Ennaltaehkäisevä vaikutus, kuten tiedämme 😉. Preparoin itseäni ennen tosikoitosta. Niin mä tein myös viikko sitten. Liotin suussani ennen nielaisua. Niin kovin pahanmakuista, että sen on PAKKO olla terveellistä. Ylipäätään näissä vitamiineissa on se hyöty että ne vievät näläntunteen. Kyllä mulla olisi varaa painaa jopa 10 kg vähemmän ja siltikään en olisi pelkkää luuta ja nahkaa. Olen miettinyt sitä että ehkä edes yhden ravintoaineen puute johtaa helpommin näläntunteeseen - Elimistö ikään kuin "janoaa" vielä jotakin enemmän.
Nämä pillerit toimivat ainakin itselläni. Välillä vatsani tosin juttelee minulle. D3-kalsium ja siihen vielä kromipilleri päälle niin ne lisäävät kyllä vatsan mouruamista. Kyse EI siis ole näläntunteesta. Uskon viranomaisia sen verran että kunnioitan heidän asettamiaan ravintoainekohtaisia toksisuusarvojaan eli jätän tietysti pelivaraa sen suhteen. Myrkyllisyyden raja ei tarkoita sitä että juuri siihen pisteeseen tai sen hilkulle kannattaisi itsensä saattaa. Puhun siis pitkän aikavälin vitamiininautinnoista. Yksittäisannoksena hyvinkin suuri määrä ei tunnu välttämättä missään mutta siitä ei ole mitään hyötyä itse elämän kannalta.
Eräät yrittävät päteä (palstan ulkopuolella) leikkimällä jotain viranomaisia. D:n suhteen ne kehottaa ottamaan pelkästään lisien muodossa sen 100 mikrogrammaa. Se on se virallinen riskiraja. Entäs tavallinen ruoka, kun sen avulla saa vielä muutaman mikrogramman lisää? Tervemenoa vaan jos oma extremismi johtaa aikuisilla ihmisillä siihen että sisäelimet sakkaavat kun yritetään tavoitella itse jumaluutta 😅. Ennemmin luotan itseeni sekä siihen mitä selvittelen. Tämä on kuin tervettä journalismia eli selvitän itse asioita sen sijaan että uskoisin sokeasti mitä joku mututuntumalla väittää.
Otin just kysteiinin
9
242
Vastaukset 9
- Anonyymi
Eihän sitä tiedä vaikka saat jonkun lajakkaan ripulin noista, jos ei masu tykkää kokeiluista 😀
- Anonyymi
Mitä nyt tämän lyhyen kuurini aikana olen huomannut niin kromin myötä tavaraa on tullut helpommin ulos. Se on silti ollut kiinteää tavaraa. Virallisesti puhutaan makroaineenvaihdunnasta eli että kromi edistää sitä. Minusta se kuulostaa vain hienommalta versiolta suolihuuhtelulle ;).
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä nyt tämän lyhyen kuurini aikana olen huomannut niin kromin myötä tavaraa on tullut helpommin ulos. Se on silti ollut kiinteää tavaraa. Virallisesti puhutaan makroaineenvaihdunnasta eli että kromi edistää sitä. Minusta se kuulostaa vain hienommalta versiolta suolihuuhtelulle ;).
No niinpä. Oletko sairastanut tänä syksynä nuhaa tai muuta flunssaa? Kromin pitäisi lieventää ainaki. imeskelytabletteina oireita. Jonkunmoinen tappava vaikutus sillä siis taitaa olls. Ehkäpä suolistosi puhdistui vain vanhasta mikrobikannasta :)
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No niinpä. Oletko sairastanut tänä syksynä nuhaa tai muuta flunssaa? Kromin pitäisi lieventää ainaki. imeskelytabletteina oireita. Jonkunmoinen tappava vaikutus sillä siis taitaa olls. Ehkäpä suolistosi puhdistui vain vanhasta mikrobikannasta :)
Kiitos kysymästä. Mulla oli about v. 2017 talvella nihkeä flunssa. Käytin inkivääriä silloin. V. 2022 kesällä pandemia iski minuun hyvin voimakkaasti. Olin pari viikkoa kuolemankielissä (tai ehken nyt sentään ihan 😂). V. 2023 syyskuussa minulla oli myös parin viikon flunssa mikä oli lievempi. Saattoi olla sama kuin v. 2022 mutta toleni olivat kasvaneet niin se tuntui lievemmältä. Vitamiinit aloitin vasta tämän vuoden puolella. Valkosipulin aloitin joskus 2020-luvulla ennen kuin olin sairastunut. Hunajan syönnin taisin aloittaa tuolloin v. 2022 kun makuaistini lähti. En liiemmin pitänyt hunajan mausta sitä ennen. Ruisleipä maistui karvaalta, että semmoista. Lapsena ja teininä sairastelin turhankin paljon mutta aikuisiällä kylläkin vähemmän. Viinaa mulla on vain rajoitetusti täällä nyt, mutta HAHAA!!! Mullapas onkin yskänlääkettä :). - AP.
Elimistössä voi olla paljon haittamikrobeja, vaikka ei olisi mitään todettua sairautta. Suoliston dysbioosi on yksi ongelma, mutta myös ihossa ja suussa on paljon haittamikrobeja. Edullisin ja tehokkain tapa päästä eroon näistä on mobilisoida immuunipuolustus niitä vastaan erilaisilla ravintolisillä ja antimikrobiaaleilla. Mikäli haittamikrobeja on paljon ja immuunipuolustus toimii, se aiheuttaa oireita ja tie on pitkä kuljettavaksi.
Kromi ei ole tärkeä ravintolisä, sitä tuskin moni käyttää. EFSA (Euroopan elintarviketurvallisuusviranomainen) ei pidä sitä välttämättömänä, eikä anna sen vuoksi saantisuosituksia. D-vitamiinia ja kalsiumia en myöskään suosittele, koska niistä ei yleensä ole hyötyä. On olemassa paljon hyödyllisempiä ravintolisiä, niitähän on vähintään tuhansia erilaisia, miksi käyttää niitä huonompia?- Anonyymi
Mä käytän niitä mitä sattui olemaan monivitamiinipurkin kyljessä. Katsoin että joidenkin aineiden saanti oli niukkaa niin panostin enemmän tiettyihin. Siinä oli kuitenkin lähes tai jopa 20 eri vitamiinia ja kivennäisainetta mitä aloin peilaamaan. Aminohappoja on vissiin 20 kpl. Kysteiini on vain yksi niistä 💊. Sekavaa settiä se joka tapauksessa on mitä nauttii ja kuinka paljon. - AP.
- Anonyymi
Voitin mä jälleen fifaturnauksen vitskujen voimalla. Konjakki on kaksiteräinen miekka siinä botille pärjäävyyden suhteen. Kenttä on iso eli fifassa täytyy osata nähdä koko kenttä, etenkin hyökkäyssuuntaan. Putkinäkö asettaa helposti haasteita. Olin välierässä Englantia vastaan jo 2-0 häviöllä rankkukisassa mutta voitin sen lopulta kuudennessa laukojaparissa 4-3. Englanti on kyllä maailman huonoin joukkue rankkukisassa irl.
- Anonyymi
Ällöt vanhukset kirjoittelee 🤮🤮🤮
- Anonyymi
No mitäs gubbelle kuuluu 🙂? Halusit siis reaktioni ja reaktioni myös saat. Perustele kantasi. Todisteet. - Terv. AP jälleen.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu491155- 16815
- 63725
- 68722
- 47694
Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa69678Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.131615Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31585Humalassa autolla ajo.
Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.9530Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45508Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i8490- 4472
Hyvää yötä hurmuri
Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä24463Jäljitelmä Birginit
Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �104459Pitäisikö seksille asettaa huvivero?
(ja jos hankkisi todistuksen sen harrastamisesta velvollisuudesta tai lisääntymistarkoituksessa, saisi siitä vapautuksen113434Olet pelottava ilme vakavana
Sitä alkaa ajatella äkkiä kaikenlaista. Synkkiäkin juttuja. Kai tässä oma mielikuvitus kun laukkaa. 🤔😳26417- 13410
- 33398
- 35389
- 30385