Itseään pönkittävä ystävä

Mitä teen. En enää jaksaisi kuunnella ystävääni, joka ei muuta tee kuin ylistää itseään, elämäänsä, lastaan autoaan, sohvaansa, mitä vaan ikänään pystyykään. Hän ei kykene keskustelemaan aidosti ja tunneherkästi, vaan on heti kovat piipussa. Koen etten pysty olemaan aidossa vuorovaikutuksessa hänen kanssaan.

Hän on kaikkien alojen erityisasiantuntija ja paasaa itseään kuin muita opettaen.
Hänen lapsensa on niin täydellinen kun hän on ollut niin hyvä kasvattaja. Jokainen elämänvaihe mitä on kokenut on ollut juuri hänelle sopiva ja kaikki on erinomaisesti, vaikkei olisikaan. En muista, että hän olisi aina ollut näin rasittava. Mietinkin, onko hänen itsetuntonsa laskenut kun lapsensa muutti pois kotoa, vaikka tämä oli hänen sanojensa mukaan niin helpotus, paras hetki elämässä. Tässäkään elämänvaiheessa hän ei nähnyt mitään ikävää, onhan niin kova luu.

Hän on eronnut useasti, useimmiten hänestä itsestään riippuvista syistä. Tätä hän ei tietenkään ole itse kertonut, vaan olen kuullut sen yhteisiltä ystäviltä. Nyt kun mietin mitä kumppaninsa ovat joutuneet kokemaan, en ihmettele yhtään.

Koen etten pysty enää jatkamaan tätä ystävyyttä tai ymmärtämään käytöstään, mikä tuntuu nyt vanhemmiten vain pahenevan. Toisaalta, tuntuu ikävältä jättää häntä, kun uskon ettei kukaan muukaan jaksa hänen vierellään. Ainut onni on se, ettei hän itsekään halua tavata usein, kerää varmasti aina voimia seuraavaan esiintymiseen.

Jos uskaltaisin, kehottaisin häntä käymään juttelemassa jonkun ammattiauttajan pakeilla. Luulen että se olisi ainoa reitti ulos tuosta kierteestä itsensä ympäri.

Mitä te tekisitte?