Olemme olleet naimisissa pian 20 vuotta ja meillä on 2 murrosikäistä lasta. Mieheni on tehnyt reissuhommia koko avioliiton ajan ja vastuu lapsista ja kodista on jäänyt minulle oman työni ohessa. Yhteistä aikaa ei ole juurikaan ollut. Mieheni tulee perjantai-iltana (oma yritys) väsyneenä kotiin ja nukahtaa television ääreen. Itse kaipaisin hellyyttä ja keskusteluja. Tilanne on mennyt täysin kriisiin viimeisen parin vuoden aikana kun suutuspäissäni ehdotin avioeroa. Peruin puheeni ja pyysin anteeksi ja ehdotin että yritetään jatkaa yhdessä. Tilanne on kuitenkin se, ettei mieheni puhu minulle muuta kuin pakolliset asiat, on jatkuvasti ärtynyt, väsynyt ja masentunut. Kotitöissä saan apua vasta riidan jälkeen. Seksiä ei ole ollut pariin vuoteen, mieheni tulee sänkyyn illan viimeisen elokuvan jälkeen ja kääntää minulle selkänsä. Olen itsekkin tilanteeseen täysin uupunut ja monet itkut itkenyt. En tiedä onko meillä enään mitään toivoa, erominenkin tuntuu raskaalta. Miten lapset selviäisivät !
Elämätöntä elämää...
Odotanko turhaan ?
1535
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Ajattelehan, miltä lapsista nyt tuntuu kun vanhammat eivät puhu keskenään eivätkä sovi asioista? Usko pois, kyllä lapset tietävät, millaisessa suhteessa vanhemmat elävät. On jotain kummaa harhaa sellainen luulo, että lasten kärsimys alkaisi siistä, kun vanhemmat ovat *eronneet*. Onnettomassa liitossa elävät myös onnettomat lapset. Lapset haluvat onnelliset vanhemmat mieluummin yhdessä kuin erikseen, mutta jos eivät voi olla yhdessä, erotkoon sitten. Ei lapset halua vanhempiensa olevan yhdessä onnettomia.