Jonkilainen mollukka siis.
Täysikuu on tänä yönä tosi iso.
Anonyymi-ap
10221
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Täysikuu oli sunnuntaina 15 päivä. Kuun vasemmalla puolella on Mars jonne Matt Damon jäi joksikin aikaa kun ne luuli että hän kuoli mutta kun selvisi että olikin elossa hakivat hänet pois, siitähän tehtiin elokuvakin...🤔
Oli muttei mene ohi yhdessä yössä.
On se iso, valtava suorastaan.
Kiitos että huomasit myös.
No kyllähän asioita huomaa,
kun välittää eikä ole tunteeton ja sokea.
Tulevana viikonloppuna on talvipäivänseisaus. Minun yölliset uneni ovat ainakin olleet mielikuvituksellisia.
Ja siitä alkaa joulunaika, eli hyvin voimakkaat energiat nyt.
Haluatko kertoa unistasi?
Usein liittyy entiseen ammattiini rekkakuskina. Mutta mielikuvituksellisia.
Joo se on panojuhlan aika