Miksi aina samat?

Miksi ihmiset äänestää vuodesta toiseen kepua,kokoomusta ja demareita?

Nämä sitten vähän eri hallituskokoonpanoissa johtaa maata ja työttömyys pysyy korkeana jo viidettätoista vuotta.

Itse en ainakaan äänestä ketään näistä.

Sehän olisi kuin antaisi hyväksyntänsä heidän harjoittamalleen massatyöttömyyspolitiikalle.
3427
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Samaa miettinyt itse. Kallistuisin ehkä silti kokoomusjohtoiseen hallitukseen. Sellaista ei vielä ole ollut. Muutenkin tuntuvat järkevimmiltä kuin perinteiset kepu ja sdp. Kepu ajaa lähinnä maatalouden puolia ja sdp haluaa tehdä suomesta virkamiesvaltion jossa kukaan ei tee mitään tuottavaa.

Äänestä
  • Pyh! Samaa asiaa olen ajatellut minäkin.
    Mitään muutosta ei ole eikä tule jos ihmiset ovat niinkuin ovat massaihmisiä, eli eivät ajattele omilla aivoillaan.
    Nähkää ja todetkaa!
    Muutosta ei tule jos äänestätte kolme suurinta rahapuoluetta.
    He saavat eniten veronmaksajilta kiristettyä puoluetukea jne. Niillä rahoilla sitä levitetään propagandaa.
    Eikä EU:sta tule apua Suomelle, vaan sinne Brysselin byrokraateille joudumme vastaisuudessa maksamaan jopa 6-kertaisesti nykyiseen verrattuna.
    Maksut lisääntyvät ja sitten sieltä Brsysselistä anotaan joitain jämiä tilalle. Voi pojat mihin liemeen on suomalaiset sitoutuneet unionin jäösenyyden myötä.
    Työpaikat karkaavat järjestään ulkomaille ja siellä lapsityövoimalla teetetään halvalla.

    Äänestä

Vain kaikista tolloimmat vähäosaisista (työttömät, opiskelijat, eläkeläiset) äänestävät kokoomusta, keskustaa tai rkp:tä. Eikö teidän kaaliinne mahdu, että he ajavat vain hyväosaisten ihmisten asioita? Suomessa suurimmat verot maksavat nimenomaan ne, joilla on ennestäänkin onnettomat tulot ja nämä puolueet ovat juuri tällä asialla. Vasemmistoliitto on meidän puolueemme. Joka muuta väittää, ei asioista tiedä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


opi jo ! kirjoitti:

Miksi ihmiset äänestää vuodesta toiseen kepua,kokoomusta ja demareita?

Nämä sitten vähän eri hallituskokoonpanoissa johtaa maata ja työttömyys pysyy korkeana jo viidettätoista vuotta.

Itse en ainakaan äänestä ketään näistä.

Sehän olisi kuin antaisi hyväksyntänsä heidän harjoittamalleen massatyöttömyyspolitiikalle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu