Sanna jytkytti bkt:n mukavaan 0,6 prosentin laskuun 2019-2024

Yksikään toinen sadoista miljoonista eurooppalaisista ei kyennyt samaan.
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010912799.html
6124
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Aloittajapellelle tiedoksi, että Sanna ei ollut 2024 enää edes eduskunnassa, vaan siellä irvisteli Suomen taantumaan syössyt saksihoro.

Äänestä
  • Suomen talous kääntyi taantumasta hienoiseen kasvuun alkuvuoden aikana, mutta vuositasolla bruttokansantuote (BKT) jää 0,3 prosenttia pienemmäksi vuonna 2024 kuin edellisvuonna. Eniten tuotantoa on heikentänyt rakentamisen merkittävä vähentyminen ja tänä vuonna myös yksityinen kulutus vähenee.

    Riikka on siis onnistunut parantamaan tilannetta 2024, nyt miinus on enää 0,3 kun Sannan aikana 0,6. Eli Riikka käänsi kurssin parempaan heti saman tien!

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Suomen talous kääntyi taantumasta hienoiseen kasvuun alkuvuoden aikana, mutta vuositasolla bruttokansantuote (BKT) jää 0,3 prosenttia pienemmäksi vuonna 2024 kuin edellisvuonna. Eniten tuotantoa on heikentänyt rakentamisen merkittävä vähentyminen ja tänä vuonna myös yksityinen kulutus vähenee.

    Riikka on siis onnistunut parantamaan tilannetta 2024, nyt miinus on enää 0,3 kun Sannan aikana 0,6. Eli Riikka käänsi kurssin parempaan heti saman tien!

    Suomi on ollut taantumassa kauhukabinetin kaudella. Marinin hallituskaudella Suomen talous kasvoi. Se johti myös työllisyyden kasvuun.

    Nopeasti tuhosi Suomen talouden tämä vuorineuvosten perseitä nuoleva porukka.

    Äänestä

Pitäisikö Sanna siis valita huonoimmaksi eurooppalaiseksi?

Äänestä

Voi poloisia pikkupoikia? Eipä ole talous teidän juttu?

Kai nyt jokainen hölmökin näkee tämän OrpoPurra hallituksen kusetuksen!

Työttömyydestä mikään talous ei nouse. Se on varma!

Syyskuu 28 tuhatta työtöntä lisää!

Lokakuu 29 tuhatta uutta työtöntä!

Marraskuu 36 tuhatta työtöntä lisää!

Pitkäaikaistyöttömiä tuli 11 tuhatta lisää!

Konkursseja 2000 luvun ennätys!

Tämän OrpoPurra teki yksin "säästöillä"!! Ja nämä ns säästöt tulevat maksamaan enemmän kuin na "säästö".

Ja velkaa nämä ottavat silti 2 x Marin!

Nyky markkinatalous on palveluyhteiskunta, jossa jo 70% yrityksistä on palvelualalla. Kun alat "säästämään" osuu kaikki suoraan yrityksiin. Ja yritykset jotka työllistävät eniten, potkivat nyt pois porukkaa!

Kaikki säästö menee Kankkulan kaivoon. Mutta se joudutaan korvaamaan yhä uudella velalla!!

Työllisyys, investoinnit ja yhteishenki, sillä olisi saatu Suomi nousuun!

Mutta sika paska hallitus lähti kurjuuden tielle!!

Korko on ainoa hyvä,. mutta sitä ei hallitus tehnyt vaan EU.

Äänestä

Kyllä minä tiedän, mitä se aloittaja haluais jytkyttää. Sanna mielessä päivin ja öin.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Yksikään toinen sadoista miljoonista eurooppalaisista ei kyennyt samaan.
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010912799.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu