissä?"
Siis kaikkinainen himoitseminen on syntiä. Miehen ja naisen avioliitossa se on mahdollista koska lisääntyminen on Jumalan KÄSKY!!
Synnin riivaamia himoja ovat seksin-, vallan- ja rahanhimo! Nämä kaikki tappavat harjoittajansa lopulta.Se JUMALA on kyllä tarinan SAATANA, koska sillä on syntisille HELVETTIKIN.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikö aloituksessa oleva linkki liikuta sinun omaatuntoasi mitenkään? Jos ei niin olet julma ja kovasydäminen ihminen.
https://www.youtube.com/watch?v=zAPIDJX7ioMMinä liikutuin kyyneliin kun ajattelin kaikkea sitä kärsimystä ja tuskaa, minkä homouden hyväksyntä on aiheuttanut. Miten ihmiset voivat olla niin tyhmiä, ennakkoluuloisia ja hetero-foobisia?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Et vaikuta kristityltä!
Tämäkö on siis sinun viestisi?:
3. Moos. 20:13
Jos mies makaa miehen kanssa niin kuin naisen kanssa maataan, he ovat molemmat tehneet kauhistuttavan teon ja heidät on surmattava. He ovat itse ansainneet kuolemansa.
Yksi kaltaisistasi on korkeimmassa oikeudessakin pian vastaamassa kyseisistä viesteistäsi.
Jeesus käski seuraajiaan julistamaan evankeliumia Jumalan rakkaudesta, ei tappamaan ketään."Tämäkö on siis sinun viestisi?:
3. Moos. 20:13
Jos mies makaa miehen kanssa niin kuin naisen kanssa maataan, he ovat molemmat tehneet kauhistuttavan teon ja heidät on surmattava. He ovat itse ansainneet kuolemansa."
Tämä ei ole minun viestini vaan se on Jumalan viesti kaikelle kansalle. Ei pidä mennä tekemään noin kauheaa tekoa, koska synti tappaa vääjäämättä.
Minun viestini on että Jeesus tuli ja kärsi ristillä että me saisimme syntimme anteeksi uskoontulossa Häneen. Tämä on viestini mitä Jeesus käski levittämään kaikelle kansalle näin yhdellä lauseella sanottuna. Amen - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Et vaikuta kristityltä!
Tämäkö on siis sinun viestisi?:
3. Moos. 20:13
Jos mies makaa miehen kanssa niin kuin naisen kanssa maataan, he ovat molemmat tehneet kauhistuttavan teon ja heidät on surmattava. He ovat itse ansainneet kuolemansa.
Yksi kaltaisistasi on korkeimmassa oikeudessakin pian vastaamassa kyseisistä viesteistäsi.
Jeesus käski seuraajiaan julistamaan evankeliumia Jumalan rakkaudesta, ei tappamaan ketään.Ja Jeesus on kristunuskon ensimmäinen kuoliaaksi kidutettu ja Saatanan voimalla kiroukseksi kirottu marttyyri, jonka surmaa kristityt uskovaiset palvovat.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja Jeesus on kristunuskon ensimmäinen kuoliaaksi kidutettu ja Saatanan voimalla kiroukseksi kirottu marttyyri, jonka surmaa kristityt uskovaiset palvovat.
Mikä siis on KRISTITTY?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei kristityillä omatunto liiku, sehän on koko Paavalin opin ydin, siinähän pelastutaan juuri tästä syystä tekemään vaikka sitä pahaa mitä vihaa, Paavalin omin sanoin Roomalaiskirje 7. luvun mukaan.
Ilmeisesti omatunto kuitenkin toimii ihan hyvin, koska muutenhan ei voisi sanoa, että vihaa sitä pahaa mitä tekee. Paatunut ihminen ei vihaa sitä pahaa mitä hän tekee, vaan on välinpitämätön, ja paha ihminen nauttii pahasta. Mutta Paavali ei ole paatunut tai paha.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikä siis on KRISTITTY?
Eivät vaikuta kristityt itsekään tietävän.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Esimerkiksi Pietarin 1. kirjeen mukaan 3:21, usko Jeesuksen ylösnousemukseen luo aina teoista huolimatta puhtaan omantunnon, ja Lutherin sanoi hurskas usko saa aikaiseksi sen, että uskova luottaa siihen, ettei hänen pahoja tekoja merkitä tilille.
Näissä sanoissa on paljon viisautta ja rakkautta. Kristinusko on ällistyttävä ja ihmeellinen uskonto. Ei ole parempaa. Ainoa asia joka minua kaduttaa, on se että en tullut uskoon teini-iässä, jolloin evankeliumin minua ensin kerran veti Jumalan luokse. Mutta pelastuinpa kuitenkin, ylistetty olkoon Jumala!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Maailma on kylmä ja kova paikka. Rakkaus on suorastaan henkitoreissaan. Uskonnollista vihaakin omaa uskoaan mainostavat kutsuvat rakkaudeksi, koska he eivät oikeaa rakkautta tiedä eivätkä tunne.
Lutherin sanoin - ovat jo luonnostaan vihattavia. Ei heille voi mitään muuta kuin tuhota, jos aiotaan maailma pelastaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lutherin sanoin - ovat jo luonnostaan vihattavia. Ei heille voi mitään muuta kuin tuhota, jos aiotaan maailma pelastaa.
On ollut vaikea uskoa absoluuttiseen pahuuteen, mutta uskonnossa se ilmenee juuri Lutherin sanoin Raamatusta Paavalin opilla, joten todistettavasti on totta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On ollut vaikea uskoa absoluuttiseen pahuuteen, mutta uskonnossa se ilmenee juuri Lutherin sanoin Raamatusta Paavalin opilla, joten todistettavasti on totta.
Mutta jos on absoluuttinen pahuus, silloin on myös absoluuttinen hyvyys - se on vain löydettävä tämän roskakasan alta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta jos on absoluuttinen pahuus, silloin on myös absoluuttinen hyvyys - se on vain löydettävä tämän roskakasan alta.
Jos joku väittää, ettei ole ratkaisua pahuuden problematiikkaan, hän on väärässä - tai itse sitten jo luonnostaan myös vihattava.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Tämäkö on siis sinun viestisi?:
3. Moos. 20:13
Jos mies makaa miehen kanssa niin kuin naisen kanssa maataan, he ovat molemmat tehneet kauhistuttavan teon ja heidät on surmattava. He ovat itse ansainneet kuolemansa."
Tämä ei ole minun viestini vaan se on Jumalan viesti kaikelle kansalle. Ei pidä mennä tekemään noin kauheaa tekoa, koska synti tappaa vääjäämättä.
Minun viestini on että Jeesus tuli ja kärsi ristillä että me saisimme syntimme anteeksi uskoontulossa Häneen. Tämä on viestini mitä Jeesus käski levittämään kaikelle kansalle näin yhdellä lauseella sanottuna. AmenEikö aloituksessa oleva linkki liikuta sinun omaatuntoasi mitenkään? Jos ei niin olet julma ja kovasydäminen ihminen.
https://www.youtube.com/watch?v=zAPIDJX7ioM - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Tämäkö on siis sinun viestisi?:
3. Moos. 20:13
Jos mies makaa miehen kanssa niin kuin naisen kanssa maataan, he ovat molemmat tehneet kauhistuttavan teon ja heidät on surmattava. He ovat itse ansainneet kuolemansa."
Tämä ei ole minun viestini vaan se on Jumalan viesti kaikelle kansalle. Ei pidä mennä tekemään noin kauheaa tekoa, koska synti tappaa vääjäämättä.
Minun viestini on että Jeesus tuli ja kärsi ristillä että me saisimme syntimme anteeksi uskoontulossa Häneen. Tämä on viestini mitä Jeesus käski levittämään kaikelle kansalle näin yhdellä lauseella sanottuna. AmenMiten aiot toteuttaa jumalasi tahtoa? Rakennatko hirttolavan hellarilahkosi pihalle vai kärräätkö oikein ison kivikasan valmiiksi?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ilmeisesti omatunto kuitenkin toimii ihan hyvin, koska muutenhan ei voisi sanoa, että vihaa sitä pahaa mitä tekee. Paatunut ihminen ei vihaa sitä pahaa mitä hän tekee, vaan on välinpitämätön, ja paha ihminen nauttii pahasta. Mutta Paavali ei ole paatunut tai paha.
Viha ja omatunto?! Kyllä omatunto liittyy käsitteeseen Jeesuksen sanoin, kuulla se isän tahto?!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Viha ja omatunto?! Kyllä omatunto liittyy käsitteeseen Jeesuksen sanoin, kuulla se isän tahto?!
No, ei tietenkään Paavali ole paha, jos tekee sitä pahaa mitä ei tahdo tai sanoo sitä vihaavansa, mutta ei pysty olemaan tekemättä. Hän on vain psykopaatti tasoisen sarjamurhaajan kaltainen, henkisesti hyvin sairas ihminen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No, ei tietenkään Paavali ole paha, jos tekee sitä pahaa mitä ei tahdo tai sanoo sitä vihaavansa, mutta ei pysty olemaan tekemättä. Hän on vain psykopaatti tasoisen sarjamurhaajan kaltainen, henkisesti hyvin sairas ihminen.
Joka loi uskonnon omaan mielensä sairauteen perustuen nimeltä kristinusko.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näissä sanoissa on paljon viisautta ja rakkautta. Kristinusko on ällistyttävä ja ihmeellinen uskonto. Ei ole parempaa. Ainoa asia joka minua kaduttaa, on se että en tullut uskoon teini-iässä, jolloin evankeliumin minua ensin kerran veti Jumalan luokse. Mutta pelastuinpa kuitenkin, ylistetty olkoon Jumala!
Ei todella ole myöhäistä koskaan vastata Jumalan kutsuu, ja saada uudesti syntymällä demonit kimppuunsa!
- Kuten alempana kirjoitin - sinuakin tarvitaan, jätä vain yhteystietosi ylläpidolle, niin itsekin saat Jeesuksen osan, kuten Paavali lupasi eli samalla kuolemalla kuoleman. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minä liikutuin kyyneliin kun ajattelin kaikkea sitä kärsimystä ja tuskaa, minkä homouden hyväksyntä on aiheuttanut. Miten ihmiset voivat olla niin tyhmiä, ennakkoluuloisia ja hetero-foobisia?
Loistavaa - sinua tarvitaan apuun, ellet ole jo sama alempana kirjoittava - yhteisen hyvän puolesta ja juutalaisnimeen jeesuksena holokaustiin ja Jumalan suosioon - yhteystiedot vain ylläpidolle!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Kommenttisi mukaan pelkkä himoissaan hekumointi ilman lisääntymistarkoitusta on siis syntiä pelkästään samaa sukupuolta olevien välisessä seksissä?"
Siis kaikkinainen himoitseminen on syntiä. Miehen ja naisen avioliitossa se on mahdollista koska lisääntyminen on Jumalan KÄSKY!!
Synnin riivaamia himoja ovat seksin-, vallan- ja rahanhimo! Nämä kaikki tappavat harjoittajansa lopulta.Ainoastaan lisääntymistarkoituksessa tapahtuva avioseksi on siis synnitöntä?
Raamatussa oli ankarasti kiellettyä Miehen omin toimenpitein siemenensä pakottaminen paikkaan jossa siitä ei ollut mahdollista kehittyä ja syntyä Jumalan tarkoittama ihminen.
Raamattu asettaa kyseenalaiseksi ehkäisyn käytön avioseksissä miehen ja naisen välillä, samoin teidän hedelmällisen iän ohittaneiden parien seksiseikkailut. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikö aloituksessa oleva linkki liikuta sinun omaatuntoasi mitenkään? Jos ei niin olet julma ja kovasydäminen ihminen.
https://www.youtube.com/watch?v=zAPIDJX7ioMVideo kestää 45 minuuttia. Liian pitkä. Senkin ajan voi lukea Raamattua ja saada siitä paljon enemmän tietoa miten asiat todellisuudessa ovat.
Videon alussa on yksi hyvä kohta, kun lesbon äiti sanoo omasta lapsuudestaan: "Meillä oli rakkaudellinen, mutta vahva hengellinen kasvatus." Siis konservatiivisessa Jyväskylän helluntaiseurakunnassa. Tämä pistää ihmettelemään, miksi ketjussa väitetään kristittyjä vihaajiksi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miten aiot toteuttaa jumalasi tahtoa? Rakennatko hirttolavan hellarilahkosi pihalle vai kärräätkö oikein ison kivikasan valmiiksi?
Kannattaa lukea toisten kommentit ajatuksella. Tuossakin sanotaan selvästi, että "synti tappaa vääjämättä". Eikä sanota että kristitty itse alkaisi ketään tappamaan. Todettiin vielä lopuksi kristinuskon keskeinen hyvä sanoma, että Jeesus on kuollut ristillä jotta me saisimme syntimme anteeksi.
Olisit aivan hyvin voinut nostaa esille tuosta viestistä muutakin kuin vain vihaa ja tappamista. Älä sano, että et usko Jeesuksen kuolleen sinun syntiesi sovitukseksi. Kristinuskon mukaan sellainen on vakavaa harhaoppia.
- Anonyymi
"Kristillinen oikeistolainen fundamentalismi on monikerroksinen rakennelma. Tässä käsittelen vain yhtä tuon henkivallan keskeistä maustetta, seksuaalisuutta normittavaa jyrkkyyttä ja suvaitsemattomuutta."
Mitähän tämä kristillinen oikeistolainen fundamentalismi oikein on? Varmaankin monimuotoinen ja sekalainen seurakunta, mutta että leimataan se "henkivallaksi" tuntuu tarpeettomalta kärjistykseltä ja on lisäksi hyvin hämmentävää, koska "henkivallalla" viitataan Raamatussa kristinuskoa vastustaviin hengellisiin voimiin:
"Emmehän me taistele ihmisiä vastaan vaan henkivaltoja ja voimia vastaan, tämän pimeyden maailman hallitsijoita ja avaruuden pahoja henkiä vastaan."
Mainittujen fundamentalistien joukossa voi olla muutama mätä omena, mutta koko monimuotoisen ja löyhän kristillisen ryhmän leimaaminen kokonaan epäkristilliseksi on väärin. On myös yksisilmäistä ja vääristelevää nostaa esille tästä liikkeestä vain negatiivisia asioita. Toisin sanoen, koko Vartijan artikkeli on vain iso olkiukko. Kristityt, oikeisto ja fundamentalistit ovat rapakon takana saaneet aikaan paljon enemmän hyvää kuin pahaa. Tämä nyt on jo ihan historiallinen tosiasia.- Anonyymi
Nostaa esille vain negatiivisia asioita kristinuskon jengistä?!
Mitä positiivista näet viattoman, moraalia ja etiikkaa opettaneen opettajan, julmassa kidutusmurhassa uhrilampaana ja kiroamisena kiroukseksi tosi Jumalana? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nostaa esille vain negatiivisia asioita kristinuskon jengistä?!
Mitä positiivista näet viattoman, moraalia ja etiikkaa opettaneen opettajan, julmassa kidutusmurhassa uhrilampaana ja kiroamisena kiroukseksi tosi Jumalana?Pääsitkö taas puhumaan mieliaiheestasi? Onko vielä joku ketju, jota et ole sotkenut tällä yhden ihmisen uhrilammaskultillasi?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nostaa esille vain negatiivisia asioita kristinuskon jengistä?!
Mitä positiivista näet viattoman, moraalia ja etiikkaa opettaneen opettajan, julmassa kidutusmurhassa uhrilampaana ja kiroamisena kiroukseksi tosi Jumalana?Jeesuksen ristinkuoleman vuoksi kaikki ihmiset saivat ja saavat syntinsä anteeksi ja pääsevät taivaaseen jos uskovat. Siinä yksi hyvä asia. Ainoa hyvä asia mitä tarvitaan. Lähimmäisen rakastaminen ei ketään pelasta, vaan vain yksin usko.
- Anonyymi
Itse ainakin valitsen mieluummin kristillisen rakkauden kuin liberaalin vihan. Valinta on itseasiassa naurettavan helppo. Rakkaus on parempi kuin viha. Taivas on mukavampi paikka kuin kadotus. Usko tuottaa hyviä hedelmiä, mutta liberaalien itsepäinen epäusko vain lisää kärsimystä.
- Anonyymi
Ilmoittauduitkin sopivasti - nyt kerätään juutalaisten Baal-jumalalle vähintäin 12 miljoonaa uutta polttouhria holokaustiin, vaikuttaa siltä, että Jeesuksen päälle juutalaisen lukema kirous alkaa murtumaan, ja joudutaan paikkaaman tilannetta. Voit jättää yhteystietosi ylläpidolle - polttoajankohta ilmoitetaan sitten myöhemmin.

Lisäystä. On se hienoa, että löytyy näin hyviä Jumalan rakkaita, että tuskin tulee mitään ongelmaa operaation toteuttamiseksi.
- Anonyymi
Riippuu kokonaan siitä mihin uskoo. Aloituksen kommenttikentän linkki kertoo järkyttävästi siitä mihin helluntailahkon homoviha-uskonto voi ihmisen viedä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Riippuu kokonaan siitä mihin uskoo. Aloituksen kommenttikentän linkki kertoo järkyttävästi siitä mihin helluntailahkon homoviha-uskonto voi ihmisen viedä.
Homojenvihaaja -uskovaiset huutavat tänäänkin vielä Jeesusta ristille. Jeesushan sanoi Matt 25:40 "...Totisesti: kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.' [Sananl. 19:17; Matt. 10:42; Hepr. 6:10]"

Niin, mutta koko kristinuskon perusta on kaiken pohjana - siitä on ihan turha uskovaisten säätää mihinkään, että joku lahko olisi pahempi kuin toinen.
Koko uskonnon kenttä perustuu Jeesuksen kidutuskuolemaan kristinuskolla, ja sillä ei ole mitään tekemistä Jeesuksen eettisten ja moraalisten opetusten kanssa, ja jos olisi, ei palvoisi viattoman kuoliaaksi kiduttamista.
Ne ovat täydessä ristiriidassa keskenään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin, mutta koko kristinuskon perusta on kaiken pohjana - siitä on ihan turha uskovaisten säätää mihinkään, että joku lahko olisi pahempi kuin toinen.
Koko uskonnon kenttä perustuu Jeesuksen kidutuskuolemaan kristinuskolla, ja sillä ei ole mitään tekemistä Jeesuksen eettisten ja moraalisten opetusten kanssa, ja jos olisi, ei palvoisi viattoman kuoliaaksi kiduttamista.
Ne ovat täydessä ristiriidassa keskenään.Valehtelet tapasi mukaan senkin luupää.
Minä en ole kuullut tällaista puhetta missään homovihaajien seurakunnissa. Tämä on nimenomaan luterilaisen piispan ja luterilaisen tunnustuksen mukaista opetusta.
https://www.piispamarileppanen.fi/puheet/kenenkaan-rakkaus-ei-ole-vahempaa-kuin-toisen/
Luterilainen kristitty - Anonyymi
"Itse ainakin valitsen mieluummin kristillisen rakkauden kuin liberaalin vihan. "
Rakkaus on Jeesuksen käsky mitä ainoastaan me uskovat noudatamme.
Jumalattomat ei Jeesuksen käskyistä perusta mitään mutta hehän ovat matkalla helvettiin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Itse ainakin valitsen mieluummin kristillisen rakkauden kuin liberaalin vihan. "
Rakkaus on Jeesuksen käsky mitä ainoastaan me uskovat noudatamme.
Jumalattomat ei Jeesuksen käskyistä perusta mitään mutta hehän ovat matkalla helvettiin.Valehtelet kuin uskovainen
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Valehtelet kuin uskovainen
Helpompi on löytää juutalaisia rakastava natsi kuin rehellinen uskovainen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Helpompi on löytää juutalaisia rakastava natsi kuin rehellinen uskovainen.
Noita oli aikoinaan aika paljon. Käräyttivät omiansa rahanhimoissaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Noita oli aikoinaan aika paljon. Käräyttivät omiansa rahanhimoissaan.
Kun juutalaisneuvosto laati itse keskitysleirille lähtevät?! Tarvitsino siinä mitään käräytellä?!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Valehtelet tapasi mukaan senkin luupää.
Minä en ole kuullut tällaista puhetta missään homovihaajien seurakunnissa. Tämä on nimenomaan luterilaisen piispan ja luterilaisen tunnustuksen mukaista opetusta.
https://www.piispamarileppanen.fi/puheet/kenenkaan-rakkaus-ei-ole-vahempaa-kuin-toisen/
Luterilainen kristittyMinä kirjoitin:
"Niin, mutta koko kristinuskon perusta on kaiken pohjana - siitä on ihan turha uskovaisten säätää mihinkään, että joku lahko olisi pahempi kuin toinen.
Koko uskonnon kenttä perustuu Jeesuksen kidutuskuolemaan kristinuskolla, ja sillä ei ole mitään tekemistä Jeesuksen eettisten ja moraalisten opetusten kanssa, ja jos olisi, ei palvoisi viattoman kuoliaaksi kiduttamista.
Ne ovat täydessä ristiriidassa keskenään."
Ja hän väittää:
"Valehtelet tapasi mukaan senkin luupää.
Minä en ole kuullut tällaista puhetta missään homovihaajien seurakunnissa. Tämä on nimenomaan luterilaisen piispan ja luterilaisen tunnustuksen mukaista opetusta.
https://www.piispamarileppanen.fi/puheet/kenenkaan-rakkaus-ei-ole-vahempaa-kuin-toisen/
Luterilainen kristitty"
Mikään ei ole helpompaa kuin todistaa Raamatun totuus:
Paavalin Galatalaiskirje:
"3:13 Kristus on lunastanut meidät lain kirouksesta, kun hän tuli KIROUKSEKSI meidän edestämme - sillä kirjoitettu on: "Kirottu on jokainen, joka on puuhun ripustettu"
Paavalin ensimmäinen Korinttolaiskirje:
"5:7 Peratkaa pois vanha hapatus, että teistä tulisi uusi taikina, niinkuin te olettekin happamattomat; sillä onhan meidän pääsiäislampaamme, Kristus, TEURASTETTU."
Tosi Jumala on kirottu kiroukseksi ja teurastettu uhrilampaana. Ja Augsburgin tunnustus:
" KRISTUS oli tosi ihminen ja TOSI JUMALA, sillä hänen jumalallinen ja inhimillinen persoonansa olivat erottamattomasti yhtyneet. Hänet ristiinnaulittiin, jotta hän olisi UHRI."
https://fi.wikipedia.org/wiki/Augsburgin_tunnustus
Koko kristinuskon perusta - Jeesus on Jumalan nimeen Kristus kirottu kiroukseksi ja teurastettu uhrilammas ristille. Ei tässä ole mitään epäselvää tai mitään säätämistä Raamatun tai luterilaisuuden tärkeimmän tunnustuksen mukaan. Valehtelevatko luterilaiset papit teille kristinuskon perustan, niin ettei se vastaisi Raamattua tai Augburgin tunnustusta. Onpa hurjaa, jos näin on! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minä kirjoitin:
"Niin, mutta koko kristinuskon perusta on kaiken pohjana - siitä on ihan turha uskovaisten säätää mihinkään, että joku lahko olisi pahempi kuin toinen.
Koko uskonnon kenttä perustuu Jeesuksen kidutuskuolemaan kristinuskolla, ja sillä ei ole mitään tekemistä Jeesuksen eettisten ja moraalisten opetusten kanssa, ja jos olisi, ei palvoisi viattoman kuoliaaksi kiduttamista.
Ne ovat täydessä ristiriidassa keskenään."
Ja hän väittää:
"Valehtelet tapasi mukaan senkin luupää.
Minä en ole kuullut tällaista puhetta missään homovihaajien seurakunnissa. Tämä on nimenomaan luterilaisen piispan ja luterilaisen tunnustuksen mukaista opetusta.
https://www.piispamarileppanen.fi/puheet/kenenkaan-rakkaus-ei-ole-vahempaa-kuin-toisen/
Luterilainen kristitty"
Mikään ei ole helpompaa kuin todistaa Raamatun totuus:
Paavalin Galatalaiskirje:
"3:13 Kristus on lunastanut meidät lain kirouksesta, kun hän tuli KIROUKSEKSI meidän edestämme - sillä kirjoitettu on: "Kirottu on jokainen, joka on puuhun ripustettu"
Paavalin ensimmäinen Korinttolaiskirje:
"5:7 Peratkaa pois vanha hapatus, että teistä tulisi uusi taikina, niinkuin te olettekin happamattomat; sillä onhan meidän pääsiäislampaamme, Kristus, TEURASTETTU."
Tosi Jumala on kirottu kiroukseksi ja teurastettu uhrilampaana. Ja Augsburgin tunnustus:
" KRISTUS oli tosi ihminen ja TOSI JUMALA, sillä hänen jumalallinen ja inhimillinen persoonansa olivat erottamattomasti yhtyneet. Hänet ristiinnaulittiin, jotta hän olisi UHRI."
https://fi.wikipedia.org/wiki/Augsburgin_tunnustus
Koko kristinuskon perusta - Jeesus on Jumalan nimeen Kristus kirottu kiroukseksi ja teurastettu uhrilammas ristille. Ei tässä ole mitään epäselvää tai mitään säätämistä Raamatun tai luterilaisuuden tärkeimmän tunnustuksen mukaan. Valehtelevatko luterilaiset papit teille kristinuskon perustan, niin ettei se vastaisi Raamattua tai Augburgin tunnustusta. Onpa hurjaa, jos näin on!Vaikuttaa siltä, kun katsoin linkin, että siellä puhutaan Jeesuksen julistamaksi käskemästä taivasten valtakunnan evankeliumista. Ei siitä kukaan kiellä puhumasta, mutta se nyt vain ei ole sen enempää kristinuskon perustana kuin luterilaisuudenkaan, koska se ristille kirottu uhri on juuri Jeesuksen opettama Israelin Jumala, taivasten valtakunnan Isä, ja kristinusko on juutalaisuuteen perustuen Jahven oppia.
Kyllä nämä piispat ja papit joutuvat vielä vastaamaan omista valheistaan, - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ilmoittauduitkin sopivasti - nyt kerätään juutalaisten Baal-jumalalle vähintäin 12 miljoonaa uutta polttouhria holokaustiin, vaikuttaa siltä, että Jeesuksen päälle juutalaisen lukema kirous alkaa murtumaan, ja joudutaan paikkaaman tilannetta. Voit jättää yhteystietosi ylläpidolle - polttoajankohta ilmoitetaan sitten myöhemmin.
Heh, joku taitaa käydä vähän kierroksilla. Eihän tuollaisia käskyjä edes löydy Raamatusta. Mistä sinä olet ne päähäsi saanut? Tuskin Pyhä Henki voisi noin opettaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Riippuu kokonaan siitä mihin uskoo. Aloituksen kommenttikentän linkki kertoo järkyttävästi siitä mihin helluntailahkon homoviha-uskonto voi ihmisen viedä.
En vieläkään tiedä tuosta vihasta, mutta uskon, että kun vanhemmat luopuvat konservatiivisesta rakkaudellisesta opetuksesta, jotta välit säilyisi lesboon tyttäreensä, niin siitä voi olla seurauksena Jumalan viha ( Roomalaiskirje 1 ) ja sanoihan Jeesuskin: "...joka rakastaa poikaansa tai tytärtään enemmän kuin minua, ei ole minun arvoiseni. 38 Joka ei ota ristiään ja seuraa minua, ei ole minun arvoiseni. 39 Joka pelastaa oman henkensä, kadottaa elämänsä. Joka menettää henkensä minun vuokseni, saa elää.»
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minä kirjoitin:
"Niin, mutta koko kristinuskon perusta on kaiken pohjana - siitä on ihan turha uskovaisten säätää mihinkään, että joku lahko olisi pahempi kuin toinen.
Koko uskonnon kenttä perustuu Jeesuksen kidutuskuolemaan kristinuskolla, ja sillä ei ole mitään tekemistä Jeesuksen eettisten ja moraalisten opetusten kanssa, ja jos olisi, ei palvoisi viattoman kuoliaaksi kiduttamista.
Ne ovat täydessä ristiriidassa keskenään."
Ja hän väittää:
"Valehtelet tapasi mukaan senkin luupää.
Minä en ole kuullut tällaista puhetta missään homovihaajien seurakunnissa. Tämä on nimenomaan luterilaisen piispan ja luterilaisen tunnustuksen mukaista opetusta.
https://www.piispamarileppanen.fi/puheet/kenenkaan-rakkaus-ei-ole-vahempaa-kuin-toisen/
Luterilainen kristitty"
Mikään ei ole helpompaa kuin todistaa Raamatun totuus:
Paavalin Galatalaiskirje:
"3:13 Kristus on lunastanut meidät lain kirouksesta, kun hän tuli KIROUKSEKSI meidän edestämme - sillä kirjoitettu on: "Kirottu on jokainen, joka on puuhun ripustettu"
Paavalin ensimmäinen Korinttolaiskirje:
"5:7 Peratkaa pois vanha hapatus, että teistä tulisi uusi taikina, niinkuin te olettekin happamattomat; sillä onhan meidän pääsiäislampaamme, Kristus, TEURASTETTU."
Tosi Jumala on kirottu kiroukseksi ja teurastettu uhrilampaana. Ja Augsburgin tunnustus:
" KRISTUS oli tosi ihminen ja TOSI JUMALA, sillä hänen jumalallinen ja inhimillinen persoonansa olivat erottamattomasti yhtyneet. Hänet ristiinnaulittiin, jotta hän olisi UHRI."
https://fi.wikipedia.org/wiki/Augsburgin_tunnustus
Koko kristinuskon perusta - Jeesus on Jumalan nimeen Kristus kirottu kiroukseksi ja teurastettu uhrilammas ristille. Ei tässä ole mitään epäselvää tai mitään säätämistä Raamatun tai luterilaisuuden tärkeimmän tunnustuksen mukaan. Valehtelevatko luterilaiset papit teille kristinuskon perustan, niin ettei se vastaisi Raamattua tai Augburgin tunnustusta. Onpa hurjaa, jos näin on!Raamatusta löydät kyllä Jumalan käskyn tappaa homoseksuaalisiin tekoihin syyllistyneet ja paljon muuta raakaa väkivaltaa, pornoa yms. Mutta se sisältää myös Jumalan rakkaudesta kertovaa evankeliumia ja maailman kauneinta runoutta. Kaikki kristillisetkin kirkot ja lahkot tulkitsevat sitä kuitenkin hyvin eri tavalla. Esimerkiksi helluntailaiset ja Jehovantodistajat vihaavat homoja ja monet näiden liikkeiden jäsenistä ovat joutuneet hakemaan apua Uskontojen uhrien tuki ry:n vertaistukiryhmistä ja psykiatrisista hoitolaitoksista kokemansa hengellisen väkivallan takia. Täällä joku linkitti piispan puheen minkä tämä oli pitänyt sateenkaarimessussa. Se oli hyvä ja selvä puhe ja luterilaisen tunnustuksen mukainen. Luterilainen Augsburgin tunnustus ei erottele ihmisiä vaan me kutsumme kaikkia ihmisiä Jumalan rakkauden ja armon piiriin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En vieläkään tiedä tuosta vihasta, mutta uskon, että kun vanhemmat luopuvat konservatiivisesta rakkaudellisesta opetuksesta, jotta välit säilyisi lesboon tyttäreensä, niin siitä voi olla seurauksena Jumalan viha ( Roomalaiskirje 1 ) ja sanoihan Jeesuskin: "...joka rakastaa poikaansa tai tytärtään enemmän kuin minua, ei ole minun arvoiseni. 38 Joka ei ota ristiään ja seuraa minua, ei ole minun arvoiseni. 39 Joka pelastaa oman henkensä, kadottaa elämänsä. Joka menettää henkensä minun vuokseni, saa elää.»
Jeesus ei puhunut homoista mitään. Tuolla tulkinnallasi saat kyllä Jumalasta Saatanan ja päinvastoin. Ajatuksesi lähtee ainoastaan yhdestä paikasta. Pimeytesi ytimestä. Toivottavasti sinulla ei ole lapsia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vaikuttaa siltä, kun katsoin linkin, että siellä puhutaan Jeesuksen julistamaksi käskemästä taivasten valtakunnan evankeliumista. Ei siitä kukaan kiellä puhumasta, mutta se nyt vain ei ole sen enempää kristinuskon perustana kuin luterilaisuudenkaan, koska se ristille kirottu uhri on juuri Jeesuksen opettama Israelin Jumala, taivasten valtakunnan Isä, ja kristinusko on juutalaisuuteen perustuen Jahven oppia.
Kyllä nämä piispat ja papit joutuvat vielä vastaamaan omista valheistaan,Se nyt on kyllä tullut jo moneen kertaan selväksi että sinun juttusi on kokonaan omaa skeidaasi jolla ei ole mitään tekemistä kristinuskon, luterilaisuuden tai Raamatunkaan. kanssa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En vieläkään tiedä tuosta vihasta, mutta uskon, että kun vanhemmat luopuvat konservatiivisesta rakkaudellisesta opetuksesta, jotta välit säilyisi lesboon tyttäreensä, niin siitä voi olla seurauksena Jumalan viha ( Roomalaiskirje 1 ) ja sanoihan Jeesuskin: "...joka rakastaa poikaansa tai tytärtään enemmän kuin minua, ei ole minun arvoiseni. 38 Joka ei ota ristiään ja seuraa minua, ei ole minun arvoiseni. 39 Joka pelastaa oman henkensä, kadottaa elämänsä. Joka menettää henkensä minun vuokseni, saa elää.»
Uskovaisuus pakottaa hylkäämään oman lapsensakin!!!??? Kuinka mieletöntä ja sadistista väkivaltaa lastaan kohtaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jeesus ei puhunut homoista mitään. Tuolla tulkinnallasi saat kyllä Jumalasta Saatanan ja päinvastoin. Ajatuksesi lähtee ainoastaan yhdestä paikasta. Pimeytesi ytimestä. Toivottavasti sinulla ei ole lapsia.
Vaikka Jeesus ei maininnut lesboja, jakeet sopii kuin nenä päähän. Jeesus sanoi, että avioliitto on miehen ja naisen välinen Jumalan hyvä luomistyö, jota ihminen ei saa rikkoa. Lesbon vanhemmat hyväksyivät tyttärensä lesbohäät. He rakastavat tytärtään enemmän kuin rakastavat Jeesusta. He eivät ole Jeesuksen arvoisia, he eivät seuraa häntä. Eli nämä kolme ihmistä ei ole uskovaisia kristittyjä.
Onneksi hekin voivat pelastua, jos uskovat Jeesukseen Kristukseen, kääntyvät ja katuvat että ovat hyväksyneet lesbouden. Ylistetty olkoon Jumala ja hänen armonsa! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Uskovaisuus pakottaa hylkäämään oman lapsensakin!!!??? Kuinka mieletöntä ja sadistista väkivaltaa lastaan kohtaan.
Ei se ole sadistista, koska sadisti nauttii toisten kärsimyksestä. Ei tuossa muutenkaan Jeesus tarkoittanut hylkäämistä. Olet tajunnut asian väärin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vaikka Jeesus ei maininnut lesboja, jakeet sopii kuin nenä päähän. Jeesus sanoi, että avioliitto on miehen ja naisen välinen Jumalan hyvä luomistyö, jota ihminen ei saa rikkoa. Lesbon vanhemmat hyväksyivät tyttärensä lesbohäät. He rakastavat tytärtään enemmän kuin rakastavat Jeesusta. He eivät ole Jeesuksen arvoisia, he eivät seuraa häntä. Eli nämä kolme ihmistä ei ole uskovaisia kristittyjä.
Onneksi hekin voivat pelastua, jos uskovat Jeesukseen Kristukseen, kääntyvät ja katuvat että ovat hyväksyneet lesbouden. Ylistetty olkoon Jumala ja hänen armonsa!Tämä Jumalan armo pelastua helvettiin (Gal.3:13, 1.Kor.3:13), kun saa ihmisen uskomaan, ettei Jumala hyväksy häntä sellaisena kuin hän on, on kuin EU:n laajenminn.
EU on evännyt Georgialta meidän rahojemme siirtämisen heille armosta, poliittiseen koruptioon, koska Georgia teki lain maan ulkopuolelta saatujen rahoitushyötyjen rekisteröintipakosta.
Miten pahoillamme olemmekaan, kun EU:n laajeneminen taas tökkii! Ei ole armosta mitään käsitystä! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Uskovaisuus pakottaa hylkäämään oman lapsensakin!!!??? Kuinka mieletöntä ja sadistista väkivaltaa lastaan kohtaan.
Uskovaisuus on sairaus, kuten Paavali osoittaa Roomalaiskirjeensä 7. luvussa, kun kertoo tekevänsä sitä pahaa mitä vihaa, mutta ei pysty olemaan tekemättä, ja tästä syystä Jeesuksen nimeen on Jumalan kuoltava omantunnon äänenä hänessä, ettei hänen tarvitse teoistaa kantaa styllisyyden tunnetta. Nykypsykologian mukaan Paavali on psykopaatti, eikä mikään ala-arvoisen vihauskonnon profeetta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se nyt on kyllä tullut jo moneen kertaan selväksi että sinun juttusi on kokonaan omaa skeidaasi jolla ei ole mitään tekemistä kristinuskon, luterilaisuuden tai Raamatunkaan. kanssa.
Mielenkiintoista, kun minun 'skeidaani' on Raamatun viitteet, joten olet sitä mieltä, että Jumalan Sana on mielestäsi skeidaa. No, tämäkään ei ole mikään uusi tieto.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mielenkiintoista, kun minun 'skeidaani' on Raamatun viitteet, joten olet sitä mieltä, että Jumalan Sana on mielestäsi skeidaa. No, tämäkään ei ole mikään uusi tieto.
Ja edelleen kristinusko perustuu viattoman moralia ja etiikkaa opettaneen - ihmistä syyllistävän opettajan - raakaan kidutusmurhaan kirottuna Jumalana ja teurastettuna uhrina, ettei ihmisen tarvitse kantaa huonoa omaatuntoa omista, pahoista teoistaan, missä syntiopissa uskoivaiset tarvitsevat vihansa poltoaineeksi muiden syyllistämistä, niin Jeesuksen kuin Jumalankin nimen hyväksikäytöllä, pysyäkseen uskossa oman pahuutensa välttämättömyyteen.

On karmeaa, että tällaista oppia on lupa edes päivääkään julistaa - ja ilmankos papit yrittävät nyt säätää kaunopuheisesti Jeesuksen julistamaksinkäskemän taivasten valtakunnan evankeliumin suuntasn totuuden ja oikeudenmukaisuuden nimissä.
Mutta niin kauan kuin papit viettävät ehtoollista saatananpalvojien verenjuonti- ja ruumiinsyöntiriitein, kuvitellen ruumiin ja veren olevan todellisesti läsnä, kuten uskontunnustus sanoo, he kaivavat omaa kuoppaansa vain entistä syvemmäksi, yrittäen vain ratsastaa kahdella hevosella yhtä aikaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On karmeaa, että tällaista oppia on lupa edes päivääkään julistaa - ja ilmankos papit yrittävät nyt säätää kaunopuheisesti Jeesuksen julistamaksinkäskemän taivasten valtakunnan evankeliumin suuntasn totuuden ja oikeudenmukaisuuden nimissä.
Mutta niin kauan kuin papit viettävät ehtoollista saatananpalvojien verenjuonti- ja ruumiinsyöntiriitein, kuvitellen ruumiin ja veren olevan todellisesti läsnä, kuten uskontunnustus sanoo, he kaivavat omaa kuoppaansa vain entistä syvemmäksi, yrittäen vain ratsastaa kahdella hevosella yhtä aikaa.Papit ovat piispoineen jo nyt niin syvässä liemessä, että sieltä ei ole poispääsyä kuin totuudella: kristinusko uskontona niin Raamatun kuin arkeologisin todistein on saatananpalvontaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja edelleen kristinusko perustuu viattoman moralia ja etiikkaa opettaneen - ihmistä syyllistävän opettajan - raakaan kidutusmurhaan kirottuna Jumalana ja teurastettuna uhrina, ettei ihmisen tarvitse kantaa huonoa omaatuntoa omista, pahoista teoistaan, missä syntiopissa uskoivaiset tarvitsevat vihansa poltoaineeksi muiden syyllistämistä, niin Jeesuksen kuin Jumalankin nimen hyväksikäytöllä, pysyäkseen uskossa oman pahuutensa välttämättömyyteen.
Ja tämä oppi on nyt historiaan jäävällä oikeudenkäynnillä käsitelty viharikoksena sotarikoslakien alaisuudessa raamattukäräjinä Suomen oikeuslaitoksessa, joten totuudesta puuttuukin enää vain tämän juutalaisten opin täyskielto.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mielenkiintoista, kun minun 'skeidaani' on Raamatun viitteet, joten olet sitä mieltä, että Jumalan Sana on mielestäsi skeidaa. No, tämäkään ei ole mikään uusi tieto.
Ongelma on siinä että sinä et ymmärrä lukemaasi. Missä on vika?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei se ole sadistista, koska sadisti nauttii toisten kärsimyksestä. Ei tuossa muutenkaan Jeesus tarkoittanut hylkäämistä. Olet tajunnut asian väärin.
Kysymyshän ei ollut mitä Jeesus tarkoitti vaan siitä miten vanhemmat ymmärsivät hänen tarkoittavan. Heidän uskonsa esti rakastamasta lastaan. Onneksi tulivat lopulta järkiinsä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kysymyshän ei ollut mitä Jeesus tarkoitti vaan siitä miten vanhemmat ymmärsivät hänen tarkoittavan. Heidän uskonsa esti rakastamasta lastaan. Onneksi tulivat lopulta järkiinsä.
Minä tiedän vastaavan tapauksen myös helluntailaisista vanhemmista. Heidän poikansa sairastui masennukseen ja vanhemmat ajattelivat uskonsa mukaisesti että pojassa on riivaajia ja että tämä on riivattu. Poikaa yritettiin kovasti parantaa rukoilemalla ja ajamalla riivaajia ulos hänestä. Kun parantumista ei tapahtunutkaan, poikaa alettiin syyllistämään omasta tilastaan. Vanhemmat hylkäsivät käytännössä hänet niinkuin lesbo hylättiin aluksi edellisessä tapauksessa. Poika teki sen jälkeen itsemurhan. Vanhempien usko esti rakastamasta lastaan ja viemästä häntä lääkäriin. Uskosta oli tullut rakkauden este,

Nämä uskovaiset eivät ole lukeneet 1. Korinttolaiskirjeen 13. lukua. Siinä Paavali sanoo että rakkaus on tärkein. Uskokaan ei korjaa puuttuvaa rakkautta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ongelma on siinä että sinä et ymmärrä lukemaasi. Missä on vika?
Niin KRISTUS kirottu KIROUKSEKSI (Gal.3:13) ja KRISTUS TEURASTETTU UHRILAMPAANA (1.kor.5:7) ja TULEEN JOUTUMINEN (1.Kor.3:13) sekä Augsburkin tunnustus KRISTUS ON TOSI JUMALA.
Kerrotko, että miten se muuten Raamatun ja tunnustusten mukaan KÄSITETÄÄN kuin mitä siinä lukee? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin KRISTUS kirottu KIROUKSEKSI (Gal.3:13) ja KRISTUS TEURASTETTU UHRILAMPAANA (1.kor.5:7) ja TULEEN JOUTUMINEN (1.Kor.3:13) sekä Augsburkin tunnustus KRISTUS ON TOSI JUMALA.
Kerrotko, että miten se muuten Raamatun ja tunnustusten mukaan KÄSITETÄÄN kuin mitä siinä lukee?Lisäystä. Onko sinulle jotenkin epäselvää, että minkä voiman avulla luetaan kirouksia ja tässä Jeesuksen nimeen jopa itse tosi Jumalan päälle?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lisäystä. Onko sinulle jotenkin epäselvää, että minkä voiman avulla luetaan kirouksia ja tässä Jeesuksen nimeen jopa itse tosi Jumalan päälle?
Jumalan voiman avullako Jumala kirotaan tässä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jumalan voiman avullako Jumala kirotaan tässä?
Ja Jumala syödään teurastettuna uhrilampaana Jumalalle uhrilahjaksi Herran kuoleman julistamiseksi (1.Kor.11:23) Paavalin antamin ehtoollisen asetussanoin kuvitellen veren ja ruumiin olevan todellisesti läsnä, niinkö?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja Jumala syödään teurastettuna uhrilampaana Jumalalle uhrilahjaksi Herran kuoleman julistamiseksi (1.Kor.11:23) Paavalin antamin ehtoollisen asetussanoin kuvitellen veren ja ruumiin olevan todellisesti läsnä, niinkö?
Se joka ei Raamatun lukiessaan käsitä, että kyse on saatananpalvonnasta riitteineen, on aivoiltaan niin vajaa tapaus, että saisi viedä kansalaisoikeudet ja julistaa holhouksen alaiseksi!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minä tiedän vastaavan tapauksen myös helluntailaisista vanhemmista. Heidän poikansa sairastui masennukseen ja vanhemmat ajattelivat uskonsa mukaisesti että pojassa on riivaajia ja että tämä on riivattu. Poikaa yritettiin kovasti parantaa rukoilemalla ja ajamalla riivaajia ulos hänestä. Kun parantumista ei tapahtunutkaan, poikaa alettiin syyllistämään omasta tilastaan. Vanhemmat hylkäsivät käytännössä hänet niinkuin lesbo hylättiin aluksi edellisessä tapauksessa. Poika teki sen jälkeen itsemurhan. Vanhempien usko esti rakastamasta lastaan ja viemästä häntä lääkäriin. Uskosta oli tullut rakkauden este,
Onko se mikään ihme jos uskovaiset ajavat riivaajia ulos muistakin ihmisistä, kun itse kertovat uudestisyntymällä kristinuskossa Pahalla hengellä saavansa demonit kimppuunsa!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko se mikään ihme jos uskovaiset ajavat riivaajia ulos muistakin ihmisistä, kun itse kertovat uudestisyntymällä kristinuskossa Pahalla hengellä saavansa demonit kimppuunsa!
Kuten Jeesus sanoi - hedelmistään puu tunnetaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuten Jeesus sanoi - hedelmistään puu tunnetaan.
Riittääkö ihan vain, jos 'pahan' tilalle valehdellaankin 'pyhä' sana, niin puu muuttuu toiseksi?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nämä uskovaiset eivät ole lukeneet 1. Korinttolaiskirjeen 13. lukua. Siinä Paavali sanoo että rakkaus on tärkein. Uskokaan ei korjaa puuttuvaa rakkautta.
Juu, Paavali, joka kiroaa Raamatussa taivaan enkelinkin, jos se julistaa Jeesuksen julistamaksi käskemää taivasten valtakunnan evankelumia ja kiroaa sen lukijatkin, ja tekee sitä pahaa mitä vihaa, eikä pysty olemaan tekemättä. Siinä meillä oikein todellinen Jumalan sanan rakkauden lähettiläs tosi Jumalan kiroamisineen Jeesuksen nimeen! Onko muita hyviä ehdotuksia?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kysymyshän ei ollut mitä Jeesus tarkoitti vaan siitä miten vanhemmat ymmärsivät hänen tarkoittavan. Heidän uskonsa esti rakastamasta lastaan. Onneksi tulivat lopulta järkiinsä.
Videossa ei puhuttu kohdasta "joka rakastaa poikaansa tai tytärtään enemmän kuin minua, ei ole minulle kelvollinen." Sen takia ei voi sanoa, että usko olisi estänyt rakkautta. Jeesus ei edes tarkoita, että pitäisi estää rakkautta, vaan että Jeesusta pitää rakastaa enemmän kuin perhettään. Minä olen Herra, sinun Jumalasi, älä pidä muita jumalia.
Vanhemmat vetoavat oudosti Raamatun sanoihin rakkaudesta, hyväksyessään lesbouden synnin, mutta unohtavat että ne ovat sen saman Jumalan sanoja, jota pitää rakastaa eniten. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Videossa ei puhuttu kohdasta "joka rakastaa poikaansa tai tytärtään enemmän kuin minua, ei ole minulle kelvollinen." Sen takia ei voi sanoa, että usko olisi estänyt rakkautta. Jeesus ei edes tarkoita, että pitäisi estää rakkautta, vaan että Jeesusta pitää rakastaa enemmän kuin perhettään. Minä olen Herra, sinun Jumalasi, älä pidä muita jumalia.
Vanhemmat vetoavat oudosti Raamatun sanoihin rakkaudesta, hyväksyessään lesbouden synnin, mutta unohtavat että ne ovat sen saman Jumalan sanoja, jota pitää rakastaa eniten.1.Korintolaiskirje, luku 13 liittyy jälleen uhrikulttijumalan rakkauteen ihmisen ja tämän välille, kun saa Israelin Jumalan pojan uhrikseen kirottuna eli Jeesuksen opettamanaan taivasten valtakunnan isä Jumalana - kolminaisuus opilla siis itse Israelin Jumalan.
Israelin Jumala, joka kielsi viattoman veren vuodattamisen oli juutalaisten uhrikulttijumalan kilpailija, jonka Israelin Jumalan Jahve määrää tuhottavaksi 5. Moos.13. numerot 13 ovat aina viitteinä samaan tarinasn - kuten .Moos. 13 tai ilmestyskirja 13..
- Ei voi kieltää, etteikö Paavali olisi ovelasti osannut pyötittää pelikentän, että on saanut uskovaiset palvomaan Israelin Jumalaa jopa Jeesuksen nimeen kirottuina uhrinaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
1.Korintolaiskirje, luku 13 liittyy jälleen uhrikulttijumalan rakkauteen ihmisen ja tämän välille, kun saa Israelin Jumalan pojan uhrikseen kirottuna eli Jeesuksen opettamanaan taivasten valtakunnan isä Jumalana - kolminaisuus opilla siis itse Israelin Jumalan.
Israelin Jumala, joka kielsi viattoman veren vuodattamisen oli juutalaisten uhrikulttijumalan kilpailija, jonka Israelin Jumalan Jahve määrää tuhottavaksi 5. Moos.13. numerot 13 ovat aina viitteinä samaan tarinasn - kuten .Moos. 13 tai ilmestyskirja 13..
- Ei voi kieltää, etteikö Paavali olisi ovelasti osannut pyötittää pelikentän, että on saanut uskovaiset palvomaan Israelin Jumalaa jopa Jeesuksen nimeen kirottuina uhrinaan.Kristinuskon temppelissä on Danielin kirjan turmion iljetys, jota uskovaiset kutsuvat jopa 'rakkaudeksi' tässä edellä. Uskomatonta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
1.Korintolaiskirje, luku 13 liittyy jälleen uhrikulttijumalan rakkauteen ihmisen ja tämän välille, kun saa Israelin Jumalan pojan uhrikseen kirottuna eli Jeesuksen opettamanaan taivasten valtakunnan isä Jumalana - kolminaisuus opilla siis itse Israelin Jumalan.
Israelin Jumala, joka kielsi viattoman veren vuodattamisen oli juutalaisten uhrikulttijumalan kilpailija, jonka Israelin Jumalan Jahve määrää tuhottavaksi 5. Moos.13. numerot 13 ovat aina viitteinä samaan tarinasn - kuten .Moos. 13 tai ilmestyskirja 13..
- Ei voi kieltää, etteikö Paavali olisi ovelasti osannut pyötittää pelikentän, että on saanut uskovaiset palvomaan Israelin Jumalaa jopa Jeesuksen nimeen kirottuina uhrinaan.Jäi numero puuttumaan - 2.Moos.13, kun Jahve määrää esikoispojat surmattaviksi uhreina itselleen, jotka lapset myös syötiin, kuin Jeesus Israelin Jumalana kirottuna ja teurastettuna uhrilampaana ehtoollisella Israelin Jumalan kuoleman julistamiseksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se joka ei Raamatun lukiessaan käsitä, että kyse on saatananpalvonnasta riitteineen, on aivoiltaan niin vajaa tapaus, että saisi viedä kansalaisoikeudet ja julistaa holhouksen alaiseksi!
Sinulta ne on varmasti jo vietykin. Mutta kuka on holhoojasi?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nämä uskovaiset eivät ole lukeneet 1. Korinttolaiskirjeen 13. lukua. Siinä Paavali sanoo että rakkaus on tärkein. Uskokaan ei korjaa puuttuvaa rakkautta.
Paavali ei tarkoita tuota, vaan hän puhuu armolahjoista uskovaisten kesken seurakunnassa. Rakkaus on suurin armolahja, tarkoitettu seurakunnan rakentamiseen. Käsitän, että sen voi saada vain Pyhältä Hengeltä, eli ensin tullaan uskoon ja sitten vasta rakastetaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Videossa ei puhuttu kohdasta "joka rakastaa poikaansa tai tytärtään enemmän kuin minua, ei ole minulle kelvollinen." Sen takia ei voi sanoa, että usko olisi estänyt rakkautta. Jeesus ei edes tarkoita, että pitäisi estää rakkautta, vaan että Jeesusta pitää rakastaa enemmän kuin perhettään. Minä olen Herra, sinun Jumalasi, älä pidä muita jumalia.
Vanhemmat vetoavat oudosti Raamatun sanoihin rakkaudesta, hyväksyessään lesbouden synnin, mutta unohtavat että ne ovat sen saman Jumalan sanoja, jota pitää rakastaa eniten.Pelikentällä on edelleenkin kaksi Jumalan nimistä. On juutalaisten uhrikulttijumala, ilmestyskirjan puhuva Pedo kuva, sekä Jeesuksen opettama Israelin Jumala, jota jälkimmäistä, Israelin Jumalaa, te palvotte Pedolle - Raamatussa Jeesuksen sanomalle Saatanalle - kirottuna uhrina Jeesuksen nimeen itsenne puolesta ristiinnaulittuna uhrina..
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pelikentällä on edelleenkin kaksi Jumalan nimistä. On juutalaisten uhrikulttijumala, ilmestyskirjan puhuva Pedo kuva, sekä Jeesuksen opettama Israelin Jumala, jota jälkimmäistä, Israelin Jumalaa, te palvotte Pedolle - Raamatussa Jeesuksen sanomalle Saatanalle - kirottuna uhrina Jeesuksen nimeen itsenne puolesta ristiinnaulittuna uhrina..
Ja näin teistä syntyi Paavali luomalla kristinuskolla saatananpalvojia Raamatun mukaan.

Ja näin toteutui Danielin kirjan ennustus turmion iljetyksestä pyhässä paikassa, kun juutalaiset lopettavat uhraamisensa: itse Israelin Jumala kirottuna ja teurastettuna uhrilampaana uskonnon palvonnan kohteena pelastus tekemään vaikka sitä pahaa mitä vihaa (Room.7).

Ja Jeesuksen evankeliumista läytyy kohta tähän, kun hän sanoo, että tänä päivänä, kun tämä selviää (Matt.24), juoskoon juutalaisuskoiset karkuun niin nopeasti kuin kintuistaan kerkiävät.

Ja mitäpä tähän muuta on sanomista teille, saastaisille sioille, joihin Paavali manasi kaikki pahat henget kuin, että syöksykää kalliolta mereen, että maailma pelastuu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pelikentällä on edelleenkin kaksi Jumalan nimistä. On juutalaisten uhrikulttijumala, ilmestyskirjan puhuva Pedo kuva, sekä Jeesuksen opettama Israelin Jumala, jota jälkimmäistä, Israelin Jumalaa, te palvotte Pedolle - Raamatussa Jeesuksen sanomalle Saatanalle - kirottuna uhrina Jeesuksen nimeen itsenne puolesta ristiinnaulittuna uhrina..
Me emme palvo mitään petoja tai Saatanaa. Mistä olet sellaisen kuvan saanut? Kristityillähän on joskus kaulassaan ristikoru ja risti on muutenkin kristillisyyden symboli. Jos olen oikein ymmärtänyt, se risti viittaa Jeesuksen ristinkuolemaan. Uskomme että Jeesus kuoli ristillä meidän syntiemme sovitukseksi.
Jos palvoisimme Saatanaa, meillä pitäisi olla toisenlaiset symbolit, viisisakarainen kärjellään seisova tähti, ruman miehen kuva jolla on sarvet päässään tai 666 t-paidassa. Mutta kun krisityillä ei näitä näe, vaan heillä on se risti. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Paavali ei tarkoita tuota, vaan hän puhuu armolahjoista uskovaisten kesken seurakunnassa. Rakkaus on suurin armolahja, tarkoitettu seurakunnan rakentamiseen. Käsitän, että sen voi saada vain Pyhältä Hengeltä, eli ensin tullaan uskoon ja sitten vasta rakastetaan.
Tyypillistä lahko -puhetta jossa usko lahkoon ja sen ideoihin on tärkein. Rakkaus on jossain häntäpäässä tai se puuttuu kokonaan niinkuin videostakin kävi ilmi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinulta ne on varmasti jo vietykin. Mutta kuka on holhoojasi?
Ei kai minulla holhoojia ole, mutta toimeksiantajat kyllä - en kai minä muuten tietäisi totuuksia?!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei kai minulla holhoojia ole, mutta toimeksiantajat kyllä - en kai minä muuten tietäisi totuuksia?!
Keitä ovat nuo "toimeksiantajasi"?
- Anonyymi
Kyllähän ns. aitouskovien suhtautuminen heihin on vihamielisempää, loukkaavampaa ja vimmaisempaa, kuin meihin muihin ”syntisiin.” Itseasiassa meidän ”syntimme” eivät vaikuta kiinnostavan hevonpas*an vertaa, jos mittarina pidetään sitä mikä on se mölinän määrä heidän ”syntinsä” vs. meidän muiden.
Kyllähän taustalla jotakin muuta taitaa olla kuin mikään palava lähimmäisenrakkaus ja halu ”pelastaa” heidät, erittäin epäuskottavaa että näin olisi.
-a-teisti-No mitä, mitä :d
No ei oikeassa olet. Sairaanloiset mittasuhteethan tuo on saanut ja siitä jo tietää että taustalla "haisee" Mikään muu ei tosiaan tartu mitenkään "syntifiltteriin"- Anonyymi
Tolkun.Ihminen kirjoitti:
No mitä, mitä :d
No ei oikeassa olet. Sairaanloiset mittasuhteethan tuo on saanut ja siitä jo tietää että taustalla "haisee" Mikään muu ei tosiaan tartu mitenkään "syntifiltteriin"Samaan nippuun voisi ja pitäisi laittaa esiaviollisesta suhteissa elävät, avionrikkojat ja lähes kaikki avioliiton uusijat, jos siis tuossa ”seksiteemassa” välttämättä halutaan pysyä.
Ja yhtä raivoisasti noista asioista melskata, ei siinä muuten mitään tekemisen evankelioimisen meininkiä ja varsinkaan uskottavuutta ole. Vaikuttaa vain säälittävältä.
Räsänenkin on isossa salissa paasannut ja tuominnut oikein Raamattua siteeraten homot, ne muutamat salissa istuvatkin, vaikka olisi samalla vaivalla voinut tuomita suuren, ellei valtaosan edustajatovereistaan samaan Helvettiin homojen kanssa Raamattuun vetoamalla.
-a-teisti- - Anonyymi
Antaa kuolleiden haudata kuolleensa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Antaa kuolleiden haudata kuolleensa.
Tilanne on todellisuudessa järkyttävä. Tämä sokeus. Se on niin uskomatonta.
Anonyymi kirjoitti:
Samaan nippuun voisi ja pitäisi laittaa esiaviollisesta suhteissa elävät, avionrikkojat ja lähes kaikki avioliiton uusijat, jos siis tuossa ”seksiteemassa” välttämättä halutaan pysyä.

-a-teisti-Juuri näin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tilanne on todellisuudessa järkyttävä. Tämä sokeus. Se on niin uskomatonta.
No, mikä maailmassa voisi olla niin kirkas taivaan tulemus, kuin Matt. 24 kuvataan, kuin kunnon ohjusryöppy niskaan - suunnitelma A, kuten video esitti. En minäkään muuta herätystä keksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No, mikä maailmassa voisi olla niin kirkas taivaan tulemus, kuin Matt. 24 kuvataan, kuin kunnon ohjusryöppy niskaan - suunnitelma A, kuten video esitti. En minäkään muuta herätystä keksi.
Toivottavasti ei tapahdu talvella, tulee suuremmat vaikeudet selvitä.
- Anonyymi
Oko a-teistilla tietoa, että syntiopin Jumala on Saatana, jonka vastustamisesta Jeesus tapettiin, kun on näin fiksoitunut syntikäsitteeseen?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Toivottavasti ei tapahdu talvella, tulee suuremmat vaikeudet selvitä.
Ole ihan huoleti. Jos ohjus tulee syliin ei sinun tarvitse selvitä enää yhtään mistään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Antaa kuolleiden haudata kuolleensa.
Kuka tai mikä on kuollut? Rakkaus Paavalin mukaan.
- Anonyymi
"Kyllähän ns. aitouskovien suhtautuminen heihin on vihamielisempää, loukkaavampaa ja vimmaisempaa, kuin meihin muihin ”syntisiin.” Itseasiassa meidän ”syntimme” eivät vaikuta kiinnostavan hevonpas*an vertaa, jos mittarina pidetään sitä mikä on se mölinän määrä heidän ”syntinsä” vs. meidän muiden."
No mutta eihän asiat ole ollenkaan noin kun sanot. Aitolaiset eivät vihaa homoja tai muitakaan seksuaalivähemmistöjä. He eivät loukkaa ketään, ainakaan ei ole tarkoitus.
Sitäpaitsi ajatteleppa sitä, että jos voisi kaikki aitolaisten kommentit käydä läpi. No ensin pitäisi selvittää mikä on juuri aitolaisten kommentti ja mikä tavallisen kristityn, tai jonkun ei-uskovan homoutta vastustavan kommentti. Varmaan joku ateistikin voi vastustaa homoja, ihan yhteiskunnallisista syistä. Siinä olisi kuule niin iso homma, että sitä ei jaksais.
Kun sitten ei voi tietää kuka on sanonut mitä, voi olla joku trollikin teeskentelemässä aitolaista, niin on mahdotonta todistaa sen mitä sinä sanot. Parempi vain ottaa rennosti. Ei se maailma tähän kaadu. - Anonyymi
Tolkun.Ihminen kirjoitti:
No mitä, mitä :d
No ei oikeassa olet. Sairaanloiset mittasuhteethan tuo on saanut ja siitä jo tietää että taustalla "haisee" Mikään muu ei tosiaan tartu mitenkään "syntifiltteriin"Jaa, vai sitä mieltä sinä olet. No, mielipidehän se on tuokin. Ihan hyvä kun kirjoitat tänne. On jotain luettavaa.
Pitäisi tehdä jokin tutkimus ja vertailla kuinka paljon todellisuudessa aitolaiset kommentoi mitäkin aihetta. Jotenkin minulla on sellainen muistikuva, että aitolaiset ovat toisinaan kommentoineen myös heteroiden syntejä. Lasketaanko mukaan, jos on sanonut, että "kaikki ovat syntisiä"? Koska sitä olen kuullut aika usein. No, mitäs me näistä. Kohta pitää mennä saunaan ja sitten pari bisseä ja rentoutumaan. Lutherikin joi kaljaa välillä. Rentoudu sinä myös ettei verenpaine nouse ihan turhan takia. Nää on näitä juttuja. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuka tai mikä on kuollut? Rakkaus Paavalin mukaan.
Paavalin 1. Korinttolaiskirjeen 13 luvun opetus rakkaudesta on tärkeinpiä hänen opetuksistaan Uudessa testamentissa. Kun rakkaus katoaa, sitä yritetään paikata uskolla, mutta hän sanoo että jos rakkaus puuttuu uskokin on silloin arvoton. Tästä kertoi tuo Jyväskylän helluntaiseurakunnankin tapaus.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Samaan nippuun voisi ja pitäisi laittaa esiaviollisesta suhteissa elävät, avionrikkojat ja lähes kaikki avioliiton uusijat, jos siis tuossa ”seksiteemassa” välttämättä halutaan pysyä.
Ja yhtä raivoisasti noista asioista melskata, ei siinä muuten mitään tekemisen evankelioimisen meininkiä ja varsinkaan uskottavuutta ole. Vaikuttaa vain säälittävältä.
Räsänenkin on isossa salissa paasannut ja tuominnut oikein Raamattua siteeraten homot, ne muutamat salissa istuvatkin, vaikka olisi samalla vaivalla voinut tuomita suuren, ellei valtaosan edustajatovereistaan samaan Helvettiin homojen kanssa Raamattuun vetoamalla.
-a-teisti-"Samaan nippuun voisi ja pitäisi laittaa esiaviollisesta suhteissa elävät, avionrikkojat ja lähes kaikki avioliiton uusijat, jos siis tuossa ”seksiteemassa” välttämättä halutaan pysyä."
Niinpä, mutta taitaa luterilaisilla olla eri jutut ja tulkinnat. Ei sitä varmaan ihan kaikki tiedä, kun ei jaksa aina töiden jälkeen pohtia syvällisiä, mutta päättelen vain siitä, että evlut-kirkko vihkii eronneita, että kai se sitten jossain niiden papereissa lukee, että se on ok. Se on se paperi niille tärkeä, kun siinä kanssa lukee, että homoja ei saa vihkiä tai muuten se on tsot tsot paha juttu. Nousee etusormi pystyyn tuomitsevasti. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Samaan nippuun voisi ja pitäisi laittaa esiaviollisesta suhteissa elävät, avionrikkojat ja lähes kaikki avioliiton uusijat, jos siis tuossa ”seksiteemassa” välttämättä halutaan pysyä.
Ja yhtä raivoisasti noista asioista melskata, ei siinä muuten mitään tekemisen evankelioimisen meininkiä ja varsinkaan uskottavuutta ole. Vaikuttaa vain säälittävältä.
Räsänenkin on isossa salissa paasannut ja tuominnut oikein Raamattua siteeraten homot, ne muutamat salissa istuvatkin, vaikka olisi samalla vaivalla voinut tuomita suuren, ellei valtaosan edustajatovereistaan samaan Helvettiin homojen kanssa Raamattuun vetoamalla.
-a-teisti-"Ja yhtä raivoisasti noista asioista melskata, ei siinä muuten mitään tekemisen evankelioimisen meininkiä ja varsinkaan uskottavuutta ole. Vaikuttaa vain säälittävältä."
Kyllä minustakin kirkossa pitäisi edes silloin tällöin papin huutaa oikein kunnolla ja lyödä Raamatulla saarnastuolin reunaa. Se olisi oikeaa evankelioimista, kun papin silmät oikein pullistuisivat päästä ja naamaa koristaisi kunnon puna. Etupenkin mummoilla saisi olla sateenvarjot mukana, kun papin sylki lentäisi suusta. Se olisi paljon uskottavampaa ja tehoaisi paremmin.
Niin ne ennen saarnasivat papit, mutta nyt on vaan niitä naispappeja lepertelmässä rakkaudesta. Pyh, minä sanon, pyh! Se on säälittävää touhua, sanoi Embuske. - Anonyymi
Tolkun.Ihminen kirjoitti:
Juuri näin.
Mitä sitä toisten syntejä laskemaan? Niitä nyt saa laskea maailmanloppuun asti. Eikä taida sekään riittää, jos sellaiseen älyttömyyteen rupeaa.
Mikäs meillä on täällä pohjoisessa lintukodossa köllötellessä. Turvallista ja mukavaa, ainakin minun elämäni on aina ollut. Ruokaa ja rahaa on riittänyt, vaimo leipoo pullaa ja telkkarista tulee Agatha Christien jännäri. Ne on kivoja, ei ole mitään vähemmistöjä ja kaikilla on siistit vaatteet ja parrat ajettu, naisillä sievät kampaukset. Pitääkin alkaa katsomaan ja sitten nukkumaan, kun sunnuntaina pitää nousta aikaisin jumalanpalvelukseen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oko a-teistilla tietoa, että syntiopin Jumala on Saatana, jonka vastustamisesta Jeesus tapettiin, kun on näin fiksoitunut syntikäsitteeseen?
Ei tullut vastausta - tää on niin tätä - vuositolkulla jauhavat ateistit paskaa uskovaisten kanssa tietämättä asioista se enempää kuin mikä liitty siihen, että uskovat uskovaisia ja uskovaiset sitten uskovat omiaan ja toisten valheita .
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei tullut vastausta - tää on niin tätä - vuositolkulla jauhavat ateistit paskaa uskovaisten kanssa tietämättä asioista se enempää kuin mikä liitty siihen, että uskovat uskovaisia ja uskovaiset sitten uskovat omiaan ja toisten valheita .
Tämä on jättimäinen, kaksinaismoraalinen valheiden sykkyrä, jolla ihmisistä on tehty 2000 vuodessa aivottimia idiootteja geenitasoa myöten. Saa kiittää juutalaisia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei tullut vastausta - tää on niin tätä - vuositolkulla jauhavat ateistit paskaa uskovaisten kanssa tietämättä asioista se enempää kuin mikä liitty siihen, että uskovat uskovaisia ja uskovaiset sitten uskovat omiaan ja toisten valheita .
Kamalan tunteella suhtaudut asiaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä sitä toisten syntejä laskemaan? Niitä nyt saa laskea maailmanloppuun asti. Eikä taida sekään riittää, jos sellaiseen älyttömyyteen rupeaa.
Mikäs meillä on täällä pohjoisessa lintukodossa köllötellessä. Turvallista ja mukavaa, ainakin minun elämäni on aina ollut. Ruokaa ja rahaa on riittänyt, vaimo leipoo pullaa ja telkkarista tulee Agatha Christien jännäri. Ne on kivoja, ei ole mitään vähemmistöjä ja kaikilla on siistit vaatteet ja parrat ajettu, naisillä sievät kampaukset. Pitääkin alkaa katsomaan ja sitten nukkumaan, kun sunnuntaina pitää nousta aikaisin jumalanpalvelukseen.Niin, edelleenkin Jeesus tapettiin syntiopin vastustamisesta, kun sanoi sen Jumalaa saatanaksi.
- Lutherin jälkeen ei olekaan sitten tullut 5000 vuoteen yhtään uutta kirkollista kirkasaivoa, joka olisi hoksannut, ettei Jumala omistakaan helvettiä.
Taisivat tippua kanin koloon kaikki sen jälkeen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin, edelleenkin Jeesus tapettiin syntiopin vastustamisesta, kun sanoi sen Jumalaa saatanaksi.
- Lutherin jälkeen ei olekaan sitten tullut 5000 vuoteen yhtään uutta kirkollista kirkasaivoa, joka olisi hoksannut, ettei Jumala omistakaan helvettiä.
Taisivat tippua kanin koloon kaikki sen jälkeen.Yksi nolla liikaa - se sentään juutalaisten ihmisuhrausta, vaan 500 vuoteen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yksi nolla liikaa - se sentään juutalaisten ihmisuhrausta, vaan 500 vuoteen.
Kuinkahan moni päättäjä ja maailmanjohtaja joutui juutalaisten kristinuskon himokultin Pyhiin riittimehoihin, niin että pääsi kiristyslistalle, joka toimitettiin CIA:lle ja Mossadille, niin että eräillä toisilla oli varaa lennellä yksityisillä lolitaexpressensuihkuhävittäjillään? Suomalaisellakin oli/on sellainen. - Ja koko juttu oli maailman poliisivoimien suojeluksessa.
Tosin nyt se juutalaisten juttu loppui vihdoinkin.
Oletteko nähneet sen korkea-arvoisien johtajien nimilistan? On uutisoitu oikein järjestetyksi salaliitoksi, joten ei mikään ihme, että oikeudenkäynti raamattukäräjinä käytiin sotarikoslakien alaisuudessa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuinkahan moni päättäjä ja maailmanjohtaja joutui juutalaisten kristinuskon himokultin Pyhiin riittimehoihin, niin että pääsi kiristyslistalle, joka toimitettiin CIA:lle ja Mossadille, niin että eräillä toisilla oli varaa lennellä yksityisillä lolitaexpressensuihkuhävittäjillään? Suomalaisellakin oli/on sellainen. - Ja koko juttu oli maailman poliisivoimien suojeluksessa.
Tosin nyt se juutalaisten juttu loppui vihdoinkin.
Oletteko nähneet sen korkea-arvoisien johtajien nimilistan? On uutisoitu oikein järjestetyksi salaliitoksi, joten ei mikään ihme, että oikeudenkäynti raamattukäräjinä käytiin sotarikoslakien alaisuudessa.Juu mutta joo.- kyllä Jeesus kuoliaaksi kidutettuna uhrina ja syötynä lampaana oli, totta, Jumalan äärimmäinen rakkaus.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juu mutta joo.- kyllä Jeesus kuoliaaksi kidutettuna uhrina ja syötynä lampaana oli, totta, Jumalan äärimmäinen rakkaus.
Kaikki tämä on ollut mahdollista, kun ihan tavallinenkin ihminen on idiootti - ei mikään liiku päässä, kun katsoo nauloilla ristiin hakattua ja puoliaaksi pahoinpideltyä ihmisen ruumista. Ette unissanne pysty kuvittelemaankaan, että mihin pahuutern nämä ovat sitten ihan livenäkin pystyneet.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Samaan nippuun voisi ja pitäisi laittaa esiaviollisesta suhteissa elävät, avionrikkojat ja lähes kaikki avioliiton uusijat, jos siis tuossa ”seksiteemassa” välttämättä halutaan pysyä.
Ja yhtä raivoisasti noista asioista melskata, ei siinä muuten mitään tekemisen evankelioimisen meininkiä ja varsinkaan uskottavuutta ole. Vaikuttaa vain säälittävältä.
Räsänenkin on isossa salissa paasannut ja tuominnut oikein Raamattua siteeraten homot, ne muutamat salissa istuvatkin, vaikka olisi samalla vaivalla voinut tuomita suuren, ellei valtaosan edustajatovereistaan samaan Helvettiin homojen kanssa Raamattuun vetoamalla.
-a-teisti-Juu, totta kai - eihän maailmassa olekaan mitään pahempaa kuin esiaviollise suhteet - varmasti Päivi Rasanen otti asian esille vähintäinkin suljettujen ovien takana tämän viiden vuoden aikana, kun oikeutta on käyty.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yksi nolla liikaa - se sentään juutalaisten ihmisuhrausta, vaan 500 vuoteen.
Tohkeisaan tulee tehtyä virheitä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Samaan nippuun voisi ja pitäisi laittaa esiaviollisesta suhteissa elävät, avionrikkojat ja lähes kaikki avioliiton uusijat, jos siis tuossa ”seksiteemassa” välttämättä halutaan pysyä."
Niinpä, mutta taitaa luterilaisilla olla eri jutut ja tulkinnat. Ei sitä varmaan ihan kaikki tiedä, kun ei jaksa aina töiden jälkeen pohtia syvällisiä, mutta päättelen vain siitä, että evlut-kirkko vihkii eronneita, että kai se sitten jossain niiden papereissa lukee, että se on ok. Se on se paperi niille tärkeä, kun siinä kanssa lukee, että homoja ei saa vihkiä tai muuten se on tsot tsot paha juttu. Nousee etusormi pystyyn tuomitsevasti.Eronneita ja homoja vihitään avioliittoon koko ajan luterilaisissa kirkoissa. Se on yhteiskunnan kirkolle antama tehtävä. Raamatussa ei vihitty ketään avioliittoon
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juu, totta kai - eihän maailmassa olekaan mitään pahempaa kuin esiaviollise suhteet - varmasti Päivi Rasanen otti asian esille vähintäinkin suljettujen ovien takana tämän viiden vuoden aikana, kun oikeutta on käyty.
Kyllä kai muistitte toimittaa hänelle muitakin syntejä listattuna kuin mitkä liittyivät ihmisten ominaisuuksiin kuten vasenkätisyys ja väärän väriset silmät.
On se ihanaa kun ihmisillä on niin pieni maailma, ettei tieto lisää tuskaa, sillai kivasti vain tipahtaa ohjuskin syliin, ekä tarvitse niin välittää.
Maailman onnellisin kansa! Maailman onnellisimmalla keskustelupalstalla. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä kai muistitte toimittaa hänelle muitakin syntejä listattuna kuin mitkä liittyivät ihmisten ominaisuuksiin kuten vasenkätisyys ja väärän väriset silmät.
On se ihanaa kun ihmisillä on niin pieni maailma, ettei tieto lisää tuskaa, sillai kivasti vain tipahtaa ohjuskin syliin, ekä tarvitse niin välittää.
Maailman onnellisin kansa! Maailman onnellisimmalla keskustelupalstalla.Jos saan toivoa, niin aloitetaan ne ohjukset Suomesta, kuten jo South Park -jaksossa vuodelta 2008 luvattiin maailman onnellisimmalle kansalla, mutta liian rehelliselle - löytyy otsikolla 'Suomi tuhotaan maailmankartalta ydinasein" - näin kauan tämä operaatio on jo kestänyt.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos saan toivoa, niin aloitetaan ne ohjukset Suomesta, kuten jo South Park -jaksossa vuodelta 2008 luvattiin maailman onnellisimmalle kansalla, mutta liian rehelliselle - löytyy otsikolla 'Suomi tuhotaan maailmankartalta ydinasein" - näin kauan tämä operaatio on jo kestänyt.
Mutta nyt enää puuttuvat ne ohjukset.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä sitä toisten syntejä laskemaan? Niitä nyt saa laskea maailmanloppuun asti. Eikä taida sekään riittää, jos sellaiseen älyttömyyteen rupeaa.
Mikäs meillä on täällä pohjoisessa lintukodossa köllötellessä. Turvallista ja mukavaa, ainakin minun elämäni on aina ollut. Ruokaa ja rahaa on riittänyt, vaimo leipoo pullaa ja telkkarista tulee Agatha Christien jännäri. Ne on kivoja, ei ole mitään vähemmistöjä ja kaikilla on siistit vaatteet ja parrat ajettu, naisillä sievät kampaukset. Pitääkin alkaa katsomaan ja sitten nukkumaan, kun sunnuntaina pitää nousta aikaisin jumalanpalvelukseen.Juu tosi mukava lintukoto köllötellä sillai päätä rasittamatta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juu tosi mukava lintukoto köllötellä sillai päätä rasittamatta.
Uusinta otettu merkittävänä vuonna 2011
"South Park: Suomi räjäytetään tänään maailmankartalta
17.2.2011, 14:50 · Stara.fi
Suomi on ollut viime aikoina jonkin verran esillä monissa suosituissa hittisarjoissa, ja tuoreessa muistissa on esimerkiksi Simpsonit-sarjan monet viittaukset Suomeen. Taannoin esimerkiksi Moen kapakan seinällä oli suomalaiseen Tom of Finland -taiteilijaan viitannut teos.
Tänään Suomi näkyy toisessakin hittisarjassa.
Suomi saa nimittäin kokea karun kohtalon huippusuositussa South Park -animaatiosarjassa. Tänä iltana esitettävässä jaksossa Suomi tuhotaan ydinaseilla maailmankartalta, koska maa on liian rehellinen. Suomen valtio pyyhitään pois ydinasein muiden maiden toimesta. Jakso esitettiin Yhdysvalloissa keväällä 2009, jolloin siitä uutisoitiin myös Suomessa.
Kyseisessä jaksossa Stan Marshin isä Randy sattuu keksimään poimuajon, ja ulkoavaruuden olennot saapuvat Maahan tutkimaan asiaa. Tapahtumien edetessä Maan asukkaat onnistuvat pimittämään avaruusrahaa ja sopivat yhteisesti, että asiaa ei paljasteta ulkoavaruuden asukkaille. Suomi alkaa kuitenkin kokea omantunnon tuskia ja haluaa tunnustaa maiden vilpillisen toiminnan. Erehdyttävästi Matti Vanhasta muistuttava Suomen päämies uskoo, että ”Ufot saavat tietää asiasta ennemmin tai myöhemmin. Parasta on tunnustaa vaan heti. Emme voi elää syyllisyyden kanssa.”
Stanin isän mielestä Suomesta on nyt päästävä eroon tai se pilaa kaiken. Muiden maiden johtajat yhtyvät Randyn mielipiteeseen ja siinä samassa Suomeen ohjautuu lukuisia ydinkärkiä, ja valtio pyyhkiytyy pois maailmankartalta. Ufoille uskotellaan, että Suomi teki itsemurhan."
https://www.stara.fi/2011/02/17/south-park-suomi-rajaytetaan-tanaan-maailmankartalta/ - Anonyymi

https://www.stara.fi/2011/02/17/south-park-suomi-rajaytetaan-tanaan-maailmankartalta/Miten kaukana Suomi on nyt itsemurhaa??
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eronneita ja homoja vihitään avioliittoon koko ajan luterilaisissa kirkoissa. Se on yhteiskunnan kirkolle antama tehtävä. Raamatussa ei vihitty ketään avioliittoon
"Eronneita ja homoja vihitään avioliittoon koko ajan luterilaisissa kirkoissa. Se on yhteiskunnan kirkolle antama tehtävä."
Tuo on asiavirhe. Eduskunta ei ole äänestänyt, että homoja saa vihkiä kirkossa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Eronneita ja homoja vihitään avioliittoon koko ajan luterilaisissa kirkoissa. Se on yhteiskunnan kirkolle antama tehtävä."
Tuo on asiavirhe. Eduskunta ei ole äänestänyt, että homoja saa vihkiä kirkossa.OK. Kirkon tiloista päättää seurakuntaneuvosto ja kirkkoherra yhdessä, mutta lupa vihkimiseen on tullut Suomen laista. Myös kirkossa vihityt homot ovat laillisesti aviopari.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Paavalin 1. Korinttolaiskirjeen 13 luvun opetus rakkaudesta on tärkeinpiä hänen opetuksistaan Uudessa testamentissa. Kun rakkaus katoaa, sitä yritetään paikata uskolla, mutta hän sanoo että jos rakkaus puuttuu uskokin on silloin arvoton. Tästä kertoi tuo Jyväskylän helluntaiseurakunnankin tapaus.
Vanhemmat valitsivat inhimillisen rakkauden ja kadottivat uskonsa. Olisi pitänyt säilyttää usko ja samalla rakastaa tytärtä. Rakkaus ei tarkoita syntien hyväksymistä, koska se "ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee totuuden voittaessa." Ja totuus on että lesboilu on synti. Älä huoli, sen saa anteeksi, jos uskossa pyytää. Mutta ongelma on, että kukaan ei pyydä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
OK. Kirkon tiloista päättää seurakuntaneuvosto ja kirkkoherra yhdessä, mutta lupa vihkimiseen on tullut Suomen laista. Myös kirkossa vihityt homot ovat laillisesti aviopari.
Avioliittoon vihkimiset eivät kuulu millään tavalla luterilaiseen kristinuskoon. Ne kuuluvat luterilaisuudessa maalliseen regimenttiin. Näin Luther kirjoittaa Vähän katekismuksen liitteessä. Kristillinen kirkko voisi yhtä hyvin luopua vihkioikeudestaan ja keskittyä siihen mihin Jeesus käski eli evankeliumin julistamiseen.

Laillisesti, ei kirkollisesti.

No anna toisten elää kuten haluavat. Mitä ihmettä se sinulle kuuluu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Laillisesti, ei kirkollisesti.
Vihitään niitä kirkoissakin. Piispat ovat lukuunottamatta yhtä samaa mieltä ja tuo tarkoittaa ettei seuraamuksia papeille siitä tule. Ei vaan tule, vaikka kuinka piehtaroitte homouden kourissa 😆
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
OK. Kirkon tiloista päättää seurakuntaneuvosto ja kirkkoherra yhdessä, mutta lupa vihkimiseen on tullut Suomen laista. Myös kirkossa vihityt homot ovat laillisesti aviopari.
Mahtoiko tulla vieläkin väärin? Oliko se kuitenkin seurakuntavaltuusto mikä päättää kirkon tiloista?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vanhemmat valitsivat inhimillisen rakkauden ja kadottivat uskonsa. Olisi pitänyt säilyttää usko ja samalla rakastaa tytärtä. Rakkaus ei tarkoita syntien hyväksymistä, koska se "ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee totuuden voittaessa." Ja totuus on että lesboilu on synti. Älä huoli, sen saa anteeksi, jos uskossa pyytää. Mutta ongelma on, että kukaan ei pyydä.
Saat toki pitää oman totuutesi. Me rakastamme homoja yhtä paljon kuin muitakin ja uskomme sen myös Jumalan tahdoksi ja Jeesuksen opettamaksi asiaksi. Seksuaalisuus on Jumalan luoma ja ihmisille antama lahja. Siitä ei pidä ketään syyllistää, mutta sinäkin vastaat vain omista teoistasi
Luterilainen kristitty Jumalan armosta - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Laillisesti, ei kirkollisesti.
Kyllä ne vihkimiset suoritetaan hyvin kristillisesti. Suosittelen tulemaan joskus paikalle. Sinun mielipiteesi ei niitä muuta toiseksi. Avioliittoon vihkiminen ei ole luterilaisessa kirkossa sakramentti, mutta Herran siunausta me pyydämme kaikille avioliittoon meneville jos he sitä haluavat.

Herra kyllä siunaa, kun palvotte Israelin Jumalaa kirottuna ja teurastettuna uhrilampaana Jeesuksen nimeen. Ilmestyskirja 13. luku kaste ja sormus oikeassa kädessä ovat pedon merkit, luterilaiset siirsivät sormuksen vasempaa, katolisilla se on oikeassa. Kristinuskon Jumala on kuningas Salomon Jumala, joka keräsi syntikiristyksin ja esikoispoikien hengen säästämisellä lunastusmaksuin kansalta 666 talentia kultaa vuodessa.

Olet mieltynyt salaliittoteorioihin ja magiaan. Mistä moinen innostus? Se on syntiä Raamatun mukaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Eronneita ja homoja vihitään avioliittoon koko ajan luterilaisissa kirkoissa. Se on yhteiskunnan kirkolle antama tehtävä."
Tuo on asiavirhe. Eduskunta ei ole äänestänyt, että homoja saa vihkiä kirkossa.On jättänyt siihen kuitenkin mahdollisuuden, koska uusi avioliittolaki ei sitä ”optiota” mitenkään rajoittanut.
Mutta lainsäätäjä jätti asian kirkon sisäisesti ratkaistavaksi, tehköön mitä tekee. Siten asia on lakiin kirjattu.
-a-teisti- - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Avioliittoon vihkimiset eivät kuulu millään tavalla luterilaiseen kristinuskoon. Ne kuuluvat luterilaisuudessa maalliseen regimenttiin. Näin Luther kirjoittaa Vähän katekismuksen liitteessä. Kristillinen kirkko voisi yhtä hyvin luopua vihkioikeudestaan ja keskittyä siihen mihin Jeesus käski eli evankeliumin julistamiseen.
Totta? Avioliitto solmitaan voimassaolevan avioliittoa koskevan lainsäädännön mukaisesti.
Kirkossa solmituista avioliitoista voitaisiin luopua ja sallia avioliiton solmiminen ainoastaan maistraateissa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No anna toisten elää kuten haluavat. Mitä ihmettä se sinulle kuuluu.
Tuo toisten elämään puuttuminen voisi olla asiallinen huomio, jos lähettäisin henkilökohtaista palautetta sille lesbolle tai heidän vanhemmilleen. Mutta en edes tiedä minne sitä voisi lähettää. Joten älä murehdi, he ovat aivan turvassa minun vilpittömiltä lähimmäisen rakkauden osoituksilta. Täällä vain jutellaan asioista. Sitä varten keskustelupalstat on keksitty.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Totta? Avioliitto solmitaan voimassaolevan avioliittoa koskevan lainsäädännön mukaisesti.
Kirkossa solmituista avioliitoista voitaisiin luopua ja sallia avioliiton solmiminen ainoastaan maistraateissa.Lakia muutettiin tarpeettomasti ja huonoon suuntaan.
- Anonyymi
1. Korinttolaiskirje:
2 "... vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin siirtää vuoria, mutta minulta puuttuisi rakkaus, en olisi mitään". [1. Kor. 12:8,9 | Matt. 17:20]
Riivaajatkin uskovat, mutta ne eivät rakasta.- Anonyymi
Tuo on aika vakava syytös sanoa että liberaalit olisivat riivaajia. He ovat ihmisiä kuten kaikki muutkin ja heitä pitäisi kohdalla kunnioituksella. Nimittely ja leimaaminen ei ole rakkauden tie, vaan kaikkia pitäisi kutsua sillä nimellä, minkä he itse kokevat omakseen tai mikä muutoin on neutraali ja ymmärrettävä.

Paavali kirjoitti kirjeensä Korinttin seurakunnalle, siis uudestisyntyneille uskoville seurakunnan jäsenille ja Jaakopin kirje kirjoitettiin myös uskoville. Niissä ei jaoteltu ihmisiä liberaaleihin tai muihin. Sinä tässä nyt pyrit nimittelemään ja leimaamaan ihmisiä.

Juuri sanoin, että liberaaleja ei saa kutsua riivaajiksi, vaan pitäisi ymmärtää ja kunnioittaa toisia ihmisiä heidän harhautuneista mielipiteistään huolimatta. Minä puolustin heitä, joten en tässä on nyt jokin väärinkäsitys. Ihmisiähän tässä vain ollaan, riivaajat ovat henkivaltojen edustajia.
- Anonyymi
Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi. Totuus näyttää vihalta niiden mielestä, jotka vihaavat totuutta.
- Anonyymi
Se että Jumala loi ylipäätään mitään ei ole Totuus, vaan uskomus, kunnes toisin todistetaan.
-a-teisti-
Nostaisin esiin vähän olennaisempia tuosta artikkelista:
”Seurasi jämäkkää kristillisen rakkauden ilmaisua. ”Jos vaikka olisit kirvesmurhaaja, me rakastaisimme sinua aina. Mutta meidän täytyy saada sinut korjattua”. Seurakunnan pastorit tuomitsivat, seurakuntalaiset ja tuttavat torjuivat. Häpeä ja epäonnistumisen tunne ahdistivat.”
Fundamentalismiin olennaisesti kuuluvat ehdottomat opit sekä ryhmäkuri. Yhteisöstä erotetaan ne, jotka eivät suostu olemaan samanlaisia keskenään tai jotka kyseenlaistavat jotain oppeja tai toimintaa.
Kun joku, syystä tai toisesta, onkin erilainen, syntyy vahva ristiriita niin hänen kuin hänen läheistensä uskon ja oppien välille. Toisaalta pelottaa yhteisön torjunta, vihamielisyys sekä uhka erottaa siitä. Toisaalta painaa kun todellisuus onkin jotain muuta, eikä siitä enää voi paeta vain hylkäämällä se.
”Edessä oli tuskallinen kasvu, kokonaan uuden ajatustavan opettelu ja erityisesti uskonnollisen mielenvarustuksen purkaminen ja uudelleen kokoaminen muuntuneelle perustukselle.”
Totta tosiaan, tie pois noista yhteisöistä on tuskallinen. Kun pitää alkaa tarkemmin tutkia sekä sitä omaa uskoaan kuin sitä, mitä on opetettu ja mitä todellisuudessa tapahtuu.
”Tämä rakastamisen irvikuva kertoo miten tosi ja oikeaan osuva tuo amerikkalaisen suoraviivainen one liner on: Joskus kristillinen rakkaus on vihaa hurjempaa.”
Niin, rakkaus todellakin muuttuu irvikuvaksi silloin, kun siitä tulee kauppatavaraa. Tee niin kuin me käskemme, niin tykkäämme mutta jos et tee, hylkäämme sinut.
”Uskonnolliset katsomukset esitetään kuin auktoriteetin valtuuttamina tosiasioina ja näin syrjivien ja halventavien lausuntojen esittäminen käännetään sananvapauden oikeuttamaksi. Tämä on absurdi silmänkääntö.”
Uskonnon kautta on muodostettu erilaisia oppeja, joita fundamentalistit vaativat noudattamaan sokeasti. Jopa Raamattua käytetään hyväksi oman vihan osoittamiseen, joka olevinaan naamioidaan ”rakkaudeksi”.
Samoin tämä äärioikeisto lanseeraama ”sananvapaus” on saanut outoja piirteitä. Sen varjolla pitäisi saada sanoa kaikkea pahaa ja ilkeää tai jopa järkyttäviä mielipiteitä siitä, miten ”alempiarvoisia” ihmisiä on ja miksi heitä saa kohdella ihan miten lystää.
”Vuosituhannen takaiset kirjoitusten jakeet nostetaan epäjumalan asemaan kuin loitsuiksi ja taikayrtiksi. Uskonnon yhteydessä asia tulisi käsitellä lähimmäisen kunnioituksen, luovuttamattoman ihmisarvon, hyvän käytöksen, mielihyvän kunnioituksen ja etiikan kontekstissa.”
Kun kristinuskon perusarvot heitetään tunkiolle, niin silloin unohtuvat tärkeimmät eli juuri nuo lähimmäisen kunnioittaminen, ihmisarvo sekä hyvä käytös jne.
”Homovastaiset, rodulliset, kulttuurista syrjintää, vammaisuutta, terveys- tai ulkonäkötekijöitä koskevat halventavat puheet ovat samaan koriin kuuluvia. Sananvapauden ja ihmisarvon loukkauksen välinen rajankäynti tulee tehdä tarkalla mitalla.”
Nyt yhä lisääntyy halventavat puheet niin terveys- tai ulkonäkötekijöistä kuin työttömyydestä, köyhyydestä aina jatkuen ihonväriin tai etnisyyteen. Tällaiseen syntiin ei yhdenkään kristityn pitäisi langeta.
”Tuollainen melkeinpä vahingoniloa piilottava kristillinen rakkaus on kierossa muodossaan avointa vihaa pahempaa.”
Tämä on asia, jota olen minäkin usein kritisoinut. Mitä on sellainen rakkaus, joka tuhoaa, tuottaa suurta tuskaa tai karkottaa ihmisiä poispäin Jumalasta?- Anonyymi
"Fundamentalismiin olennaisesti kuuluvat ehdottomat opit sekä ryhmäkuri. "
Siinä jutussa mainitaan ensin joku amerikkalainen poika ja sitten suomalainen tytär. Aika hyvin tämä Jeesuksen opetus sopii tähän vastauksena:"ja joka rakastaa poikaansa tai tytärtään enemmän kuin minua, ei ole minulle kelvollinen." Jeesuksen sanat kuulostavat aika ehdottomilta, joten mites nyt suu pannaan? - Anonyymi
Tarkemmin vielä, että kun vanhemmat hyväksyvät poikansa tai tyttärensä homoliitot, he rakastavat heitä enemmän kuin Jeesusta. Jeesushan opetti avioliitosta perinteisellä tavalla. Eli pitää tehdä kompromissi: ei luovuta Jeesuksen opetuksesta, mutta ei luovuta jälkeläisistäkään. Rakkaus ei tarkoita lapsen synnin hyväksymistä.
”Anonyymi” 2024-12-13 15:40:38 kirjoitti: ”Mainittujen fundamentalistien joukossa voi olla muutama mätä omena, mutta koko monimuotoisen ja löyhän kristillisen ryhmän leimaaminen kokonaan epäkristilliseksi on väärin. On myös yksisilmäistä ja vääristelevää nostaa esille tästä liikkeestä vain negatiivisia asioita.”
Näyttää siltä ettet puhu fundamentalismista lainkaan. Se ei ole mitään ”löyhä” ryhmä, vaan tiivis ja vahvasti opillinen ryhmä.
Fundamentalismin neljä organisatorista piirrettä ovat puolestaan seuraavat:
(1) Jäsenet koostuvat ”valituista”. fundamentalistisissa liikkeissä jäsenet käsittävät itsensä erityisen jumallisen kutsun saaneiksi tai valituksi joukoksi pelastettuja.
(2) Jyrkät rajat. Rajojen ylläpidon ja ulkopuolisista yhteisöistä erottautumisen teema on keskeinen fundamentalismia määrittävä tekijä. Tämä ilmenee puheessa ilmenevin tilallisin metaforin, sekä usein myös konkreettisina asumisjärjestelyinä.
(3) Autoritäärisyys. Fundamentalistisissa organisaatioissa karismaattinen johtajuus on hyvin tavallinen. Koska liikkeillä on vaikeuksia käsitellä sisäisiä erimielisyyksiä, niillä on taipumus fragmentoitua karismaattisten johtajien ympärille.
(4) Käyttäytymisvaatimukset.
Kuvaavaa näille on mm. se ettei siellä saa harjoittaa avointa itsetutkiskelua, ei kyseenalaistaa mitään. Samoin kieltäydytään kuuntelemasta mitään vastakkaisia mielipiteitä, sillä he pitävät itseään absoluuttisesti aina oikeana olevina sekä erehtymättöminä.
Fundamentalisti ei periaatteesta hyväksy ketään, joka ei ole itse fundamentalisti ja koska jäsenet ovat ”valittuja”, niin muita ei hyväksytä – ei muuten edes toisia fundamentalisteja, jos niiden opit poikkeavat tietyllä tavalla omista.- Anonyymi
"Näyttää siltä ettet puhu fundamentalismista lainkaan. Se ei ole mitään ”löyhä” ryhmä, vaan tiivis ja vahvasti opillinen ryhmä. "
Se on oikeasti hyvin monimuotoinen porukka. Yli sadan vuoden historiaan mahtuu monta paikkaa, näkemystä ja tulkintaa. Luterilainen voi ihan hyvällä omallatunnolla allekirjoittaa fundamentalistien ydinopit. Fundamentalisteilla on myös voimakas rakkauden korostus, joten se on monella tavalla hyvää julistusta, joka sopii kaikille ihmisille kuultavaksi ja opittavaksi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Näyttää siltä ettet puhu fundamentalismista lainkaan. Se ei ole mitään ”löyhä” ryhmä, vaan tiivis ja vahvasti opillinen ryhmä. "
Se on oikeasti hyvin monimuotoinen porukka. Yli sadan vuoden historiaan mahtuu monta paikkaa, näkemystä ja tulkintaa. Luterilainen voi ihan hyvällä omallatunnolla allekirjoittaa fundamentalistien ydinopit. Fundamentalisteilla on myös voimakas rakkauden korostus, joten se on monella tavalla hyvää julistusta, joka sopii kaikille ihmisille kuultavaksi ja opittavaksi.Luterilainen kirkko on hyvin selvästi sanoutunut irti piispojenkin kannanotoilla fundamentalistien ydinopeista. Viidesläiset ovat tosin aina olleet vastahankaan, mutta he ovatkin lähempänä fundamentalistisia vapaakirkkoja kuin luterilaisuutta. Esimerkkinä voi hyvin sanoa tämänkin keskustelun aihetta homoseksuaalisuudesta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Luterilainen kirkko on hyvin selvästi sanoutunut irti piispojenkin kannanotoilla fundamentalistien ydinopeista. Viidesläiset ovat tosin aina olleet vastahankaan, mutta he ovatkin lähempänä fundamentalistisia vapaakirkkoja kuin luterilaisuutta. Esimerkkinä voi hyvin sanoa tämänkin keskustelun aihetta homoseksuaalisuudesta.
Luther allekirjoittaisi fundamentalistien viisi perusteesiä mennen tullen. Hän ymmärsi avioliitonkin samalla tavalla, eli perinteisenä. Varmaan Marttia kauhistuttaisi nykyajan ev.lutin vapaamielisyys ja kirkkokurin puute, koska hän oli katolisen kirkon kanssa samaa mieltä avioliiton sukupuolista. Vihkimis-ohjeissaankin puhuu koko ajan morsiamesta ja sulhasesta, Matista ja Maijasta.
Anonyymi kirjoitti:
"Näyttää siltä ettet puhu fundamentalismista lainkaan. Se ei ole mitään ”löyhä” ryhmä, vaan tiivis ja vahvasti opillinen ryhmä. "
Se on oikeasti hyvin monimuotoinen porukka. Yli sadan vuoden historiaan mahtuu monta paikkaa, näkemystä ja tulkintaa. Luterilainen voi ihan hyvällä omallatunnolla allekirjoittaa fundamentalistien ydinopit. Fundamentalisteilla on myös voimakas rakkauden korostus, joten se on monella tavalla hyvää julistusta, joka sopii kaikille ihmisille kuultavaksi ja opittavaksi.”Se on oikeasti hyvin monimuotoinen porukka. Yli sadan vuoden historiaan mahtuu monta paikkaa, näkemystä ja tulkintaa.”
Nämä piirteet ovat kaikilla fundamentalisteilla:
1) Reaktiivisuus uskonnon marginalisoitumiseen
2) Selektiivisyys
3) Moraalinen dualismi
4) Absolutismi ja erehtymättömyys
5) Millennialismi ja messianismi
Ellei niitä ole, kyse ei ole fundamentalismista,
Sitten fundamentalistit toimivat näin:
1) maailman valloittaminen, (evankelikaaleista ne, joilla tavoitteena on jopa aseellinen kumous)
2) maailman muuttaminen, (näitä ovat osa poliittista evankelikaaleista ja suomessa heitä edustaa etenkin Patmos.)
3) maailman luominen, (esim osa lestadiolaisista)
4) maailman kieltäminen. (esim Jehovan todistajat, amissit.)
” Luterilainen voi ihan hyvällä omallatunnolla allekirjoittaa fundamentalistien ydinopit. ”
Fundamentalismiin suhtautuu kielteisesti niin ortodoksit, katolilaiset kuin suurin osa protestanteista. Näin siksi, että fundamentalistien keskeiset opit poikkeavat vahvasti perinteistä kristinuskosta.- Anonyymi
Mummomuori2 kirjoitti:
”Se on oikeasti hyvin monimuotoinen porukka. Yli sadan vuoden historiaan mahtuu monta paikkaa, näkemystä ja tulkintaa.”
Nämä piirteet ovat kaikilla fundamentalisteilla:
1) Reaktiivisuus uskonnon marginalisoitumiseen
2) Selektiivisyys
3) Moraalinen dualismi
4) Absolutismi ja erehtymättömyys
5) Millennialismi ja messianismi
Ellei niitä ole, kyse ei ole fundamentalismista,
Sitten fundamentalistit toimivat näin:
1) maailman valloittaminen, (evankelikaaleista ne, joilla tavoitteena on jopa aseellinen kumous)
2) maailman muuttaminen, (näitä ovat osa poliittista evankelikaaleista ja suomessa heitä edustaa etenkin Patmos.)
3) maailman luominen, (esim osa lestadiolaisista)
4) maailman kieltäminen. (esim Jehovan todistajat, amissit.)
” Luterilainen voi ihan hyvällä omallatunnolla allekirjoittaa fundamentalistien ydinopit. ”
Fundamentalismiin suhtautuu kielteisesti niin ortodoksit, katolilaiset kuin suurin osa protestanteista. Näin siksi, että fundamentalistien keskeiset opit poikkeavat vahvasti perinteistä kristinuskosta.Minun mielestä fundamentalismi on hyvä asia. Siinä ei ole mitään pahaa kun siinä palataan vanhoihin hyviin aikoihin, jolloin kaikki luki Raamattua ja uskoi siihen. Laulettiin virsiä koulussa ja kaikki olivat iloisia. Ruokailusta kiitettiin Jumalaa ja avioliitto oli kunniassa. Mikä voisi olla sen parempaa? Fundamentalistit ovat hyviä ihmisiä.
Anonyymi kirjoitti:
Minun mielestä fundamentalismi on hyvä asia. Siinä ei ole mitään pahaa kun siinä palataan vanhoihin hyviin aikoihin, jolloin kaikki luki Raamattua ja uskoi siihen. Laulettiin virsiä koulussa ja kaikki olivat iloisia. Ruokailusta kiitettiin Jumalaa ja avioliitto oli kunniassa. Mikä voisi olla sen parempaa? Fundamentalistit ovat hyviä ihmisiä.
Ei tuossa palata mihinkään vanhaan vaan se on uutta oppia 1900 luvun alusta. Siinä ohitetaan moni keskeinen Jeesuksen opetus.
- Anonyymi
Mummomuori2 kirjoitti:
Ei tuossa palata mihinkään vanhaan vaan se on uutta oppia 1900 luvun alusta. Siinä ohitetaan moni keskeinen Jeesuksen opetus.
Anna esimerkki ohituksesta.
- Anonyymi
Se nyt on tullut kyllä selväksi, että homoseksuaalisuuteen syntinä on aivan erityinen suhde näillä laitalahkoilla.
Amerikan evankelisilta toki kopioitua meille, kuten meidän laitauskonnollisuudessa lähes kaikki muukin fanaattisuus.
-a-teisti-- Anonyymi
Ei ole mitään laitalahkoja sana SYNTI liittyy aina ja vain Paavalin juutalaiseen syntioppiin, jonka Jumala omistaa helvetin, ja uhkailee sinne laittamisella, jos ei palvo Jeesusta itsen puolesta uhrina, se on Raamattuun perustuvaa kristinuskoa. Se on eri evankeliumi, jossa on Jeesuksen moraaliset ja eettiset opetukset.

Kerroit että sinulla on näihin juttuihisi joku tai jokin "toimeksiantaja". Mitä tarkoitit?

Jeesus puhui synnistä hyvin paljon, vielä enemmän kuin Paavali.

Tämä on hyvä muistutus asioiden todellisesta laidasta. Lisään siihen vielä toisen samansuuntaisen faktan: Jeesus puhui enemmän Helvetistä, kadotuksesta ja tuomiosta kuin kukaan muu Raamatun henkilö. Jos joku haluaa tietää mitä Jeesus todella opetti, eikä vain tyydy pinnallisiin tietoon, niin avatkoon Raamattunsa ja lukekoon Evankeliumit läpi. Sittenpä tietää miten asiat oikeasti ovat.
- Anonyymi
"Se nyt on tullut kyllä selväksi, että homoseksuaalisuuteen syntinä on aivan erityinen suhde näillä laitalahkoilla. "
Onpa erikoinen mielipide ateistin suusta. Mutta Suomi on vapaa maa ja täällä saa kukin sanoa oman mielipiteensä. Ei kannata sitä estellä kun ei kerran ole mitään tarvetta tai ei edes viitsi estää. Jokainen tajuaa missä meni vikaan. Se ei ole minun murheeni. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jeesus puhui synnistä hyvin paljon, vielä enemmän kuin Paavali.
JEESUS EI PUHU RAAMATUSSA SANAAKAAN, EVANKELIUMIT ON KIRJOITETTU SATAKIN VUOTTA OLETETUN JEESUKSEN KUOLEMAN JÄLKEEN TUNTEMATTOMIEN KIRJOITTAJIEN TOIMESTA VAKUUTTAMAAN JEESUSTA PAAVALIN SYNTIOPPIIN JUMALAN POJAKSI JUUTALAISTEN UHRIKULTTIIN.
Mutta erikoista, että Raamatusta löytyy myös 20-30 prosenttia Jeesuksen oikeaakin opetusta taivasten valtakunnan evankeliumista.
Tanan idiootit. - Anonyymi

Tanan idiootit.Ja niin kauan, kun te ette ymmärrä edes tilanteen perusfaktoja, teidän ei kannattaisi julkisesti jakaa typeriä mielipiteitänne kristinuskosta, uskonnosta ja Jumalasta, kun niitäkin on kristinuskossa kaksin kappalein - toinen uhrina ja toinen sen kirotun ja teurastetun uhrilahjan saajana.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kerroit että sinulla on näihin juttuihisi joku tai jokin "toimeksiantaja". Mitä tarkoitit?
Sitä, että ellen saa teitä tajuamaan tilannetta, niin maapallo on määrätty tuhottavaksi uuden avaruusvaltatien alta!!!
>>Amerikan evankelisilta toki kopioitua meille, kuten meidän laitauskonnollisuudessa lähes kaikki muukin fanaattisuus.>>
Odotan Trumpin virkaan astujaisia.
😊 😊 😊 😊 😊- Anonyymi
Miten ajattelin sen muuttavan maapallon säilymisen muuten kuin ohjuksina?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miten ajattelin sen muuttavan maapallon säilymisen muuten kuin ohjuksina?
Muuttaako ohjukset ihmisten kykyä ajatella? Kuten tiedemisten yhteinen lausunto sanoo, jos ihminen ei nyt tajua, niin se suuri tuntematon toteaa, että se oli sitten tässä tämä koe. Löytyy youtube - Tutkimusmatka tietoisuuteen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Muuttaako ohjukset ihmisten kykyä ajatella? Kuten tiedemisten yhteinen lausunto sanoo, jos ihminen ei nyt tajua, niin se suuri tuntematon toteaa, että se oli sitten tässä tämä koe. Löytyy youtube - Tutkimusmatka tietoisuuteen.
Ja koko läntinen maailma perustuu kristinuskoon kaikissa kirkoissa olevalla viattoman ihmisen kidutuskuvalla, joka opetti moraalia ja etiikkaa - ärimmäisen julmaan, kuoliaaksi kiduttamiseen Jumalana!
- Voi helvetti - miettikää nyt hetki tätä tieteen ristiriitaa, kun materiakin muodostuu henkisestä aineksesta - tietoisuudesta!
En tiedä kuinka paljonko maapallolla on enää aikaa, mutta atsokaa ympärillenne, ei todellakaan paljon. - Anonyymi
Odotan, että Suomeen valitaan Trumpin kaltainen konservatiivinen presidentti. Kaikki hyvä kun kopioidaan USA:sta. Tämän palstan suvakit ovat jo nyt paniikissa. Sen takia täällä on niin paljon kristittyjen haukkumista. Suvaitsevaiset on paniikissa!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Odotan, että Suomeen valitaan Trumpin kaltainen konservatiivinen presidentti. Kaikki hyvä kun kopioidaan USA:sta. Tämän palstan suvakit ovat jo nyt paniikissa. Sen takia täällä on niin paljon kristittyjen haukkumista. Suvaitsevaiset on paniikissa!
Mitä se muuttaisi - ihmisten aivotoiminnanko?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä se muuttaisi - ihmisten aivotoiminnanko?
Totta kai - suvakitkin ymmärtäisivät sitten, että kuoliaaksi kidutettuna, kirottuna ja syötynä parempi Jeesus.
- Anonyymi
Kuka on "TOIMEKSIANTAJASI"?
- Anonyymi
Tämän videon - suunnitelma A toimituksen laatijat ja todelliset päättäjät - maapallo tuhotaan, ihmiskoe epäonnistui, sama asia, joka jo kymmenen vuotta aikaisemmin kerrottiin South Parkissa. Suunnitelma A - edes suunnitelma B:tä ei ole olemassa.
https://www.verkkouutiset.fi/a/ydinsodan-synkka-simulaatio-nain-kavisi-suomelle/#38023413
Kuten fyysikko Michio Kaku sanoi - uskokaa mitään sattumaa ei ole. Sanasta sanaan hänen puheensa näin:
"Kun maailmankuulu teoreettinen fyysikko Michio Kaku väitti löytäneensä todisteita siitä, että Jumala on olemassa, hänen päättelynsä aiheuttivat sekaannusta tiedeyhteisössä.
Yksi säiteorian kehittäjistä Michio Kaku kertoo, että "Olen päätellyt, että olemme maailmassa, jonka säännöt ja lait ovat älyn luomia. Uskokaa minua, kaikki, mitä kutsumme sattumaksi tänään, ei enää ole järkevää. Minulle on selvää, että meillä on sellainen suunnitelma, jota ohjaavat säännöt, jotka ylimaallinen äly on luonut eikä mikään sattuma"
Vastaavasti Jeesus aikanaan opetti näin:
"Lähtekää liikkeelle siitä, mikä ei näy, ja pyrkikää löytämään näkyvän päämäärä. Silloin ajatus virtaa esiin ja paljastaa teille, kuinka usko näkymättömiin on ollut niissä, jotka ovat näkyviä, mutta kuuluvat syntymättömälle Isälle. Jolla on korvat, se kuulkoon!"
Mikä perusta näillä on teidän väkivaltaan perustuvaan uskontofantasiaan, josta ette ole valmiit edes lupumaan? Ei mitään - maailma on pelkkä valheiden verkko, joka on luotu 2000 vuodessa, ja on tuhottu niin koko maapallo kuin ihmisten aivotoimintakin, joka on aika nyt tuhota. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tämän videon - suunnitelma A toimituksen laatijat ja todelliset päättäjät - maapallo tuhotaan, ihmiskoe epäonnistui, sama asia, joka jo kymmenen vuotta aikaisemmin kerrottiin South Parkissa. Suunnitelma A - edes suunnitelma B:tä ei ole olemassa.
https://www.verkkouutiset.fi/a/ydinsodan-synkka-simulaatio-nain-kavisi-suomelle/#38023413
Kuten fyysikko Michio Kaku sanoi - uskokaa mitään sattumaa ei ole. Sanasta sanaan hänen puheensa näin:
"Kun maailmankuulu teoreettinen fyysikko Michio Kaku väitti löytäneensä todisteita siitä, että Jumala on olemassa, hänen päättelynsä aiheuttivat sekaannusta tiedeyhteisössä.
Yksi säiteorian kehittäjistä Michio Kaku kertoo, että "Olen päätellyt, että olemme maailmassa, jonka säännöt ja lait ovat älyn luomia. Uskokaa minua, kaikki, mitä kutsumme sattumaksi tänään, ei enää ole järkevää. Minulle on selvää, että meillä on sellainen suunnitelma, jota ohjaavat säännöt, jotka ylimaallinen äly on luonut eikä mikään sattuma"
Vastaavasti Jeesus aikanaan opetti näin:
"Lähtekää liikkeelle siitä, mikä ei näy, ja pyrkikää löytämään näkyvän päämäärä. Silloin ajatus virtaa esiin ja paljastaa teille, kuinka usko näkymättömiin on ollut niissä, jotka ovat näkyviä, mutta kuuluvat syntymättömälle Isälle. Jolla on korvat, se kuulkoon!"
Mikä perusta näillä on teidän väkivaltaan perustuvaan uskontofantasiaan, josta ette ole valmiit edes lupumaan? Ei mitään - maailma on pelkkä valheiden verkko, joka on luotu 2000 vuodessa, ja on tuhottu niin koko maapallo kuin ihmisten aivotoimintakin, joka on aika nyt tuhota.Yritin kaikkeni, tein kaikkni ja todistin kaiken Raamatusta, ilman minkänlaista tulos. Katsokaa ympärillenne - kaikki on valmista ohjuksia varten.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yritin kaikkeni, tein kaikkni ja todistin kaiken Raamatusta, ilman minkänlaista tulos. Katsokaa ympärillenne - kaikki on valmista ohjuksia varten.
Tiedemiesten yhteinen kannanotto - ihmiskoe epäonnistui.
https://www.youtube.com/watch?v=2rRh3gLDnR0 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yritin kaikkeni, tein kaikkni ja todistin kaiken Raamatusta, ilman minkänlaista tulos. Katsokaa ympärillenne - kaikki on valmista ohjuksia varten.
Saatte sen helvetin niskaanne, jonka jo ilmestyskirja ennustaa, kun turhaan on huudettu kaikki Voi! huudot.

Raamatusta sinä et ole todistanut yhtään mitään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Saatte sen helvetin niskaanne, jonka jo ilmestyskirja ennustaa, kun turhaan on huudettu kaikki Voi! huudot.
Lisäystä - on se uskomatonta, että miten vähän - en siis ainoatakaan - olen löytänyt Raamatun Jumalan sanaan uskovia, vaikka tiedekin todistaa, että on olemassa ylimaallisen älyn luoma käsikirjoitus -"meillä on sellainen suunnitelma, jonka ylimaallinen äly on luonut", ja tässä pisteessä nyt ollaan.
Jää nähtäväksi kuka jää henkiin, vai jääkö kukaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lisäystä - on se uskomatonta, että miten vähän - en siis ainoatakaan - olen löytänyt Raamatun Jumalan sanaan uskovia, vaikka tiedekin todistaa, että on olemassa ylimaallisen älyn luoma käsikirjoitus -"meillä on sellainen suunnitelma, jonka ylimaallinen äly on luonut", ja tässä pisteessä nyt ollaan.
Jää nähtäväksi kuka jää henkiin, vai jääkö kukaan.Ei muuta voi todeta kuin terveiset Albert Einsteinilta, hänen mukaan tästä vielä jotkut selviävät, koska seuraava sota käydäänkin sitten hänen mukaan kepein ja kivin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei muuta voi todeta kuin terveiset Albert Einsteinilta, hänen mukaan tästä vielä jotkut selviävät, koska seuraava sota käydäänkin sitten hänen mukaan kepein ja kivin.
Oletko ollut viime aikoina puheväleissä arvostetun fyysikon kanssa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lisäystä - on se uskomatonta, että miten vähän - en siis ainoatakaan - olen löytänyt Raamatun Jumalan sanaan uskovia, vaikka tiedekin todistaa, että on olemassa ylimaallisen älyn luoma käsikirjoitus -"meillä on sellainen suunnitelma, jonka ylimaallinen äly on luonut", ja tässä pisteessä nyt ollaan.
Jää nähtäväksi kuka jää henkiin, vai jääkö kukaan.Sinähän uskot tuohon Jumalan sanaan kaiken vähiten. Vääntelet Jumalan sanaa omiin tarkoitusperiisi sopivaksi mielivaltaisilla jutuillasi. Pikkulapsikin ymmärtää lukemaansa tekstiä paremmin kuin sinä. Tiede ei myöskään todista minkäänlaisten jumalien olemassaoloa. Kyse on uskonasioista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oletko ollut viime aikoina puheväleissä arvostetun fyysikon kanssa?
En todellakaan, jos et tiennyt, niin hänen terveisensä on wikisitaateista, käypä sivistämässä itseäsi.
Mutta jos olen oikeassa, hän kyllä usoo, että seuraava sukupolvi opettelee seisomaan jo päällään, ja 2000 vuoden jälkeen se on hyvin luonnollinen olotila ihmiselle, ja näin yläpää ja alapää vaihtavat paikkaansa, niin aivotoimintakin menee kohdilleen.
Tähänkin löytyy sieltä sitaatti. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinähän uskot tuohon Jumalan sanaan kaiken vähiten. Vääntelet Jumalan sanaa omiin tarkoitusperiisi sopivaksi mielivaltaisilla jutuillasi. Pikkulapsikin ymmärtää lukemaansa tekstiä paremmin kuin sinä. Tiede ei myöskään todista minkäänlaisten jumalien olemassaoloa. Kyse on uskonasioista.
Äläpäs valehtele.
Jeesus KIROTTU KIROUKSEKSI löytyy Gal. 3:13, JEESUS TEURASTETTU UHRILAMPAANA löytyy 1.Kor.5:7, menette HELVETTIIN 1.Kor.3:13, Augsburgin tunnustus: Jeesus KRISTUKSENA ON TOSI JUMALA.
Uskon täysin varmasti, kun palvotte Jeesusta kirottuna tosi Jumalana itsenne puolesta teurastettuna uhrilampaana, niin menette helvettiin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Äläpäs valehtele.
Jeesus KIROTTU KIROUKSEKSI löytyy Gal. 3:13, JEESUS TEURASTETTU UHRILAMPAANA löytyy 1.Kor.5:7, menette HELVETTIIN 1.Kor.3:13, Augsburgin tunnustus: Jeesus KRISTUKSENA ON TOSI JUMALA.
Uskon täysin varmasti, kun palvotte Jeesusta kirottuna tosi Jumalana itsenne puolesta teurastettuna uhrilampaana, niin menette helvettiin.Siinä on kaikki kohdat - kuten joka kerta laitan.
Ja mitä tulee lapsiin, heitä kyllä on vaikea saada uskomaan, että jos kiduttaa tarhassa kaverinsa kuoliaaksi, niin ei tarvitse vastata omista pahoista teoistaan - vähän vanhemmista lapsista en enää mene takuuseen - ovat jo uskonnon uhreja. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinähän uskot tuohon Jumalan sanaan kaiken vähiten. Vääntelet Jumalan sanaa omiin tarkoitusperiisi sopivaksi mielivaltaisilla jutuillasi. Pikkulapsikin ymmärtää lukemaansa tekstiä paremmin kuin sinä. Tiede ei myöskään todista minkäänlaisten jumalien olemassaoloa. Kyse on uskonasioista.
Ja mitä tieteen todistamiseen tulee - en ole myöskään maailmankuulu fyysikko Michio Kaku, ellet arvannut.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Äläpäs valehtele.
Jeesus KIROTTU KIROUKSEKSI löytyy Gal. 3:13, JEESUS TEURASTETTU UHRILAMPAANA löytyy 1.Kor.5:7, menette HELVETTIIN 1.Kor.3:13, Augsburgin tunnustus: Jeesus KRISTUKSENA ON TOSI JUMALA.
Uskon täysin varmasti, kun palvotte Jeesusta kirottuna tosi Jumalana itsenne puolesta teurastettuna uhrilampaana, niin menette helvettiin.Sinun tulkintasi kyseisistä raamatunkohdista onkin sitten eri asia. Aivosi onkin tainnut mennä sekaisin liiallisesta päällä seisomisesta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinun tulkintasi kyseisistä raamatunkohdista onkin sitten eri asia. Aivosi onkin tainnut mennä sekaisin liiallisesta päällä seisomisesta.
Miten sinä tulkitset TOSI JUMALA ON KIROTTU KIROUKSEKSI, TEURASTETTU UHRILAMMAS JA MENET TULEEN?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miten sinä tulkitset TOSI JUMALA ON KIROTTU KIROUKSEKSI, TEURASTETTU UHRILAMMAS JA MENET TULEEN?
Palaaki taivaassa tuli?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Äläpäs valehtele.
Jeesus KIROTTU KIROUKSEKSI löytyy Gal. 3:13, JEESUS TEURASTETTU UHRILAMPAANA löytyy 1.Kor.5:7, menette HELVETTIIN 1.Kor.3:13, Augsburgin tunnustus: Jeesus KRISTUKSENA ON TOSI JUMALA.
Uskon täysin varmasti, kun palvotte Jeesusta kirottuna tosi Jumalana itsenne puolesta teurastettuna uhrilampaana, niin menette helvettiin.Käytät Jumalan sanaa per seesi pyhkimiseen. Ei se ole siihen tarkoitettu. Etkö tietänyt?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Palaaki taivaassa tuli?
Jos palaa tuli, kyseessä on helvetti, mihin päätyy palvomalla Saatanan voiman avulla kiroukseksi kirottua tosi Jumalaa Jeesuksen nimeen teurastettuna uhrilampaana omien pahojen tekojen puolesta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos palaa tuli, kyseessä on helvetti, mihin päätyy palvomalla Saatanan voiman avulla kiroukseksi kirottua tosi Jumalaa Jeesuksen nimeen teurastettuna uhrilampaana omien pahojen tekojen puolesta.
Jeesus lupasi opastas tien takaisin paratiisiin, löytyy Ilmestyskirja 2:7 ja 2:17, ja jos teidän matkan pää on tulessa, niin paratiisin puut olisivat palaneet hiillokseksi, jota hiillosta paikan isäntä kohentelee odotellessaan teitä kotiin, papin vainajan siunaamisella fyysiseen ylösnousemukseen suoraan maailmanpalon liekkeihin.

Tulkintamahdollisuudet jää todella vähiin Raamatun tarinassa.

Ja uskomattominta tarinassa onkin, että uskovaiset eivät edes tarkista/tiedä.mihin heidän valitsemansa tie johtaa, tai mihin voimaan liittyy kiroukset, tai mihin uskontoon niin ihmisuhraus kuin eläinuhritkin!

Ja sitten syövät vielä teurastetun uhrilampaansa Augsburgin tunnustuksen mukaan Paavalin antamin ehtoollissanoin (1.Kor.11:23) kuvitellen ruumiin ja veren olevan todellisesti läsnä. Varsin fyysinen Jumalakin heillä on.

Ja sitten joku aloittaa ketjun - jopa kaksikin - kristinuskon ja tieteen yhteensopivuudesta, voi hyvä Luoja!

Ja taas käyty Raamattu läpi A:sta Ö:hön ohjuksia odotellessa ja kädestä pitäen.

Ymmärrättekö - he eivät erota Raamatun tarinasta Saatanaa ja Jumalaa toisistaan, kun tarinassa Paholainen huijaa Jumalan nimellä ja varastaa heidän sielunsa. Tarina ei ollut uskonasia.

Ja nyt maailma ylipäätään välttää puhumasta ylimaallisesta älystä Jumalan nimellä, koska se nimi on kristiuskolla ryvetettykin niin, että kyseessä on Saatana.

Ensin olisi saatava ihmiset edes tajuamaan, ettei Saatana ole Jumala, mutta kuten huomaatte äärimmäisen vaikeaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siinä on kaikki kohdat - kuten joka kerta laitan.
Ja mitä tulee lapsiin, heitä kyllä on vaikea saada uskomaan, että jos kiduttaa tarhassa kaverinsa kuoliaaksi, niin ei tarvitse vastata omista pahoista teoistaan - vähän vanhemmista lapsista en enää mene takuuseen - ovat jo uskonnon uhreja.Mitenkäs kun minulla on sellainen käsitys, että Raamatussa on ihan kielto, että lapsia ei saa uhrata epäjumalille? Löytyy 3.Moos. 18 luku. Siinä seuraavassa jakeessa kielletään homostelu. Raamatussa ei ole ihmisuhria kun siellä uhrattiin vain Jeesus. Hänen tapaista ihmistä ei tavallisista ihmisistä löydy kun Jeesus oli myös Jumala. Tainnut sulla jäädä deologian kurssit väliin?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitenkäs kun minulla on sellainen käsitys, että Raamatussa on ihan kielto, että lapsia ei saa uhrata epäjumalille? Löytyy 3.Moos. 18 luku. Siinä seuraavassa jakeessa kielletään homostelu. Raamatussa ei ole ihmisuhria kun siellä uhrattiin vain Jeesus. Hänen tapaista ihmistä ei tavallisista ihmisistä löydy kun Jeesus oli myös Jumala. Tainnut sulla jäädä deologian kurssit väliin?
Niinpä, ihmisenä kirottu ja teurastettu Jumala, eikä mitään välky päässä. Sepä juuri.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niinpä, ihmisenä kirottu ja teurastettu Jumala, eikä mitään välky päässä. Sepä juuri.
Ja kaiken lisäksi "Jumala antoi ainoan poikansa", joka syödään ehtoollisella kuin 2.Moos.13 Jahve-jumalan uhreiksi määräämät esikoispojat. Käsityksiä on monia, mutta tässä kävikin kuten ilmestyskirjassa lukee - se ensimmäinen peto virkosikin henkiin kristinuskona.
"13:11 Ja minä näin toisen pedon nousevan maasta, ja sillä oli kaksi sarvea niinkuin karitsan sarvet, ja se puhui niinkuin lohikäärme. Ja se käyttää kaikkea ENSIMMÄISEN PEDON VALTAA sen nähden ja saattaa maan ja siinä asuvaiset kumartamaan ensimmäistä petoa, sitä, jonka kuolinhaava parani.
Se yllyttää maan päällä asuvaiset tekemään sen pedon kuvan, jossa oli miekanhaava ja joka virkosi. Ja sille annettiin valta antaa pedon kuvalle henki, että pedon kuva puhuisikin (VT:n Jahve), ja saisi aikaan, että ketkä vain eivät kumartaneet pedon kuvaa, ne tapettaisiin.
Ja se saa kaikki, pienet ja suuret, sekä rikkaat että köyhät, sekä vapaat että orjat, panemaan merkin oikeaan käteensä (vihkisormus) tai otsaansa (kaste), ettei kukaan muu voisi ostaa eikä myydä kuin se, jossa on merkki: pedon nimi tai sen nimen luku."
VT;n Jahve kristityillä, JHWH juutalaisilla ja Allah muslimeilla on todistettu arkeologisin todisten Raamatun muinaiseksi Baal-jumalaksi VT:n Saatanaksi., jonka (Jeremia 7) juutalaiset veivät uhrikulttina temppeliin, jonka olivat laittaneet Israelin Jumalan nimiin, mistä syystä koko maailma on l uullut juutalaisten Jumalaa Israelin Jumalaksi, ja kyseessä olikin Ilmestys kirjan puhuva Pedon kuva.
Tämä todentuu Raamatusta niin, että Jerusalemin temppelin oli rakentanut kuningas Salomo, joka keräsi syntikiristyksin tällä jumaluudella lunastusmaksuja mm. esikoispoikien hengen säästämisestä 666 talenttia kultaa vuodessa.
Ja miksi kukaan muu ei voisi ostaa tai myydä kuin se, jolla on nämä kuningas Salomon jumaluuden pedon merkit kristinuskona perustuu siihen, koska Jeesus lupasi opettaa ihmeidentekokyvyn seuraajilleen, nyt kun he palvovat Jeesusta uhriksi tälle Pedolle Israelin Jumalana (Augsburgin tunnustuksen tosi Jumala, Kristus), jäi ihmeidentekokyky saamatta.
Toisaalta tästä on yhteys myös Luojajumalan sanoihin, kun ihminen tuli hyvällä tiedolla ja pahalla tiedolla jumalien kaltaiseksi, oli ihmeidentekokyky suojattava sitomalla ihminen materiaan, ettei ihminen pysty uskomalla pahaan tietoon aiheuttamaan maapallolla vahinkoa. Löytyy 1.Moos.3;22,
- Anonyymi
Uskovien viha homoja kohtaan on yleensä manipuloitua. Kun näissä heidän kokouksissaan jatkuvasti uskotellaan homojen olevan pahoja ja syntisiä, syntyy usko että näin onkin ja sitten he toistelevat mitään ajattelematta samoja fraaseja päivästä päivään ja vuodesta vuoteen. Kun vielä sanotaan että oman ajattelun käyttö on syntiä, ihminen on täysin näiden lahkojen orja.
- Anonyymi
En ole löytänyt ei-manipuloitua ihmistä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En ole löytänyt ei-manipuloitua ihmistä.
Lisäystä, mutta ehdotan sinullekin hetken aikaa päällä seisontaa.

Niin, ehkä ennen ohjuksia voitaisiinkin vielä kokeilla kaikkien kristittyjen ja uskovaisten päälläseisontaa, jos se auttaisikin, eikä tarvitsisi koko palloa tuhota. Mitä heitä nyt olikaan sellaiset 5-6 miljardia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En ole löytänyt ei-manipuloitua ihmistä.
Et varmasti olekaan, koska sinulla ei muita ystäviä olekaan
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Et varmasti olekaan, koska sinulla ei muita ystäviä olekaan
Juu, minulla onkin aikaa taukoamatta herätellä teidän kirouksella kirottuja omatuntojanne ja yrittää pelastaa mitå pelastettavissa vielä on.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juu, minulla onkin aikaa taukoamatta herätellä teidän kirouksella kirottuja omatuntojanne ja yrittää pelastaa mitå pelastettavissa vielä on.
Tosin en ole sellaista löytänyt - mutta ihmehän voi tapahtua kuin salaman iskusta Paavalille Damaskoksen tiellä. Vieläkö muuten kaupunki on paikallaan, vai joko Israel tuhosi todisteen?
- Anonyymi
Fundamentalisti rakastaa itsekkäästi vain itseään ja muita samankaltaisia uskovaisia. Avioliitotkin kariutuvat jos toinen tulee järkiinsä. Tunnen tapauksia paljonkin. Fundamentalistinen usko tuhoaa rakkauden. Surullista.

Onneksi nuo Jyväskylän helluntaiseurakunnan pariskunta tulivat pois uskostaan uuteen rakkauden kautta vaikuttavaan uskoon. Hienoa mutta valitettavasti se on hyvin harvinaista.
Tässä vielä linkki:
https://www.youtube.com/watch?v=zAPIDJX7ioM - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juu, minulla onkin aikaa taukoamatta herätellä teidän kirouksella kirottuja omatuntojanne ja yrittää pelastaa mitå pelastettavissa vielä on.
Ja sinä uskot vielä olevasi joku pelastaja ja messiaskin. Kuule, mene nyt jonnekin hoitoon. Juttusi tulevat yhä sekavammiksi ja hullummiksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja sinä uskot vielä olevasi joku pelastaja ja messiaskin. Kuule, mene nyt jonnekin hoitoon. Juttusi tulevat yhä sekavammiksi ja hullummiksi.
Hänhän rakkaudella ohjaa meitä poloisia kadotuksen tieltä jonne olemme eksyneet herätysliikkeen fariseusten johdattamina.
Eihän olla viestintuojalle ankaria. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Fundamentalisti rakastaa itsekkäästi vain itseään ja muita samankaltaisia uskovaisia. Avioliitotkin kariutuvat jos toinen tulee järkiinsä. Tunnen tapauksia paljonkin. Fundamentalistinen usko tuhoaa rakkauden. Surullista.
Siinähän ei ole mitään hyvää jos rakastaa vain oman uskonlahkonsa jäseniä. Se on vain itserakkautta. Pitää rakastaa vihollisiaankin Jeesuksen mukaan. Radikaalia eikö totta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja sinä uskot vielä olevasi joku pelastaja ja messiaskin. Kuule, mene nyt jonnekin hoitoon. Juttusi tulevat yhä sekavammiksi ja hullummiksi.
Ei tarvitse kuin lukea Raamattua - teidän palvoma Kristus, jota seuraatte, on KIROUKSEKSI KIROTTU TOSI JUMALA, jota seuraatte HELVETTIIN Paavalin opilla, Jeesuksen vihamiehen.
Löytyu Galatalaiskirje 3:13 ja 1.Korintyolaiskirje 3:13. Sekä Augsburgin tunnustus, jossa määritellään, että Kristus on tosi Jumala
On oikein laitettu samat luku- ja jaenumerot kadotukseen vievän tien tunnistamisen helpottamiseksi - ei tässä sen kummempi messias tarvitse olla, vaan - kuten todetaan - vain viestintuoja kertomaan mitä Raamatussa lukee. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei tarvitse kuin lukea Raamattua - teidän palvoma Kristus, jota seuraatte, on KIROUKSEKSI KIROTTU TOSI JUMALA, jota seuraatte HELVETTIIN Paavalin opilla, Jeesuksen vihamiehen.
Löytyu Galatalaiskirje 3:13 ja 1.Korintyolaiskirje 3:13. Sekä Augsburgin tunnustus, jossa määritellään, että Kristus on tosi Jumala
On oikein laitettu samat luku- ja jaenumerot kadotukseen vievän tien tunnistamisen helpottamiseksi - ei tässä sen kummempi messias tarvitse olla, vaan - kuten todetaan - vain viestintuoja kertomaan mitä Raamatussa lukee.Jeesus lupasi ohjata tien takaisin paratiisiin, eikä siellä pala tuli.
Löytyy Ilmestyskirja 2:7 ja 2:17.
Miten te olette oikein Raamatun lukeneet? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jeesus lupasi ohjata tien takaisin paratiisiin, eikä siellä pala tuli.
Löytyy Ilmestyskirja 2:7 ja 2:17.
Miten te olette oikein Raamatun lukeneet?Ja jos matka on kohti valoa, niin kyllä olisi hyvä tarkistaa ensin, ettei se valonkajo ole todella fariseusten tulenliekeistä, kun Jesus jo Raamatussa sanoo näiden vaanivan hänen henkeään, kuten Paavalin opissa (1.Kor.13).
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja jos matka on kohti valoa, niin kyllä olisi hyvä tarkistaa ensin, ettei se valonkajo ole todella fariseusten tulenliekeistä, kun Jesus jo Raamatussa sanoo näiden vaanivan hänen henkeään, kuten Paavalin opissa (1.Kor.13).
Matteuksen evankeliumi 7. luku - on kaksi tietä, ahdas portti - jonka niin harvat löytävät - ja lavea tie, josta niin monet menevät yksin uskosta, kuvitellen saavansa yksin armosta pelastuksen pahoista teoistaan.
Ahneus voitti kristinuskolla ja fariseusten uhrikulttiopilla palvoa Kesusta itsen puolesta uhrina.
Mikähän olisi ollut se ahdas portti? Onko teillä mitään tietoa siitä, että mitä Jeesus opetti ahtaana porttina ja kaitana tienä takaisin paratiisiin, jossa voittaja saa elämän puusta syödä salattua mannaa - saa ihmeidentekokyvyn, ettei häntä onnistuta alistamaan juutalaisten rahavallalla?
Löytyy ilmestyskirja 13. luku. - Anonyymi

Löytyy ilmestyskirja 13. luku.Paha kirjoiitusvirhe - PALVOA JEESUSTA ITSEN PUOLESTA TEURASTETTUNA UHRINA YKSIN USKOSTA FARISEUSTEN OPILLA.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Paha kirjoiitusvirhe - PALVOA JEESUSTA ITSEN PUOLESTA TEURASTETTUNA UHRINA YKSIN USKOSTA FARISEUSTEN OPILLA.
Jeesuksen sanat Matteus 7: "Se joka tehdään minun nimeeni (Paavalin syntioppi hänestä teurastettuna uhrilampaana itsen puolesta uhrina) on laittomuuden tekemistä, ja näille sanon, menkää pois te laittomuuden tekijät, en ole koskaan tuntenut teitä."

Itse ajattelen, että tämän asian ymmärtämiseen olisi pitänyt riittää jo ihan järkikin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jeesuksen sanat Matteus 7: "Se joka tehdään minun nimeeni (Paavalin syntioppi hänestä teurastettuna uhrilampaana itsen puolesta uhrina) on laittomuuden tekemistä, ja näille sanon, menkää pois te laittomuuden tekijät, en ole koskaan tuntenut teitä."
Lisään vielä tänne lopppuun selityksen Raamatusta, kun edellä ihmetellään, että miten tämä uhrikultti ja lasten uhraus voisi olla voimassa, kun sehän on täysin muinainen uskonto, ja sen piti olla jo ajat sitten loppunut palvonnan kohteena, että miten tässä näin kävi.
Kristinuskon sanat: "Jumala antoi ainoan poikansa", joka syödään ehtoollisella kuin 2.Moos.13 Jahve-jumalan uhreiksi määräämät esikoispojat. Tässä kävikin kuten ilmestyskirjassa lukee - se ensimmäinen peto virkosikin henkiin kristinuskona.
"13:11 Ja minä näin toisen pedon nousevan maasta, ja sillä oli kaksi sarvea niinkuin karitsan sarvet, ja se puhui niinkuin lohikäärme. Ja se käyttää kaikkea ENSIMMÄISEN PEDON VALTAA sen nähden ja saattaa maan ja siinä asuvaiset kumartamaan ensimmäistä petoa, sitä, jonka kuolinhaava parani.
Se yllyttää maan päällä asuvaiset tekemään sen pedon kuvan, jossa oli miekanhaava ja joka virkosi. Ja sille annettiin valta antaa pedon kuvalle henki, että pedon kuva puhuisikin (VT:n Jahve), ja saisi aikaan, että ketkä vain eivät kumartaneet pedon kuvaa, ne tapettaisiin.
Ja se saa kaikki, pienet ja suuret, sekä rikkaat että köyhät, sekä vapaat että orjat, panemaan merkin oikeaan käteensä (vihkisormus) tai otsaansa (kaste), ettei kukaan muu voisi ostaa eikä myydä kuin se, jossa on merkki: pedon nimi tai sen nimen luku."
VT;n Jahve kristityillä, JHWH juutalaisilla ja Allah muslimeilla on todistettu arkeologisin todisten Raamatun muinaiseksi Baal-jumalaksi VT:n Saatanaksi., jonka (Jeremia 7) juutalaiset veivät uhrikulttina temppeliin, jonka olivat laittaneet Israelin Jumalan nimiin, mistä syystä koko maailma on l uullut juutalaisten Jumalaa Israelin Jumalaksi, ja kyseessä olikin Ilmestys kirjan puhuva Pedon kuva.
Tämä todentuu Raamatusta niin, että Jerusalemin temppelin oli rakentanut kuningas Salomo, joka keräsi syntikiristyksin tällä jumaluudella lunastusmaksuja mm. esikoispoikien hengen säästämisestä 666 talenttia kultaa vuodessa.
Ja miksi kukaan muu ei voisi ostaa tai myydä kuin se, jolla on nämä kuningas Salomon jumaluuden pedon merkit kristinuskona perustuu siihen, koska Jeesus lupasi opettaa ihmeidentekokyvyn seuraajilleen, nyt kun he palvovat Jeesusta uhriksi tälle Pedolle Israelin Jumalana (Augsburgin tunnustuksen tosi Jumala, Kristus), jäi ihmeidentekokyky saamatta.
Toisaalta tästä on yhteys myös Luojajumalan sanoihin, kun ihminen tuli hyvällä tiedolla ja pahalla tiedolla jumalien kaltaiseksi, oli ihmeidentekokyky suojattava sitomalla ihminen materiaan, ettei ihminen pysty uskomalla pahaan tietoon aiheuttamaan maapallolla vahinkoa. Löytyy 1.Moos.3;22, - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lisään vielä tänne lopppuun selityksen Raamatusta, kun edellä ihmetellään, että miten tämä uhrikultti ja lasten uhraus voisi olla voimassa, kun sehän on täysin muinainen uskonto, ja sen piti olla jo ajat sitten loppunut palvonnan kohteena, että miten tässä näin kävi.
Kristinuskon sanat: "Jumala antoi ainoan poikansa", joka syödään ehtoollisella kuin 2.Moos.13 Jahve-jumalan uhreiksi määräämät esikoispojat. Tässä kävikin kuten ilmestyskirjassa lukee - se ensimmäinen peto virkosikin henkiin kristinuskona.
"13:11 Ja minä näin toisen pedon nousevan maasta, ja sillä oli kaksi sarvea niinkuin karitsan sarvet, ja se puhui niinkuin lohikäärme. Ja se käyttää kaikkea ENSIMMÄISEN PEDON VALTAA sen nähden ja saattaa maan ja siinä asuvaiset kumartamaan ensimmäistä petoa, sitä, jonka kuolinhaava parani.
Se yllyttää maan päällä asuvaiset tekemään sen pedon kuvan, jossa oli miekanhaava ja joka virkosi. Ja sille annettiin valta antaa pedon kuvalle henki, että pedon kuva puhuisikin (VT:n Jahve), ja saisi aikaan, että ketkä vain eivät kumartaneet pedon kuvaa, ne tapettaisiin.
Ja se saa kaikki, pienet ja suuret, sekä rikkaat että köyhät, sekä vapaat että orjat, panemaan merkin oikeaan käteensä (vihkisormus) tai otsaansa (kaste), ettei kukaan muu voisi ostaa eikä myydä kuin se, jossa on merkki: pedon nimi tai sen nimen luku."
VT;n Jahve kristityillä, JHWH juutalaisilla ja Allah muslimeilla on todistettu arkeologisin todisten Raamatun muinaiseksi Baal-jumalaksi VT:n Saatanaksi., jonka (Jeremia 7) juutalaiset veivät uhrikulttina temppeliin, jonka olivat laittaneet Israelin Jumalan nimiin, mistä syystä koko maailma on l uullut juutalaisten Jumalaa Israelin Jumalaksi, ja kyseessä olikin Ilmestys kirjan puhuva Pedon kuva.
Tämä todentuu Raamatusta niin, että Jerusalemin temppelin oli rakentanut kuningas Salomo, joka keräsi syntikiristyksin tällä jumaluudella lunastusmaksuja mm. esikoispoikien hengen säästämisestä 666 talenttia kultaa vuodessa.
Ja miksi kukaan muu ei voisi ostaa tai myydä kuin se, jolla on nämä kuningas Salomon jumaluuden pedon merkit kristinuskona perustuu siihen, koska Jeesus lupasi opettaa ihmeidentekokyvyn seuraajilleen, nyt kun he palvovat Jeesusta uhriksi tälle Pedolle Israelin Jumalana (Augsburgin tunnustuksen tosi Jumala, Kristus), jäi ihmeidentekokyky saamatta.
Toisaalta tästä on yhteys myös Luojajumalan sanoihin, kun ihminen tuli hyvällä tiedolla ja pahalla tiedolla jumalien kaltaiseksi, oli ihmeidentekokyky suojattava sitomalla ihminen materiaan, ettei ihminen pysty uskomalla pahaan tietoon aiheuttamaan maapallolla vahinkoa. Löytyy 1.Moos.3;22,Tämä on nyt kiteytetty totuus Raamatusta liittyen puhuvaan Pedon kuvaan, pedon merkkeihin ja kuningas Salomoon, sekä kristinuskon perustana olevaan uhrikulttiin, jonka vastustamisesta Jeesus aikoinaan itse tapettiin tarinan mukaan ja vain tähän juutalaisten oppiin liittyy käsite "synti", ei muuhun. Kyseessä on Sinjumala, syntijumala.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tämä on nyt kiteytetty totuus Raamatusta liittyen puhuvaan Pedon kuvaan, pedon merkkeihin ja kuningas Salomoon, sekä kristinuskon perustana olevaan uhrikulttiin, jonka vastustamisesta Jeesus aikoinaan itse tapettiin tarinan mukaan ja vain tähän juutalaisten oppiin liittyy käsite "synti", ei muuhun. Kyseessä on Sinjumala, syntijumala.
Tarina tässä vaiheessa jatkuu "sotana taivaassa", eli Ilmestyskirjan luvusta 12, josta voin vakuuttaa teille sen myös tapahtuneen live-elämässä, joka on erittäin mystistä, eikä minulla ole selitystä, että miten se on ollut edes mahdollista. Tästä sitten tämä luku pedon paljastumisesta seuraa, ja seuraavat luvut kertovat, että miten peto lopulta voitetaan ja tuhotaan se sekä siihen uskoneet uskojat.
Onko loppu nyt sitten todella ohjukset - mutta minulle, joka tiedän live-elämän tapahtumat tähän liittyen, niin tilanne tuntuu todella hurjalta - syy miksi suhtaudun tilanteeseen äärimmäisellä "tunteen vakavuudella", jota edellä käsketään jopa "himmaamaan". - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tarina tässä vaiheessa jatkuu "sotana taivaassa", eli Ilmestyskirjan luvusta 12, josta voin vakuuttaa teille sen myös tapahtuneen live-elämässä, joka on erittäin mystistä, eikä minulla ole selitystä, että miten se on ollut edes mahdollista. Tästä sitten tämä luku pedon paljastumisesta seuraa, ja seuraavat luvut kertovat, että miten peto lopulta voitetaan ja tuhotaan se sekä siihen uskoneet uskojat.
Onko loppu nyt sitten todella ohjukset - mutta minulle, joka tiedän live-elämän tapahtumat tähän liittyen, niin tilanne tuntuu todella hurjalta - syy miksi suhtaudun tilanteeseen äärimmäisellä "tunteen vakavuudella", jota edellä käsketään jopa "himmaamaan".Tämän enempää en nyt pysty teitä kehottamaan myös suhtautumaan tilanteeseen äärimmäisellä vakavuudella.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tämän enempää en nyt pysty teitä kehottamaan myös suhtautumaan tilanteeseen äärimmäisellä vakavuudella.
Ja vaikka käytin sanaa "mystinen", niin huomautan, että minkään ei tarvitse olla edes mystistä, vaan jokin jo kauan sitten luotu suunnitelma, jota toteutetaan tarkoituksellisesti.
Häiritsee, että juutalainen Paavali pystyi jo muka Raamatussa sanomaan, että hän ristiinnaulitsi koko maailman itselleen - siis juutalaisilleko?
Ensimmäinen tieto pitäisi saada faktana, että koska todellisuudessa edes nämä kirjoitukset on tehty ja laadittu. Viimeinen kuulemani fakta olisi ollut, että ovat vasta 700-luvulta.
No, jossakin joku kyllä tietää asiasta totuuden, vaikka totuudentietäjät onkin järjestelmällisesti liki näihin vuosikymmeniin asti tapettu. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja vaikka käytin sanaa "mystinen", niin huomautan, että minkään ei tarvitse olla edes mystistä, vaan jokin jo kauan sitten luotu suunnitelma, jota toteutetaan tarkoituksellisesti.
Häiritsee, että juutalainen Paavali pystyi jo muka Raamatussa sanomaan, että hän ristiinnaulitsi koko maailman itselleen - siis juutalaisilleko?
Ensimmäinen tieto pitäisi saada faktana, että koska todellisuudessa edes nämä kirjoitukset on tehty ja laadittu. Viimeinen kuulemani fakta olisi ollut, että ovat vasta 700-luvulta.
No, jossakin joku kyllä tietää asiasta totuuden, vaikka totuudentietäjät onkin järjestelmällisesti liki näihin vuosikymmeniin asti tapettu.Lisäksi -:Raamattu koostuu 66 kirjasta ja holokaustilla - kokonaan poltetut uhrit juutalaisten Baal-jumalalle oman valtion saamiseksi oli 6 miljoonaa uhria. Meillä on luku 666 - mystiikkaako muka?!
Kertokoon se, joka tietää vastauksen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Paha kirjoiitusvirhe - PALVOA JEESUSTA ITSEN PUOLESTA TEURASTETTUNA UHRINA YKSIN USKOSTA FARISEUSTEN OPILLA.
Hyvä kun korjasit kirjoitusvirheesi, sillä tekstisi ja ajattelusi on muuten niin mainiota pohdintaa, että kirjoitusvirheet osuu pahasti silmään. Ne jotenkin pilaa muuten järkevän ja sympaattisen kokonaisuuden. Kirjoitat muuten aivan liian vähän tänne. Sinun pitää skarpata ja kirjoittaa tänne useammin ja pitempään.
- Anonyymi
Tuo Vartija -lehti näyttääkin oikein hyvältä. Asiaa löytyy ja näyttää olevan Helsingin yliopiston sivuilla.
- Anonyymi
Helsingin yliopiston teologinen opetus on tunnetusti hyvin liberaaliteologista. Se ei anna täyttä kuvaa Suomen kristillisestä kentästä tai hyvää pohjaa kristilliselle uskonelämälle. Vartija-lehteen pätee samat puutteet. Erityisesti tämä aloituksen linkin teksti on ala-arvoisen subjektiivista kärjistävyydessään. Se on mielipidekirjoitelma vailla tieteen objektiivisuutta.
- Anonyymi
Usko ja uskonto voivat tehdä ihmisestä kykenemättömän rakastaa aidosti, mutta olemmeko yhtä mieltä siitä että se voi myös tehdä ihmisen hulluksi?
- Anonyymi
Kyllä näitä jeesukseksi itseään luulevia tulee vastaan mielisairaaloiden käytävillä, mutta myös kadulla kävellessä. Sitten niitä roikkuu myös näillä keskustelupalstoillakin.

Nuorena liikuin paljon Kansanlähetyksen porukoissa. Kansanlähetys on tyypillinen fundamentalistinen liike jossa uskotaan Raamatun olevan totta kirjaimellisesti, ainakin niissä raamatunkohdissa jotka tukevat omia käsityksiä. Tunnetuimpia korostuksia liikkeessä on homokielteisyys, kreationismi ja naisten alisteinen asema.
Raamatussa kehotetaan tekemään ihmeitä, herättämään kuolleita yms. Kun paikkakunnallani eräs nuori dramaattisesti kuoli sydänpysähdykseen erään evankelioimisviikon aikana, minäkin yritin herättää häntä kuolleista Jeesuksen nimessä niin kuin UT:ssa sanotaan. Kuollut ei kuitenkaan herännyt eloon.
Onneksi tulin lopulta järkiini ja jätin kyseiset porukat elämästäni. Fundamentalismi voi tehdä ihmisen aivan hulluksi. Tämä vain varottavana esimerkkinä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nuorena liikuin paljon Kansanlähetyksen porukoissa. Kansanlähetys on tyypillinen fundamentalistinen liike jossa uskotaan Raamatun olevan totta kirjaimellisesti, ainakin niissä raamatunkohdissa jotka tukevat omia käsityksiä. Tunnetuimpia korostuksia liikkeessä on homokielteisyys, kreationismi ja naisten alisteinen asema.
Raamatussa kehotetaan tekemään ihmeitä, herättämään kuolleita yms. Kun paikkakunnallani eräs nuori dramaattisesti kuoli sydänpysähdykseen erään evankelioimisviikon aikana, minäkin yritin herättää häntä kuolleista Jeesuksen nimessä niin kuin UT:ssa sanotaan. Kuollut ei kuitenkaan herännyt eloon.
Onneksi tulin lopulta järkiini ja jätin kyseiset porukat elämästäni. Fundamentalismi voi tehdä ihmisen aivan hulluksi. Tämä vain varottavana esimerkkinä.Eihän tuo todista mitään. Naispappeuden kieltäminen ei tarkoita että nainen on alistettu. Kreationismi on eri asia kuin uskoa, että Jumala on luonut taivaan ja maan. "Homokielteisyys" on täysin Raamatun mukaista ja linjassa Jeesuksen opetusten kanssa. Raamattua pitääkin lukea kirjaimellisesti. Juuri se estää omat väärät tulkinnat.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eihän tuo todista mitään. Naispappeuden kieltäminen ei tarkoita että nainen on alistettu. Kreationismi on eri asia kuin uskoa, että Jumala on luonut taivaan ja maan. "Homokielteisyys" on täysin Raamatun mukaista ja linjassa Jeesuksen opetusten kanssa. Raamattua pitääkin lukea kirjaimellisesti. Juuri se estää omat väärät tulkinnat.
No, kun ihan perustaltaankaan teidän puheenne ei ole missään linjassa Jeesuksen opetuksen kanssa, kun se taivasten valtakunta on meissä ja meidän ympärillämme - me siis muodostumme siitä.

Ja Jeesuksen opetuksen mukaan se on happaman taikinan kaltainen (Matt.13:33) - en muista hänen maininneen missään kuitenhaan pH-arvoa, mutta joka tapauksessa elämme sähköllä, veren pH arvo tuottaa sähkön sydämen lyönteihin kuin auton akku virran autolle, niin ei tarvita sähköistä sydämen tahdistinta, ja aivoistakin pystytään mittaamaan aivosähkökäyrä. Hengitys taas on pointtina, joka pitää tuon pH arvon balanssissa, että se pysyy oikeana sähkön tuottamiseen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eihän tuo todista mitään. Naispappeuden kieltäminen ei tarkoita että nainen on alistettu. Kreationismi on eri asia kuin uskoa, että Jumala on luonut taivaan ja maan. "Homokielteisyys" on täysin Raamatun mukaista ja linjassa Jeesuksen opetusten kanssa. Raamattua pitääkin lukea kirjaimellisesti. Juuri se estää omat väärät tulkinnat.
Te vedätte kyllä homojuttujeesuskinopetti jutuillanne mutkat niin suoriksi siitä, että mitä Jeesus todellisuudessa opetti, että teidät saisi upottaa lähimpää suohon autonrengas kaulassanne, niin Jeesuksen kuin myös Luojajumalan rienaamisesta - olette kuin joitakin 3000 vuoden takaa olevia aivottomia muinaisjäänteitä.
- Anonyymi
Aito avioliitto pitää sisällään aidon rakkauden. Niiden nimi ei muuten olisi aitolaiset. Liberaalit on vapaamielisiä ja sen takia niiden rakkaus on vapaata. Vapaata järjestä, moraalista ja Jumalasta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eihän tuo todista mitään. Naispappeuden kieltäminen ei tarkoita että nainen on alistettu. Kreationismi on eri asia kuin uskoa, että Jumala on luonut taivaan ja maan. "Homokielteisyys" on täysin Raamatun mukaista ja linjassa Jeesuksen opetusten kanssa. Raamattua pitääkin lukea kirjaimellisesti. Juuri se estää omat väärät tulkinnat.
Älä valehtele!
Nainen on alistettu Kansanlähetyksessä nyrkin ja hellan väliin. Vihanne kohdistuu seurakuntien diakoneihinkin jotka ovat naisia, ei pelkästään naispappeihin. Olen ollut todistamassa myös teikäläisen uskovan miehen hakkaavan vaimoaan.
Kreationismi on nimenomaan uskon asia. Kiellätte tieteelliset todisteet. Homot ovat tietysti piireissänne henkisen ja hengellisen raiskauksen kohteita. Mielenterveydellisissä ongelmissa olevia kiellätte hakemasta apua maallisilta lääkäreiltä ym, ym.
Entinen kansanlähetysläinen. - Anonyymi

Entinen kansanlähetysläinen.Minä olen käynyt KL:n messuissa ja siellä oli kyllä kahvilla naiset enemmän äänessä kuin miehet. Yksikin nainen julkisesti torui miestään milloin mistäkin ja mies vain istui nolona eikä sanonut mitään vastaan. Muut avioparit vaikuttivat sopuisilta ja lapset juoksivat ympäriinsä iloisesti leikkien. Jos olisi kotona väkivaltaa, niin se näkyisi lapsissa.
Joku mätä omena voi joukossa olla, mutta niitä on ei-uskovaisissakin. Varmaan enemmän ei-uskovissa, koska he juovat viinaa ja suurin osa parisuhdeväkivallasta tapahtuu humalassa, kuten kaikki tietää. Jos sinun kotona oli tätä, se ei ollut sinun vika ja toivon että tilanne muuttuisi Jumalan armosta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minä olen käynyt KL:n messuissa ja siellä oli kyllä kahvilla naiset enemmän äänessä kuin miehet. Yksikin nainen julkisesti torui miestään milloin mistäkin ja mies vain istui nolona eikä sanonut mitään vastaan. Muut avioparit vaikuttivat sopuisilta ja lapset juoksivat ympäriinsä iloisesti leikkien. Jos olisi kotona väkivaltaa, niin se näkyisi lapsissa.
Joku mätä omena voi joukossa olla, mutta niitä on ei-uskovaisissakin. Varmaan enemmän ei-uskovissa, koska he juovat viinaa ja suurin osa parisuhdeväkivallasta tapahtuu humalassa, kuten kaikki tietää. Jos sinun kotona oli tätä, se ei ollut sinun vika ja toivon että tilanne muuttuisi Jumalan armosta.Jos haluat tietää totuuden Kansanlähetyksestä, suosittelen tutustumaan siihen lähemmin ja myös sen sisäpiiriin ja mitä siellä opetetaan. Sielunhoidollisissa tilanteissa monet ongelmat tulevat kyllä ilmi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minä olen käynyt KL:n messuissa ja siellä oli kyllä kahvilla naiset enemmän äänessä kuin miehet. Yksikin nainen julkisesti torui miestään milloin mistäkin ja mies vain istui nolona eikä sanonut mitään vastaan. Muut avioparit vaikuttivat sopuisilta ja lapset juoksivat ympäriinsä iloisesti leikkien. Jos olisi kotona väkivaltaa, niin se näkyisi lapsissa.
Joku mätä omena voi joukossa olla, mutta niitä on ei-uskovaisissakin. Varmaan enemmän ei-uskovissa, koska he juovat viinaa ja suurin osa parisuhdeväkivallasta tapahtuu humalassa, kuten kaikki tietää. Jos sinun kotona oli tätä, se ei ollut sinun vika ja toivon että tilanne muuttuisi Jumalan armosta.Mätiä omenia me olemme varmasti jossakin mielessä kaikki, mutta uskon tarkoitus ei kai ole tuottaa niitä. Näin valitettavasti kuitenkin tapahtuu kyseisessä liikkeessä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mätiä omenia me olemme varmasti jossakin mielessä kaikki, mutta uskon tarkoitus ei kai ole tuottaa niitä. Näin valitettavasti kuitenkin tapahtuu kyseisessä liikkeessä.
KL ei tuota pahoja hedelmiä vaan hyviä hedelmiä. Siellä julistetaan Jumalan sanaa niin kuin se on kirjoitettu ja tarkoitettu. Ihmiset olivat ystävällisiä. Messu oli kaunis kokemus ja tunnelma oli lämpimän kristillinen. Älä anna sinun omien huonojen kokemusten nousta esteeksi eheyttävälle uskolle-
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos haluat tietää totuuden Kansanlähetyksestä, suosittelen tutustumaan siihen lähemmin ja myös sen sisäpiiriin ja mitä siellä opetetaan. Sielunhoidollisissa tilanteissa monet ongelmat tulevat kyllä ilmi.
Oletko ollut pappina siellä, kun tiedät mitä sielunhoidossa tapahtuu? Ne ovat tavallisesti henkilökohtaisia juttuja eikä niistä saa pappi toisille puhua.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oletko ollut pappina siellä, kun tiedät mitä sielunhoidossa tapahtuu? Ne ovat tavallisesti henkilökohtaisia juttuja eikä niistä saa pappi toisille puhua.
Kansanlähetyksessä sielunhoitajina toimivat toki muutkin joilla ei ole teologista koulutusta, eikä virkanimikekään takaa KL:ssä että sielunhoito olisi pätevää. Itse tapasin aivan päinvastaisia kokemuksia joista myös Uskontojen uhrit ry. on raportoinut. Minusta teidän on aivan turha kieltää tapahtuneet tosiasiat. Kyllä ihmisten kokemukset ovat tosia. Ei niitä kukaan piruuttaan keksi.

Tämä tapahtui jossain Pohjanmaalla 70-luvulla pienessä yhteisössä? Minun hyvä kokemus oli viikko sitten Turussa.
- Anonyymi
Tämän ketjun nimeksi sopisi myös: USKO RAKKAUDEN ESTEENÄ
- Anonyymi
Tuo on totta. Aloituksen videolinkki todistaa tämän.
- Anonyymi
Suvakkien rakkaus on este uskolle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suvakkien rakkaus on este uskolle.
Riippuu kokonaan siitä mitä uskoa tarkoitat. Riivaajien uskolle se onkin hyvä este
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Riippuu kokonaan siitä mitä uskoa tarkoitat. Riivaajien uskolle se onkin hyvä este
Tähän jatkoksi sopii neuvo: Tehkää hyvää ja rakastakaan myös lähimmäisiänne homoja. Silloin riivaajatkin pakenevat

Tuo ei kuulu kristinuskoon, eikä sillä pelastu.

Usko on todella rakkauden esteenä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Usko on todella rakkauden esteenä.
Jos sinä uskot Paavalia, se on ainoastaan ja vain, kuten Luther sanoi: "Paavali haluaakin meidän olevan, ja tekevän kaiken niin, että se on ansainnut vain vihan, eikä mitään armoa".
Ja jos sinä todella uskot, että se on sinulle 'tie pelastukseen', niin sinut on manipuloitu myös toimimaan niin.
Siinä ei mikään järkipuhe auta, kun tuo manipulointi on tehty tunnetasolla.
Tällaista pelastustahan ei todellisuudessa edes ole, se on vain 'yksin uskosta'. Mutta kun on vahva 'yksin uskosta' sille ei voi mitään.
Tämä todella on 'rakkauden este'.
Kaikessa karmeudessaan uskomaton uskonnon pahuuden saavutus, joka vain pysyy voimissaan vuosisadasta toiseen, vaikka siihen ei enää edes pakoteta noitarovioin, giljotiinein ja invisiition kidutuksi.
On kuin geneettisesti olisi luotu jokin täydellisen, epäinhimmillinen olento. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos sinä uskot Paavalia, se on ainoastaan ja vain, kuten Luther sanoi: "Paavali haluaakin meidän olevan, ja tekevän kaiken niin, että se on ansainnut vain vihan, eikä mitään armoa".
Ja jos sinä todella uskot, että se on sinulle 'tie pelastukseen', niin sinut on manipuloitu myös toimimaan niin.
Siinä ei mikään järkipuhe auta, kun tuo manipulointi on tehty tunnetasolla.
Tällaista pelastustahan ei todellisuudessa edes ole, se on vain 'yksin uskosta'. Mutta kun on vahva 'yksin uskosta' sille ei voi mitään.
Tämä todella on 'rakkauden este'.
Kaikessa karmeudessaan uskomaton uskonnon pahuuden saavutus, joka vain pysyy voimissaan vuosisadasta toiseen, vaikka siihen ei enää edes pakoteta noitarovioin, giljotiinein ja invisiition kidutuksi.
On kuin geneettisesti olisi luotu jokin täydellisen, epäinhimmillinen olento.Ohjukset, vain ohjukset auttavat. Totaalinen täysherätys.
- Anonyymi
Parempi otsikko olisi TRUMP POISTAA HOMOJEN OIKEUDET SUOMESTA JOTEN NYT PITÄÄ HAUKKUA KRISTITTYJÄ!.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Usko on todella rakkauden esteenä.
Kyllä näin on. Varsinkin liberaalien usko. Tai niin sanottu usko. Oletettu usko.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos sinä uskot Paavalia, se on ainoastaan ja vain, kuten Luther sanoi: "Paavali haluaakin meidän olevan, ja tekevän kaiken niin, että se on ansainnut vain vihan, eikä mitään armoa".
Ja jos sinä todella uskot, että se on sinulle 'tie pelastukseen', niin sinut on manipuloitu myös toimimaan niin.
Siinä ei mikään järkipuhe auta, kun tuo manipulointi on tehty tunnetasolla.
Tällaista pelastustahan ei todellisuudessa edes ole, se on vain 'yksin uskosta'. Mutta kun on vahva 'yksin uskosta' sille ei voi mitään.
Tämä todella on 'rakkauden este'.
Kaikessa karmeudessaan uskomaton uskonnon pahuuden saavutus, joka vain pysyy voimissaan vuosisadasta toiseen, vaikka siihen ei enää edes pakoteta noitarovioin, giljotiinein ja invisiition kidutuksi.
On kuin geneettisesti olisi luotu jokin täydellisen, epäinhimmillinen olento."Jos sinä uskot Paavalia, se on ainoastaan ja vain, kuten Luther sanoi: "Paavali haluaakin meidän olevan, ja tekevän kaiken niin, että se on ansainnut vain vihan, eikä mitään armoa". "
Luther puhuu varmaan ihmisten syntisyydestä yleensä. Eihän Paavali halua meidän vihaavan ketään. Näitä ei pidä ottaa liian kirjaimellisesti, vaan Paavalin tyyliä on tietty liioittelu. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Usko on todella rakkauden esteenä.
Niin onkin, vääränlaisen rakkauden esteenä, mutta ei oikean ja aidon rakkauden.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Riippuu kokonaan siitä mitä uskoa tarkoitat. Riivaajien uskolle se onkin hyvä este
Suvakit eivät ymmärrä, että Jumalan kiellot ovat hyviä ja niiden tarkoitus on suojella ihmistä. Kun puratte Mari Leppäsen johdolla homokiellot, te poistatte Jumalan suojeluksen homoilta ja sitten ylpeilettä siitä.
- Anonyymi
Tuo on totta että uskovat saamme aina tämän maailman ihmisiltä vaivaantuneisuutta, torjuntaa, vihaa ja tappavaa vihaa, mutta Jeesus käski meidän silti rakastaa heitä ja kertoa heille hyvästä Jeesuksesta parhaan kykymme mukaan.
- Anonyymi
Mutta vain julmasti ristiinnaulittuna, kuoliaaksi kidutettuna ja urina syötynä lampaana, että toinenkin pelastuu vastaamasta itse omista pahoista teoistaan, kun uskoo, että Jeesus kuoli sinunkin puolestasi!
- Anonyymi
Kirottuna, kuoliaaksi kidutettuna teurasuhrilampaana, tosi Jumalana, pahojen tekojenne puolesta uhrina, vai miten?
"...mutta Jeesus käski meidän silti rakastaa heitä ja kertoa heille hyvästä Jeesuksesta parhaan kykymme mukaan._"
Milloinka ajattelit aloittaa?- Anonyymi
Mummomuori2 kirjoitti:
"...mutta Jeesus käski meidän silti rakastaa heitä ja kertoa heille hyvästä Jeesuksesta parhaan kykymme mukaan._"
Milloinka ajattelit aloittaa?No silloin jo alotin kun tulin uskoon Jeesukseen, Jeesus kun alkaa heti työnsä uskoontulleessa.
- Anonyymi
Mummomuori2 kirjoitti:
"...mutta Jeesus käski meidän silti rakastaa heitä ja kertoa heille hyvästä Jeesuksesta parhaan kykymme mukaan._"
Milloinka ajattelit aloittaa?Miksi luulet että ei ole vielä aloitettu? Eikö sinulla ole silmiä joilla nähdä ja korvia joilla kuulla?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No silloin jo alotin kun tulin uskoon Jeesukseen, Jeesus kun alkaa heti työnsä uskoontulleessa.
Niin, onko siis mikään ihme, että Matteus 7 luku on kirjoitettu Jeesuksen sanoneen, että sen minkä teette minun nimeeni, on laittomuuden tekemistä, ja teille sanon, menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät, en tunne teitä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin, onko siis mikään ihme, että Matteus 7 luku on kirjoitettu Jeesuksen sanoneen, että sen minkä teette minun nimeeni, on laittomuuden tekemistä, ja teille sanon, menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät, en tunne teitä.
Piti nimittäin uskoa JeesuSTA - myös sillä kohdalla, kun tämä sanoi Paavalin eli juutalaisten fariseusten syntiopin jumalaa Saataksi ja kaiken valheen isäksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Piti nimittäin uskoa JeesuSTA - myös sillä kohdalla, kun tämä sanoi Paavalin eli juutalaisten fariseusten syntiopin jumalaa Saataksi ja kaiken valheen isäksi.
Niinpä Jeesuksenkin sanoin Raamattuun on kirjoitettu, että kaikki Paavali-uskovaiset ovat saatananpalvojia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niinpä Jeesuksenkin sanoin Raamattuun on kirjoitettu, että kaikki Paavali-uskovaiset ovat saatananpalvojia.
Onko siis mikään ihme, että koko Raamatun loppu onkin, että itseään ensimmäisiksi luulleet tulevatkin viimmeisiksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko siis mikään ihme, että koko Raamatun loppu onkin, että itseään ensimmäisiksi luulleet tulevatkin viimmeisiksi.
On ensimmäiset (eli herrat ja narrit, piispat ja papit) tässä ajassa ovat sitten niitä viimeisiä tulevassa ajassa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On ensimmäiset (eli herrat ja narrit, piispat ja papit) tässä ajassa ovat sitten niitä viimeisiä tulevassa ajassa.
Totta puhuen heille on Raamatun tarinan mukaan tarjottu vain suojatyöpaikka, ikään kuin tähän loppuun alibiksi, että he toimivat kylväjävertauksen mukaan vihollisen yöllä elon peltoon kylvämän rikkaviljan kokoajina, jonka sitten polttavat tulessa (vainajien siunaaminen maaksi maatumaan ja fyysiseen ylösnousemuksern maailmanlopun liekkeihin) - he selviävät kyllä kuivin jaloin.

On totta puhuen kyllä kaikkea muuta kuin oikeudenmukaista, hehän itse ovat tätä harhaanjohtamista juuri vetäneetkin, mutta sopii koko tarinan kaksinaismoraalin luonteeseen.

Homous ei ole rikkaviljaa, vaan sitä kannattavat ihmiset, tai kaikki ne jotka eivät usko Jeesukseen syntiensa sovittajana ja Jumalan poikana.
Anonyymi kirjoitti:
Miksi luulet että ei ole vielä aloitettu? Eikö sinulla ole silmiä joilla nähdä ja korvia joilla kuulla?
"Miksi luulet että ei ole vielä aloitettu? Eikö sinulla ole silmiä joilla nähdä ja korvia joilla kuulla?"
Olen lukenut vuosia tätä palstaa ja todella harvoin on sitä ilosanomaa ollut.
Enemmän se sitä keljumia.- Anonyymi
Mummomuori2 kirjoitti:
"Miksi luulet että ei ole vielä aloitettu? Eikö sinulla ole silmiä joilla nähdä ja korvia joilla kuulla?"
Olen lukenut vuosia tätä palstaa ja todella harvoin on sitä ilosanomaa ollut.
Enemmän se sitä keljumia."Olen lukenut vuosia tätä palstaa ja todella harvoin on sitä ilosanomaa ollut. "
No enemmistö täällä on jumalattomia ihmisiä ja aika menee paljolti heidän ojennukseen. Anonyymi kirjoitti:
"Olen lukenut vuosia tätä palstaa ja todella harvoin on sitä ilosanomaa ollut. "
No enemmistö täällä on jumalattomia ihmisiä ja aika menee paljolti heidän ojennukseen.:D No, en sentään noin haukkuisi uskovia, jotka täällä tuntuu enimmäkseen kirjoittavan.
Tuo "ojentelu" kun tuntuu olevan enemmän tuputtamista, käännyttämistä sekä tyhjän inkuttamista, niin tuskin toimii - ehkä vain päinvastoin.- Anonyymi
Mummomuori2 kirjoitti:
:D No, en sentään noin haukkuisi uskovia, jotka täällä tuntuu enimmäkseen kirjoittavan.
Tuo "ojentelu" kun tuntuu olevan enemmän tuputtamista, käännyttämistä sekä tyhjän inkuttamista, niin tuskin toimii - ehkä vain päinvastoin."Tuo "ojentelu" kun tuntuu olevan enemmän tuputtamista, käännyttämistä ..."
Tämä on olllut meidän Jeesukseen uskovien tapa toimia aina alusta saakka, ankaraa julistamista aina Jeesuksen ajoista ruveten. Ja jatkuu kunnes Jeesus saapuu!! Anonyymi kirjoitti:
"Tuo "ojentelu" kun tuntuu olevan enemmän tuputtamista, käännyttämistä ..."
Tämä on olllut meidän Jeesukseen uskovien tapa toimia aina alusta saakka, ankaraa julistamista aina Jeesuksen ajoista ruveten. Ja jatkuu kunnes Jeesus saapuu!!Eli huonot ja pahat tavat ovat sinusta kristillisiä...
Mummomuori2 kirjoitti:
Eli huonot ja pahat tavat ovat sinusta kristillisiä...
Ensinnäkin sinulla taitaa olla ihan oma käsityksesi siitä mikä on kristillistä kun pidät evlut kirkon liberaaliteologiaa kristillisenä.
- Anonyymi
Hep10:29.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2313361
Tiedäthän että
Pohdin paljon siirtymistä. Tulen surulliseksi tietyistä tai monistakin asioista. Siksi parempi kun saat elää vapaasti il213322Klaukkalan onnettomuus
Kun kuulin onnettomuudesta,jossa auto oli suistunut sillalta jokeen,en kyllä missään vaiheessa uskonutkaan että kyseess401889- 961432
Martinan uudet tuulet
Alkaa vahvasti vaikuttaa siltä, että ollaan tosiaan palattu sinkkumarkkinoille. Joulu ja uusivuosi ilman kihlattua, vaik2511412Sinulla on kauniit kasvot ja erityisesti kulmakarvat
Ne yhdistettynä luonteeseen, katseeseen ja ilmeisiin saa pääni pyörälle kyllä. En kestä. Usein päivisin nämä tulevat mie541372- 991328
Afrikan tähti -lautapelit kerätään pois Turun päiväkodeista Pelin poistuminen ei ole kaikkien mielee
Afrikan tähti -lautapelit kerätään pois Turun päiväkodeista Pelin poistuminen ei ole kaikkien mieleen. Turku VOISI LO2161318Nurmijärven Tulvatie jätetty hoitamatta jonka ansiosta turma sattui?
Käykö nyt niin että tienhoidosta vastaavat tahot laitetaan maksamaan turma? Miksi tietä ei ollut hoidettu, onko syy pihe1831260Kunnan piikkiin meni nuorten surma
Ei ole missään muualla noin alkeellisen oloista siltaa ja kaiteita, ja oliko edes kaiteita, kunnollisia ei ainakaan ollu511088