Olisimme olleet avomieheni kanssa kohta kolme vuotta yhdessä, mutta nyt olemme eronneet. Kohta on muutto edessä. Nyt olen alkanut syyttää itseäni kaikesta, vaikka tiedän, ettei kaikki voi olla minun vikaani, eikä miehenikään ole sitä mieltä.
En tiedä, olenko koko suhteen aikana rakastanut miestä ollenkaan. Ajauduimme suhteeseen aika pitkälti, koska muitakaan ei ollut siihen mennessä löytynyt. Näin siis kummankin taholla. Yhdessä vaiheessa käyttäydyin miestä kohtaan todella inhottavasti - haukuin ja arvostelin koko ajan jne. Onneksi osasin lopettaa sen, mutta jälkikäteen (ja silloinkin) tuntuu ihan kauhealta. Syynä oli oma vaikea elämäntilanteeni, jonka purin mieheen, mutta eihän niin tietenkään saisi tehdä...
Muutin yhteen miehen kanssa suoraan lapsuudenkodista, eikä taloudenpito muutenkaan ole vahvimpia puoliani. Tiedän, että olen todella huono siivoamaan jne., ja on ihan oikeutettua, että mies valittaa siitä minulle. Syy on siis jälleen minun.
Toki miehessäkin on puolia, jotka häiritsevät minua, eikä hänenkään kanssaan eläminen/seurusteleminen niin helppoa ole. Kuitenkin pidän hänestä todella paljon, ja hän on teoriassa lähes ihannemies. Miksi en kuitenkaan osaa rakastaa häntä? Oikeastaan en varmaan missään vaiheessa ole rakastanut miestä todella, olen vain halunnut oppia rakastamaan häntä. Toki olen vähän oppinutkin, mutta todellinen rakkaus kuitenkin puuttuu. Miksi?
Olenko oikeasti tunnevammainen ja hankala ihminen, joka ei osaa välittää kenestäkään vai olenko vain seurustellut täysin väärän ihmisen kanssa? Onko minullakin vielä mahdollisuus rakastua oikeasti? Ansaitsenko minä ketään?
Tiedän, että tässä tekstissä ei ollut mitään järkeä, mutta teki vain mieli purkaa ajatuksiaan, vaikka ne älyttömiä ovatkin...
En tiedä, olenko koko suhteen aikana rakastanut miestä ollenkaan. Ajauduimme suhteeseen aika pitkälti, koska muitakaan ei ollut siihen mennessä löytynyt. Näin siis kummankin taholla. Yhdessä vaiheessa käyttäydyin miestä kohtaan todella inhottavasti - haukuin ja arvostelin koko ajan jne. Onneksi osasin lopettaa sen, mutta jälkikäteen (ja silloinkin) tuntuu ihan kauhealta. Syynä oli oma vaikea elämäntilanteeni, jonka purin mieheen, mutta eihän niin tietenkään saisi tehdä...
Muutin yhteen miehen kanssa suoraan lapsuudenkodista, eikä taloudenpito muutenkaan ole vahvimpia puoliani. Tiedän, että olen todella huono siivoamaan jne., ja on ihan oikeutettua, että mies valittaa siitä minulle. Syy on siis jälleen minun.
Toki miehessäkin on puolia, jotka häiritsevät minua, eikä hänenkään kanssaan eläminen/seurusteleminen niin helppoa ole. Kuitenkin pidän hänestä todella paljon, ja hän on teoriassa lähes ihannemies. Miksi en kuitenkaan osaa rakastaa häntä? Oikeastaan en varmaan missään vaiheessa ole rakastanut miestä todella, olen vain halunnut oppia rakastamaan häntä. Toki olen vähän oppinutkin, mutta todellinen rakkaus kuitenkin puuttuu. Miksi?
Olenko oikeasti tunnevammainen ja hankala ihminen, joka ei osaa välittää kenestäkään vai olenko vain seurustellut täysin väärän ihmisen kanssa? Onko minullakin vielä mahdollisuus rakastua oikeasti? Ansaitsenko minä ketään?
Tiedän, että tässä tekstissä ei ollut mitään järkeä, mutta teki vain mieli purkaa ajatuksiaan, vaikka ne älyttömiä ovatkin...
Vastaukset 4
Vanhimmat
..että jossain on se oikea jokaiselle tai ainakin jokaiselle, joka nyt ei välttämättä erakoksi ryhtymisestä haaveile. Sen Oikean lisäksi sitten on niitä Melkein Oikeita, joihin "paremman puutteessa" sitten retkahdamme.
Ja tämän kirjoitti toinen "tunnevammainen" ;) Arvaas, ottaako päähän, kun olen nyt jonkin aikaa tehnyt tuttavuutta miehen kanssa, joka muuten olisi aaaaivan minun ihannemies, mutta ne hampaat!! Tai osan niistä puuttuminen! Ja jäljellä olevatkin tooosi huonossa kunnossa. Ja hengityksen hajun voi jokainen arvata.
Mutta luonne on mitä jaloin ja ihanin...
Paha sitä on mennä toiselle suosittelemaan hampilääkäriin menoakaan.
Et ole tunnevammainen, vain väärän ihmisen kanssa.
Näin itse ainakin uskon, sillä "ex-säätö" haukkui kovasti tunnevammaiseksi kun laitoin pelin poikki koska mies ei ollut "se oikea". Turha kuluttaa elämäänsä väärien ihmisten kanssa... !! :)
tsEmppiä
...ei kannata "kitua". tein itse niin 7 vuotta ja nyt on ero. Tiedän, että minussa ei ole pelkästään vikaa, sillä mieheni on pitänyt peliä toisen kanssa. Enkä saisi tätäkään konetta käyttää. Kamalaa kuunnella haukkuja koko ajan, kun mies yrittää häätää pois. Talo on myyty ja minulla kohta oma. Miksi siis vielä syyllistää lisää. Onneksi on ystäviä!
..päin olet..?=) Tiedän pariskunnan jossa miehellä hieman.. Hmm.. Huonot hampaat..=) Ja vaikka on tosi mukava varmasti niin kyllä muakin hiukan haittaisi se kaluston kunto. Hassua miten pienistä seikoista onni voi olla kiinni..=)