Viileää kesäistä päivää.. Täällä kirjoittelee joitakin kk:ia uuden miehen kanssa seurustellut nainen.
Alusta alkaen eronnutta poikaansa ovat appivanhemmat patistaneet entiseen kotiinsa. Hyvällä ja pahalla. Minä aikani kuuntelin haukkuja ja peräänhuuteluita kylillä, ennenkuin hermostuin. Miesystäväni ei pahemmin puolustellut minua, huoritteluun sentään sanoi että en ole mikään huora. Hermostuttuani anoppiin sanoin että kamalimmat appivanhemmat olette mitä mulla koskaan ollut. Että olen yrittänyt olla asiallinen ja ymmärtäväinen, vaikka jatkuvasti minua haukutaan (ja ex-naista tietysti kehutaan ja pojalleen sanovat naisen muuttuneen!! HAH!!) Ilmoitin vielä että mä en halua että mun elämään puututaan, olen aikuinen ihminen ja että ei tarvi kattoni alle tulla, pahansuopien ja ilkeiden ihmisten. Että joku raja mullakin on sietokyvyssä.
Tästä taas seuraus sitten että porttikielto yhteiselle mökille, postiluukusta heidän yhteisen firman rahaselvityksiä "herää pahvi! Haloo!"-kirjoituksilla varustettuna. Luulevat minun varmaan rahan takia heidän poikansa kanssa olevani. Eivätkä näe omassa käyttäytymisessään mitään vikaa, ei.
Enää ei sentään kukaan ole uhkaillut turpaan veto-jutuilla (65v. anoppi uhkasi) Loppui kun ilmoitin että seuraavasta uhkailusta teen poliisi-asian, kun pelkäsin kaupungilla kävellä jos joku vaikka ajaa ylitse.
Muutamassa kuukaudessa olen kuullut olevani huora, entinen narkkari pilleristi, rahan-ahne lastentekokone (minulla on kaksi lasta, joka tekee lapsia saadakseen miehen koukkuun). Miehen veli haukkunut/huutanut pizzeriassa kalliiksi tulevaksi huoraksi... Ja uhannut veljensä laittaa kylmäksi. Kaksi ihmistä on käynyt päälleni, minulle on neljä eri ihmistä soitellut yökaudet (appivanhemmat mukaanlukien) eli numeroani on jaettu tuntemattomille ihmisille. Pihallani on yöllä päivystänyt ihmisiä, joskos näkisivät minut/miesystäväni (eikun taas turpaan!) Minua on syytetty miehen puhelimella viestejä lähettäneen anopille, vaikka mies ihan itse on lähettänyt.
Ajattelin kauhuissani että miesystävä-parka, millaisessa porukassa on elänyt. Ja toisten ihmisten käytös vain lisäsi tunteita miestä kohtaan. Tietämättään lähensivät meitä.
Nyt kävi sitten viimeinen pisara kun miesystävä lähti lastensa ja vanhempiensa kanssa mökille, jonne minulla ei ole asiaa. Tuskinpa tajuaa minkälaisen viestin antoi päätöksellään minulle ja muille: HYVÄKSYY SEN ETTÄ MINUA EI HYVÄKSYTÄ!! En näe enää mitään syytä enkä järkeä jatkaa tätä suhdetta. En halua miestä joka kääntää selän mulle. Sanoi kyllä että oli virhe lähteä mökille.
Totuus on se että niin paljon halusi kalaan että ed. päivän lauseen: "En minäkään mene sitten sinne, jos ei naisystävä ole tervetullut!" heitti romukoppaan. Ja samalla minut.
Mä haluaisin vaan olla rauhassa ja rakastaa. Tässä suhdesopassa se ei tule onnistumaan. Koskaan. Vaikka kauan aikaa heidän poikansa haaveili minusta ja kauan teki töitä jallittaakseen minut itselleen. Ja sanoo rakastavansa.
Itse puolustin miesystävääni kun häntä haukuttiin tms. Eikös niin pitäisi tehdäkin?! Sanoa edes että vähän kunnioitusta ja arvostusta ansaitsee tms.
Vaikea uskoa että ovat kuitenkaan tyytyväisiä kun pojan lopulta hylkään. (Tuon kaljaan menevän, mustasukkaisen ja toisten johdateltavissa olevan rakkaan poikansa) Appivanhemmille onni on yhtäkuin raha. Firma ennenkaikkea! Ja uusi suhde on riski. Vaikka en tajua edelleenkään mitä tekemistä asioilla on keskenään... Rakkaudella ja rahalla.
Jo pitkään on ollut heidän porukoitten pointti se: Kunhan multa viedään ilo ja mulla on paha olla.
Alkääkä kertoko kellekään: He ovat onnistuneet!!

Vastaukset 6
Vanhimmat
Ei tuommoista käytöstä tarvitse katsella:
Seuraavan kerran kun huorittelevat julkisesti niin tee poliisille rikosilmoitus kunnianloukkauksesta. Pistää viimeistään miettimään mitä voi huudella ja kenelle.
Sinuna jättäisin tuollaisen vässykkä miehen! Jos on tuollaisessa perheessä kasvanut eikä puolusta sinua mitenkään, niin et tule saamaan arvostusta ikinä! Parhaassa tapauksessa miehesikin alkaa haukkumaan sinua! Jos et arvosta itseäsi ja lopeta tuollaista käytöstä niin eipä kukaan muukaan arvosta! Pistä miehesi kova kovaa vasten, uhkaa lähteä jos homma ei lopu. Ja jos lähdet ja mies ei tule perässä niin siitä viimeistään tiedät tehneesi oikean päätöksen.
lähtisin todella nopeasti koko suhteesta! Sun ei todellakaan kannata tuhlata ainutta elämääsi mieheen joka ei selvästikään ole sinulle Oikea ihminen. Voin sanoa että AINA löytyy parempia miehiä, vaikka sitä kuinka luulis: "kun mä tota rakastan ja seksikin on upeeta...". Itse kärvistelin 5 vuotta saman tapaisessa suhteessa josta nykäisin itseni irti 1,5 vuotta sitten, päivääkään en ole katunut. Nykyään minulla on ihana mies, mukavat appivanhemmat ja elämä kaikin puolin kohdallaan. Sinä ansaitset parempaa, muuta siis elämäsi suuntaa jo tänään!
Viikonlopun mökkireissun seuraus olikin sitten se että "lennossa" meni entisen eukkonsa luokse... Selitti vaan että nyt ei häntä enää piinata ja saa olla lasten kanssa.. Minä siihen että ei sen nyt tarvi valita mun ja lasten välillä vaan mun ja ex-eukon.
Ja jos kuvittelee että kivutta menee takaisin ja yhteiselo sujuu helpolla, erehtyy kyllä. Paljon on tapahtunut näiden kk:n aikana. Ja paljon vaatii heiltäkin työtä saada suhde sujumaan.
No yllättäviä käänteitä nämä. Ajattelen vaan itsekseni, että ehkä en olekaan niin hyvä tyyppi mitä luulin olevani, ja tämä nyt taatusti todisti sen että jonkinlainen painoarvo tosiaan on parisuhteessa sillä että muut hyväksyvät...
Parempi että meni takaisin nyt eikä sitten kun oltais ehditty muuttaa yhteen jna. Toivotin aidosti kaikkea hyvää. Elämä jatkuu!
Kiitos niille jotka jaksavat sekavia sepustuksiani lukea.
Kaunista kesää kaikille!
T:Ihan hyvä tyyppi.. loppujenlopuksi =)
Älä sure, vaan ole mielissäsi siitä, että näin pikaisesti asia selvisi. Olet ihan hyvä tyyppi, ja löydät varmastikin itsellesi sopivamman partnerin.
Ja kun on vielä kesä kaiken lisäksi, niin nauti kuule vapaudestasi täysin sydämin!
Outoa elämää jotkut viettävät. Yrittävät elää milloin minkäkinlaisen miehen kanssa. Eikö olisi parempi rauhoittua ja olla yksin lasten kanssa? Omat sanasi:
"Hermostuttuani anoppiin sanoin että kamalimmat appivanhemmat olette mitä mulla koskaan ollut."
Ja:
"Vaikea uskoa että ovat kuitenkaan tyytyväisiä kun pojan lopulta hylkään. (Tuon kaljaan menevän, mustasukkaisen ja toisten johdateltavissa olevan rakkaan poikansa)"
- Miksi alun alkaen tuollaista olet katsellutkaan? Mihin sinä vakisuhdetta tarvitset?
Rakkauttako?
Olet sentään kuullut mitä ihmeellistä haukkumista ja tölväisyjä ja kuitenkin pysytellyt suhteessa kiinni.
Herää ja poistu!
tuo on ärsyttävää, jos ei oma ukko voi puolustaa. tiedän sen koska minun mieheni on samanlainen. hänen isänsä ei pidä minusta vaan haukkuu ja käyttäytyy asiattomasti. mikä siinä on, ettei saada suuta auki oikeassa tilanteessa. se loukkaa ja pahasti, kun ei tukea saa kun sitä tarvitsisi. onko se sitten sitä, että ei rakasteta tarpeeksi vai onko se kumminkin pelkoa niihin kamaliin vanhempiin, joitten juttuja on saanut kuunnella ja katsella koko ikänsä?
jaksamisia sinulle, mutta älä loputtomiin siedä sinäkään.