Työkkärit voisi lopettaa. (Te_toimistot)

Anonyymi-ap

Kovasti uudistuksia kaipaisi koko TE touhu. Itsehän olen usean vuoden jo ollut sitä mieltä, että TE-asiantuntijan (tai mitä ne missäkin on) hommat pitäisi lopettaa koska ne on turhia.

Käytännössä siis siksi, kun ihminen asioi maksajan kanssa, niin miksi siellä pitää olla kolmas osapuoli, joka tutkii ne työvoimapoliittiset edellytykset maksamiselle. Tämä pitäisi olla suoraan
maksajien homma, jolloin ne hokaisivat että eihän tässä ole mitään järkeä, jolloin sitten voisi olla hyvä mahdollisuus uudistuksiin. Tästä on kyllä pitkään puhuttu jos siirtyisi maksajalle suoraan.

Myös valtaosa asiantuntijan hommista on vain tiukan ohjeistuksen seuraamista. Tässä olisi ihan hyvä sauma automatisoida homma, jotta olisi tasapuolista. Kinkkisimmät tapaukset sitten ihan
ihmisen kautta menisi.

TE-virkailijallehan ei mitään koulutusta ole. Se on tuurista kiinni hoitaako työttömän asioita yliopistokoulutettu vai joku entinen siivooja. Tästä johtuu että yllättävän moni "asiantuntija" on aivan
pihalla. Vielä enemmän pihalla olisi jos ei olisi niitä tiukkoja ohjeita, mitä seuraa. Yleinen vitsihän sekin että TE-virkailija ei pysty paskalla käymään mikäli siihen ei ole kolmesivuista ohjetta, miten
siellä WC:ssä tulee toimia + lisäliite erityistapauksia varten.

Ja mitä noihin kustannuksiin tulee vielä, niin palkkaerot mm. tulee hiertämään paljon ja muut etuudet. Eli jos vaikka on ollut valtiolla hommissa, niin palkkasi on se ja se ja lisiin on vaikuttanut about
kaikki työkokemus. Kunnan puolella taas on vähän eri juttu mitä sinne lasketaan ja peruspalkkakin voi olla pienempi. Tämähän näkyi vaikkapa kuntakokeilujen puolella, missä oli sekä valtion että kunnan
palkkalistoilla olevia. Riippuen vaikka kummalla puolella aloitti uudessa samassa tehtävässä, voi palkassa olla isokin ero.

Virkalijalla ei juurikaan mitään vastuuta mistään. Eli jos virkailija tyhmyyttään/laiskuuttaan/huolimattomuuttaan vaikka saa aikaan sen että asiakkaalta peritään työttömyysetuudet vaikka vuoden ajalta,
niin se käännetään asiakkaan viaksi tavalla tahi toisella ja ainoa kärsijä on se asiakas itse.

EDIT: Onhan näitä vaikka mitä vielä lisää. Itsellä aika läheinen kokemus taustalla pitkältä ajalta tuossa touhussa sivustaseuraajana ja itse tehden.

37

378

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      TE-toimistojen olemassaolon tärkein tehtävä on estää työttömyyden nousu.
      Voidakseen suoriutua annetusta yhteiskunnallisesta tehtävästänsä TE-toimiston on oltava tyly ja ankara isäntä. Silloin ihmiset pysyvät huonoissakin töissä ja työpaikoissa mieluummin kuin heittäytyvät työttömiksi. Ilman TE-toimistoja työttömiä olisi ainakin 1,5 miljoonaa.
      Nyt kun on huonosti työmarkkinoilla tarjolla uusia työpaikkoja se haittaa eniten jo työssä olevia. Työpaikan vaihtaminen parempaan ei ole helppoa. Sen sijaan pitkäaikaistyöttömälle on lähes sama onko lama tai korkeasuhdanne. He eivät työllisty vaikka työpaikkoja olisi tarjolla biljoonittain, Pitkäaikaistyöttömän stigma on ja pysyy.
      Työnantajat ja jopa työssäkäyvät pitävät pitkäaikaistyöttömiä avuttomina surkimuksina ja työntekoa vieroksuvina elämäntapatyöttöminä.

    • Anonyymi

      On niissä virkailijoissa hyviäkin, mutta kun keinovalikoima koko ajan vähenee, turha heitä syyllistää.

      Pahin virhe on tuon velvoitetyöllistämisen poisto vuoden jälkeen Ahon hallituksen aikana.

    • Anonyymi

      Älä nyt viitti lässyttää levottomia, jos virkailijat ovat niin kouluttamattomia ja osaamattomia kuin mitä väität niin mikset itse ole hakeutunut kyseisiin virkoihin kun kerran mitään ei vaadita?

      • Anonyymi

        kenties ei ole analysointipohdinnoissansa edennyt niin pitkälle. On jumissa nykyisen
        totuusmallinsa hiomisen kanssa,


    • Anonyymi

      Työkkärit loppuvat 1.1.2025, joten toiveesi toteutuu.
      TE-palvelut siirtyvät siten kuntien holhoustoimelle, joten asiakkaan työllistyminen vaikeutuu entisestään.

      • Anonyymi

        Mitä lie olet syönyt tai juonut niin harhat on vakavat!!!
        Vai tulee 1.1.2025 työllistymistä vaikeuttavat ja jopa estävät toimenkuvat voimaan?


      • Anonyymi

        Edelleenkin se työllistyminen on pitkälti omista toimista ja aktiivisuudesta kiinni


    • Anonyymi

      työttömyyskoneistoa syö miljardeja vuosittain
      jos tilalle tulisi vaikkapa se 560e/kk perusturva työttömille ja kaikki te toimistot ja niiden johdannaiset lopetettaisiin ja kaikki "työttömyys" rakennukset,toimistot,pakkotyöpaikat,virkaillijat,työntekijät,ohjaajat,sihteerit,valvojat,keskustelijat jne jne, lakkautettaisiin, työttömyys olisi rajusti pienempi ja säästyisi miljardeja, työttömien elämänlaatu paranisi ja pääsisivät helpommin töihin halutessaan

      • Anonyymi

        Jep.


      • Anonyymi

        Tämä hyvä, kannatetaan!


      • Anonyymi

        mutta työkkärien tarkoitushan on toimia suurena pelotteena. Tulppana etteivät ihmiset jätä työtänsä ja työpaikkoja ja siirry lonkkaa vetämään yhteiskunnan eläteiksi. Siksi toiseksensa 560e/kk ei riitä elämiseen ilman muita tukia. tuo 560e/kk uppoaa jo assunnon vuokraan eikä riitäkään, 560e/kk on pieru sademetsässä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä hyvä, kannatetaan!

        Ai täälläkö ne valtakunnan asiat päätetään? Suomi24'ssä Huutoäänestyksellä? Sama komitea joka ilmoitti että työnhakuvelvollisuus poistuu elokuussa 24?


      • Anonyymi

        ",virkaillijat,työntekijät,ohjaajat,sihteerit,valvojat,keskustelijat jne jne, lakkautettaisiin"

        Ai että kun virat lakkautetaan ja nämä virkailijat jää työttömiksi niin se vähentää työttömyyttä? 😆


      • Anonyymi

        Sovitaan että saat sen 560 eikä sitten muuta, kelpaako?


    • Anonyymi

      Yksi suuri ryhmä ovat ulkomaalaiset työttömät. He eivät valitettavasti ilman virkailijaa ja apuja pärjää. Kielikoulutus on suurta, joten tuo jo estää aloittajan suunnitelmat. Suuri osahan pärjää itsenäisesti, mutta onhan se kiva, että kuulumisia kysellään.

    • Anonyymi

      "Virkalijalla ei juurikaan mitään vastuuta mistään. Eli jos virkailija tyhmyyttään/laiskuuttaan/huolimattomuuttaan vaikka saa aikaan sen että asiakkaalta peritään työttömyysetuudet vaikka vuoden ajalta,
      niin se käännetään asiakkaan viaksi tavalla tahi toisella ja ainoa kärsijä on se asiakas itse."

      Kyllä se on pelkästään työnhakijan epärehellisyys ja tyhmyys joka takana kun ei ilmoita asioitaan. Ihan väärinkäyttökö sulla siis taustalla? Jo työttömäksi ilmoittautumislomakkeessa vakuuttaa että on ilmoittanut tietonsa oikein. On tyhmyyttä luulla että se jää tutkimatta. Ainoa kärsijä on just se epärehellinen itse.

      • Anonyymi

        "Virkalijalla ei juurikaan mitään vastuuta mistään. Eli jos virkailija tyhmyyttään/laiskuuttaan/huolimattomuuttaan vaikka saa aikaan sen että asiakkaalta peritään työttömyysetuudet vaikka vuoden ajalta,
        niin se käännetään asiakkaan viaksi tavalla tahi toisella ja ainoa kärsijä on se asiakas itse."


        Ei ne ehdointahdoin ketään karensseihin ja sanktioihin laita, kyllä siinä on pääosassa se työnhakija itse aikaansaamassa näitä tilanteita. Säännöt on selvät ja niitä noudattamalla pärjää.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Virkalijalla ei juurikaan mitään vastuuta mistään. Eli jos virkailija tyhmyyttään/laiskuuttaan/huolimattomuuttaan vaikka saa aikaan sen että asiakkaalta peritään työttömyysetuudet vaikka vuoden ajalta,
        niin se käännetään asiakkaan viaksi tavalla tahi toisella ja ainoa kärsijä on se asiakas itse."


        Ei ne ehdointahdoin ketään karensseihin ja sanktioihin laita, kyllä siinä on pääosassa se työnhakija itse aikaansaamassa näitä tilanteita. Säännöt on selvät ja niitä noudattamalla pärjää.

        Kyllä jotkut laittaa, ihan vittumaisuuttaan, ilman syytä. Jos työklärin työntekijä on jäänyt kiinni virheestä, niin se kostetaan. Pieni sielu, pieni mu...


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä jotkut laittaa, ihan vittumaisuuttaan, ilman syytä. Jos työklärin työntekijä on jäänyt kiinni virheestä, niin se kostetaan. Pieni sielu, pieni mu...

        Hölöhölö, lait ja säännöt sitoo niitäkin


    • Anonyymi

      Nehän lopetetaankin vuoden vaihtuessa. Toiveesi toteutuu.

    • Anonyymi

      Joo, ja kunnat jatkaa samaa pelleilyä kuten ennenkin. Samat työntekijätkin pysyy, suojatyöpaikka.

    • Anonyymi

      Olet oikeassa. Yliopistokoulutettu käytäntöä ymmärtämätön idiootti sinun asioita työkkärissä hoitaa. Saisi lakkauttaa koko paskan.

      • Anonyymi

        tjaa. On kuitenkin 10 kymmenen kertaa fiksumpi kuin keskiverto työtön.
        Hyvä asia että uudistuksen myötä kunnille siirtyvä työttömyyden hoito paranee.
        Käytännössä asiointipapaikat ja toimistot tuplaantuvat. Kasvotusten kohtaaminen
        lisääntyy. Piilottelu ja välttely tulee paljon vaikeammaksi. On työttömiä jotka ilahtuvat
        kun tapaamiset lisääntyvät. Toki on heitäkin joille täydellinen radiohiljaisuus ja tapaamattomuus työvoimavirkailijan kanssa on sitä oikeata ja laadukkainta työttömyyttä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        tjaa. On kuitenkin 10 kymmenen kertaa fiksumpi kuin keskiverto työtön.
        Hyvä asia että uudistuksen myötä kunnille siirtyvä työttömyyden hoito paranee.
        Käytännössä asiointipapaikat ja toimistot tuplaantuvat. Kasvotusten kohtaaminen
        lisääntyy. Piilottelu ja välttely tulee paljon vaikeammaksi. On työttömiä jotka ilahtuvat
        kun tapaamiset lisääntyvät. Toki on heitäkin joille täydellinen radiohiljaisuus ja tapaamattomuus työvoimavirkailijan kanssa on sitä oikeata ja laadukkainta työttömyyttä.

        Mihin perustat tällaisen väitteen, että työkkärin narisija on fiksumpi kuin työtön? Luuletko että jos hän olisi fiksu ja osaava, ettei hän olisi muualla töissä kuin suojatyössä, joka on turhaa. Jos Suomessa olisi työpaikkoja, niin työttömyys poistuisi ja koko työkkärin merkitys paljastuisi olleen täysi nolla . Samaten työttömyys vähenisi, jos kaikki sairaat pakotettaisiin lääkäriin ja hakeutumaan sairaslomalle ja päättämään työnhaku.

        On totta että yhteiskunnassamme on niin onnettomia ressukoita, että ne tarvitsevat kädestä pitäen palvelua paikan päällä. Heidän yksinäinen elämä saa tyydytystä kun saa tavata edes jotain työkkärin narisijaa asiassa joka normaaleilla ihmisillä hoituu etänä. Mutta ongelmahan ei poisti tällä tapaamisella, vaan se piilotetaan. Ongelma on siis kyseisen työttömän kyrpämöiyys ja kyvyttömyys rakentaa ihmissuhteita. Eikö silloin työttömyyden syy ole selvillä ja työkkäri on väärä taho asiaan sekaantumaan?

        Väität että piilottelu ja välttely vaikeutuu, mutta luuletko että kukaan piilottelija ja välttelijö ei skarppaa siellä tapaamisella? Totta kait skarppaa ja peittää totuutta. Siellä hän on ihan muu kuin totuus on. Pitäisi siis tehdä yllätyskäyntejä työttömän kotiin ja elämään. Stalkata häntä ja tehdä raportti esimerkiksi toimintakyvystä ja muista työttömyyden syistä.

        Työkkärin tehtävä ei ole ilahduttaa jotain muutamaa kehityksen kelkasta pudonnutta yksinäistä reppanaa tapaamisilla, vaan tarjota työttömille suoraviivaista apua jotta pääsevät tilanteessaan eteen päin. Se tehokas apu ja ohjaus ei ole mahdollista tapaamisilla.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        tjaa. On kuitenkin 10 kymmenen kertaa fiksumpi kuin keskiverto työtön.
        Hyvä asia että uudistuksen myötä kunnille siirtyvä työttömyyden hoito paranee.
        Käytännössä asiointipapaikat ja toimistot tuplaantuvat. Kasvotusten kohtaaminen
        lisääntyy. Piilottelu ja välttely tulee paljon vaikeammaksi. On työttömiä jotka ilahtuvat
        kun tapaamiset lisääntyvät. Toki on heitäkin joille täydellinen radiohiljaisuus ja tapaamattomuus työvoimavirkailijan kanssa on sitä oikeata ja laadukkainta työttömyyttä.

        Ja veikkaan että kuntien talous ei kestä tätä tapaamista, koska se on kallista ja turhaa .


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja veikkaan että kuntien talous ei kestä tätä tapaamista, koska se on kallista ja turhaa .

        Veikkaa vaan mutta oli niin tai näin niin työnhakijaksi ilmoittautuneen velvoitteet jatkuu. Tavalla tai toisella


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Veikkaa vaan mutta oli niin tai näin niin työnhakijaksi ilmoittautuneen velvoitteet jatkuu. Tavalla tai toisella

        Jatkuu varmasti, mutta tapaamiset ei. Ei ne ole laillisia muutenkaan .


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jatkuu varmasti, mutta tapaamiset ei. Ei ne ole laillisia muutenkaan .

        Ei tapaamisissa ole mitään laitonta, niiden tarkoituksenmukaisessa välttelyssä sitävastoin on


    • Anonyymi

      Voi tulla yllätyksiä tässä suhteessa. Yt:t alkaa nyt vasta ja säästötavoite 37 milj. Valtakunnan tasolla. Suurin menoerä organisaatioissa on henkilöstökulut, varsinkin kun koko porukka asiantuntijoita.

      • Anonyymi

        Niin ja valtion osuus aikaisintaan vuonna 2027? Kunnat siihen asti omillaan. Ihan hyvä, niin eipä luulisi olevan varaa turhuuksiin.


    • Anonyymi

      Voi olla vaikea hakea työttömän töitä jos firman työyhteisö ei halua ketään vaarantamaan heidän ylitöitään.

      Kokemusta on...

      • Anonyymi

        Onko siinä ongelmaa jos firmalla menee niin hyvin että on varaa maksaa ylitöistä.
        Normijärkiselle ihmiselle riittää 8 tunnin työpäivä. On elämässä muutakin kuin työ ja raha.
        Fiksu ei rikastu ylitöiden teolla. Se on itsensä polttamista..
        Yritysten määrä ei ole vakio. Joka vuosi perustetaan uusia firmoja ja myös firmoja kuopataan multiin (omistaja eläköityy ilman jatkajaa, konkurssit, suhdanteet, epäonni yms) .Kilpailukykyiset firmat pysyy pystyssä pitkään (hyvät tuotteet, hyvät omistajat, hyvät työntekijät,Itsensä kehittäminen, suhdeverkostojen rakentelu yms).


    • Anonyymi

      Ajatella, heti kun toivoit että TE-toimistot lopetetaan niin heti kävikin niin! Olet melkoinen mestari!

      • Anonyymi

        Ei ne lopu, siirtyy vain kuntaan.


    • Anonyymi

      Juu, nuo pitäisi lopettaa pysyvästi.

    • Anonyymi

      kun lakkauttaa koko työkkäribisneksen sääästy valtavasti rahaa.

      • Anonyymi

        Miten alettaisiin tuumasta toimeen?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Taas syytöntä illlllkkaa rangaistiin

      Niin se vain paha saa palkkansa ja rääsyämiselle ja räkimiselle laskettiin hinta. Ottaisi nyt tuo onneton lusikan kauni
      Haapavesi
      83
      1549
    2. Kadun transhoitoja - Suomalainen dokkari kertoo yhden ihmisen tarinan: "Miks oon ikinä..."

      Mielenkiintoinen dokkari tv:ssä. Sametti poistatti rintansa, kohtunsa ja munasarjansa ja eli vuosia miehenä. Pitkään pä
      Maailman menoa
      68
      1342
    3. Asunnottomuus lisääntyy

      Petteri Orpon hallituksen leikkaukset ihmisoikeusjärjestö Amnestyn syynissä. Jokaisella on oikeus omaan kotiin. Jopa työ
      Maailman menoa
      214
      1311
    4. Vähemmän metsien hakkuita, enemmän sähköautoja

      Siinä ilmastopaneelin neuvot tiivistettynä kuinka Suomi saavuttaa ilmastotavoitteensa. https://yle.fi/a/74-20155596 "S
      Maailman menoa
      231
      1281
    5. Sun ajatttelu tuo vaan julmuutta mut kukaan muu nainen ei voi korvaa sua

      Mut sun ajattelu saa mut itsetuhoseks ja uhmaan lakiakin😭😭💀 Se väärinymmärryksen määrä on käsittämätöntä. Helpottais
      Ikävä
      12
      1090
    6. Sulle on tullut

      Viesti mesessä, tietääkseni. Olis ihan kiva saada vastauskin sulta, kaunis nainen😊 Mieheltä
      Ikävä
      104
      1049
    7. Olen rakastunut sinuun mies edelleen

      Meidän yhteys on jossain ihan muualla kuin netissä, muistetaan se. Kaunista päivää sinulle 😍
      Ikävä
      134
      999
    8. Minä pyydän,

      jos yhtään minua haluat, näytä se jotenkin. Kosketa tai sano jotain joka rikkoo rajoja. Ota vaikka olematon roska hiuksi
      Ikävä
      65
      963
    9. Oletko loukannut

      Oletko loukannut tarkoituksella kaivattuasi?
      Ikävä
      89
      943
    10. Ihmeelliseltä pikkunaiselta....

      Jatkakaa vaikka tässä jos on jotain mitä joku haluaa että mä näen... En jaksa, eikä mua kiinnosta sitä jätti ketjua t
      Ikävä
      123
      848
    Aihe