Eilen oli vuoden pisin yö ja lyhin päivä

Sitä ovat edeltäneet germaaninen valon juhla 13. joulukuuta ja roomalainen saturnalia 17. joulukuuta. Mutta nyt 21. joulukuuta, talvipäivänseisauksena, yö on pisimmillãän ja päivä lyhimmillään. Baltiasaa oli tapa tyoda talvipäivänseisauksena suuri kuusi keskelle kylää ja koristella se kauttaaltaan oljilla, minkä jälkeen kuusi sytytettiin tuleen ja annettiin palaa karrelle mikä myöhemmin kiellettiin koska se ei ollut paloturvallista. Seuraava juhla on suomalainenjoulu 24. joulukuuta sekä yule ja saturnalia 25. joulukuuta ja nuutinpäivä 13. tammikuuta.
7172
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

"Eilen oli vuoden pisin yö..."

Joo totta! Minulta oli tullut pisit housuun.

Äänestä

Lätty umpeen.

Äänestä

Vanhoista kansanrunoista löytyy päättymättömän yön eli ikitalven tarina siitä kuinka pohjolan noita varastaa auringon ja kuun maailmanpuun oksilta ja piilottaa ne joko vuoren tai kalan vatsaan mistä seuraa pimeys ja kylmä. He kuitenkin valitsevat sankarin, joka lähtee matkaan etsimään varastettuja taivaan valoja, ja vapautettuaan ne vatsasta sankari palauttaa auringon ja kuun takaisin maailmanpuun oksille. Mutta liian ylhällä ne loistavat vain rikkaaailla, liian alhaalla vain köyhille ja ainoastaan vain keskellä ne loistavat valoa ja lämpöä kaikille.

Äänestä

jos on maanviljelijä niin se on suurin juhla

Äänestä

Auringonkierto tapahtuu siitä riippumatta onko ateisti vai ei. Miksi aloitus on tällä palstalla?

Äänestä

En ymmãrrä miksi tästä asiasta jaksetaan vouhottaan. Talvipäivänseisauksessa ei ole mitãän ihmeellistä, se on ihan normaali kosmologinen ilmiö eikä mitään sen erikoisempaa ja kummempaa joka jaksaisi kiinnistaa. Joulu olisi parempi jos se olisi ihan normaalia arkea eikä kukaan juhlisi mitään turhaan ja tarpeetonta juhlaa.

Äänestä
  • Eihän se nyt merkitse kun ruokaa tulvii kaupat ympäri vuoden. Toista oli ennen kun sato joko onnistui tai ei, riitti tai ei, ja uutta satovuotta odotettiin kuin nousevaa päivää.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Sitä ovat edeltäneet germaaninen valon juhla 13. joulukuuta ja roomalainen saturnalia 17. joulukuuta. Mutta nyt 21. joulukuuta, talvipäivänseisauksena, yö on pisimmillãän ja päivä lyhimmillään. Baltiasaa oli tapa tyoda talvipäivänseisauksena suuri kuusi keskelle kylää ja koristella se kauttaaltaan oljilla, minkä jälkeen kuusi sytytettiin tuleen ja annettiin palaa karrelle mikä myöhemmin kiellettiin koska se ei ollut paloturvallista. Seuraava juhla on suomalainenjoulu 24. joulukuuta sekä yule ja saturnalia 25. joulukuuta ja nuutinpäivä 13. tammikuuta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu