Mitä profetiaa odotat yhä toteutuvaksi?

Niitä on useita, mutta onko jokin jota erityisesti odotat?
5137
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Ylöstempaushan on ihan se ykkösjuttu varmaan kaikille tulevaisuja rohvetijoita toteutuvaiselliseisiksi outtavaisillensa.

Mutta juutalaisten tähjen ja erään Rappin kanssa kun koitin jutella niin hän jäi sanattomaksi ja toivottavasti ajatuksiin ja muistaa mitä hällensä kerroin täs kesällisel 2024. Mutta aikansa kutakin sanoi pässi kun päätä kerittiin.

"Sakarja 12:10 kertoo sen mitä juutalaisille outan, toivon, rukoilmaisen:

" Minä ( Herra ) Vuojatan Taavitiin ja Jerusalemin asukkaisiin armon ja rukouksen nöyrän hengen..."

Tässä tulevaisuujen vaiheellisuujessa Jumala antaa armon siunatullensa juutalaiseliselle omaisuuskansalleen. Kyllä mä sitä venaan ja halujan juutalaisten saavan ymmärryksne siitä että Jeesus on heijän Kuninkaansa olinpa ihte silloin ylöstenpaistuna tai viel tääl kärvistelemäs ja vahtoomas milloin se ylöstempaus oiken tuloo, tai vaikka jos oisin jo mestatauksen kautta luona Herran.

Juutalainen kansa ei voi rukoilla nöyrästi ellei Jumala anna heille armoa. Armon on tultava ensin, jotta hyöt saavat kääntyä Jeesuksen puoleen huutoo Hien avukseen vaikejas paikas antikristuksen kurimuksellises.

Ns. Messijaanisille juutalaisille armo on jo tullut, he ovat poikkeusryhmällistymällistöitymä juutalaisessa kansassa.

Selef Urge

Äänestä

Evankeliumi kaikkeen maailmaan ja sitten Jeesus tulee.
Kohta on jo viety kaikkeen maailmaan.

Äänestä

Että Trumppi ja Putin kuolevat yhtaikaa !

Äänestä

Pelottaako demokratia kovastikin.

Äänestä

Se että Jeesus taivaasta tukee aasillaan, meneeköhän siihen 100 000 vuotta, pitkä matka on. Jeesus ruoskii aasiaan. Voi aasi parka..

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Niitä on useita, mutta onko jokin jota erityisesti odotat?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu