Ei jeesuksen syntymäpäivä kinosta negatiiveja. Ei niitä noissa bileissä näe muuta kuin ratin takana.
Turun joulutorilla ei tummaihoisia näkynyt,
Anonyymi-ap
21187
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Luuleeko tollo ettei tummaihoisten joukossa ole yhtään kristittyjä?
Ai, kuka se on?
No esimerkiksi tämä Alabdullahin perhe, kaikki kristittyjä. Heillä on tapana käydä jouluyönä paikallisen ortodoksikirkon jumalanpalveluksessa.
https://www.kouvolansanomat.fi/paikalliset/8164500
Tollo on sitä mieltä, että kaikkien maailman kansojen pitäisi bilettää Jeesusta.
Onko Turkuun kinostunut luntakaan?
Rasisti jaksaa öyhöttää vihapuhetta Jouluaattonakin.
Kertoo kyllä kaiken rasisteista.
No minkä?
Tulkinta vihapuheesta on kuule ihan omasi ja niin on siten myös kaikkinaiset öyhötykset. 😂
Rasismi on rasismia eikä se millään öyhötyksellä muuksi muutu. Ketjun avaallekin kaiken ihmisessä määrittää tämän ihonväri, koska eihän tämä avaan rasisti mitään muuta mainitse kuin ihmisen ihonvärin, kaksi kertaa. Tumma ja negatiivi.
Kaikesta huolimatta hyvinvointivaltio ei pysy pystyssä väittämällä todeksi taloudesta riippumatonta monikulttuurisuuden sanomaa vaan hyvinvointivaltio pysyy pystyssä vain hyvinvointivaltiolle nettoverovarallisuutta tuottavan yritystoiminnan varassa.
Kaikesta huolimatta maahanmuuton aiheuttamista tunnetuista ongelmista voi keskustella myös asiallisesi ilman rasistista solvaamista, yleistämistä ja vihapuhetta. Mutta rasisti ei koskaan voi, sillä tärkeintä rasistille on juuri se solvaaminen, yleistäminen ja rasistinen vihapuhe. Sekä ihmisen ihonväri joka määrittää kaiken.
Putin tarvitsee sotaa säilyttääkseen valtansa. Muistakaa tämä.
Noinko hän Turun torilla sanoi?
Jos siellä hakaristiliput liehui ja valkokaapuiset kantoi palavaa ristiä, niin eipä sinne ollut tungosta.
Ei ollut edes etiopilaisia mustia kristittyjä !
Etiopiassa kristinusko oli jo 300 luvulla . Suomessa taisi olla 1700 luvulla .
Kristinuskon historia Suomessa ulottuu niin sanottuun viikinkiaikaan, jolloin ensimmäiset kristilliset vaikutukset saapuivat Suomeen pääosin idästä.
Jk tajuaa mistä tuossa on kyse.. onkin jo tajunnut alkuperäiskansa-suomalaisuudesta epäteknisesti ottaen kirjaimellisesti olennaisimman.
Oma arvioni on se, että Suomessa on tasan yksi hlö, jk tietää keitä suomalaisista suurosa AIDOSTI on (eikä kyse tod. ole mistään kepeistä urali-hunnit-saamelaisseteistä). Ja yhdeksi se näemmä myös jäi.
Hipsutiheijjakkaa
Niillä on toisenlaiset näkemykset uskonnosta.
Ja kaikki toisenlaiset näkemykset ovat vääränlaisia näkemyksiä, jos ne ovat erilaisia kuin rasistipersujen näkemykset.
Ei tuo pakanaPELLEILY suoraan sanoen ole "jessen" syntymäpäivää nähnytkään ;=))
https://mega.nz/file/kdJ0zR7A#wFXaU19YO1fm0ejka110Z1EWAnP7kb1rZslsLW2UWOs
Miksi ketään pitäisi kiinnostaa viettää Jeesuksen syntymäpäivää vääränä päivänä jolloin tämä ei syntynyt? Jeesus kun ei syntynyt talvella eikä jouluna.
Rooman piispa Julius I määräsi vuonna 354, että Kristuksen virallinen syntymäpäivä oli joulukuun 25. päivä. Ainoa tarkoitus oli varastaa muut jo vuosisatoja vietetyt perinteiset joulujuhlat kristittyjen yksityisomaisuudeksi. Sillä ei ollut mitään merkitystä että Jeesus ei syntynyt talvella joulun aikaan.
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/mikaeltorppa/88328-herra-jeesus-ei-syntynyt-jouluna/
Minä olen käynyt kolmella joulutorilla eikä yhdelläkään ole tullut Jeesus mieleeni, vaikka kristitty olenkin.
Oletan, etten ole ainoa laatuani.