A Laukkanen kuoli perjantaina kotonaan

Hesarin mukaan . Oli Suomen hyvinvoinnin ja perheiden puoltaja.
23349
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Hän ehti parantua als:sta ennen kuolemaansa.

Äänestä

Laukkanen saarnasi Espoossa ja Arkadianmäellä samaan aikaan,kun Kansojen Profeetta kulki asunnottomana Helsingissä,vainon tähden.

Äänestä
  • Ei kekkales sentään näitä polvet vereslihalla profeettojen perässä kulkijoita. 😂

    1Äänestä

Voi sentään. Tunsin Mooseksen nuorena, voisi sanoa jopa: lähes lapsena, Helsingin Saalemista. Pyöri mm. Näkinkujan T-tuvalla (samalle paikalle rakennettiin sitten uusi Saalem-rakennus).

Mooses oli innokas evankelista jo heti uskoon tultuaan, liekö ollut vasta 13-vuotias? Saarnasi kaduilla, mm. Hgin Rautatien torilla heiluttaen isoa Raamattuaan ilmassa.

Näen aina tuon näyn silmissäni: Mooses, tumma pusakka päällään saarnaamassa, iso Raamattu ilmassa.

Tämän saarnavimmansa vuoksi, lisänimen "Mooses" sai hän muist. Hurstin veljeksiltä.

Oi, Herra, anna tultasi:
https://www.youtube.com/watch?v=VcyUJ0Joxbg

Itku tässä tulee. Näin niitä vanhoja kavereita lähtee... 🌺

Äänestä
  • Toisille meistä tämä on ilon ja riemun päivä, taas yhdelle hörhölle selvisi että oli epäjumalaa palvonut.

    Mooseksen ja muiden hörhöjen kannalta kannattaa toivoa ettei oikea jumala todellakaan ole olemassa.

    Äänestä

  • he-ma kirjoitti:

    Toisille meistä tämä on ilon ja riemun päivä, taas yhdelle hörhölle selvisi että oli epäjumalaa palvonut.

    Mooseksen ja muiden hörhöjen kannalta kannattaa toivoa ettei oikea jumala todellakaan ole olemassa.

    he-ma ihailee rienaajan valtajakkaraa ja kehuu torien lapsipuukottajien valtakuntana, huumekauppoja jne.
    Ja taas kiroaa heitä, joilla on sanoma juuri hänen leiriinsä, että Jumala parantaa ja vapauttaa rakkaudettoman synnin kiroista. Siinä on uskovaisuuden ja he-man oman lihansa, sanansa ja elämänsä tapa elää ja julistaa..

    Kyllä sylkäisen he-man opin päälle, kun iseinä ja vaareina katson perkeleellisen he-manin ajatusten ylle. Ei hyvää päivää, missä pimeydessä ihminen mussuttaa paskanmakuista tapaa elää. Onneksi sieltä paskanmakuisesta elämästä olen -ateismin kehdosta päässyt uudestisyntymään pois... Siksi voi sanoa, he-mannnille, haista kukkanen aivopieruihisi

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Se epäjumalanpalvoja älähtää jota sanan säilä kipeästi pistää!

    Äänestä

  • Tässä toinen uutisointi, alkujaan vuodelta 2023:
    https://www.is.fi/politiikka/art-2000010900316.html :

    >>Miikka Kaskinen
    13:01
    Juttu on julkaistu alun perin 2. heinäkuuta 2023. Antero Laukkanen kuoli 13. joulukuuta 2024.

    Miltä tuntuu kuolla?

    – Se on vaikea rasti. Tietenkin kaikki ymmärtävät kuoleman, mutta kuoleman kohtaaminen aiemmin kuin on itse kuvitellut, niin se ei ole helppoa.

    – Toisaalta, jos niin on päätetty ja se jos se jollain tavalla tuo kunniaa Jumalalle enemmän kuin minun elossa pitämiseni, niin se voi olla hyvä kuolema.

    Viime vaalikauteen eduskunnan jättänyt kahden kauden kansanedustaja Antero Laukkanen (kd), 65, kertoo uskon olleen koetuksella, kun hän sai pysäyttävän sähköpostin viime vuoden kesäkuun alussa.

    – Sähköpostissa oli lääkärin diagnoosi, että minulla on todettu ALS.

    Itse diagnoosi oli päivätty 30. toukokuuta, joka on Laukkasen syntymäpäivä ja paria päivää myöhemmin diagnoosi lähetettiin hänelle.

    ALS eli amyotrofinen lateraaliskleroosi on motoneuronisairaus, johon ei ole parannuskeinoa.

    Antero Laukkasen vauhti on hidastunut. ALSin edettyä nopeasti, tarvitsee hän apua päivittäisissä toiminnoissaan. Kuvassa Leena-vaimo puhdistaa miehensä silmiä.
    Antero Laukkasen vauhti on hidastunut. ALSin edettyä nopeasti, tarvitsee hän apua päivittäisissä toiminnoissaan. Kuvassa Leena-vaimo puhdistaa miehensä silmiä. Kuva: Antti Hämäläinen

    Käytännössä ALS rappeuttaa lihasten toimintaa ohjaavia liikehermosoluja eli motoneuroneja ja sen seurauksena lihakset menettävät vähitellen hermoyhteytensä, jonka myötä lihakset heikkenevät ja surkastuvat.

    Lopulta ihminen kuolee käytännössä siihen, että hengityslihakset rappeutuvat eivätkä enää toimi. Sitten ihminen tukehtuu.

    Kotonaan Espoon Gumbölessä sähköisessä nojatuolissa istuva Laukkanen kertoo, että ei halunnut uskoa saamaansa diagnoosia ja varasi tuolloin ajan toiselle lääkärille.

    – Siellä lääkäri sanoi aika tarkalleen näin: Jorma Antero Laukkanen, teillä on ALS.<< ...

    Huhhuh.
    Osanottoni Mooseksen läheisille.
    *

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Tässä toinen uutisointi, alkujaan vuodelta 2023:

    Tässä vielä lisää tietoa als-sairaudesta:
    https://www.is.fi/terveys/art-2000010900673.html :

    >>Terveys
    Tällainen sairaus on ALS – oireet alkavat hiipien.
    ALS on liikehermoja rappeuttava sairaus, johon ei ole parantavaa hoitoa.

    ALS alkaa tavallisesti oireilla toisen ylä- tai alaraajan heikkoudella. Kuva: Colourbox

    Kuuntele juttu
    Noora Valkonen
    15:05

    Kristillisdemokraattien entinen kansanedustaja Antero Laukkanen on kuollut sairastettuaan parantumatonta ALS-tautia.

    Laukkanen sai diagnoosin taudista keväällä 2022. Hän oli kuollessaan 66-vuotias.<< ...

    Nopeaa on ollut meno, Mooseksella vain 2,5 vuotta.
    Myös laulaja Pave Maijanen kuoli aikoinaan als'iin.

    Toisaalta, koska Mooses oli hengellisesti, jo omalla tavallaan valmis lähtöönsä, on onnellista, että pääsi pois, enempää kärsimästä. 🕯

    Lähiomaisille tietenkin suru. Mutta...: ihminen, lähiomainenkin, kuolee ajallaan. Tähän on totuttava.

    Äänestä

Hieno mies.. Mut tää nykyinen KD on pettänyt Suomen Köyhät aivan karmealla ja häpeällisellä tavalla. . .

Äänestä

No nyt se sitten otti ja KUOLI lopulta siihen myrkytystilaansa! Kyllä kauan aikaa sinniteli suoraan sanoen!!!

https://tuomaskuusela.files.wordpress.com/2024/10/image-112.png

Käytännössä selvä tapaus koska ALS taudin tosiasiassa saa aikaan nimenomaan raskasmetallimyrkytys.

https://tuomaskuusela.files.wordpress.com/2024/12/image-27.png

https://tuomaskuusela.files.wordpress.com/2024/12/image-28.png

https://tuomaskuusela.files.wordpress.com/2024/12/image-29.png

Joka siis tukkii nuo hermot niin että ne enää eivät toimi halutulla tavalla. Lihakset puolestaan käytännössä surkastuvat käytön puutteessa kun hermot eivät enää liikuttele niitä.

https://tuomaskuusela.files.wordpress.com/2024/12/image-30.png

Ja milläs tämä myrkytys oikein tapahtui...annas kun arvaan?

https://mega.nz/file/VBZTXZaA#GoXx1l1zuZ8y4JXhqMtxhrhTOuujBkayhR3Gl4NOXRg

https://mega.nz/file/5FYDhLbS#uRXiSyulSbDIEZw7QLGC323pdnfZJ2fiUSGgj1whKt4

https://mega.nz/file/YYgmXAZA#d5lSBRvjbXI3VfBYra7Z8YN9RjQPoUnI9tuA6f-SKdU

Juu mutta nothing to see here folks please move along!!!

https://mega.nz/file/4R41WKDS#w87ksUVKFIW3_g71VfR-sBSJ_07nwAd_hdF1WjTh0Z0

https://mega.nz/file/Zcg0AYRb#N9l6z0iSYjHhvqv8qYEKdDbe_ryNltHjd0SrjCUIFEY

https://mega.nz/file/YIQllIiI#OcnsgcMN4ph2EUEvjjpfPudOGsKiEd0zTjs2bAPbgrs

Ja tiedoksi kaikille teille Petri Paavola SALALIITTÖHÖRHÖILLE kyseessä ei todellakaan ollut rokote koska se on havaittu tutkituksi ja turvalliseksi useassa kansainvälisissä tutkimuksissa ;=))

https://mega.nz/file/YdIW0CYC#LONcOtA-N37QjQMK16F47dzlUAjGpp4QLFedgASFDSk

Kuulemma ALS on sitten parantumaton tauti ainakin pikkupoika Alloppaatisen lääkäri Knuutti persekasvopojan mukaan!

[Lainaus]Ilmiö ei koske ainoastaan syöpäpotilaita. Knuuti muistaa esimerkiksi, miten monia ALS-potilaita hakeutui taannoin Suomesta Venäjälle hakemaan jonkinlaisen piikin selkäytimeen.[Lainaus]

– Näitä taikahoitoja on kautta historian ollut.

Juu ja onhan se kun mitään uutta tai erillaista ei saa kokeilla täällä meidän iki-ihanassa tasa-arvoisen kurjuuden onnelassa totta Mooses ;=P

https://mega.nz/file/0VZRQQ4I#f7Wr6p2Q2AtGBfJaJLc2UZLaHmiTZB5IQnu-mzZCh8U

Äänestä
  • Ihan oikeastiko luulet, että joku noita linkkejä alkaa läpi kahlata ja sinun uskomuksiisi hurahtaa?

    1Äänestä

Emme aina tiedä, mitkä seikat johtavat jonkin tietyn sairauden puhkeamiseen. Ehkä geeneissämme tai fyysisessä ruumiissamme on jokin tietty heikkous ja valmius saada juuri tietty sairaus.

Äänestä

Kiitos Herralle, kyllä Antero ansaitsikin jo päästä Herran luokse, oman palvelustyönsä hyvin tehneenä.

Tämä toivottavasti näpäytti myös sitä menestysteologista huuhaakuntaa, joka luuli, että kun vaan tarpeeksi hanakasti uskotaan ja rukoillaan, niin kyllä se tervehtyminen tulee. Heidän höpöhöpöoppinsa mukaan tulos olisi, että kukaan ei koskaan kuolisi tästä maailmasta pois. 😂 Mutta Raamatun mukaan kaikille on asetettu määräaika, jonka yli ei pääse. Jos Herra itse ei niin tahdo.

Siunausta ja kaikkea hyvää Anteron perheelle.

Äänestä
  • Herran luokse pyhät pääsee vasta sitten kun Jeesus tulee toisen kerran ja herättää kirkastetussa ruumiissa, elossa olevat pyhät muutetaan, ja niin heillä alkaa yhteinen taivasmatka 1000 vuodeksi taivaaseen.

    1234567---

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Herran luokse pyhät pääsee vasta sitten kun Jeesus tulee toisen kerran ja herättää kirkastetussa ruumiissa, elossa olevat pyhät muutetaan, ja niin heillä alkaa yhteinen taivasmatka 1000 vuodeksi taivaaseen.

    1234567---

    Rakkaat veljet ja sisaret höyhenissä,
    On totta, että Jeesus teki aikamoisen lentoennätyksen siinä Öljymäeltä taivaan korkeuksiin noustessaan – ja vieläpä ilman happikypärää! Apostolien tekojen kirja (1:9) kuvailee: 'Hänet otettiin ylös heidän nähtensä, ja pilvi vei hänet pois heidän näkyvistään.' Toisin sanoen: jumalallinen skydiving vastavuoroisella ilmasiltayhteydellä.

    Mutta miksi odottaa toista tulemusta ja tuhannen vuoden deluxe-luokkaa taivaaseen, kun voimme jo nyt valmistautua pyhään yläilmatilaan? Noustaan sydämissämme, jos ei muualla, sillä Jeesuksen taivasmatka inspiroi meitä kaikkia ylöspäin katsomaan – ja ehkä myös vähän miettimään, miksi antiikkinen avaruustiede on yhä teologinen peruskivi.

    Siunauksin,
    Enkeli Mäntä
    (Jumalan pilvi – ei lentokenttätarkastuksia sitten vuoden 33 jaa.)

    Äänestä

Eikös helluntailaisissa herätyspiireissä ole perinteisesti todisteltu toisten ihmisten sairauksien olevan synnin palkka?

Äänestä
  • Enpä tiedä onko nuo jutut varsinaisen "perinteisiä". Muistan helluntailaisuuden, sen perinteisiltä ajoilta, enkä muista tuollaisia opetuksia. Tämä helluntaikirkkolaisuus ei ole lainkaan alkuperäistä helluntailaisuutta, vaan huijausta.

    Nk. menestysteologia tuli siis paljon myöhemmin, yhtenä, Helluntaikirkon kadottavana hengenhedelmänä, luullakseni 1990-luvun aluilla ja silloin olin jo jättänyt heluntailaisuuden.

    Nuo höpinät ovat siis varsin uutta oppia suomalaisessa helluntailaisuudessa.

    Hengeltään terve ihminen "hyväksyy" sairaudet osana ihmiselämää ja -kuolemaa. Näin on aina ollut.

    Äänestä

  • Itse karsastan tuota ihmisen hengellisiin ansioihin viittaavaa sanontaa "ylennettiin kirkkauteen".

    Tuon termin otti käyttöön Pelastusarmeija, joiden koko armeija-järjestys perustuu jäsenen omien tekojen ansioihin ja näiden mukaisiin ylennyksiin. Pelastusarmeijalainen ei "pelastu" (?) Jumalan armosta, vaan omista ansioistaan..

    Ylennykset eivät tapahdu armosta, vaan ansioista. Sotilaalliset ylennykset. Ammatilliset ylennykset. Kaikki perustuvat yksin henkilön omiin ansioihin.

    Hengellisesti katsoen armo ja ansio eivät kuulu yhteen. Toinen poissulkee toisen,

    Antero Laukkanen teki varmasti paljon hyviä asioita elämänsä aikana, mutta sielunpelastusta hänelle ne eivät aikaansaaneet, vaan yksin Jumalan armo, jos hän itse turvasi ainoastaan siihen.

    Itse en halua, että omaa kuolemaani tituleerattaisiin "ylennykseksi kirkkauteen", tuollainen ei kuulu minun uskonkäsityksiini. Pitäisin jopa loukkauksena. Ylentykööt muut, jos omissa uskoissaan niin kokevat. Minä en.

    "Lähtenyt kerjäläisenä kolkuttamaan Taivaan porttia", sopisi paremmin.

    Korkeintaan: "Kutsuttu Jumalan istuimen eteen".
    Sinne me jokainen kerran menemme. Käy sitten hyvin tai huonosti.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Itse karsastan tuota ihmisen hengellisiin ansioihin viittaavaa sanontaa "ylennettiin kirkkauteen".

    Tuon termin otti käyttöön Pelastusarmeija, joiden koko armeija-järjestys perustuu jäsenen omien tekojen ansioihin ja näiden mukaisiin ylennyksiin. Pelastusarmeijalainen ei "pelastu" (?) Jumalan armosta, vaan omista ansioistaan..

    Ylennykset eivät tapahdu armosta, vaan ansioista. Sotilaalliset ylennykset. Ammatilliset ylennykset. Kaikki perustuvat yksin henkilön omiin ansioihin.

    Hengellisesti katsoen armo ja ansio eivät kuulu yhteen. Toinen poissulkee toisen,

    Antero Laukkanen teki varmasti paljon hyviä asioita elämänsä aikana, mutta sielunpelastusta hänelle ne eivät aikaansaaneet, vaan yksin Jumalan armo, jos hän itse turvasi ainoastaan siihen.

    Itse en halua, että omaa kuolemaani tituleerattaisiin "ylennykseksi kirkkauteen", tuollainen ei kuulu minun uskonkäsityksiini. Pitäisin jopa loukkauksena. Ylentykööt muut, jos omissa uskoissaan niin kokevat. Minä en.

    "Lähtenyt kerjäläisenä kolkuttamaan Taivaan porttia", sopisi paremmin.

    Korkeintaan: "Kutsuttu Jumalan istuimen eteen".
    Sinne me jokainen kerran menemme. Käy sitten hyvin tai huonosti.

    Olen aina karsastanut tuota sanaa "ylennettiin kirkkauteen".

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Hesarin mukaan . Oli Suomen hyvinvoinnin ja perheiden puoltaja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu