Petetty olo

Moi
Kokeilen nyt kirjoittaa, asioita mitä tunnen ja käyn läpi. Toivon et tästä saan jotain apua tähän tilaan ja ettei seinät kaadu joka minuutti päälleni. Vaikka hän tuhosi minut täysin niin siitä huolimatta en pysty ikinä vihaamaan häntä koska rakkauteni häntä kohtaan tulee aina olemaan suurempi kun vihani…

Nainen jota rakastin eniten tässä maailmassa ja tein kaikkeni jotta tuen häntä ja ettei hän jäisi yksin. Kaikesta huolimatta minulla ei ollut mitään sanaa. Hän koki itsensä paremmaksi jatkaa yksin ja ilmoitti siitä vaan minulle, että hän jatkaa omaa polkua. Voinko olla niin sokea vuosien suhteessa, että olen tuntenut väärän henkilön täysin ja aivan itseensä ajattelevan henkilön joka ei ajattele kun omaa napaansa ja millään muulla ei ole väliä! Olen viettänyt lukemattomia unettomia öitä vaan ajatellen häntä. Olen tukenut häntä, henkisesti, fyysisesti ja taloudellisesti. Yrittänyt aina löytää apua miten voin helpottaa hänen oloaan. Miten minulla ei ollut mitään arvoa tai kunnioitusta edes sen vertaa, että olisimme edes jutelleet ja keskustelleet asiasta, että miten meidän kannattaa toimia, kun tilanne on, mikä on.


Olen vaan niin kadoksissa enkä tiedä mitä tehdä, kyllä tiedän et aika parantaa haavat mutta voiko mulle joku sanoa et milloin, pliis sanokaa mulle aika milloin voin hengittää normaalisti, herätä normaalisti, ajatella normaalisti ja elää elämääni normaalisti…

Koen itseni niin hyväksi käytetyksi, että en voi edes sanoilla kuvailla. Olen uhrannut elämässäni paljon ja tosi suuria asioita ihan vaan sen takia, että pidän hänen kädestään kiinni ja nostan hänet aina kun hän kaatuu. En antanut mahdollisuutta edes, että jätän hänet vaikka kuinka vaikeaa hänellä oli, henkisesti, fyysisesti ja myös taloudellisesti. Koska suhde perustuu arvostukseen, tukeen ja läsnä oloon. Minun maailmassani suhteessa on alamäkiä ja ylämäkiä ja ne tekevät meistä vahvempia huomiseen. Suhteen iso osa on myös uhrata asioita jotta voidaan rakentaa parempaa huomista. Huomista ei voida ikinä rakentaa jos vaan ajattelee itseään ja omia kiinnostuksia. Tärkeintä on, tukee toinen toistaan, kun olemme yhdessä tässä veneessä ja minä olen hänelle tuki ja turva ja myös hän on minulle tuki ja turva. Olen vaan ollut täysin sokea ja uhrannut vuosia ihan turhaan ja menettänyt samalla paljon. Nyt tajuan ettei mikään ollut sen arvoista ja hän ei olisi ansainnut millään tavalla rakkauttani häntä kohtaan. Hän jätti minulle sellaisen haavan, että en pysty luottamaan kenenkään naiseen…

Tiedän sen, että tulee hetki, jolloin hän tulee katumaan päätöstään ja suuresti! Katsoo peiliin, sanoo itsellensä mitä tuli tehtyä ja päästettyä käsistäni. Surullisinta tässä tulee olemaan se, että itse olen kaukana hänestä ja meidän haaveistamme…
6284
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat
Aloittaja

Miten tässä nyt miten kannattaa toimia ja kuinka saada itsensä kasaan?

Äänestä

Terveellä tavalla itsekäs tulisi osata olla, ja se on paha rakentaa omaa elämäänsä täysin toisen varaan, kun on ihan fifty-sixty kumpi toisen luota lähtee, milloin lähtee ja lähteekö omasta halustaan vai loppuuko vaikka elämän aika kesken.

Sometimes you have to forget what's gone, appreciate what still remains, and look forward to what's coming next. - Will Smith

Tosin ennen kuin antaa menneiden olla menneitä niistä on hyvä ottaa opiksi.

Tsemppiä.

Äänestä

Eli rakensit oman identiteettisi ja elämäsin täysin toisen varaan. Ja nyt uhriudut ja itket kun sun ainoa identiteetti lähti. Mitä jos kokeilisit rakentaa omaa elämääsi.

Äänestä
Aloittaja

En missään vaiheessa rakentanut identiteettiäni hänen varaan! Rohkaisin häntä monesti et me ollaan myös omalla tasolla yksilönä ja et meillä on myös omat ystävä suhteet ja ei me voida elää sillä et toinen odottaa toista vaan! Elämää on myös parisuhteen ulkopuolella

Äänestä

Etäisyyden otto (aika) yleensä auttaa avaamaan silmiä asioille, joiisa eli toisen kanssa. Toisille aika kultaa muistot, toisille voi toisen tavat ja tapa toimia olla se syy, miksi toiselle ei anna sitä arvoa, mitä toinen ansaitsee.

Meitä on moneksi ja jokaisella on oma tapa läpikäydä asioita läpi ja löytääkö sieltä sen totuuden vai suojaako itseään niin, että totuus jää kokematta ja jää elämään harhoissaan? Aika voi olla monen totuuden synnyttäjä?

Toisen teoilla on lopulta paljonkin merkitystä ja se ihastus/ rakkaus voi muuttaa muotoa ymmärryksen myötä paljonkin toiseen suuntaan? Monesti se voi olla halusta ymmärtää asioita oikein tai väärin? Oppiiko virheistään kuinka ja mitä jne.

Äänestä
Aloittaja

Eilen selvisi, että on hän pettänyt mun selkäni takana!!!! Nyt selvisi juuri syy siihen ”omaa polkua”

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Letthem kirjoitti:

Moi
Kokeilen nyt kirjoittaa, asioita mitä tunnen ja käyn läpi. Toivon et tästä saan jotain apua tähän tilaan ja ettei seinät kaadu joka minuutti päälleni. Vaikka hän tuhosi minut täysin niin siitä huolimatta en pysty ikinä vihaamaan häntä koska rakkauteni häntä kohtaan tulee aina olemaan suurempi kun vihani…

Nainen jota rakastin eniten tässä maailmassa ja tein kaikkeni jotta tuen häntä ja ettei hän jäisi yksin. Kaikesta huolimatta minulla ei ollut mitään sanaa. Hän koki itsensä paremmaksi jatkaa yksin ja ilmoitti siitä vaan minulle, että hän jatkaa omaa polkua. Voinko olla niin sokea vuosien suhteessa, että olen tuntenut väärän henkilön täysin ja aivan itseensä ajattelevan henkilön joka ei ajattele kun omaa napaansa ja millään muulla ei ole väliä! Olen viettänyt lukemattomia unettomia öitä vaan ajatellen häntä. Olen tukenut häntä, henkisesti, fyysisesti ja taloudellisesti. Yrittänyt aina löytää apua miten voin helpottaa hänen oloaan. Miten minulla ei ollut mitään arvoa tai kunnioitusta edes sen vertaa, että olisimme edes jutelleet ja keskustelleet asiasta, että miten meidän kannattaa toimia, kun tilanne on, mikä on.


Olen vaan niin kadoksissa enkä tiedä mitä tehdä, kyllä tiedän et aika parantaa haavat mutta voiko mulle joku sanoa et milloin, pliis sanokaa mulle aika milloin voin hengittää normaalisti, herätä normaalisti, ajatella normaalisti ja elää elämääni normaalisti…

Koen itseni niin hyväksi käytetyksi, että en voi edes sanoilla kuvailla. Olen uhrannut elämässäni paljon ja tosi suuria asioita ihan vaan sen takia, että pidän hänen kädestään kiinni ja nostan hänet aina kun hän kaatuu. En antanut mahdollisuutta edes, että jätän hänet vaikka kuinka vaikeaa hänellä oli, henkisesti, fyysisesti ja myös taloudellisesti. Koska suhde perustuu arvostukseen, tukeen ja läsnä oloon. Minun maailmassani suhteessa on alamäkiä ja ylämäkiä ja ne tekevät meistä vahvempia huomiseen. Suhteen iso osa on myös uhrata asioita jotta voidaan rakentaa parempaa huomista. Huomista ei voida ikinä rakentaa jos vaan ajattelee itseään ja omia kiinnostuksia. Tärkeintä on, tukee toinen toistaan, kun olemme yhdessä tässä veneessä ja minä olen hänelle tuki ja turva ja myös hän on minulle tuki ja turva. Olen vaan ollut täysin sokea ja uhrannut vuosia ihan turhaan ja menettänyt samalla paljon. Nyt tajuan ettei mikään ollut sen arvoista ja hän ei olisi ansainnut millään tavalla rakkauttani häntä kohtaan. Hän jätti minulle sellaisen haavan, että en pysty luottamaan kenenkään naiseen…

Tiedän sen, että tulee hetki, jolloin hän tulee katumaan päätöstään ja suuresti! Katsoo peiliin, sanoo itsellensä mitä tuli tehtyä ja päästettyä käsistäni. Surullisinta tässä tulee olemaan se, että itse olen kaukana hänestä ja meidän haaveistamme…

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu