Milloin ja miten jouduitte ensimmäistä kertaa miehen väkivallan uhriksi? Kuinka kauan olitte seurustelleet? Oliko suhteessa ollut jo jotain enteitä väkivallasta kuten henkistä väkivaltaa? Liittyikö siihen provosointia, alkoholia, paranoidista mustasukkaisuutta, miehen persoonallisuushäiriö vai jotain muuta?
Olen itse niin onnellisessa asemassa, etten ole koskaan joutunut miehen väkivallan uhriksi, vaikka eräs mies on myöhemmässä suhteessaan ollut väkivaltainen ja nuorempana tappanutkin jonkun (miespuolisen). Onko jotain merkkejä, miten voin vastaisuudessakin välttyä väkivallalta? Asia kiinnostaa, koska väkivalta suhteessa näyttää olevan todella yleistä.
Olen itse niin onnellisessa asemassa, etten ole koskaan joutunut miehen väkivallan uhriksi, vaikka eräs mies on myöhemmässä suhteessaan ollut väkivaltainen ja nuorempana tappanutkin jonkun (miespuolisen). Onko jotain merkkejä, miten voin vastaisuudessakin välttyä väkivallalta? Asia kiinnostaa, koska väkivalta suhteessa näyttää olevan todella yleistä.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Jo kohta seurustelun aloitettuamme, noin 16-vuotiaina, sain ensi kertaa kokea kuristamista ja lyömistä. Kun aloin odottaa 18-vuotiaana, sain potkuja. Lapsen synnyttyä mies oli väkivaltainen ja julma. Hän on koko ajan panetellut minua ja ollut mustasukkainen ja alistava. Olemme olleet nyt naimisissa 20 vuotta, meillä on neljä lasta ja mies lyö, potkii ja kuristaa paitsi minua myös lapsia. Lapset ovat hermostuneita ja masentuneita, mutta en uskalla lähteä pois, sillä mies on uhannut tappaa, jos jätän hänet. Kenellekään en voi kertoa totuutta. Äitini on pari kertaa puuttunut lasten pahoinpitelyyn, mutta en ole myöntänyt hänelle mitään. Mustasukkaisuus ainakin liittyi asiaan heti alusta asti, provosoinniksi kelpaa vaikka vain väärään suuntaan katsominen, persoonallisuushäiriö raivokohtauksineen miehellä on myös (siis narsistinen). Alkoholi pahentaa kaikkea tätä. Olen paremmin koulutettu kuin mieheni, ja hänen on alistettava minua henkisesti ja pelolla ruumiillisesti Kaikki on aina minun syytäni. En näe ulospääsyä tilanteestani. Olen itsekin alkanut käyttää alkoholia helpotukseksi ja kohtelen lapsiani väkivaltaisesti. Aloin seurustella väkivaltaisen kanssa, koska hänen omistushalunsa sai minut luulemaan että olin rakastettu, nyt olen alkanut epäillä koko rakkautta.
Eihän tämä juttu voi olla totta. Että nainen jatkaisi vaan parisuhteessa, vaikka mies lyö myös lapsiaan. Tämän täytyy olla trolli.
Joka sana on totta. Luuletko etteivät väkivaltaiset miehet ulota ojennustaan myös lapsiin tai pura heihinkin raivoaan? Naisen on kuitenkin aina vaikeampi lähteä, mitä suurempi perhe on, kaikki tulee mutkikkaammaksi ajan mittaan. Myös naisen oma persoona muuttuu, raitis alkaa juoda, kiltti muuttuu väkivaltaiseksi myötäilläkseen miehensä kasvatusoppia. Näin on näreet ja trollit muualla.
Kunpa olisit lähtenyt suhteesta ennen kuin teille tuli lapsia! Uskoitko vakaasti, että miehesi vielä muuttuu? Ihan hirveää ajatella, että tuollaisia julmureita on olemassa. Ihmeellistä, että olet ilmeisesti fiksu ja koulutettu nainen, mutta silti teit todella tyhmän päätöksen ja jäit huonoon suhteeseen ja hankit vielä lapsiakin. Siis aivan järjenvastaista! Sitten voisin jotenkin ymmärtää, jos väkivaltaisuus olisi alkanut vasta lapsen syntymän jälkeen, mutta kun jo tiesit, millaisen miehen kanssa olit...
Itse olen todella yksinäinen eikä kukaan rakasta minua, mutta silti olen mieluummin yksin kuin painajaismaisessa suhteessa! Olen suorastaan onnellinen, että kasvoin ilman isää, koska ainakin vältyin väkivaltaiselta lapsuudelta.
Nainen jää väkivaltaiseen suhteeseen, koska on itsekin henkisesti sairas. Olematon itsetunto ja niin edelleen estää lähtemästä. älykkyyden kanssa tällä asialla ei ole mitään tekemistä... Miehen lyöminen ja solvaaminen tähtää juuri siihen, että nainen tuntisi itsensä arvottomaksi ja saisi näin tämän "valtaansa". Molemmat tarvitsevat apua... ei helppoa. Kun kuitenkin itse tajuaa tilansa ja on olemassa halu pois, niin kannatta etsiä tukijoita, vaikka sitten ulkopuolisia, jos ystäviä ei löydy. Ammattilaisilla palveluja varmasti löytyy netistäkin. Voimia kaikille uhreille!
Olen seurustellut mieheni kanssa nyt n.kaksi vuotta.
Mieheni on edelleen erittäin mustasukkainen räikeästä menneisyydestäni ja sitä juuri suurin osa riidoistamme koskevatkin...
Noin vuosi sitten mieheni muutti keskustaan asumaan ja hän alkoi käydä yhä useammin baareissa. Kerran hän sitten petti minua toisen naisen kanssa ja tästä seurasi jättimäinen riita ja tuolloin tuli ensimmäistä kertaa kuvioihin väkivalta. Olimme siis seurustelleet tuolloin noin vuoden.
Mieheni ei koskaan ollut naista lyönyt ja hän katui uskomattoman paljon.
Mutta kuten yleensä käy, niin se tapahtui uudelleen ja uudelleen... Monta, monta kertaa... Väkivalta paheni ja hän alkoi potkimaan.
Noin 3kk sitten hän löi nyrkillä silmäni mustaksi. Erosimme, mutta jo pari viikkoa sen jälkeen olimme taas yhdessä. Muutama kuukausi kesti kun hän löi minua taas. Hän on tuon jälkeen lyönyt minua useita kertoja, mutta olen liian heikko lopettaakseni suhteen.
Olen vahvasti sitä mieltä, että mustasukkaisuus ja omistushalu ovat suuria tekiöitä myös väkivallassa.
Mieheni on sairaalloisen omistushaluinen. Ennen "eroamme" jouduin soittamaan hänelle kotipuhelimesta tunnin välein, jotta hän voisi olla varma että olen kotona. En saanut poistua kotoa hänen ollessa töissä. Hän kielsi kaikki ystäväni ja jopa tupakkaa jouduin polttamaan salaa. Baareihin ei tietenkään ollut mitään asiaa ja jouduin joka yö lähtemään hänen luo kun hän baarista soitti. Nyt tilanne on kuitenkin hiukan parantunut.
Olen itsekin miettinyt, että väkivalta näyttää nykyään olevan pelottavan yleistä. Lähes poikkeuksetta kaikkia naispuolisia ystäviäni on pahoinpidelty suhteessa.
On se kumma, ettei sellaisia miehiä ikinä löydä jotka vastaisivat "kyllä" kun heiltä kysyy, että ovatko he naista lyöneet...
Sinä olet onnellisessa asemassa. Ikinä ei kannata väkivaltaiseen suhteeseen alistua.Minä tein sen ja kadun joka ikinen pävä.
Miehet ovat hyviä puhumaan, mutta valitettavan harvoin väkivalta suhteessa loppuu yhteen kertaan.
Jätä se paskiainen lopullisesti! Et ole ansainnut niin törkeää kohtelua, vaikka menneisyytesi olisi minkälainen. Mies on itse typerä petturi ja luulee siksi, että sinäkin olisit samanlainen. Olet yksinkertaisesti ihan liian hyvä miehellesi ja hän pelkää menettävänsä sinut. Tiedät itsekin, ettei väkivallalle tule loppua. Lähde pois ennen kuin on liian myöhäistä! Jos jäät suhteeseen, teet hidasta itsemurhaa, sitäkö haluat???
Tiedän, että suhteemme on mennyt täysin naurettavaksi. En osaa kunnioittaa enää miestäni, saatika itseäni. Luulempa, että juuri sen takia minun on niin vaikea päästää irti. Hän on saanut minut tuntemaan itseni täysin arvottomaksi luuseriksi ja vaikka sisimmässäni tiedän, että ansaitsen parempaa on kuitenkin tuo ajatus onnettomasta luuserista jatkuvasti mielessä.
Kuten kerroin niin minulla ei enää ole kauheasti ystäviä jotka tukisivat mikä tekee asiasta vielä vaikeamman.
Joka päivä päätän, että jätän hänet, mutta tuntuu aina olevan joku syy miksi en sitä juuri sinä päivänä tee.
Olen tosiaan vuoden jo miettinyt etten kestä tällaista ja nyt kun hyviä hetkiä alkaa olemaan aina vain harvemmin alkaa mittani tosissaan täyttyä.
Olen miljoonat kerrat miettinyt miten hänet jätän ja tulen sen varmasti tekemään vielä kesän aikana. =)
Ex-mieheni oli vakivaltainen ja itsekin mietin hanen jattamistaan useita vuosia. Yhtena paivana sen paatoksen sitten tein ja jatin hanet. Kertaakaan en paatostani ole katunut. Kadun vain sita, etten lahtenyt paljon aikaisemmin, en kuitenkaan siina tilanteessa siihen silloin pystynyt. Olen saanut elamani takaisin ja uuden ihanan kumppanin rinnalleni.
Takaan, etta jos ja kun toivottavasti lahdet vakivaltaisesta suhteestasi, parempaa on edessa. Voimia sinulle!
Sain hänet "rysän päältä" kiinni pettämisestä. Sanoessani hänelle, että: "Mitäs sä mulla tekisitkään, kun sulla nuota huoria riittää", se alkoi. Hän tarttui minusta kiinni ja pahoinpiteli järjestelmällisesti minut siihen kuntoon, että en päässyt sängystä ylös seuraavana aamuna ilman apua.
Tietenkin hän soitti heti aamusta, itki ja pyyteli anteeksi, selitteli ettei tiennyt mitä teki koska oli niin kännis jne.
Se kerta riitti minulle, en palannut hänen luokseen enää vaikka sydämessäni säti ikävä ja kipu ja kaipaus. Milloinkaan ennemmin hän ei ollut käynyt minuun käsiksi.
Nyt minulla on avomies, joka ei koskaan ole satuttanut minua. Loppu hyvin kaikki hyvin.
Tällä exälläni on nykyään uusi nainen, jota hän pahoinpitelee silloin tällöin.
Olen onnellinen, että pysyin vahvana enkä mennyt enää takaisin!!