miksi semmoiset hakee turvapaikkaa saksassa?

ketä sitten ajavat siellä ihmisjoukkoon katu maasturilla?
18161
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Henkilö oli äärioikeiston kannattaja. Sellaisille ei pidä antaa turvapaikkaa missään!

Äänestä

Tekijä oli asunut Saksassa jo vuodesta 2006 asti eli 18 vuotta. Hän oli sinä aikana pettynyt siihen että Saksa päästi paljon muslimipakolaisia Saksaan ja syytti saksalaisia maan islamisoitumisesta. Saksa haluaa islamisoida Euroopan, luki miehen X-profiilissa ja hän raivosi tätä vastaan.

1Äänestä

Ainahan jotkut saa jonkun syyn ajella katumaasturilla joulutorille.

Äänestä

Taisi allahi käydä AK-baarissa ja seuraukset sen mukaisia.

1Äänestä
  • Ateisti oli .

    Äänestä

  • Otti rohkaisuksi huumrita . Ei enää oteta puolta pulloo kossuuu.rohkaisiryypyksi ja lähetä kostoretkelle.. niino Suomes vie moni ottaa viinaa ensin .

    Äänestä

Jos tarina motiivista on tosi niin kyllästyi saksan pahuuteen joka antaa turvan terroristeille mutta ei naisille ja lapsille.
Pahuus on vallassa siellä kuten koko EUssa.
Mutta sen tuho ja tuomio on oven edessä.

Jotkut eivät vaan kestä odottaa sitä oikeaa tuomiota, joka tulee heille TAIVAASTA vaan kostavat itse.
Monet luulee lännen olevan hyvä turva mutta joutuvatkin arjessa toteamaan että täällä pahuus on vain erilaista ja kieroa, henkistä sadismia vuosikymmeniä, koko elämän, kunnes eurooppa tuhotaan.

Äänestä

Eikös tuota Jihadismia ole Euroopan väki sitten äänestänyt itselleen . Oikein hyvä että saavat sitä kokea ja olla n.s Yhdesssä tekoitkien .

Äänestä
  • Tekijä ei ollut jihadisti, vaan islamin uskoa vastaan raivonnut ex-muslimi. Oli asunut Saksassa jo vuodesta 2006 asti eli 18 vuotta. Hän oli sinä aikana pettynyt siihen että Saksa päästi paljon muslimipakolaisia Saksaan ja syytti saksalaisia maan islamisoitumisesta ja ex-muslimien huonosta kohtelusta.

    Saksa haluaa islamisoida Euroopan, luki miehen X-profiilissa ja hän raivosi tätä vastaan.

    1Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Tekijä ei ollut jihadisti, vaan islamin uskoa vastaan raivonnut ex-muslimi. Oli asunut Saksassa jo vuodesta 2006 asti eli 18 vuotta. Hän oli sinä aikana pettynyt siihen että Saksa päästi paljon muslimipakolaisia Saksaan ja syytti saksalaisia maan islamisoitumisesta ja ex-muslimien huonosta kohtelusta.

    Saksa haluaa islamisoida Euroopan, luki miehen X-profiilissa ja hän raivosi tätä vastaan.

    Jos noin on, niin aika erikoista kuitenkin että toimii kuitenkin islamistien tavoin.

    Kyllä itse uskon enemmän tekoihin kuin puheisiin.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Jos noin on, niin aika erikoista kuitenkin että toimii kuitenkin islamistien tavoin.

    Kyllä itse uskon enemmän tekoihin kuin puheisiin.

    katos kun "ne" on tulleet viisaammiksi, kehittävät kulissia teoille? tai miten sanoa, eli persujen touhuahan tuo, tekee päinvastoin mitä sanoo

    tynkky: ruskea ei saa olla uusi valkea (totuus: puoliso ruskea)
    purra: se ei meille käy! (totuus: heiluttaa Saksia kuvissakin)

    Tuo on vain Saksan.mädättäjien valetarinaa . Selkeä muslimiterroristi tuo oli . Virastoillahan ollut tuo tarina ollut valmiina pitkään varalla . Että erilaisiin kriiseihin hallitus suojaa itsensä . Ei byrokraateilla Saksassa ja Suomessa ole muuta tekemistä . Muistuttaa paljon Suomen Liipoa . Jossa eläkelääkärit valehtelevat potilaasta kaiken !

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Jos noin on, niin aika erikoista kuitenkin että toimii kuitenkin islamistien tavoin.

    Kyllä itse uskon enemmän tekoihin kuin puheisiin.

    Anders Breivik toimi kuin islamisti ampuessaan kantanorjalaisia nuoria näiden kesäleirillä. Breivik vihasi mamuja mutta ei ampunut heitä vaan kantanorjalaisia.

    Uskotko että Breivik oli islamisti? Vaiko äärioikeistolainen?

    1Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    katos kun "ne" on tulleet viisaammiksi, kehittävät kulissia teoille? tai miten sanoa, eli persujen touhuahan tuo, tekee päinvastoin mitä sanoo

    tynkky: ruskea ei saa olla uusi valkea (totuus: puoliso ruskea)
    purra: se ei meille käy! (totuus: heiluttaa Saksia kuvissakin)

    Tekijä oli asunut Saksassa jo vuodesta 2006 asti eli 18 vuotta ja alusta alkaen raivonnut islamin uskontoa vastaan. Vain typerys uskoo että joku vaivautuisi kehittelemään jotain kulissia 18 vuotta.

    1Äänestä

Kuva maasta on saattanut olla aikanaan positiivinen, mutta paljastunut p-reijäksi.

Äänestä
  • saksa on aina saksa, ennen ne tuhosi ulospäin, nyt sisäänpäin 🤣🤣

    Äänestä

  • Näin juuri.
    Jos on toiminut traumatisoituneiden terapeuttina eikä mieli enää kestänyt sitä sadismia johon saksa ei tuo satanismissaan muuta kuin lisää kärsimystä.

    Äänestä

Ei Haloskalla ja Merkkelillä ole
päässään vikoja ?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

ketä sitten ajavat siellä ihmisjoukkoon katu maasturilla?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu