Inception,

Mä näin unta missä olin unessa unen sisällä. Ensin näin painajaista ja se saattoi olla unihalvaus. Siinä oli jokin ahdistava entiteetti läsnä. Tein kuten olen ennenkin onnistunut tekemään. Yritin siis huutaa itseni hereille. Huutaminen oli kuitenkin vaikeaa, kuin Neolle Smithin kuulustelussa suu kiinni liimattuna. Onnistuin siinä lopulta. Sitten heräsin mutta olin yhä unessa. Tässä vaiheessa makasin sängyllä ja läheisiäni oli siinä ympärillä. Vasta tämän jälkeen heräsin oikeasti ja olin silmät kiinni. Sykkeeni oli yhä koholla. Sain uudestaan unen päästä kiinni. Unitilani oli siis hyvin syvä, ja astetta syvempi kuin normaali uni. Antaa tulla vaan! Tykkään siitä kun alitajuntani alkaa keskustelemaan kanssani.

Liikaa Matrixia 🤔? https://www.youtube.com/watch?v=uXEUW792etk . "Tell me, Mr. Anderson... what good is a phone call... if you're unable to speak?". Kaikkea se Smithikin on elämässään ehtinyt - Larppaillut Taru sormusten herrasta haltiakuninkaana ja toiminut esimerkillisenä kapinallisena V for vendettassa. Inceptionista vielä, että täsä yhtenä päivänä laskin teräskattilani kannen pöydälleni ja se alkoi keikkumaan. Aloin jo miettimään ettei se liike pysähtyisi 😅. Kyllä se sitten lopulta pysähtyi. Ai niin, oli toinenkin uni, molemmat näin siis viime yönä. Voisin kirjoittaa sen erilliseen kommenttiin tähän alle. - 😎.
2138
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Mäki oon nähny unta unessani.

Äänestä

Se toinen uni meni niin että olin jossain korkeakoulukompleksissa. Se oli supersuuri rakennus pitkine käytävineen, kirjastoineen sekä oppilaineen. Halusin päästä vessaan ja jostain syystä halusin sellaiseen vessaan missä olisi vain yksi pytty. Vaalin ilmeisesti yksityisyyttä yli kaiken. Mahdollisesti räjähtävää tavaraa tiedossa 💩. Hyvä että säästyin 💩-halvaukselta irl, vaikka minulla oli se painajainenkin kontollani. Aloin sitten etsimään sellaista wc:tä ja en meinannut millään löytää sitä. Uni muuntui lopulta siihen että pääsisin pois siitä kompleksista. Oppilaat olivat nuorempia kuin mitä korkeakouluissa joten en tiedä mikä se homman nimi lopulta oli. Siellä oli kuntosali ja kiipeilyrata.

Siellä oli lisäksi eri osastoja kulttuuripiireittäin. *frikkalaiset olivat koulupuvut yllään rippikoulumaisessa ympäristössä ja tykkäsivät assosioida minun kanssani. Sen muistan että kun saavuin itä-aasialaisten jaostoon niin siellä layout oli jotenkin parkour-tyylinen. Sitten pääsin siitä kompleksista ulos. Sisäpiha näytti linnalta, kenties Kiinan muuri assosioitui siinä mieleeni. Ps. Sairasta kuinka tuo yksi normaali sana täytyi aloittaa tähdellä, jotta viestini hyväksyttäisiin läpi 😁. Näin se menee tämän päivän netissä 😉. Mul ei oo mitään käryä miksi näin tällaisen unen. - 😎.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Mä näin unta missä olin unessa unen sisällä. Ensin näin painajaista ja se saattoi olla unihalvaus. Siinä oli jokin ahdistava entiteetti läsnä. Tein kuten olen ennenkin onnistunut tekemään. Yritin siis huutaa itseni hereille. Huutaminen oli kuitenkin vaikeaa, kuin Neolle Smithin kuulustelussa suu kiinni liimattuna. Onnistuin siinä lopulta. Sitten heräsin mutta olin yhä unessa. Tässä vaiheessa makasin sängyllä ja läheisiäni oli siinä ympärillä. Vasta tämän jälkeen heräsin oikeasti ja olin silmät kiinni. Sykkeeni oli yhä koholla. Sain uudestaan unen päästä kiinni. Unitilani oli siis hyvin syvä, ja astetta syvempi kuin normaali uni. Antaa tulla vaan! Tykkään siitä kun alitajuntani alkaa keskustelemaan kanssani.

Liikaa Matrixia 🤔? https://www.youtube.com/watch?v=uXEUW792etk . "Tell me, Mr. Anderson... what good is a phone call... if you're unable to speak?". Kaikkea se Smithikin on elämässään ehtinyt - Larppaillut Taru sormusten herrasta haltiakuninkaana ja toiminut esimerkillisenä kapinallisena V for vendettassa. Inceptionista vielä, että täsä yhtenä päivänä laskin teräskattilani kannen pöydälleni ja se alkoi keikkumaan. Aloin jo miettimään ettei se liike pysähtyisi 😅. Kyllä se sitten lopulta pysähtyi. Ai niin, oli toinenkin uni, molemmat näin siis viime yönä. Voisin kirjoittaa sen erilliseen kommenttiin tähän alle. - 😎.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu