Synkkä arvio työttömyyden kasvusta: ”Tuntuu julmalta”
https://www.kauppalehti.fi/uutiset/synkka-arvio-tyottomyyden-kasvusta-tuntuu-julmalta/1984a93a-ef5c-413e-8362-c59f8c80e310
Työttömyysasteen trendiluku oli marraskuussa 9,0 prosenttia. Lukema on korkein sitten vuoden 2016.
Suomen Yrittäjien ekonomisti Roope Ohlsbom arvioi pika-analyysissään, että Suomen pitkään heikosti kehittynyt talous heijastuu myös työmarkkinoille.
”Varsinkin rakentamisen jyrkkä sukellus ja yksityisen kulutuksen merkittävästi odotettua hitaampi elpyminen näkyvät selvästi työttömien määrän kasvuna kuluneen vuoden aikana”, Ohlsbom kirjoittaa.
Heikkeneminen jatkuu
Kasvava työttömyys ja kuluttajien heikko talousluottamus ruokkivat toisiaan ja vähentävät yksityistä kulutusta, Ohlsbom arvioi.
Vaikka ilmassa on Ohlsbomin mukaan varovaisen positiivisia merkkejä talouden taantumisesta, laskevat korot ja muut positiiviset signaalit eivät ainakaan toistaiseksi ulotu yksityiseen kulutukseen tai kuluttajien luottamukseen.
”Suhdannetilanne on siis edelleen haastava, ja työllisyystilanne jatkanee heikkenemistään alkuvuoden 2025 aikana. Työmarkkinat reagoivat talouden käänteisiin viiveellä, joten parempia aikoja joudutaan todennäköisesti odottamaan pitkälle.

Vastaukset 12
Vanhimmat
Orpon hallitus sai tämän aikaiseksi Riikka Purran kanssa
Valtiovarainministeri Riikka Purra ajoi itselleen ja suurituloisille tuhansien eurojen verohelpotukset heti valtaan päästyään 😨
Nykyisen lamahallituksen jälkiä joudumme paikkailemaan vielä kymmeniä vuosia.
Särähti korvaan että yksityinen kulutus takkuaa.Miten on mahdollista kuluttaa kun perusyritykset pöllii ihmisten rahat.Jenka pyörii paikallaan eikä kukaan ymmärrä solmua avata.Tai haluistako kiinni.Odottavat päivää kun vene uppoaa joka nopsasti tapahtuu.
20-30%noussut hinnat samalla perusyritykset on tyhjentänyt ihmisten eläke ja palkka nousut viimeiseltä 3v.Yhtälö on mahdoton hyväksyä.
Ostovoima on heikentynyt tuon verta.Mutta perusyritykset on liian suppea toimiakseen.
Tuo nyt tiedettiin jo heti vaalien jälkeen, että mitään hyvää ei ole luvassa.
Olen levittänyt tietoa ympäri maailmaa miten suomalaisia nöyryytetään päivästä toiseen porvari hallituksen toimesta. Ettei täällä asu onnellisia ihmisiä. Kurjuutta päivästä toiseen. Eivät usko kun kerron miten kaikkien tukien ja työllisyyden kanssa on hurja pohjanoteeraus. Terveydenhoitoa saa vain suurimmissa kaupungeissa tai yksityisen vastaanotolla johon kansalla ei ole varaa. Hallituksessa istuvat Kristilliset jotka hyväksyvät tämä kaiken kurjistamisn silmää räpäyttämättä. RKP rohmuaa kermat päältä kaikissa päätöksissä kun uhkaa kaataa hallituksen jos ei saa tahtoaan läpi. Persut ovat päässeet tai ostettu hallitukseen sen takia että vihdoin saadaan upotettua koko tämä puolue.
Kokoomus sikailee kuten ennenkin. "Mulle kaikki heti" on puolueen motto.
Tuo on totta joka sana
Suomi ei nouse ennenkuin talousnerojen Orpon ja Purran hallitus eroaa.
Mehä voitas lisätä masham muuttoo.
T:Demari
Kyllähän me mutta kun Sanna.