Myös puolustusministeri patistaa suomalaisia suhtautumaan varautumiseen kansalaisvelvollisuutena!
Bensan hinta tulee pian nousemaan ja RAJUSTI!
Anonyymi-ap
14192
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Bensiinin hinta on kylläkin ollut laskusuunnassa jo jonkin aikaa.
Nyt on halpaa, mutta on puhuttu yli 50 centin korotuksesta ensi vuoden alusta EU päästökaupoista johtuen.
Uutinen 7.3.2023
"Tulevat hallituspuolueet ovat osana ilmastosopua sopineet, että bensan hinnan nousu kompensoidaan kuluttajille täysimääräisesti, tavalla tai toisella.
– Onhan sillä hintaa, mutta se on poliittinen valinta, hallituksenmuodostaja Petteri Orpo (kok) sanoi keskiviikkona Säätytalossa toimittajille".
Ei siis huolta?
Sen näkee sitten. Turha manata asioita etukäteen.
Aloittaja ehkä manaa, minä vain viileästi anlysoin olemassa olevaa ja tulevaa.
Edellisen rottahallituksen aikaansaannoksia.
Otsikointi on tämän sunnuntain msn.fi uutiset.
Äänestä perussuomalaiset ja euron pensa litra 🤣 Antti Häkkänen todellakin varoittaa lähiaikojen uhasta Suomea kohtaan mikä johtanee kutusuntoihin reservistä siis mitäpä muuta Antti voisi epäsuorasti tarkoittaa.
Suomessa on bensan hinta ollut varmaan joskus 60-70-luvuilla ollut n 2 markkaa/litrahinta.. mitäs se ny eurois tekiskään? Hintoja muutettiin markoista euroiksi lukemalla 5,94573 eli noin 6. Nyt bensa maksaa 1,60-1,80€/litra. Hullun lehmän tautia sairastavien ämmien. aikana bensa oli 2,60-2,90€/litra. Jotta turhaan siellä oppositio rääkyy, ketkut etunenässä.
Ai, että 2 markkaa ois kuus euroa?
Joskus muinoin mopopoikana pensa maksoi 76 penniä litra. Tämän päivän arvoon muutettuna se tekee n. 74 centtiä
Tässä Sebastian Tynkkysen (ps) syväluotaava analyysi Marinin ja Orvon hallitusten aikaisista bensanhinnoista:
https://www.iltalehti.fi/autouutiset/a/85127613-a2a6-4e3c-bc4e-bdc7a43be8ab
Loppuupa turha katuralli, lomamatkailu ja luontokohteiden kiertäminen.
Yritykset saavat polttoaineet vähennyksiin joten +-0. Ehkä vähennyksiä pitäisi leikata kuten myös yrityksen auton verotukseen eli auton hinnalle katto ja pienempi vähennys niin yritykset eivät ajaisi täysin turhaan ristiin paikkakunnilta toiselle.
Silmäinlumetta. Demokratian hintana menneet lumet. Menkää lumitöihin, käykää taas.
Puukaasuautot käyttöön